Välitätkö ystävistäsi ja läheisistäsi aidosti?

pystyn välittämään. jos oman elämän asiat vievät huomiotani liikaa, silloin en pysty jakamaan kovin hyvin. toisaalta osaan sanoa ystävilleni suoraan jos esimerkiksi tunnen kateutta heitä kohtaan.

kuin osallistua vaikeisiin elämäntilanteisiin. Yritän parhaani mukaan osallistua ja tukea silloin, kun se on tarpeen, mutta kyllähän se omia voimavaroja syö. Oma jaksaminen on kuitenkin laitettava etusijalle.

Luulin aiemmin, siis joskus vuosikausia sit, että rakastan ystäviäni, mutta erään kriisin myötä alettuani miettiä asioita tajusin, että halusin lähelleni vain ihmisiä, jotka tukevat omia ajatuksiani. Eli heidän oma persoonansa ei ollutkaan se "sytyttävä" syy vaan täysin vaikuttimet.



Myöhemmin onneksi ihmissuhteeni ovat tervehtyneet, nyt olen jo paljon lähempänä oikeaa rakastamista, vaikka tajuan edelleen häkellyttävän puutteellisuuteni.

Minulla ei ole empatiakykyä/ halua vatvoa muiden ongelmia.



Ei kiinnosta.

ystävät ovat vain pettymys.

Yksi sana unohtui. Siis "täysin itsekkäät vaikuttimet."

Minua kiinnostavat ongelmat, se, miten niihin on jouduttu ja millaisia ratkaisuvaihtoehtoja ihmiset ovat kehittäneet. Usein yritän kehittää ratkaisuja niihin itsekin. En kuitenkaan ole loputtoman kärsivällinen kuuntelija, vaan edellytän, että ihminen pääsee ajattelussaan eteenpäin eikä vatvo samaa.

ja minäkin pystyn puhumaan ystävilleni myös kiukun ja kateuden tunteista (heitä kohtaan).

2-3 tällaista ystävää, muiden kanssa enemmän feikkiä mukana. kauhea myöntää mutta niin on :-(

Nuorempana en juuri vaivautunut miettimään, miltä ihmisistä oikeasti tuntui. Kaikki kapasiteetti meni oman navan kaiveluun. Vanhemmiten empatia muita kohtaan on lisääntynyt, ja ihmissuhteistani on tullut parempia ja syvempiä.

Ja nyt puhun läheisistäni ja rakkaista ystävistä. Ja niitä ei ole paljon.



Iloitsen vanhempieni onnesta, veljeni ja hänen vaimonsa onnesta, lasteni onnesta ja toivon heille kaikille kaikkea hyvää.



Iloitsen parhaiden ystävieni onnesta ja tuen heitä myös vaikeita aikoina. Läheisiä ystäviä ei ole paljon mutta ovat sitäkin tärkeämpiä.



Kamala lukea näitä vastauksia, kuinka itsekeskeisiä ja vielä kehittymättömiä ihmiset ovat. Mutta ehkä ensi elämässä... :)

Tunnen siis vahvasti läheisten puolesta hyvän ja pahan, ja aistin helposti sanattomat viestit, siis sen milloin jollain ei mene hyvin.



Mutta siten olen itsekäs että en tiedä olisinko valmis kuolemaan edes lapseni vuoksi, rakkaus puolisoon ei ainakaan saisi mua uhrautumaan, sorry.

Minulla ei ole empatiakykyä/ halua vatvoa muiden ongelmia.

Ei kiinnosta.

Ei vain kiinnosta.

Siis tottakai olen aidosti kiinnostunut lähimmistä ystävistäni! Heitä on kolme ja ollaan tiiviisti tekemisissä ja jaetaan niin hyvät kuin pahat asiat. Jos ystävälleni on tapahtunut jotain ikävää, olen aidosti pahoillani ja saatan itkeä ja surra yhdessä ystäväni kanssa ja samoin iloiset asiat, olen aidosti iloinen ystävieni puolesta, enkä ole kateellinen.

Sama sisaruksien kanssa, tosin heille saatan olla välillä kateellinen, mutta voin myös sanoa sen heille avoimesti. Ja vanhempani jotka ovat eläkkeellä, autan mahdollisimmman paljon ja toivon että heillä on kaikki hyvin. Ja lasteni puolesta olisin heti valmis kuolemaan jos sellanen tilanne tulis, että se olis lapsi tai minä! Miehen puolesta en ehkä koska kokisin lasten tarvitsevan mua enemmän, mutta mies kyllä kuolisi minun puolestani.

Ystävät olen itse valinnut, he ovat minulle aidosti ja oikeasti tärkeitä ihmisiä.



Sen sijaan työkaverit ja jotkut sukulaiset ovat niitä, joille tarjoan ammattimaisen empaattisen hymyn ja kasan latteuksia - kun vain ei oikeasti kiinnosta, mutta ei sitä oikein voi ääneenkään sanoa.