Mä en oikeesti tajunnut ennen omaa lasta miten rasittavaa

voi lapsen/lasten hoito olla... mä aina aattelin että sitten vaan lukee kirjoja ja valmistaa herkkuruokia ja siivoilee pikkuisen päivänmittaan.

ARGH. Nyt vasta uhma ilmeisesti alkamassa ja mä en jaksa yhtään... ihanasta lapsesta tullut joku aivan muu. ja tätä kuulema kestää. ja kaikki pahimmat temput ja raivot ym tietty minulle.

Meillä on kolme vilkasta allekouluikäistä lasta ja välillä tuntuu että tämä ainainen kinastelu, sotku, meteli, kokkaaminen, pyykkääminen yms on niin hanurista että voisin vaihtaa koko setin Sinkkuelämää sarjan kuvausreksvisiittaan.

Toisinaan taas tulee niitä hyviä hetkiä ja muistaa että tämä on vain väliaikaista.

Sitten sitä tajuaa että on itse vanhenemassa ja taas iskee paniikki että pitäis saada tehdä itsekin jotain ennen kun kuolee pois.

Seuraavaksi taas suunnittelee lomareissuja lasten kanssa tulevaisuuteen, sillä onhan tässä vielä monta kesää kun kaikki iloisesti viilettävät puuhapuistoissa ja eläitarhoissa ja nauttivat lapsuudestaan. Elämä hymyilee taas.

Kunnes tajuntaan iskee että tloa täytyy laajentaa viimeistään siinä vaiheessa kun nuorinkin aloittaa koulun. Argh, lisää lainaa ja taas yksi remontti.

Kuolen tähän ahdistukeen, eikun mennään jäätelölle nythän on kesä.

Kyllä pikkulapsivaihe oli pahinta aikaa murrosikä oli ihan iisiä meillä. Eli oman kokemukseni perustella voisin lohduttaa sua, että vuosi vuodelta helpottaa.

Mulla on kolme lasta murrosiän ohittanut, yksi elää sitä parhaillaan ja yksi muutaman vuoden päästä. Minustakin pikkulapsiaika oli pahinta, vaikkei sekään mitään kauheaa ollut, mutta murrosikäisistä suorastaan nautin.

Odotapa murrosikää.......niin haluat palata välittömästi pikkulapsiaikaan.

Minulla kolme lasta 3½v sisällä. Pahinta oli silloin kun lapset olivat alle 5-vuotiaita ja olin kotona. Aamuisin herätessäni toivoin, että olisi jo taas ilta ja pääsisi nukkumaan. Tilanne helpottui vähän töihin mennessäni. Tosin päiväkotiin lähtöaamut olivat hirveitä. Elämä helpottui kummasti siinä vaiheessa kun nuorinkin meni kouluun.

Nyt lapsilla ikää 12v, 14v ja pian 16v ja kyllä on helppoa! Kaikki ovat vielä tyttöjä. En ymmärrä miksi murrosikäisiä tyttöjä pidetään riiviöinä! Minä en tiedä sellaisesta mitään!

En ikinä haluaisi palata takaisin pikkulapsiaikaan.

ei ollu ap vaan se ketä parjattiin kun heiti elävänsä "työleirillä". Sori kun omin sun ketjun ap,menin niin mukaan tähän etten edes muistanut että en ole itse aloittanut ketjua:)

Mutta kun sain ekan, luulin olevani parempi äiti. Mutta kun sain tokan ja univelka kasautui, eka alkoi tuntua rasittavalta... Ei enää jaksanut venyä, enkä ollut ottanut huomioon sitä niin todellisesti, miltä oikeasti on olla, kun ei saa levätä, vanhempi uhmaa, nuorempi kitisee ja itsellä poksahtaa pää univelkaan.



Lasten rasittavuus oli itsestäänselvyys - niin monta lasta nähnyt (vaikka sivusta) varttuvan vauvasta aikuiseksi. Kamalia ne kaikki jossain iässä ovat olleet, kuka missäkin.

Lasta kasvattaessa joutuu koko ajan "katsomaan peiliin", se kasvattaa muuten myös vanhempaa.

ja tänään juuri oli sellainen päivä, että välillä toivoin pääseväni minne tahansa muualle. Kuopuksen uhma on jotain aivan järkyttävää, itki ja huusi tänään yhteensä n. 4 tuntia kieriskellen lattialla yms. Ei suostu syömään, ei juomaan, ei käymään vessassa. Niinä hetkinä kun kuopus vihdoin on rauhallinen niin isompi sisarus kiusaa tätä tahallaan ja saa hänet monesti uudelleen itkemään.



Esikoisella uhma ei ollut tällaista, varmaan siksi, että kuopuksen uhma kohdistuu myös isoon sisarukseen vanhempien lisäksi. Tätä on jatkunut nyt muutama viikko ja olen alkanut todella odottaa töihin paluuta syyskuussa, kun aikaisemmin se tuntui todella surulliselta ja haikealta.



Minäkin uskon, että kun lapset kasvavat, helpottaa. Vaikka 6-vuotias osaa olla ihan eri tasolla ärsyttävä kuin tuo pieni, niin silti järkipuhe ja keskustelu auttaa jo monissa asioissa.

Kun hyppää kelkkaan kahden uhmaikäisen kanssa kylmiltään, ei paljon pahempaa voi enää olla luvassa... Siispä odottelen nyt rauhassa omaa esikoistani ja kokemuksesta viisastuneena toiselle ei anneta lupaa tulla ainakaan kolmeen vuoteen. :) Eipä tosiaan tule yllätyksenä se homman määrä.

miten ihana ja helppo lapsi voi olla. Ja kuinka monen lapset ovat taas ihan toista maata:/

mutta en kyllä tajunnut, miten helvetillistä univelka voi olla. Siis että ihan todellisuudentaju hämärtyy. Luulin olevani parempi äiti kuin olenkaan... mulla kaksi huonostinukkuvaa lasta 1,5 ikäerolla. Elämän parasta aikaa tavallaan, mutta täytyy ottaa valokuvia, että muistaa siitä jotain.

Meidän esikoinen on vilkas poika ja kuopus on rauhallinen tyttö.



Noi on itseasiassa yhdessä aika helppoja niin päätimme antaa vielä yhdelle lapselle mahdollisuuden.



Olen monesti miettinyt jos kuopus olisi samaa kalibeeriä kuin esikoinen, meidän lapset olisi jo tässä. Ikää tosin lapsilla vasta 2 ja 4 vuotta joten kaikkea on vielä edessä.



Vauva-aika oli helppoa molempien osalta, esikoinen nukkui täydet unet jo 2 kuukautisena, kuopus söi tissiä kerran yössä pari viikkoa jonka jälkeen ei enää herännyt yöllä syömään. En tiedä univelasta mitään. Esikoinen sairasti eka kerran nuhankin vasta 2 vuotiaana, kuopus 1 vuotiaana.



Mun mielestä on ihan loogista että riippuu ihan lapsista monta niitä "tekee". Jotkut kapset ovat vain oikeasti niin helppoja että on melkein ihan sama monta niitä on :) Ei kaikkien kanssa rankkaa ole. Ja vastaavasti joskus yhdessä on enemmän työtä kuin useammassa.



I