G: Oletko tiukka, keskiverto, vai löysä äiti/isä? (kyse kasvatuksesta)

A)ainakin lasten palautteen perusteella. Harmittaa se joka päivä, mutta en osaa olla muunlainenkaan. Koen valtavaa vastuuta lapsista ja heidän kehittymisestään, varmaan liikaakin, myös syyllisyyttä. Olen kyllä yrittänyt höllätä, koska muuten lasten isän kanssa olisi jatkuvasti riitoja eri asioista mitä sallitaan ja mitä ei. En salli tietokoneen pelaamista yli tuntia päivässä ja pakotan syömään vihanneksia. Haluan että lapset menevät ajoissa nukkumaan. En salli kiroilua ollenkaan enkä liikaa meteliä koska olen itse hieman ääniyliherkkä, kova mekkala saa mut melkein sekoamaan.

pakotat jonkun syömään jotakin?



väkisinkö suuhun tunget?

Esim. loma-aikoina meillä ei ole nukkumaanmeno- eikä ruoka-aikoja, mutta kotiintuloajat on, mutta niistä on varaa neuvotella. Pelaamista en rajoita koskaan muuten kuin ikärajojen osalta. Sen verran katson, että läksyt tulee tehtyä ja ulkoiltua. En anna teinien tupakoida enkä käyttää alkoholia. Lasten kaveri en ole, vaan he tietävät, että mua pitää totella.

koska kaikki asiantuntijat puhuvat ruutuajasta jonka paljous ei tee hyvää lapsille. Koneella istuminen on mun mielestä pois ulkoilusta, läksyistä, leikistä. En tunge vihanneksia suuhun vaan lähinnä vaadin, että niitä on edes maistettava. En halua kasvattaa ihmisiä, jotka nyrpistävät nenäänsä hyvälle ruoalle ja oppivat tekemään terveytensä kannalta hyviä valintoja.

t. 2

Meillä on tosin vasta yksi uhmaikäinen ja toinen tulossa. Olen perhekerhossa, puistossa ja tuttavaperheiden menoa seuratessa todennut olevani melko tiukka kasvattaja. Seuraan kasvatuksessa omia vaistojani ja varmasti monin osin vanhempieni mallia, en erityisesti pyri lukemaan tiukka. Rakkautta ja hellyyttä meillä ei säästeliäästi, mutta aikuiset ovat meillä ehdottomasti pomoja ja näin tulee olemaan niin pitkään kuin lapset vielä kotona asuvat. En usko kaverivanhemmuuteen tai vapaaseen kasvatukseen.

Kaikessa ja erityisesti käytöstavoissa ja siisteydessä. Ei harmita, itse kasvoin ilman mitään opastusta. Kuvittelen että ne pitää mua turvallisena aikuisena joka tietää mitä tekee ja rakastaa niitä vaikka onkin kova kuri. En voisi kuvitella hirveästi hellittäväni, tosin murrosiässä lienee pakko...

Kaikessa ja erityisesti käytöstavoissa ja siisteydessä. Ei harmita, itse kasvoin ilman mitään opastusta. Kuvittelen että ne pitää mua turvallisena aikuisena joka tietää mitä tekee ja rakastaa niitä vaikka onkin kova kuri. En voisi kuvitella hirveästi hellittäväni, tosin murrosiässä lienee pakko...

Tosin tuon "erityisesti"-kohtaan korjaan omalta osaltani "käytöstavoissa ja toisten huomioonottamisessa", siisteys on niin kovin laaja käsite;-)

Uskon, että lapset ovat tyytyväisiä meidän tapaamme kasvattaa, ainakin he ovat asian niin ilmaisseet (ovat 10v ja 8v). Heistä on mukavaa saada positiivista palautetta ja he tietävät, että sitä saa olevalla huomaavainen ja kohtelias.

että heille ei voi olla vielä kovin tomera kasvattaja, koska ovat tässä kotihoidossa minun kontrollissani koko ajan. Todennäköisesti olen aika rento kasvattaja, koska minulle monet asiat eivät ole näin pienten lasten kohdalla kasvatuksellisia kysymyksiä (ruokailu, nukuumaanmeno, kiukuttelu tms.) vaan ne tilanteet handlataan enemmän ennakoimalla ja päivärytmin pitämisellä. Kun lapset kasvavat, niin näistä toki voi tulla kasvatuksellisia kysymyksiä, kun lapsilla alkaa olla enemmän kykyä itsesäätelyyn.

muitakin ajattelevia ja kilttejä. empatiaa oppii parhaiten jakamalla asioita sisarusten kanssa (itsekkin tämän huomannut) meillä kunnioitetaan vanhempia, ei kiroilla. kiitetään kun jotain saadaan. ruokaa pitää ainakin maistaa, ja omasta huoneesta pitää pitää huoli. vastaavasti vanhemmat annamme aikaa, viemme ja tuemme harrastuksissa, annamme vaihtoehtoja iästä riippuen eli saavat vaikuttaakkin tietyllä tapaa. perheessä jokainen saa äänen kuuluviin

Käytöstavoissa ja toisten huomioonottamisessa TIUKKA, suorastaan natsi verrattuna muihin.



Sit kuitenkin meillä saa rakentaa vaikka majan olkkariin ja se saa olla siinä monta päivää, ei haittaa lelut lattialla tai melko isokaan epäjärjestys. Ulkona saa tehdä ja kokeilla melkein mitä vaan ja liata itsensä, turvallisuuden rajoissa.

En pelkää että lapseni kasvaa vinoon, jotenkin luotan että siihen ei yksi kasvatustyyli kauheasti vaikuta - kylläkin se, miten tulee kohdatuksi ja kohdelluksi ihmisenä, millaiseen vuorovaikutukseen oppii ja millaiseksi itsensä tuntee ja millaista mallia saa toisten huomioonottamisesta.



Ja nimenomaanhan ns vapaassa kasvatuksessa lapsen kanssa keskustellaan paljon ja häneen luotetaan ja hänen näkemyksensä huomioidaan arvostaen. Aidosti arvostaen (niin että ne todella vaikuttavat siihen millaisia valintoja esim arjessa tehdään).



Ensimmäinen lapseni on nyt teini-ikäinen ja on hyvinkin kommunikaatiokykyinen, kohtalaisen tunneälykäs, omaltatunnoltaan herkkä. Mutta myös todella laiska ja odottaa minulta vastaan tulemista aina ja kaikissa asioissa kun on kerran sellaiseen tottunut.

Eukko on liian lepsu, ei kykene toimimaan minkään yhteisen linjan mukaisesti. Ei hoksaa miten uhmaikäinen nokkela vekara häntä pyörittää mennen tullen. Ihan sama mitä itse teen tai taistelen, taistelua se kun on vain siksi että toinen vanhemmista ei kykene kuria pitämään. "Eihän se haittaa jos nyt vaan..." ja kaupasta tullessa "ei se ollut kovin kallis, ei sillä mitään väliä" kun lapsi mankunut jotakin ja sitten saanut sen.



Hän ei osaa nähdä asiassa mitään ongelmaa, minä taas en enää osaa nähdä miten tuon ongelman enää ratkaisisi kun lapsi on jo opetetty velmuilemaan ja että teatterilla saa mitä tahansa kun on sinnikkäämpi kuin äitinsä. Äiti antaa melkein mitä vaan kaapista todeten minulle "en mä nyt vaan jaksa kuunnella sen kitinää".



Hyviä vinkkejä otetaan mielellään vastaan.

Totuus lienee päinvastainen...



Itse olen keskiverto. Uskon, että kultainen keskitie on tässäkin asiassa paras.