Milloin rakkaan läheisen kuolemasta pääsee yli?

Minä surin isääni yli kymmenen vuotta kun en osannut surra silloin kun se kuoli. Tuona aikana etenkin aina kun joku ihminen läheltä kuoli, suru jotenkin "aktivoitui" ja surin vasta edesmenneen lisäksi isääni.



Ehkä tärkeää isän suremisessa oli se, että oikeasti tunsin myös vihaa, syyllisyyttä ja pelkoakin isän kuoleman johdosta. Sellaista surua ei ole niin helppo käsitellä, etenkään nuorella iällä.

Käsittelemättömät surut nousevat pintaan, saaden vallan aina kun mahdollisuus. Kuten kakkonen totesi, ne aktivoituvat. Pienikin asia voi nostaa surun pintaan.



Terapeuteilla on avaimet näihin lukkoihin. Ystävien kanssa juttelu toki antaa helpotusta mutta pitempikestoisen avun tuo yleensä joku, joka on saanut koulutusta surutyöhön.



Otan osaa menetykseesi.

Olet jo ensimmäisen avunpyyntösi antanut ja sinua on kuultu - rohkeutta hakemaan lisää!

Kuolema on tietysti pysyvä, joten siinä mielessä ei koskaan pääse yli että elämä jotenkin palautuisi siihen mitä se oli ennen läheisen kuolemaa. Aina se on erilaista siitä lähtien. Vaikea sanoa mikä määrä suremista on "normaalia", tai pitääkö aina normaalia ollakaan. En edes tiedä mitä surun "käsittely" on, suren silloin kun surettaa ja sillä mennään.

jos on kyse vanhemmista, ajan kaa joo, koska on luonnollista, että vanhemmat kuolevat ennen lapsiaan. Jos on toistepäin, niin epäilen ettei ikinä.