Lue keskustelun säännöt.
Miksi alakuloinen/masentunut ei halua nähdä muita ihmisiä?
Kommentit (9)
menen ajoittain masennukseen, jolloin vetäydyn ihmissuhteista. Myös netissä kiinnostus esim. kommentoida Fb:ssa loppuu.
Sisäinen "logiikka" menee jotenkin niin, että alan kokea itseni huonommaksi kuin muut, alan häpeämään kaikkea itsessäni, ajattelen, että juttuni eivät kiinnosta ketään. Haluan vajota maan alle, olla tuntematon ja näkymätön.
Tulen vihaiseksi muille, joilla on mielestäni helpompi elämä kuin minulla ja en halua kuulla heidän juttujaan. Kaikenlainen sosiaalinen läheisyys tai sitoumukset keneenkään alkavat ahdistaa. En halua olla kenenkään "saatavilla", koska koen ettei minulla ole mitään vastavuoroista saatavaa tai annettavaa, en siis saa ihmissuhteista sitä mielihyvää kuin ei-masentuneessa tilassa.
Luin myös jotain tieteellistä artikkelia, että ihminen toimii kuten eläimetkin ja sairaat eläimet vetäytyvät pois laumasta "parantelemaan haavojaan". Heikkoutta ei kannata näyttää, ettei lauma hylkää. Ja lauma alkaa myös hylkimään heikointa.
Kai minäkin palaan "laumaan" aina takaisin sitten kun olen paremmassa voinnissa ja se alkaa kiinnostaa. On siinä toki se, että harvat tuntevat synkkää puoltani ja siten näyttäydyn heille vahvana ja aina iloisena, mitä en oikeasti ole.
Voin vastata jatkokysymyksiin, tämä oli tällainen ensimmäinen mielleyhtymä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
menen ajoittain masennukseen, jolloin vetäydyn ihmissuhteista. Myös netissä kiinnostus esim. kommentoida Fb:ssa loppuu.
Sisäinen "logiikka" menee jotenkin niin, että alan kokea itseni huonommaksi kuin muut, alan häpeämään kaikkea itsessäni, ajattelen, että juttuni eivät kiinnosta ketään. Haluan vajota maan alle, olla tuntematon ja näkymätön.
Tulen vihaiseksi muille, joilla on mielestäni helpompi elämä kuin minulla ja en halua kuulla heidän juttujaan. Kaikenlainen sosiaalinen läheisyys tai sitoumukset keneenkään alkavat ahdistaa. En halua olla kenenkään "saatavilla", koska koen ettei minulla ole mitään vastavuoroista saatavaa tai annettavaa, en siis saa ihmissuhteista sitä mielihyvää kuin ei-masentuneessa tilassa.Luin myös jotain tieteellistä artikkelia, että ihminen toimii kuten eläimetkin ja sairaat eläimet vetäytyvät pois laumasta "parantelemaan haavojaan". Heikkoutta ei kannata näyttää, ettei lauma hylkää. Ja lauma alkaa myös hylkimään heikointa.
Kai minäkin palaan "laumaan" aina takaisin sitten kun olen paremmassa voinnissa ja se alkaa kiinnostaa. On siinä toki se, että harvat tuntevat synkkää puoltani ja siten näyttäydyn heille vahvana ja aina iloisena, mitä en oikeasti ole.
Voin vastata jatkokysymyksiin, tämä oli tällainen ensimmäinen mielleyhtymä.
"Ihan kuin minä, tuntuu ettei halua edes verhoja avata"
Oikeastaan olen piileskellyt välillä kodissanikin, esitän luhtitalossa naapureille, että en ole kotona... Etteivät ihmettele, miksi en keskellä viikkoa ole opiskelemassa tai töissä. Kaupassa olen käynyt nopeasti illalla, sitten kun olisin tullut töistä jos olisin siellä ollut.
Joskus tuntuu ettei halua nähdä ihmisiä, koska ei halua tilittää kaikille oikeita kuulumisiaan. Hyvää päivää kirvesvartta voi toki jutustella. Periaatteessa minua kyllä piristää ihmisten seura, ja aktivisuus saa myös hetkeksi unohtamaan ahdistuksen. Mutta ongelma on siinä, että haluan kertoa voinnistani totuuden vain aivan lähimmille. Muiden kanssa joudun vetämään roolia, eikä se tunnu hyvältä.
en jaksa kuunnella ketään ellei ole pakko, vielä vähemmän jaksan puhua kun olen painunut masennukseen. pidän kiinni rutiineista koska olen yh, lapset eivät tiedä edes että kärsin vaikeasta masennuksesta. Lasten kanssa pysyn kontaktissa, muut ihmiset olisivat siihen liikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jaksa tilittää. Masentuneena oikeastaan parempi mennä yhdessä johonkin toimintaan, elokuviin tai pelaamaan jotain. Ei tarvitse "kohdata".
Useastakin syystä... Voi kokea että on niin raskasta olla yksinkin, että sosiaalinen kanssakäyminen on ylimääräinen rasite, joka kuormittaa. Toisaalta on varmasti vaikea jo pelkästään sen takia, että toinen ihminen varmasti kyselee asiasta. On myös pelko siitä, hyväksytäänkö masennus vai tuomitaanko se.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pitää "koota" itseään rauhassa. Ei halua näyttää omaa heikkouttaan/haavoittuvuuttaan.
Minulle aika vähäinenkin stressi tai alakuloisuus, ilman mitään varsinaista masennusta, aiheuttaa sen että haluan vetäytyä omaan mieleeni, kääntyä sisäänpäin, ja rasittaa ihan valtavasti jos joudun pakottamaan itseni sosiaaliseksi. Koen ettei sellainen pakottaminen ole minulle slloin hyväksikään vaan minun pitää antaa mielen levätä ja prosessoida omia juttujaan, yksinäisyydessä.