Mielipiteitä/"diagnooseja", mikä on lapsella??

Minulla on samanikäinen poika ja aika tutulta kuulosti. Poikani oli ennen eskaria kotihoidossa, mutta kerhon, puistoilun ym. myötä näki kyllä muita lapsia, ja pikkuveli on neljä vuotta nuorempi. Veljen kanssa on läheinen, mutta muuten vasta eskarissa alkoi edes kiinnostua toisten lasten seurasta. Lisäksi alussa oli vain tyttöjen kanssa, poikien hyväntuulinenkin nujuaminen kauhistutti. Eskariopet olivat upeita ja viestittivät pojasta lähinnä myönteisiä asioita ja omia aikojaan poika innostui jalkapallosta. Ei siis ole ikinä sitä "harrastanut", mutta pelailee mielellään. Koulussa ekatokan opettaja oli myös ihana, eikä yrittänyt vääntää poikaa mihinkään kummaan muottiin. Poika on edelleen melko epäsosiaalinen, ei ole hänkään koko kesän aikana ollut yhteydessä luokkakavereihin. Ennen koulun alkua koetan järkätä parit tapaamiset, kun parhaan luokkakaverin äiti on tuttuni ja minulla on hänen puh.numeronsa. Ehkä se helpottaisi taas kouluunmenoa. Pojalle kamalin asia maailmassa on koulu, vaikka pärjää siellä hyvin, sillä kaikki mikä on PAKKO saa hänet heti takajaloilleen. On todella omaehtoinen tapaus, ollut pienestä pitäen. Tietysti tietyt yhteiskunnan pelisäännöt on vaan opittava, mutta aikamoista kivireen vetämistä on välillä! Pojalla on paljon kiinnostuksenkohteita (sen jalkapallon ohella...) luonnontieteissä, ja on itsenäisesti opetellut paljon. On kaiken kaikkiaan tosi ihana ja rakas poika. Herkkä on hänkin, unilelu on yli kaiken tärkeä aina vaan :)



Sanoisin, että meidän pojan kanssa on hankalinta ollut saada hänet hetkessä tottelemaan. Kaikki rangaistukset ja myöskin palkinnot ovat olleet toimimattomia. Mutta kun hänen kanssaan on ja tekee ja jaksaa kuunnella hänen juttujaan, toimii yleensä kuin ihmisen mieli ja ottaa muutkin huomioon. Samaten olen huomannut, että välillä kannattaa antaa periksi ja ottaa löysin rantein. Jos alkaa aina vääntämällä vääntää itsepäisen kanssa, ei lapsi sitä joustoa ikinä opikaan. Pikkuveli on paljon lunkimpi tapaus, ymmärtää joskus joustaakin, mutta on toisaalta myös juonikkaampi, "manipuloiva" (mihin tietysti puutun). Olen sitä mieltä, että meidän esikoinen on vaan outo lintu, mutta ihana sellainen :)



Kirjoitit, että erakkoluonne nimenomaan kaipaa harrastuksia, mutta itse olen sitä mieltä, että sosiaalinen tarvitsee :) Tietty määrä sosiaalistamista tarvitaan, mutta meillä siihen on riittänyt ihan koulu. Sen sijaan jokainen lapsi tarvitsee tunteen, että on rakastettava omana itsenään.



Kyllä meilläkin pojat ovat paljon isän ja myös vaarin kimpussa, se lienee tavallista pojan elämää. Ja minusta on ihan hyvä, että hakevat roolimallin fiksuista aikuisista miehistä eikä kenestä vaan isosta kundista, johon sosiaalistumisreissuillaan voi kaupungilla törmätä :)



Pakkoon liittyen poika inhoaa pakollisia kotitöitä ja samoin pakotettuja ruokia, mutta kun antaa siimaa, innostuu helposti omatoimisesti jostain kodin hommasta jne.



Jotain harrastusta ja mielenkiinnonkohdetta jokainen tarvitsee, meidän pojalla ne ovat juuri noita luonnontieteitä, askartelua, LEIKKIÄ, jalkapalloa vaikka pikkuveljen ja äidin kanssa ym. Ei kaiken tarvitse aina tapahtua samanikäisen kanssa ohjatusti ja poissa kotoa.



Minäkin suosittelen Keltikangas-Järvisen Temperamentti-kirjaa, on antanut paljon lohtua ja uskoa!



Ja lopuksi vielä: kun poika on monta vuotta pärjännyt hyvin päiväkodissa ja koulussa, kyllä se minusta kertoo ihan hyvää!



Voimia teille, joskus on minullakin takki ihan tyhjä, mutta aina se usko jostain löytyy! Kun on oikein uupunut johonkin "taisteluun", niin kohta lapsi tekee jotain tosi ihanaa :)

Ja minulla on semmoinen kotona mallia 9v sekä 40v.



Minusta kuulostaa taas sille, että lapsi saanut temppuilla kotona liikaa. On annettu liikaa kiukutella jne. Tehty liikaa puolesta. Annettu liikaa roikkua vanhemmissa (isässä).



Minä lähtisin pienin askelin vaatimaan lapselta parempaa käytöstä (muistakaa kiitos) ja osallistumista kodin arkeen. Tiedän että se aiheuttaa lapsessa todella kovaa vastustusta mutta niin se kuuluukin mennä.



Laitatte lapsen tienaamaan/ansaitsemaan asiat mitä haluaa, viikkorahan eteen tehdään hommia jos ylimääräistä tarvitsee (pelejä ym) niin lisätehtäviä jaetaan. Että jos sitä akkaria vaan luetaan niin ei jätskejä ja muita huvituksia ole saatavilla.



Paljon rakkautta, syliä, yhteistekemistä mutta tiukkaa otetta toimintoihin ja käytökseen. Kiukuttelu on minimoitava ja saatava kestämään vähemmän aikaa.



Hieman liikaa lellitty..

Poika ei ole koskaan saanut mitään "läpi" ja periksi hepuloimalla, välillä se kyllä olisi niin helppoa ratkaisu sen myönnän mutta mikä järki siinä olisi, sehän olisi karhunpalvelus niin lapselle kuin muillekin perheessä.





Vaan tarkoitan ihan sitä, että kun lapsi turhia kiukuttelee, on pahalla tuulella ja tätä jatkuu liian pitkään eli ei edes ole ihan todeellista vaan lapsi itse psyykkaa ja ruokkii pahaa tuultaan, niin ihan kylmästi sanotaan "Nyt riittää!.



Itse uskon kasvattamisessa kompromisseihin, niin päästään molempia osapuolia tyydyttävään tilaan. Valtataistelu on pahaksi.



Salaattikastike on muuten terveellistä kun se tehty öljyyn :-)



...edellinen..

Olin täsmälleen samanlainen lapsi, ja kolmentoista ikäisenä VIHDOIN diagnosoitiin keskivaikea Asperger. Helpotti PALJON, kun vanhemmat vihdoin älysivät etten tahallani ole hankala ja outo muiden ihmisten kanssa. Minun on hyvin vaikea esim. ymmärtää muiden tunteita, milloin kokea sympatiaa, tajuta milloin käytökseni voi "normi"-ihmisestä tuntua loukkaavalta tai töykeältä.

Todellakin kannattaa muistaa että Aspergeriin kuuluu juuri nuo vaikeudet ymmärtää toisten tunteita ja ajattelua, olla empaattinen jne. Monet sisäänpäinkääntyneistä ja matalan sosiaalisuuden temperamentin omaavista lapsista ovat hyvinkin empaattisia ja joskus jopa poikkeuksellisen herkkiä vaistoamaan toisten tunnetiloja, ja silloin ei Aspergerista ainakaan ole kyse.

Ja myös ADD tai AD/HD.

Ota pikaisesti yhteyttä lääkäriin. Ja perheneuvolaan. Suosittelen päästä teille lastenpsykalle.

niitä oireita ei kyllä pysty estämään esim päiväkodissa tai koulussa.

ap

Ja myös ADD tai AD/HD.

Ota pikaisesti yhteyttä lääkäriin. Ja perheneuvolaan. Suosittelen päästä teille lastenpsykalle.

koska olin itse varmaan aika samanlainen lapsi.



Ensimmäiseksi tulee mieleen että antakaa sen lapsen nyt rauhassa olla erakkomainen ja olla menemättä harrastuksiin (tai tapaamatta mitään kavereita) jos ei halua. Se on tosi iso stressi jos tuntee ettei kelpaa vanhemmille sellaisena kuin itse oikeasti on vaan koko ajan yritetään vääntää erilaiseksi, kuten aktiivisemmaksi tai sosiaalisemmaksi. Introverttiydessä ei ole mitään vikaa.



Ehkäpä lapselle voisi yrittää löytää mieluisampaa tekemistä kotosalta, niin ettei pitkästyisi. Tykkääkö lukea, pelata tietokoneella esimerkiksi? Tai tehdä itsekseen vaikka jotain askartelua tai puutyötä?



Tuo herkkyys ja vastaavat nyt on aikalailla temperamentin piirteitä joita lapsi oppii vasta ajan kanssa hallitsemaan. Vaikeampaa se on niille jotka ovat synnynnäisesti impulsiivisia ja sensitiivisiä, heillä vaan kestää vähän kauemmin kuin rauhallisemmilla oppia säätelemään omaa tunneilmaisuaan niin ettei se ole heille itselleen ja muille rasittavaa. Lapsenne osaa kuitenkin koulussa säädellä käytöstään joten tilanne ei ole minusta lainkaan huolestuttava. Antakaa vaan pojan olla ja osoittakaa että rakastatte häntä juuri sellaisena kuin hän on.

On vain tietyn luontoinen.

Ja nyt en sano tuota vittuillakseni, vaan ihan rehellisesti: oletko tullut miettineeksi, että itse olet liian tiukka tai et usko lapselta miedompia tahdonilmauksia kuin se hepulointi.



Olen nimittäin itse itsessäni huomannut, että helposti sivuutan lapselta lievät tahdonilmaukset. Esimerkki: Kysyn lapsilta, haluavatko he elokuviin. Tiedän jo kysyessäni, että toinen ei varmaankaan tahdo, mutta toinen tykkää elokuvissa käymisestä. Toinen vastaakin, että ei tahdo, toinen sanoo että hänellä on kiva peli tietsikalla meneillään. Minä ajattelen, että hän varmaan sen jälkeen haluaa silti elokuviin ja varaan jo liput. Sitten iltapäivällä teen lähtöä ja patistan lasta pukemaan ylleen - hän sanoo, että pelaa mieluummin. Olen hämmästynyt ja sanon, että höpsis, ehdit pelata myöhemminkin - johon lapsi jo tuskastuneena sanoo, että ei HALUA elokuviin tänään.



Toisin sanoen, ehkä sinäKIN olet vähän huono lukemaan merkkejä ja lapsi ei saa tilaisuutta sanoa rauhallisesti, mitä haluaa ja mitä ei. Ja siksi hepuloi, kun miedompi viesti ei mene ns. jakeluun.





Voiko kenties olla myös, että kiellät ja pysyt kielloissa vähän turhankin jääräpäisesti, periaatteen vuoksi? Kolmasluokkalainen on jo niin iso, että hänelle voi olla hyvä oppia, että järkevästi perustellen voi joskus saada äidin muuttamaan päätöstään.





Mitä tulee jalkapalloon, niin herranen aika, vaihtakaa harrastusta! Mikä ihmeen pakko sitä on väkisin jatkaa, kun lapsi ei kerran tykkää siitä enää? Patistaminen tekee siitä aina vaan vastenmielisempää.



Sinänsä kotona viihtyminen voi olla oire jostain - aspergerista tai kiusaamisesta - mutta jos poika on aina ollut sellainen, en huolestuisi liikoja. Hän on ehkä vaan aika omaehtoinen ja tykkää, kun saa itse päättää ex tempore, mitä tekee.

Ymmärrän, että olette pojan kanssa vääntöön puhki ja ehkä en nyt ymmärtänyt asioita rivien välistä, joten jätä sitten kommenttini ihan omaan arvoonsa, jos tuntuu, että en vain tajua. MInulla ei ole 9-vuotiasta lasta, ammattini puolesta tosin olen tekemisissä lasten ja nuorten kanssa.



Tämä alku siis siksi, että minusta tuo kuulostaa aika tavalliselta lapsen käytökseltä. Vanhemmuus on haastavaa, ja siihen voi ihan oikeasti kokea burn outin, mutta se ei silti merkitse, että lapsen otsaan pitäisi laittaa leima (diagnoosi). Tämä aikakausi on diagnoosien kulta-aikaa, ja jokaista poikkeavaa käytöstä pitäisi kyetä selittämään.



Lapsi on todennäköisesti ns. haasteellisempi lapsi, jota yritätte kovasti saada helpommaksi huonoin tuloksin. Ilman muuta lasta kannattaa rohkaista sosiaalisten harrastusten pariin, mutta pakottaminen ei ole se keino. Kun lapsi selvästi haluaa olla kotona ja puuhata omia juttujaan, niin yrittäkää järjestää niin, että saa toisaalta olla ihan rauhassa ja tehdä omia juttujaan mutta toisaalta sitten pitää olla tietty määrä viikossa muutakin esim. käytte uimahallissa tai muualla ihmisten ilmoilla.



Hepuloita on vain opittava käsittelemään. Lapsi saa niitä,joten teidän on löydettävä se tapa, jolla käsittelette niitä ns.oikein. Auttaisiko perheneuvola?

Ryytyminen kuuluu vanhemmuuteen... aina välillä lapsi rassaa ja häneen väsyy, eikä se silti merkitse, että lapsella olisi jokin neurologinen sairaus.



Oletko ap lukenut joskus Liisa Keltinkangas-Järvisen kirjoja lasten temperamenttieroista? Kannattaa lukea. Yksi temperamenttityyppi on juurikin helposti ärtyvä. Erilaisiin lapsiin soveltuvat erilaiset kasvatuskonstit.



-6, jonka toinen lapsi muuten on asperger, joten sanon kokemuksen vakaalla rintaäänellä, ettei lapsesi vaikuta ainakaan assilta -

Jos on muuttunut, niin kannattaisi tutkia masennuksen mahdollisuus. Se aiheuttaa lapsilla mm. vetäytymistä, lyhytpinnaisuutta ja jaksamattomuutta.

Omalla lapsellani on eräs aihepiirin diagnoosi ja opettaja ei huomannut mitään oireita koulussa. Menin sitten kerran luokkaan seuraamaan lasta ja melkein huvitti, kun hänellä oli ihan samat oireet kuin kotonakin, joista olin monesti opettajalle puhunut.



Opettaja ei tosiaankaan niitä tunnistanut, vaikka toki tiesi, mikä lapsella on ja miten hän oireilee.

Kyseessä 3-luokalle menevä poikalapsi eli ikää reilut 9v. Ollut vauvasta asti ns haastava, esim jos ei tissi ollut 1s sisällä suussa kun nälkä iski niin huuto oli hirveä.

Aloitti pk-elämän vajaa 4v ikäisenä, siihen asti oli kotihoidossa, pkssa ei yksikään hoitaja tai lto koskaan ollut ns huolissaan mistään, poika käyttäytyi siellä kuin herranenkeli, eivät olleet uskoa kun kerroin kotitemperamnetista, päivitätisistä hepulikohtauksista yms.

Totesivat etät "on se hyvä kun kotona uskaltaa tuoda tunteitaan ilmi" ja "sehän on vain hyvä merkki ja kotonahan sitä pitääkin hepuloida".

Kerron teille päivistämme, esim tänään poika on skitsonnut siitä että ei halua treenaamaan vapaamutoisesti jalkapalloiluaan jota harrastanut 3v ajan. Homma on nyt katkolla, emme tod tiedä jatkuuko/jatkaako kys harrastusta enää syksyllä, viim ½v ja ylikin ollut sellaista kivireen kiskomista asian suhteen. Esim kun kentälle mennään ja joku toveri sieltä huutaa että "tule ****** pelaamaan" niin viimeksi ei mennyt vaan kääntyi toisaalle ja mutisi isällensä ettei ole pakko mennä, kun ei ollut pakko.

No, hän on erakkomainen luonne joten harrastus olisi enemmän kuin tarpeen hänelle. Kesälomasta suurin osa mennyt eikä ole kertaakaan kaivannut ketään kaveriaan eikä soittanut kellekään. Sekin huolestuttaa. Kuitenkin sitten kiva touhuta muiden kanssa. Roikkuisi vain isänsä kimpussa ja kanssa, jopa niin pitkälti että miestä jo välillä "ahdistanut". Vähänväliä olisi kimpussa ja vaatimassa yhteistä tekemistä.

Poika on hirvittävän lyhytpinnainen, hermo menee sekunnissa tai viim parissa, päivittäin tilanteita joissa hän hepuloi ja vetää herneen nenäänsä. On aika pahantuulinen päivittäin useaan otteeseen.

Hän on myös todella herkkä ja muutamat pehmolelut kuin "eläviä" hänelle.

Poika on tod laiska, ei osallistuisi millään ilveellä kotitöihin eikä edes huoneensa sotkujen siivoamiseen, tyynesti istuisi paikallaan vaikka lehteä lukien kun muut ympärillä raatavat.

Söisi miettömiä määriä herkkuja ja kaikkea epäterveellistä jos vain antaisi, suolaisenkin ruoan suhteen oikea kulinaristi ja kokeilunhaluinen, terveellisistä saa esim tomaatin, salaatin ym kanssa vääntää paitsi jos uivat salaatinkastikkeessa. Silti edelleen ja päivittäin laitan hänelle lautaselle kys aineksia ja vaadin ne myös syömään, muuten ei söisi pisaraakaan.

Tässä jotakin vuodatusta, lyhyesti sanottuna lapsi on hyvin vaikea, haastava ja kaikennielevä enkä ymmärrä enää mitä pitäisi tehdä ja miten toimia, olen täysin kyllästynyt ja väsynyt, negatiiviset seikat alkavat viedä voiton positiivisista.

Sanottakoon vielä että koulu sujuu moitteetta, keksittymiskyky, työrauhan antaminen, matematiikka, äidinkieli ja kaikki moitteetonta aivan kuten käytös muutenkin. Ja koulussa välttelee ristiriitatilanteita eikä tykkää olla huomion keskipisteenä vana päinvastoin.

Kyseessä 3-luokalle menevä poikalapsi eli ikää reilut 9v. Ollut vauvasta asti ns haastava, esim jos ei tissi ollut 1s sisällä suussa kun nälkä iski niin huuto oli hirveä.

Aloitti pk-elämän vajaa 4v ikäisenä, siihen asti oli kotihoidossa, pkssa ei yksikään hoitaja tai lto koskaan ollut ns huolissaan mistään, poika käyttäytyi siellä kuin herranenkeli, eivät olleet uskoa kun kerroin kotitemperamnetista, päivitätisistä hepulikohtauksista yms.

Totesivat etät "on se hyvä kun kotona uskaltaa tuoda tunteitaan ilmi" ja "sehän on vain hyvä merkki ja kotonahan sitä pitääkin hepuloida".

Kerron teille päivistämme, esim tänään poika on skitsonnut siitä että ei halua treenaamaan vapaamutoisesti jalkapalloiluaan jota harrastanut 3v ajan. Homma on nyt katkolla, emme tod tiedä jatkuuko/jatkaako kys harrastusta enää syksyllä, viim ½v ja ylikin ollut sellaista kivireen kiskomista asian suhteen. Esim kun kentälle mennään ja joku toveri sieltä huutaa että "tule ****** pelaamaan" niin viimeksi ei mennyt vaan kääntyi toisaalle ja mutisi isällensä ettei ole pakko mennä, kun ei ollut pakko.

No, hän on erakkomainen luonne joten harrastus olisi enemmän kuin tarpeen hänelle. Kesälomasta suurin osa mennyt eikä ole kertaakaan kaivannut ketään kaveriaan eikä soittanut kellekään. Sekin huolestuttaa. Kuitenkin sitten kiva touhuta muiden kanssa. Roikkuisi vain isänsä kimpussa ja kanssa, jopa niin pitkälti että miestä jo välillä "ahdistanut". Vähänväliä olisi kimpussa ja vaatimassa yhteistä tekemistä.

Poika on hirvittävän lyhytpinnainen, hermo menee sekunnissa tai viim parissa, päivittäin tilanteita joissa hän hepuloi ja vetää herneen nenäänsä. On aika pahantuulinen päivittäin useaan otteeseen.

Hän on myös todella herkkä ja muutamat pehmolelut kuin "eläviä" hänelle.

Poika on tod laiska, ei osallistuisi millään ilveellä kotitöihin eikä edes huoneensa sotkujen siivoamiseen, tyynesti istuisi paikallaan vaikka lehteä lukien kun muut ympärillä raatavat.

Söisi miettömiä määriä herkkuja ja kaikkea epäterveellistä jos vain antaisi, suolaisenkin ruoan suhteen oikea kulinaristi ja kokeilunhaluinen, terveellisistä saa esim tomaatin, salaatin ym kanssa vääntää paitsi jos uivat salaatinkastikkeessa. Silti edelleen ja päivittäin laitan hänelle lautaselle kys aineksia ja vaadin ne myös syömään, muuten ei söisi pisaraakaan.

Tässä jotakin vuodatusta, lyhyesti sanottuna lapsi on hyvin vaikea, haastava ja kaikennielevä enkä ymmärrä enää mitä pitäisi tehdä ja miten toimia, olen täysin kyllästynyt ja väsynyt, negatiiviset seikat alkavat viedä voiton positiivisista.

Sanottakoon vielä että koulu sujuu moitteetta, keksittymiskyky, työrauhan antaminen, matematiikka, äidinkieli ja kaikki moitteetonta aivan kuten käytös muutenkin. Ja koulussa välttelee ristiriitatilanteita eikä tykkää olla huomion keskipisteenä vana päinvastoin.

muita kommentteja lukematta sanoisin heti, että lue Liisa Keltikangas-järvisen kirja: temperamentti.

mielestäni lapsesi kuulostaa täysin normaalilta lapselta, hänen temperamenttinsa vaan törmää teidän odotusten kanssa ja sen takia koette hänet hankalaksi. Tuohon ongelmaan tuosta kirjasta olisi varmasti teille apua. Olisi hyvä oppia ymmärtämään erilaisuutta ja antaa eriluonteiselle tilaa olla oma itsensä, lapsen kohdalla tämä helposti unohtuu ja aikuiset patistavat siihen muottiin mihin lapsensa haluavat (kuten vaikkapa harrastamaan sitä jalkapalloa, vaikka lapsi nauttisi enemmän ns erakkomaisemmasta harrastuksesta).

Jos sinä itse aikuisena nautit kovasti vaikkapa sosiaalisesta kanssakäymisestä, niin ei sinuakaan kukaan pakota jonnekkin hiljaisuuden retriitteihin itseäsi piinaamaan...

mielestäni lapsesi kuulostaa täysin normaalilta lapselta, hänen temperamenttinsa vaan törmää teidän odotusten kanssa ja sen takia koette hänet hankalaksi.

Nykyään valitettavan usein juuri sisäänpäinkääntyneet, matalan sosiaalisuuden omaavat lapset varsinkin törmäävät joka paikassa odotuksiin olla erilaisia, vaikka näissä piirteissä ei itsessään olekaan mitään vikaa. Aina on yhteiskunnassa "muodissa" tai ihanteena jonkinlainen temperamenttipiirteiden joukko ja sitten lapsiparkoja yritetään siihen muottiin tunkea vaikka temperamenttipiirteet ovat synnynnäisiä eivätkä noin vain muutettavissa.

Hassua on että aikuisille, joilla kyky säädellä käytöstään temperamentista riippumatta on kehittyneempi, annetaan paljon enemmän vapauksia olla sellaisia kuin ovat. Erakon ei ole pakko olla kiinnostunut sosiaalisista harrastuksista eikä vilkkaan pakko yrittää istua ja keskittyä liikkumatta tuntikausia (kunhan hän valitsee ammatin joka sopii hänen temperamentilleen).

Keltikangas-Järvisen kirjoja aiheesta kannattaa tosiaan lukea jos ei ole vielä niin tehnyt :)

hyvin samantyyppisesti. Joukkuepelit eivät ole koskaan kiinnostaneet häntä. Kotitöitä hän ei tee juuri lainkaan. Joskus hän kattaa vähän pöytää, kun oikein kovasti vaatii. Vertailuna hänen reilu 1,5 vanhempi isoveljensä leikkaa nurmikkoa, imuroi, tyhjää tiskikonetta jne. Ruokaa hän ei syö kuin miniannoksen - hänen noin 4,5 v. vanha pikkuveljensäkin syö enemmän - mutta makeat herkut maistuvat aina.



Lisäksi koulussakin on haasteensa, sillä vaikka hän keskittyy hyvin, antaa työrauhan muille ym., niin hänellä on ollut viivettä joissain matemaattisissa taidoissa, ja hän lukee yhä edelleen melko hitaasti. Tyhmä poika ei ole, mutta hitaasti kehittyvä ja ikäistään lapsellisempi, sekä erittäin pienikokoinen. Useimmat luulevat häntä noin 1-2 vuotta nuoremmaksi kuin mitä hän on.



Meidän poika on muuten erittäin hyvä piirtämään ja käy kuvataidekoulussa. Hän tykkää tehdä myös sarjakuvia. Sopisiko joku tämäntyyppinen harrastus teidänkin pojalle?



Lisäksi meidän poikamme on superhyvä pelaamaan pelikonsoleilla ja tietokoneella, ja hän jaksaisi pelata niillä vaikka kuinka paljon. Tätä joudumme kuitenkin rajoittamaan.

Lapsikirjan ja lukea millaisia lapset on minäkin ikäkautena. Aivan tavalliselta 9 vuotiaalta vaikuttaa. Miten ihmeessä sit joskus ymmärrätte murroikästäkään, jos nyt jo ihan hukassa noinkin nuoren pojan kanssa. Etkö todellakaan tunne poikaasi paremmin, kuunteletko koskaan OIKEESTI mitä mieltä hän on mistäkin asiasta, jokainen ihminenhän on oma persoonansa. Ihmisen on oikein hyvä oppia olemaan myös yksin. Jos ap selviää päivistänsä tunkemalla ne täyteen aktiviteettejä, ei se tarkoita että nuori välttämättä kuuluu samaan ryhmään.

on isänsä "kimpussa". Oletko mustasukkainen pojalle ajasta jonka viettää isänsä kanssa? En usko että kukaan äiti puhuisi omasta lapsestaan niin ikävään tapaan ja sävyyn kun ap. Kannataa lukea aloitus toistamiseen, ja miettiä mikä ap:tä oikeesti tässä riivaa? Halua auttaa vai syyllistää?

että miten nopeasti poika saa tahtonsa läpi, jos saa kiukkukohtauksen ja alkaa huutamaan? Ehkä poika vaan oppinut siten saamaan tahtonsa läpi. Päiväkodissa ei luultavasti saanut ja siksi siellä kyseistä käyttäytymistä ei ollut nähtävissä.



Itse olen myös ollut pienestä asti erakkoluonne ja ihan normaali musta tuli...:)

on isänsä "kimpussa". Oletko mustasukkainen pojalle ajasta jonka viettää isänsä kanssa? En usko että kukaan äiti puhuisi omasta lapsestaan niin ikävään tapaan ja sävyyn kun ap. Kannataa lukea aloitus toistamiseen, ja miettiä mikä ap:tä oikeesti tässä riivaa? Halua auttaa vai syyllistää?

Kyllä minustakin tuntuu, että toinen lapsistani on koko ajan isänsä (mieheni) kimpussa, eikä kyse todellakaan ole mustasukkaisuudesta. Mies ei osaa "puolustautua" lapsen vaatimuksia vastaan ja ärtyy huomaamattaan, kun saa olla koko ajan hyppimässä 8-vuotiaan toiveiden mukaan (liioiteltuna, ei meillä lapset määräile).

Ei kai sinulle tullut yllätyksenä, että ne omatkin lapset voivat ärsyttää?!?

Minä rakastan lapsiani kaikesta sydämestäni ja he ovat tärkeintä maailmassa, mutta kyllä he (varsinkin toinen heistä) on joskus todella rasittava!