Oletko saanut niin arvokasta lahjaa, että sen vastaanotto nolotti?

18-vuotislahjaksi kummitätini antoi lahjakortin autokouluun. He eivät ole mitenkään rikkaita, mutta kummisetä oli saanut ison perinnön ja olen kummeilleni ainoa kummilapsi eikä heillä itsellään ole lapsia, niin halusivat muistaa näin isosti. Olen silti vieläkin häkeltynyt.. Ja ikää nyt 27.

...vaikka kyseessä onkin monen mittakaavalla pieni juttu. Kaveri osti mun lapselle Brion hellan ja itse emme edes päässeet hänen lapsensa synttäreille paria kuukautta aiemmin. Lahjakin oli tosi pieni, kun rahat on meillä nyt vähän tiukilla...eniten nolotti, kun tiedän, ettei kaverikaan rikas ole :o(



Mutta ehkä jonain päivänä pystyn antamaan vastalahjan!

Ystäväpariskunta oli unohtaneet mun synttärit, ei siis iso juttu eikä mitään pyöreitä edes, laitoin vaan illalla töiden jälkeen viestin että tulkaas synttärikaffille samalla kun juorutaan kaikki uusimmat.

He ei selvästikään olleet tienneet mitä tehdä ja selvästi hädissään toivat järkyttävän kalliin iittalan keräilykipon. Se siis oli kyllä ihan sellofaanissa, mutta luulenpa heidän ostaneen sen esim jomman kumman vanhemmille tai johonkin muuhun (esim häät).

Seurustelun alkuaikoina olin aina järkyttynyt poikaystäväni ja hänen vanhempiensa lahjoista. Ne olivat niin arvokkaita, että ahdistuin...



Nykyisin olemme naimisissa ja alan tottua pikkuhiljaa mieheni tai appivanhempieni antamiin lahjoihin.



Miehen perhe tulee eri kulttuurissa ja heillä on muutenkin paljon varallisuutta, joten en enää nolostu viikoksi, jos saan lahjaksi esim. uuden auton, järkyttävän kalliin astiaston, laukun tai korun.

Ei tunnu isolta, mutta ei olla koskaan vaihdettu kalliita lahjoja, yleensä ei edes anneta lahjoja vaan jotain pientä kuten kukkia tai herkkuja. En haluaisi ajatella, että olen nyt vastalahjan velkaa, mutta väkisinkin tulee sellainen tunne. Reppu on ihana ja paljossa käytössä:)

Valitettavasti en ole saanut. Kallein lahjani taisi olla joku Lego linna lapsena. Nyt mennään lähempänä neljääkymmentä vuotta, ja kukaan ei ole pahemmin muistanut. Tulin itse käyhästä perheestä joten lahjat oli vaatimattomia. Tietyssä vaiheessa elämääni olin työtön pitemmän aikaan ja en pystynyt kavereille mitään hienoa ostamaan heille lahjaksi. Nytten teen kolmivuoro työtä ja en edes jaksa ketään enään nähdä. Mutta saan edes itselleni jotain ostettua, kun vain jaksaisi nauttia työuupuksen päälle. Tosin onneksi kesäloma nyt :)

Saimme tuon siis siskoltani ja hänen perheeltään häälahjaksi. Tiedän, ettei heillä ole sillä tavoin rahasta pulaa kuin meillä, mutta minusta aivan liian kallis lahja (mukana oli myös jokin hieman kalliimpi kattilasarja). Siskoni kuitenkin tiesi, että tykkäämme miehen kanssa maistella konjakkia silloin tällöin, joten ihan nappivalinta oli.



Nykyään hävettää kun viedään heidän lapsilleen melko halpoja lahjoja kun ei vain ole varaa ostaa mitään kovin kallista =/

hän jätti jäähyväiset hyvin erikoisella tavalla. Minua on aina miehet kohdelleet hyvin. Jopa tuossakin tilanteessa ikimuistoisesti.

Ei jatkettu pitkään.

Yksi miehen perheen puolelta antanut mm. Ulkomaanmatkan, suomen reissun, järkyttävän kalliin kahviastiaston, ja erinäisiä kertoja upeita marimekon pyyhkeitä joita en itse raaski ostaa.

jos joku antaa lahjan, saan ottaa sen iloisena vastaan. Ei sitä tarvitse nolostella.

Sain yo-lahjaksi 500e perhetutuiltamme. He olivat vanhempi pariskunta, eivätkä he olleet ollenkaan läheisiä meille/minulle. Näen heitä noin kerran vuodessa tai harvemmin. Lahja oli kyllä aivan liikaa ja hävetti ottaa se vastaan!

Itse taas olen sellainen lahjojen ostelija että yleensä nolostun siksi koska vastalahja on niin halpa... Esim. kaverin lapselle ostin joululahjaksi 50€:n vaatesetin kun löysin juuri sellaisen mistä tiesin lapsen tykkäävän (oli täynnä hänen rakkaimman esineensä kuvia -en ole missään muualla nähnyt vastaavanlaisia vaatteita). Oli minustakin hirmu kallis (olemme kaverin kanssa molemmat hoitovapaalla) mutta en voinut olla hankkimatta sitä kun se oli JUURI OIKEANLAINEN. Seuraavana päivänä kaveri tuli lapsensa kanssa kylään ja toivat oman pakettinsa -siellä oli ehkä 5€:n arvoinen pieni huonolaatuinen pehmolelu joka esitti eläintä mitä lapseni ei edes tunne (eli lahja ei ollut kovin harkittu). Tajusin että saimme "pakkolahjan" ; he muistivat meitä vain koska me olimme muistaneet heitä. Nolotti ja tuli jotenkin typerä olo, ilmeisesti minä pidin välejämme läheisempinä kuin he... Onneksi heidän lapsensa oli saamastaan lahjasta aivan tohkeissaan, se oli kuitenkin tärkeintä :)

Vanhempani rakensivat sen oman mökkinsä lähelle ja toivat lahjapöytään kuvan mökistä. Ihana lahja, mutta ihan liikaa.

mieheltäni ulkomaanmatkan ja häissä sukulaiseltani saimme 500e.