Onko sinulle lapsena valehdeltu jotain, josta on kerrottu totuus vasta isompana?
Miltä sellainen tuntuu? Tuleeko siitä petetty olo? Voiko isompi lapsi tai aikuinen ymmärtää, että vanhemmat ovat valehdelleet suojellakseen lastaan? Voiko vanhempien valehtelun antaa anteeksi?
Kyselee se, joka pohtii, valehtelisiko lapsille isän vankilatuomiosta
Kommentit (12)
Joulupukista ja että haikara tuo lapset. Jo säidistäni riippusii, uskoisin yhä edelleen haikarateoriaan.
Kun olin 6v ja syntyi pikkusisko, niin kissani yhtäkkiä "katosi". Myöhemmin selvisi, että isä tappoi sen, koska äiti pelkäsi hysteerisesti, että kissa menisi nukkumaan vauvan naaman päälle.
En olekaan esikoinen. Esikoinen syntyi kuolleena pari vuotta aiemmin. Mummu kertoi, kun olin 9v. Inhosin sen jälkeen äitiäni joka kerta, kun hän esitteli minut esikoisena. Historia on toistanut itseään: oma esikoiseni syntyi myös kuolleena, mutta en ole salannut tätä myöhemmin syntyneiltä eläviltä lapsiltani. En myöskään kutsu vanhinta elävää lastani esikoiseksi.
Isäni on ollut vankilassa tms. rattijuoppudesta ennen syntymääni. Äiti kertoi kuin olin 10v. Tämä oli järkytys. En meinannut kehdata mennä kouluun tämän tiedon jälkeen, sillä olin varma, että kaikki tietävät asiasta.
Minä sain vasta teini-iässä tietää, että mies, jota oli koko ikäni pitänyt pappanani, ei oikeasti ole. Äidin isä oli lähtenyt vetämään ennen kuin äitini oli edes syntynyt ja mummuni ja tämän "pappani" mentyä naimisiin, sai äitini tämän miehen nimen.
Pikkasen aikaa löi tyhjää; "Tä? Se ei oo sun isä?" Vähän aikaa sitä mietti, että kukakohan sitten se mun isoisäni on, mutta en jaksanut alkaa "tutkimaan". Jos tätä miestä ei kiinnostanut oma lapsensa, miksi olisi kiinnostanut lapsenlapsi? Tulin siihen tulokseen, että vaikka meillä ei pappani kanssa ole minkäänlaista verisukulaisuutta, on hän silti minun pappani, paljon enemmän kuin joku tuntematon ihminen.
(että se oli vahingossa juossut jonkun auton alle ja kuollut) vaikka tosiasiassa se oli lopetettu tarkoituksella. Sain sen selville yli 20 v myöhemmin ja en ole antanut anteeksi. En valehtelua enkä tappamista. Olisin tehnyt mitä vaan säilyttääkseni sen hengen. En anna anteeksi. Koiraani en saa takaisin.
että vanhin sedistäni ei olekaan ukkini lapsi.
Kolme veljestä joista isäni on nuorimmainen, vasta nyt keski-ikäisenä isäni kertoi tämän asian.
Isäni lapsuuskodissa ollut riitaista silloin kun ukkini on juonut. Humalassa hakannut mummoani. Isäni on mennyt väliin kun ukki yrittänyt tappaa mummon.
valehdeltiin 10-vuotiaana isäni kuolemasta, tavasta, jolla kuoli.
Sain tietää 6-7 v myöhemmin kun äitini fiksuna riidan yhteydessä huusi: "Ihan oot ku isäs"
Tuosta on 20 v aikaa ja elävästi muistan. Aika järkytys oli ja pidän edelleen vääränä sitä, ettei kerrottu. En koe, että "suojeleminen" olisi oikeutus valheeseen noin henkilökohtaisessa asiassa.
ei valehdeltu mutta eipä selitettykään. kyselin,josko X-sedälläkin joskus olisi lapsia niin ne olis mun serkkuja. äiti tähän vastasi, että liekö X-setä koska lapsia tekee. teininä tajusin, että x on homo. ja ei meidän suvussa olla homofoobikoita, asiat vaan on.
eräästä asiasta. Totuus selvisi jo silloin lapsena. En voi asiaa tässä sen tarkemmin kertoa. Asia ei ollut noinkaan iso kuin vankilatuomio tms, mutta valehtelu oli hyvin traumaattista. Se vei luottamuksen vanhempiin ja aiheutti ahdistusta.
myöhemmin selvisi, että hän oli paennut sinne vankilatuomiotaan. Ihmettelin pienenä vain, miksei setä ikinä matkustanut Suomeen meitä katsomaan. En erityisemmin muista järkyttyneeni, kun totuus selvisi. Tosin kyseessähän oli vain minulle jokseenkin vieras setäni, oma isä olisi ollut täysin eri asia.
eivät koskaan lapsuudessa kertoneet, että olivat joutuneet takaamansa lainan maksumiehiksi.
vaikka yrittäisikin antaa anteeksi. Lapsi on haavoittuva ja luottaa vanhempiinsa täysin. Minulle valehdehtiin lapsena ja olen edelleen sitä mieltä, että se on suurimpia virheitä, mitä vanhempani ovat tehneet.
joulupukista (niin kuin monelle muullekkin). Ja tämän tein jo varhaisessa vaiheessa lapsilleni selväksi että taruolento.
on valehdeltu terveydentilaani liittyvästä asiasta. En ole koskaan pitänyt sitä huonona, ymmärrän täysin että äitini ei turhaan halunnut järkyttää minua asialla, johon käsityskykyni ei oikeastaan olisi silloin riittänytkään.
Olin siis erittäin sairas, ja kävin kuoleman rajoilla.