Onko lapset nostettu osassa perheitö jo liiankin korkealle jalustalle?

Poikani päiväkotiryhmässä on pari tämmöistä äitiä, jotka ovat vieläkin työelämän ulkopuolella vaikka lapsensa menevät pian eskariin. Elämään ei mahdu muuta kuin ihmeellinen jälkeläinen, sen tekemiset ja olemiset. Jokainen naarmu raportoidaan hoitajille, jokainen mahdollinen mieliteko myös ("tänään meidään x saattaisi haluta...että onko se mahdollista toteuttaa?"). Muille rehvastellaan, sopivan hienovaraisesti tietenkin, että kyllä minä olen sitten hyvä äiti kun meillä syödään vain luomua ja vien Jani-Petteriä harrastukseen kolmesti viikossa vaikka matka sinne onkin hankala ja minullahan on tuo polvikin kipeä ja..."vastenmielinen" on oikea sana kuvaamaan sitä tunnetta, joka ottaa valtaansa kun joutuu näiden luomakunnan kruunujen juttuja sietämään. Miestäni olen pyytänyt lyömään minua heti, kun suustani alkaa pääsemään samanlaisia juttuja.

töihin?

Luomakunnan kruunu on synonyymi miehelle, joten käytit sitä nyt aika oudossa yhteydessä.

..kaupungin vuokratalossa ja lapsensa käytöshäiriöinen? Enpä usko.

Jos heille palkataan hoitaja vanhempien ollessa muualla, ei hoitajan tehtäviin kuulu mikään muu kuin lapsista huolehtiminen ja paikkojen siistiminen eli ulkovaatteet kuivumaan (niitä ei tarvitse ryhtyä pesemään), ruuat jääkaappiin, tiskit koneeseen jne. Hoitajan ei edellytetä ryhtyvän suursiivoukseen tai leipomiseen sillä verukkeella, että lapsen pitää oppia asioita. Kiitos, minä opetan lapsilleni sen puolen ihan itse.

Arjessa lapseni eivät ole keskipisteenä vaan osa perhettä. Hoitajalle he saavat luvan olla keskipiste ja ainoa focus. Tässä on selkeä ero perheen arkeen!

Jos se on ap:n mielestä palvontaa, niin olkoon. Minusta se on hauska hetki lapselle, vanhempana pystyn tuottamaan riittävän määrän pettymyksiä ihan itse.

Ap:hän ei aloituksessaan käsitellyt lasten satunnaisia hoitotilanteita, vaan ihan vanhempien asennetta lasten kanssa olemiseen ja siinä on kyllä vissi ero...

kenenkään houkuttelemana mihinkään kotipihalta.

Jos on sovittu, että ollaan omassa pihassa, niin miksi lapsi ei tottelisi?



Lapseni (3kpl) tottelivat myös nuorta lastenhoitajaa kotonamme, kun olin itse töissä. Hoitaja huolehti lapsista , laittoi ruokia ja leipoi. Minusta nuo ovat aivan arkisia asioita, joissa lapset ovat mukana.



Ei kai lasta tarvitse siihen opettaa, että jatkuvasti on joku aikuinen vain häntä varten olemassa? Vaikeata tulee olemaan viimeistään koulussa, mikäli on oppinut saamaan jatkuvaa viihdyttäjää ja kuulijaa vain itselleen.

enpä halua olla se äiti, jonka 5v katoaa kotipihasta siksi, että lastenhoitaja pursottaa kermavaahtoa kakun päälle eikä ennätä katsomaan lapsen perään. Jos sinulle on lapsen palvomista se, että varmistaa lapsen turvallisuuden ja on lapsen kanssa, niin sitten tässä maailmassa minun mielestäni palvotaan aivan liian harvoja lapsia.

YHDESSÄ sen lastenhoitajan kanssa, eihän 5-vuotias ole enää mikään vauva, vaan yleensähän tuossa iässä mielellään jo tehdään äidin/isän kanssa yhdessä "aikuisten" hommia! Ainakin meidän 5-vuotiaat on aivan onskana jos saavat leipoa tai vaikka tiskata.

Meidän 5-vuotias tosiaan pursottaa sen kerman siihen kakkuun itse. Touhua on toki valvottava, koska jos ei seuraa tenavan touhua tarkkana, pursottaa kerman suuhunsa :D

Mä olen opettanut lapseni siihen, että kotihommatkin on yhdessäolemista. Ensin imuroidaan, sitten pelataan lautapeliä, sitten pestään lattiat etc...

En minä ole palvelija enkä viihdyttäjä. Äidin kanssa askarrellaan ja leikitään, mutta äidin kanssa myös levitetään pyykkiä ja leikataan nurmikkoa.

En koe laiminlyöneeni jälkikasvuani, vaikka olenkin siivonnut ja hoitanut kotia heidän läsnäollessaan.

En suoraansanottuna ymmärrä tuttavaperheitä, joissa lapsi / lapset viedään mummulaan päiväksi tai yökylään, kun äiti ja isi siivoavat. Lasten läsnäollessa ei kuulemma voi siivota... Kauankohan siinä menee, että niiden lasten kanssa voi siivota? Missä iässä lapsi saa nähdä imurin? Onko se niin traumatisoiva laite?

... noh, kukin tyylillään. Meille sopii tällainen meininki, toisille toinen meininki.

Lasteni ei ole tarvinnut tuntea oloaan tarpeettomiksi tai turvattomiksi. Heitä ei ole jätetty yksin vain siksi, että äidillä on jotain kivampaa tekemistä baarissa, kyllähän se 5v jo osaa itsekseen nukkumaan mennä, osaahan.

Enemmän oli kyse voiko lapsi olla "valvomatta" kun vanhempi siivoaa, leipoo tms.

enpä halua olla se äiti, jonka 5v katoaa kotipihasta siksi, että lastenhoitaja pursottaa kermavaahtoa kakun päälle eikä ennätä katsomaan lapsen perään. Jos sinulle on lapsen palvomista se, että varmistaa lapsen turvallisuuden ja on lapsen kanssa, niin sitten tässä maailmassa minun mielestäni palvotaan aivan liian harvoja lapsia.

YHDESSÄ sen lastenhoitajan kanssa, eihän 5-vuotias ole enää mikään vauva, vaan yleensähän tuossa iässä mielellään jo tehdään äidin/isän kanssa yhdessä "aikuisten" hommia! Ainakin meidän 5-vuotiaat on aivan onskana jos saavat leipoa tai vaikka tiskata.

Meidän 5-vuotias tosiaan pursottaa sen kerman siihen kakkuun itse. Touhua on toki valvottava, koska jos ei seuraa tenavan touhua tarkkana, pursottaa kerman suuhunsa :D Mä olen opettanut lapseni siihen, että kotihommatkin on yhdessäolemista. Ensin imuroidaan, sitten pelataan lautapeliä, sitten pestään lattiat etc... En minä ole palvelija enkä viihdyttäjä. Äidin kanssa askarrellaan ja leikitään, mutta äidin kanssa myös levitetään pyykkiä ja leikataan nurmikkoa. En koe laiminlyöneeni jälkikasvuani, vaikka olenkin siivonnut ja hoitanut kotia heidän läsnäollessaan. En suoraansanottuna ymmärrä tuttavaperheitä, joissa lapsi / lapset viedään mummulaan päiväksi tai yökylään, kun äiti ja isi siivoavat. Lasten läsnäollessa ei kuulemma voi siivota... Kauankohan siinä menee, että niiden lasten kanssa voi siivota? Missä iässä lapsi saa nähdä imurin? Onko se niin traumatisoiva laite? ... noh, kukin tyylillään. Meille sopii tällainen meininki, toisille toinen meininki.

Olet niitä perheitä, joissa MLL:n lastenhoitajalle annetaan hoitoon 3 klp alle kouluikäisiä ja sitten käteen lista, että vanhempien ollessa 4 tuntia poissa, pitää hoitajan lastenhoidon lisäksi pestä sauna, poistaa kalkkitahrat kylppärin kaakeleista, imuroida koko talo, nihkeäpyyhkiä lattiat, silittää 3 koneellista pyykkiä ja leipoa litran sämpylätaikina. Koska lasten kanssa on tarkoitus hoitaa kotia, niin äidin kuin palkatun hoitajankin.

Jos heille palkataan hoitaja vanhempien ollessa muualla, ei hoitajan tehtäviin kuulu mikään muu kuin lapsista huolehtiminen ja paikkojen siistiminen eli ulkovaatteet kuivumaan (niitä ei tarvitse ryhtyä pesemään), ruuat jääkaappiin, tiskit koneeseen jne. Hoitajan ei edellytetä ryhtyvän suursiivoukseen tai leipomiseen sillä verukkeella, että lapsen pitää oppia asioita. Kiitos, minä opetan lapsilleni sen puolen ihan itse. Arjessa lapseni eivät ole keskipisteenä vaan osa perhettä. Hoitajalle he saavat luvan olla keskipiste ja ainoa focus. Tässä on selkeä ero perheen arkeen! Jos se on ap:n mielestä palvontaa, niin olkoon. Minusta se on hauska hetki lapselle, vanhempana pystyn tuottamaan riittävän määrän pettymyksiä ihan itse.

Ap:hän ei aloituksessaan käsitellyt lasten satunnaisia hoitotilanteita, vaan ihan vanhempien asennetta lasten kanssa olemiseen ja siinä on kyllä vissi ero...

rinnastettiin kotiapulaiseen.

Ap:n esimerkit olivat:

- "Lapsi ilman valvontaa alle 6-vuotiaana"

- "Mitä rasvaa voi tai ei voi käyttää lapsen ruokavaliossa"

- "Eskari-ikäinen lapsi isovanhempien mökille saareen"



Mikään noista ei ole minusta lapsen nostamista jalustalle. Kyllä alle 6v tarvitsee valvontaa ja lapsen ruokavaliosta tulee välittää. Tuossa mökkijutussa riippuu isovanhemmista, kaikki isovanhemmat eivät ole vaan luotettavia selvinpäinkään.



Ap:n otsikko ja viestin sisältö ovat eri asia.

- "Lapsi ilman valvontaa alle 6-vuotiaana"





Oikeastiko kuusivuotiaita pidetään vanhemman silmän alla 24/7? Omasta puolestani voin sanoa, että olisin varmaan kuollut ahdistukseen jos en viisivuotiaana olisi saanut astua ovesta ulos vapaasti ja leikkiä omakotitaloalueella naapurin lasten kanssa. Ovihan siinä kävi koko ajan eikä kukaan naapuruston paristakymmenestä lapsesta kuollut. Keskenään leikittiin ja pelattiin. Tämä 80-luvulla. Kerrostaloalueella asiat on vähän toisin, se on selvä. Anteeksi offtopic.

Ap:n esimerkit olivat:

- "Lapsi ilman valvontaa alle 6-vuotiaana"

Eikö 6-vk voi olla omassa pihassa vanhempien puuhatessa omiaan?

- "Mitä rasvaa voi tai ei voi käyttää lapsen ruokavaliossa"

Onko fiksua jos äiti käyttää suunnattoman suuren ajan miettien ja pohtien, tutkien tutkimustuloksia ja tiiraten tuoteselosteita ja stressaten ja surren lapsen "huonoa" ruokavaliota. Tai äiti katkaisee välit sukulaisiin jos mummo antoi jäätelöä terveelle 2-vuotiaalle.

- "Eskari-ikäinen lapsi isovanhempien mökille saareen"

Miksei?

Heitteillejätettyjä lapsia on aivan liikaa Suomessa. Tuolla kadulla pyöräilee joka päivä näitä alle kouluikäisiä ja me muut aikuiset pidämme niistä huolta kun heidän omat vanhempansa ovat sitä mieltä, että heillähän ei lapsia turhaan jumaloida. Mahdollisimman äkkiä itsenäisiksi ja lapsia saa aina lisää jos yksi hukkuu tai jää auton alle.

On vain kaksi vaihtoehtoa; lapsi on heitteillä eikä vanhemmat välitä ollenkaan tai sitten vanhempi pitää lasta kädestä 24/7 18-vuotiaaksi asti. Olisiko oikeassa maailmassa olemassa jotain tältä väliltäkin?

Kasvatuksen suhteen. On paljon niitä perheitä, jotka todella panostavat lapseen. Usein lapsia on vain yksi tai korkeintaan kaksi. En sanoisi, että he välttävät tuottamasta lapselle mielipahaa, mutta lapsen tunteisiin mennään ehkä liiaksi mukaan. Jos lapsi esim. kaatuu, se sattuu äidissäkin kohtuuttoman paljon. Lasten ruokiin panostetaan, vauvat hoidetaan äärimmäisyyksiin asti vauvantahtisesti ja esim. taaperon leikkiin puututaan paljon, koska sen ajatellaan olevan hyväksi lapselle. Mennään paljon lapsen ehdoilla.



Sitten on se toinen puoli perheistä, jotka kasvattavat lapsia vähän sinne päin eli käytännössä vain ruokitaan ja vaatetetaan heidät.



Itse tunnein olevani aika harvinainen äiti, koska olen jotain tuolta väliltä. Olen ehkä liiankin tiukka toisten huomioon ottamisessa ja käytöstavoissa, mutta sitten lapset saa temmeltää ja loiskia kuralammikoissa sekä näyttää tunteensa. Joskus jos en jaksa lähteä nukuttamaan, lapset saa valvoa myöhempään, vaikka niitä selvästi väsyttäisi. Toisaalta taas saatan herättää vauvan viimeisiltä päikkäreiltä, että uni tulisi tarpeeksi ajoissa lemppari tv-ohjelmaani ajatellen. Tai en jaksa aivan ylettömän empaattinen olla jos taapero kaatuu harjoitellessaan kävelemään.

ja sen, että äidillä oli AINA tärkeämpää tekemistä kuin meidän kanssamme oleminen.

Oma lapseni on elämäni keskipiste, mutta ei niin että minä istuisin jatkuvasti leikkimässä vaan keksimme paljon meille molemmille sopivaa tekemistä. Hän käy päivisin päiväkodissa, mutta iltaisin, viikonloppuisin ja lomilla käymme matkoilla, kylässä, syömme hyvää ruokaa, käymme museoissa ja näyttelyissä, lueskelemme yhdessä kirjoja. Hän osaa kyllä leikkiä ihan itse, siihen osallistun harvemmin, mutta on paljon sellaista tekemistä, josta molemmat pidämme, en koe että itse jäisin mistään paitsi, vaikka vietänkin vapaa-ajastani suurimman osan lapseni seurassa.

Tärkeintä on mielestäni keskustelu, keskustelemme kaikenlaisista asioista maan ja taivaan välillä, leikki-ikäinen on todella halukas tarkkaileemaan ympäristöön ja oppimaan uusia asioita.

Väitän, että lapseni saa tällä tavalla elämäänsä paremmat valmiudet kuin jos hän viettäisi kaiken vapaa-aikansa hiekkalaatikolla.

tälläkin hetkellä meidän 4v on jossain pihalla, minulla ei aavistustakaan, missä. Jos on pahanteossa niin luotan, että joku aikuinen laittaa ruotuun. Ei lasten perässä tarvitse jatkuvasti ravata. Kyllä ne nälkäisinä kotiin tulevat tai menevät kaverille syömään.



Ruuan kanssa ei muutenkaan kannata liikaa itseään vaivata. Suomessa ei saa myydä myrkytettyä ruokaa, sittä pitää Evira huolen. Kaikki kaupasta ostettava ruoka on syötävää, sitä saa syödä kaikki.



Lapset voi päästää isovanhempien kanssa saareen mökille, ei ne lapset kovin monta kertaa siellä veteen putoa. Oppivat yleensä parista kerrasta, mikä juttu on typerää.



Leikittämisestä pitää huolen tarhan väki. Meillä lapset on koko kesän hoidossa, niin että ei kannata ruveta ärisemään, että eivät saa elää lapsuutta. Sinne ne huomennakin menevät hauskaa pitämään.

meillä lapset ei ehkä ole jalustalla, mutta en vaan uskalla jättää vahtimatta, sillä meistä on tehty lastensuojeluilmoitus, kun lapset leikki keskenään kotipihan hiekkalaatikolla rivaripihassa. Lapset 6- ja 4-vuotiaat. Meillä oli kämpän ovi auki, järjestelin eteisen kaappeja ja kurkin vähän väliä ulos, mitä tapahtuu. Tajuan tietysti, että ilmoitus oli aiheeton ja siksi se todettiinkin. Mutta rupesi todella ahdistamaan se tapaus. Tuntuu, että joku aina tarkkailee meitä. Sossujen kanssa juttelu ei ollut hirveää, mutta ei nyt mukavaakaan. Tuntui kuin joka sanaan silloin ois tartuttu. En halua enää samaan prässiin. Ja luulen, että jos ilmoitus tehtäis uudelleen, vaikkakin kuinka aiheettomasti, niin joutuishan siinä sossun syyniin varmasti ihan eri lailla.

lukemiseksi kirjaa "French kids don't throw food". Paras (ja viihdyttävin) lastenkasvatusta koskeva kirja jonka olen ikinä lukenut. t. Neljän äiti

mutta Ranskassa asuvana en voi suositella täkäläistä lastenkasvatusta kenellekkään.

ja joille on haluttu parasta. Heillä on hyvä itsetunto ja pärjäävät hyvin koulussa ja välit meihin vanhempiin ovat hyvät ja lämpimät.



Olen kyllä onnellinen, että annoin heille sellaisen lapsuuden, että he tiesivät olevansa meille tärkeitä ja heistä välitettiin.



Heitteillejätettyjä lapsia on aivan liikaa Suomessa. Tuolla kadulla pyöräilee joka päivä näitä alle kouluikäisiä ja me muut aikuiset pidämme niistä huolta kun heidän omat vanhempansa ovat sitä mieltä, että heillähän ei lapsia turhaan jumaloida. Mahdollisimman äkkiä itsenäisiksi ja lapsia saa aina lisää jos yksi hukkuu tai jää auton alle.