Paniikkihäiriö..

tiedän tunteen.Itse sairastan tautia jo kolme vuotta.Ensimmäisen kohtauksen muistan vielä elävänä mielessä,silloin luulin oikeasti että kuolen.Hyperventiloin itseni pyörryksiin.Ei mennyt kauaakaan kun kohtaukset uusiutuivat ja aloin karttaa kaikkia julkisia paikkoja.

Paniikin lisäksi sairastuin vakavaan masennukseen,ne kulkevat yleensä käsi kädessä.Jos olosi jatkuu suosittelen hyvälle lääkärille menoa ja lääkkeitä vaan napsimaan ja nopeasti.Joskus voi tosin olla että paniikki ei toistu:johtuu esim.kofeiinista.Itselläni on kofeiini pannassa juuri noitten sydämentykytysten takia.

Pelko ruokkii itse itseään, ja uusi kohtaus tulee sen tulemisen pelosta. Lääkkeillä tämä kierre saadaan katki. Itse sain pari vuotta sitten pari kohtausta, mutta en saanut aikaiseksi hakea apua, vaan sinnittelin vaan eteenpäin, päivä kerrallaan, hetki kerrallaan, ihan koko ajan yrittäen keskittyä siihen, että kohtausta ei tule. Se on raskas taakka kannettavaksi. Nyt kohtauksia alkoi taas tulemaan lievinä, mutta usein, ja pelon tunne oli niin voimakas että en pystynyt kertakaikkiaan elämään. Menin lääkäriin ja sain lääkkeet, ja kahdessa viikossa olo helpottui normaaliksi.

Alkoi noin vuosi sitten ja aluksi tuntui, että happi loppuu ja oli " epätodellinen" olo,sydän tykytti ja luulin että kuolen.

Onneksi menin ensiapuun ja siellä kertoivat heti, että kyseessä on paniikkikohtaus ja olo helpottuu jonkin ajan päästä,kun sain rauhoittavaa ja propralia sydämen tykytykseen.

Tämän jälkeen meni päivä/pari ja sain taas paniikkikohtauksen ja lääkärissä todettiin ,että olen masentunut ja siihen lääkkeet ja nyt olen syönyt masennus lääkkeitä jo vuoden verran ja vieläkin tulee joskus kun on esim. juonut paljon kahvia tai valvonut paljon tai stressaantunut niin tulee paniikkiolo, mutta onneksi on lääkkeet.

Joten suosittelen lääkärissä käyntiä, koka vaiva on todella kurja ja pelottavakin,mutta hoidettavissa.

Että mitkä lääkkeet teille on määrätty ja minkä vahvuiset?

Mulla on cipralex ja propral 10mg ja molempia käytän joka päivä,propralia en ole uskaltanut jättää pois kun pelkään,että kohtaus tulee helpommin...

ja osaksi sen laukaisee elämäntilanne.Näin kertoi mulle Psykiatri.Itselläni siis sattui olemaan näitä molempia sekä suvussa että elämäntilanne oli stressaava(positiivisesti kylläkin eli valmistuminen).Mulla ei se lääkitys kyllä ihan parissa viikossa auttanut ja takaiskujakin tuli.

T:2

Nyt useemman vuoden kohtauksetta. Edelleen syön hyvin pienen määrän lääkettä. Suosittelen ennen kaikkea terapiaa, ettet ala saamaan kohtauksia pelkästä kohtauksen pelosta. Olen vieläkin katkera diagnoosin tehneelle lääkärille, ettei ohjannut mua terapiaan, vaan ainoastaan määräs lääkkeitä.

tää lääke on vaikean masennuksen hoitoon, ei siis mikään mielialalääke vaan ihan masennuslääke. Mulla paniikkikohtaukset liittyivät erittäin pahaan ja voimakkaaseen ahdistukseen (elämässä kaatui kaikki seinät päälle enkä saanut itseäni jaloilleni ja löytämään ulospääsyä ahdistavasta tilanteesta ja vajosin jonnekin ahdistuksen syvään kuiluun) ja mun paniikkikohtaukset ja se olo joka siitä " jää päälle" eli mua ainakin huimaa ja heikottaa ja ihan koko ajan pelottaa että kohtaus tulee hävisi kahdessa viikossa. Masentunut olen varmaan edelleen, mutta ahdistus ja paniikkiolo helpottui onneksi näinkin nopeasti.

enne kuin tunsin oloni jälleen normaaliksi ja edelleenki jos on stressaavaa niin tulee pientä paniikkia ja joskus sitten " kohtaus"

mikä on edelleenki pelottava vaikka tietääkin,että se mene ohi...

Mites teillä miehet on ottanut asian? Mun mies otti tosi hyvin vaikka aluksi ajattelin et uskallanko edes kerta millanen olo on ku on paniikki,mutta kannatti kertoa...ja nyt jos on sellanen paniikki olo ni mies kysyy heti et kannattasko ottaa lääke et tulis parempi olo.

Olen nyt syönyt 2 vuotta ja vähitellen ollaan jättämässä pois.

Siis siitä hyvä lääke että auttaa sekä masennukseen että paniikkiin,joihin molempiin sairastuin.Välillä on tullu sellasia takapakkeja,mutta se kuuluu kaikki parantumiseen.Probralia kokeilin myös,mutta ei sopinut alhaisen verenpaineen vuoksi.

T:2

Tai luulen ettei se koskaan mene kokonaan ohi.Nyt olen syönyt propralia(10mg) parin vuoden ajan, ihan vain siksi että sydämentykytykset ja käsien vapinat eivät tulisi. Söin paniikihäiriön aluksi cipramiliä, mutta jätin sen pois melkein samantien, jotenkin en ollut sinut sen lääkkeen kanssa.Monesti olen miettinyt, että uskallanko koskaan jättää propralia pois vai joudunko syömään niitä loppu elämäni ajan, toivottavasti joskus saan elää lääkkeetöntä elämää. Ehkä terapia auttaisi, en tiedä kun ei ole kokemusta kuin yhdestä kerrasta.Kohtauksia en ole saanut sen jälkeen kun aloitin propralin.

aika kova masennus meni varmaan pari viikkoa vaan itkeskellessä ja lääkkeiden voimilla, koka ensimmäisen paniikkikohtauksen jälkeen kohtaus uusi parin päivän välein ja lääkkeitä siihen määrättiin propralia ja diapamia ja oli aikas pelottava olo ku ei oikeen itsekkään tajunnut että mistä se johtuu. Onneksi kolmisen viikkoa lääkkeiden aliottamisen jälkeen olo tasaantui ja sain ajan psykiatrille joka tosin ilmoitti että en tarvitse käyntejä koska olin niin hyvin pystynyt " selvittelemään" itse ystävieni kanssa mistä paniikkikohtaus oli " lauennut" , mutta olisin mielelläni käynyt sielä useamman kerren juttelemassa ja saanut tietoa lisää paniikkihäiriöstä ja siitä miten sitä voisi itse hoitaa muutenkin kuin lääkkeillä..

joka alkoi murrosiässä. Sitä kesti reilu parikymppisex. Lääkitys Cipramil 20 mg. Enää ei ole ollut vuosiin mitään, enkä ole synyt lääkkeitäkään n. 5 vuoteen. Eli siitä voi parantua, mutta pitkäjänteisellä hoidolla. Terapiaa ei mullekaan määrätty! Mixköhän??

Nyt on ollut jonkin aikaa mielessä että olisi kiva ruveta suunnittelemaan kolmatta lasta mutta vähän arveluttaa tuo lääkkeiden pois jättö...elikkäs olen syönyt lääkkeitä nyt noin vuoden?

Onko teillä ollut lääkitytä raskauden aikana ja onko paniikkikohtauset pysyneet poissa?

Terapiasta en niin perusta,kävin siellä pari kertaa juttelemassa ja mulle siitä ei ollut ainaskaan mitään hyötyä paniikkihäiriössä.Luin itse paljon juttuja internetistä ja keskustelin muitten kanssa asiasta.

Minulla paniikkikohtaukset alkoivat, kun ensimmäinen lapsi oli 10 kk. Kävin eräällä lääkärillä ja muutkin vaivani (mahatulehdus...) johtuivat stressistä ja väsymyksestä. Hän määräsi aluksi minulle voimakasta B-vitamiinivalmistetta. B-vitamiini vaikuttaa hermostoon ja puutos voi näkyä esim. juuri paniikkikohtauksina. Minulla ollut tuon vitamiinin ansiosta lähes oireeton jo kuusi vuotta, vaikka lapsia on tullut kolme lisää ja väsynyt olen ollut. SUOSITTELEN KOKEILTAVAKSI! B-vitamiineista paras on Total-B -niminen valmiste, saa luontaistuotekaupoista...

ja kohtauksia ei tullut. Sairastin kuitenkin pitkään ennen ja onhan nuo palautuneet mutta raskausaika kyllä sopi mulle hyvin. Kantsii jutella asiasta vaikka hoitavan lääkärin kanssa ja mulle ainakin sanottiin että turvallisia lääkkeitä löytyy jos niitä tarvitaan myös raskausaikana. Tsemppiä!

alkuvuonna syntyi toinen lapsemme., vaikka en tiedä mikä sen aiheutti.. stressi, jne jne.. se vain tuli.. olin päivisin yksin lasten kanssa ja todellakin pelkäsin, mikä mulle tuli! ne kohtaukset oli tosi voimakkaita!! meinasin siis pyörtyä (-tunne).. sydän hakkasi-- ja usein silloin olin juuri lenkillä lasten kanssa.. aloin tutkimaan asiaa netistä, mikä minulla olisi.. sieltähän tuli vaihtoehtoja " aivokasvain" jne jne.. sitten soitin terv.keskukseen ja minut otettiin ihanan tosissaan.. sain todella nopeasti ajat mm.neurologisiin tutkimuksiin (koska minulla kaksi pientä lasta ja olen niiden kanssa yksin kotona päivisin ja jos tilanne ois ollutkin vakava, niin tilanne olisi ollut kaoottinen jos oisin menny tiedottomaksi lasteni läsnäollessa)



mutta suuri helpotus oli, ettei ollut mitään vakavaa aivoissa! giagnoosi oli paniikkihäiriö, minkä jälkeen olen muistanut paljon asioita " historiastani" , milloin on minulla ollut tapauksia lievempina ilmiöinä! minun kohtaukseni loppuivat kuin seinään! jotenki opin AJATTELEMALLA ja RAUHOITTAMALLA itseni esim liikennevaloissa, lenkillä, kaupassa, jne missä minulla on nämä kyseiset kohtaukset aina tulleet.. ja niitä ei ole sen jälkeen enää tullutkaan kuin lievinä, ja tosi harvoin!! en tarvinnut (tAI vielä en ole tarvinnut) lääkkeitä, kun asia selkeni minulle. Sain myös silloin, kun vielä odotin tuloksia neurologisista tutkimuksista, muutaman hyperventilaatio kohtauksen.. jännitin ja hengitin liikaa happea...:) tällaista.. mutta sinä ap, jos sinulle on tullut " lievä" paniikkihäiriö, älä säikähdä.. kun epäilet sitä paniikkihäiriötä, niin opi vain rauhoittamaan itsesi.. kyllä se menee ohi, eikä siihen kuole! :)

Taidan varata huomenna lääkärille ajan,että saa selkoa tästä,mutta kyllä nuo mitä kerroitte kuulostaa juuri sellaiselta miten olisin itsekkin kuvaillut oloani.Pelottavaa se on ja en kyllä haluaisi sitä oloa uudestaan.Nyt on vähän itkuinen olo, mutta helpotta kuulla,että siitä selviää.

Mistä sellaisen löytäisi pk-seudulla, osaisiko joku suositella hyvää psykiatria? Olen pitkään kärsinyt masennuksesta, mutta viime kuukausina tilanne on pahentunut ja myös mulla on alkanut olla paniikkikohtauksia:( Tiedän, että apua pitäisi hakea pikimmiten, mutta sitäkään ei meinaa millään saada aikaiseksi.

Mulla on ollut paniikkihäiriö nyt reilun vuoden ja syksy ja talvi on ollut aikaa milloin paniikkikohtauksia tulee useammin ja kevät ja kesä meni ilman mitään eli voikohan valolla olla merkitytä tähän juttuun?