Abortti vai ei?

joka pitanyt lapsen (vaikka ei olisi lapsia kokaan halunnut)?

haluaisin tietaa milta lapsen saaminen tuntui ja oliko ratkaisu oikea vai kaduttiko jalkikateen.



lapsen saaminen han on yksi niista asioista joita ei voi koskaan perua.

Jos et edes pidä lapsista, mitä tekisit kun saat oman?

Jos kumpikaan teistä ei oikeasti lasta halua, eikö asia ole silloin aika selvä?



Miksi olet epävarma abortista?

Pelkäätkö että tulet ajattelemaan loppuikäsi sitä, että milainen lapsi olisi ollut?

Oletko ennen suhtautunut negatiivisesti abortteihin ja ajatellut aborttia murhana?



Tein 25vuotiaana abortin.

Olihan se rankka kokemus, vieläkin välillä surettaa se että siihen tilanteeseen joutui.

Toimenpidettä en ole kuitenkaan ikinä katunut, vaikka tottakai toivoo ettei olisi seliaseen tilanteeseen ikinä joutunut.



28vuotiaana sain lapsen.

Oikein toivottu ja haluttu.

Raskausaika oli kuitenkin tuskaa, en vain jotenkin sietänyt ajatusta että sisälläni asuu joku joka aiheuttaa minulle pahaa oloa ja kipua, potkii vimmatusti, ei voi käydä kaupassakaan ravaamatta vessassa jne jne....

Synnytyksen jälkeen kuitenkin unohti äkkiä miten kamala se raskausaika oliollut, mikään ei ole elämässäni voittanut sitä tunnetta kun sain esikoisen syliini.



Poika täyttää kohta vuoden.

Ei täm helppoa ole, kun ei saa nukkua enää kunnolla ja koko ajan tapahtuu uutta ja lapsi kehittyy ja pitäisi osata kasvattaa oikein jne jne jne, ja jos mitään, niin mielipiteeni siitä että abortti oli aikoinaan minulle oikea ratkaisu on vain voimistunut.

Jos en olisi halunnut ja toivonut lasta mieheni kanssa, niin en olisi kyllä kestänyt raskausaikaa, ja olisi kyllä tämä vuosikin ollut rankkaa jos olisi vain velvollisuudesta synnyttänyt.

kaikki suhtautuu aborttiin omalla tavalla!

Jos et ole valmis niin älä pidä alkiota, tee abortti. Vanhemmuuteen ei kannata ryhtyä jos ei ole täysin valmis!

jotenkin ajattelen, etta jos tama oli nyt tarkoitettu tapahtuvaksi (olemme 32 ja 34 vuotiaat).

toisaalta jos nyt teemme abortin se varmasti olisi myos paatos "paattamattomyydelle" lasten suhteen eli meille ei tulisi.



olen ehka myos siksi epavarma, kun kaikki aina hehkuttavat miten lapset ovat elaman paras asia, sivuutammeko me nyt jotakin todella upeaa?



olen niin shokissa, etten kykene ajattelemaan selkeasti ja miehesta ei ole apua, kuten sanoin tukee minun paatostani. en ehka vain kykene tekemaan tata paatosta.



jos meille tulisi lapsi olisi sen kanssa todella yksin ja pelkaan etta katkeroituisin lasta kohtaan ajatellen mita kaikkea menetin?

sua pelottaa nyt uusi tilanne,ja voin vakuuttaa että myös toivottujen lasten äidit ja isät epäröivät vaikka lapsia olisi ennestäänkin.Omista lapsista on iloa,vaikka tulevatkin yllättäen,itse en mitään muuttaisi elämästäni vaikka kaikki ovat yllärivauvoja:)) Tsemppiä,olipa päätöksesi mikä tahansa!

Niin mikset nyt? Syitä oli, mutta niitä on aina. Jos olet töissä, olet kiireinen myös silloin.



Jos tosissasi aiot olla jotain suurta ja merkittävää, abortti voi olla oikea ratkaisu. Lapsen myöstä menee uusiksi tärkeysjärjestys, ja sen uudistuttua entiset saavutukset saattavat menettää merkityksensä.



Abortin avulla voit välttää suuren muutoksen elämässäsi. Onko kyse siitä että pelkäät tätä muutosta, vaiko siitä että tunnet itsesi, ja tiedät että muutos ei olisi hyväksi sinulle?

Ainakin sanoisin, että päätös asiasta sinun on tehtävä yksin. Jos mies on ilmoittanut olevansa abortin kannalla, se todennäköisesti tarkoittaa että sinä tulet olemaan lapsesta loppujen lopuksi vastuussa jos sellaisen synnytät. Miehen on usein paljon helpompaa luistaa siitä vastuusta.



Muutama kysymys:

Miten kotityöt jakautuvat taloudessanne? Menevätkö tasan ilman, että asiasta tarvitsee riidellä? Koetko olevasi suhteessa aikuisen, vastuullisen miehen kanssa vai keskenkasvuisen huollettavan kanssa? Miten miehesi reagoi, jos olet sairaana?



Miten intohimoisesti suhtaudut uraasi? Kuinka pitkiä työpäiviä teet ja jos joutuisit tekemään esim. 16-tuntista päivää pidempään, kokisitko sen rasitteeksi vai nauttisitko? Kuinka pitkä kehityskaari urallasi on odotettavissa? Esim. tutkijoilla ja taiteilijoilla se on usein koko elämän mittainen, itse asiassa ihmiselämää pidempi (joku toinen jatkaa siitä, mihin edellinen jää). Oletko tätä kategoriaa vai odotatko kehittyväsi urallasi aktiivisesti lyhyemmän ajan, minkä jälkeen alat toimia suorittavammin sillä tasolla, mille olet päätynyt?



Millaisena näet elämäsi sen jälkeen, kun uraan liittyvä suurin intohimo on laantunut? Mitä tulee tilalle?



Vastaa noihin, jos jaksat. Joudun itse parhaillaan pohtimaan samantapaisia kysymyksiä kuin sinä.

Ainakin sanoisin, että päätös asiasta sinun on tehtävä yksin. Jos mies on ilmoittanut olevansa abortin kannalla, se todennäköisesti tarkoittaa että sinä tulet olemaan lapsesta loppujen lopuksi vastuussa jos sellaisen synnytät. Miehen on usein paljon helpompaa luistaa siitä vastuusta. Muutama kysymys: Miten kotityöt jakautuvat taloudessanne? Menevätkö tasan ilman, että asiasta tarvitsee riidellä? Koetko olevasi suhteessa aikuisen, vastuullisen miehen kanssa vai keskenkasvuisen huollettavan kanssa? Miten miehesi reagoi, jos olet sairaana? Miten intohimoisesti suhtaudut uraasi? Kuinka pitkiä työpäiviä teet ja jos joutuisit tekemään esim. 16-tuntista päivää pidempään, kokisitko sen rasitteeksi vai nauttisitko? Kuinka pitkä kehityskaari urallasi on odotettavissa? Esim. tutkijoilla ja taiteilijoilla se on usein koko elämän mittainen, itse asiassa ihmiselämää pidempi (joku toinen jatkaa siitä, mihin edellinen jää). Oletko tätä kategoriaa vai odotatko kehittyväsi urallasi aktiivisesti lyhyemmän ajan, minkä jälkeen alat toimia suorittavammin sillä tasolla, mille olet päätynyt? Millaisena näet elämäsi sen jälkeen, kun uraan liittyvä suurin intohimo on laantunut? Mitä tulee tilalle? Vastaa noihin, jos jaksat. Joudun itse parhaillaan pohtimaan samantapaisia kysymyksiä kuin sinä.

Mieheni on todella vastuuntuntoinen ja hyva mies, han on uraorientoitunut ja matkustaa/tekee pitkaa paivaa (14-16h). Han on vastuussa erittain suurista asioista tyossaan (lue: suurista summista ja monista alaisita) ja todella arvostettu alallaan.

Mieheni kantaisi taatusti vastuunsa lapsesta, mutta ajallisesti ei kykenisi kovin paljon olemaan lasna.

Kotityot hoituvat todella paljon palkatun avun kautta, syomme paljon ulkona ja haemme ruokaa kotimatkalla (kuka siella kotona edes sotkisi kun olemme poissa paitsi koirat). Kaytamme paaosin pesulapalveluita.

Tama sairaana olo oli mielenkiintoinen kysymys. Jos olen sairaana han huolehtii minusta, mutta ei tee mitaan "ylimaaraista". Saattaa siis kysya olenko ok jos han menee toihin ja ei osaa lukea rivienvalista vastausta. mita muuta siihen sanoisi kuin mene vain. tama siis vain esimerkkina. ehka tama on tallainen mies/nais ero.

Minulla on intohimo tyohoni ja opiskeluni tahtaavat korkeaan tutkintoon. Olen edennyt alalllani hyvin ja kun saan opintoni valmiiksi urakehitysta on luvassa vuosiksi. Urani on minulla hyvin suuri osa elamaani, en ole koskaan ajatellut mika voisi sen korvata. En myoskaan voi "pitaa taukoa" alallani, koska se johtaisi vaajaamatta jalkeenjaamiseen.

Luulen etta en voi pitaa tata lasta ja vaikka jarki sanoo etta se on oikea ratkaisu, jotenkin se vain tuntuu vaaralle.

Sinun itse on se tehtävä, koska itse kannat seuraukset. Muiden neuvot ovat lopulta yhtä tyhjän kanssa.

olet? Ei kai siltä alalta sinänsä tarvitse taukoa pitää vaikka lapsen saisikin?



Sellainen tuli mieleen, että jos tekisit abortin ja mies löytäisi vuoden päästä uuden naisen ja tekisi hänen kanssaan lapsen, niin kaduttaisiko sitten enemmän, siis että onko lapsettomuuspäätös enemmän sinun vai miehen?

Mielestäni jokaisella lapsella on oikeus syntyä toivottuna, ja vaikka jotkut sopeutuvat yllätysraskauteen toivottaen lapsen tervetulleeksi, niin toiset eivät siihen pysty.

Lasta kohtaan ei olisi reilua, jos haikailisit urasi perään. Lapsi kokisi itsensä epätoivotuksi.



Sinä saattaisit katkeroitua, jos miehesi loisi uraa sillä aikaa kun sinä vaihdat vaippoja.



Mielestäni osoitat oma aikuisuuttasi, kun pohdit tätä asiaa ja kerrot rehellisesti uran olevan sinulle tärkeä. Siinä ei ole häpeämistä.



Miksi tämä olisi sinulle viimeinen mahdollisuus hankkia lapsi?

Onko ihan varma ettei yks pilleri unohtunu

Mitähän ap:lle kuuluu?

Olen itse siinä tilanteessa, että olen tullut raskaaksi ehkäisyn petettyä (ihan oikeasti sellaista voi tapahtua!). Ensimmäisen lapsemme jälkeen sairastuin vakavaan synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja jouduin osastolle vauvan kanssa useammaksi kuukaudeksi.

Nyt pelottaa. Mitä jos taas käy niin? En olisi ikinä voinut kuvitella, että miettisin aborttia, mutta nyt se on käynyt mielessä. Välillä ajattelen, että olisi kiva, jos olisi vauva, ja sitten iskee pelko.

Onko täällä ihmisiä, jotka ovat päättäneet pitää vauvan, vaikka ovat olleet aluksi epävarmoja? Entä teitä, jotka olette päätyneet aborttiin. Miten siitä selviää psyykkisesti?

Kiitos jo etukäteen vastauksista!

Olen lueskellut vauvapalstaa nyt enemmankin viimeaikoina ja ajattelin etsia vanhan aloitukseni, jos jotakuta kiinnosta kuulumiset.



Paatimme siis pitaa vauvan. Tama oli todella vaikea paastos ja menimme laakariin keskustelemaan vaihtoehdista ja kun ultrassa nakyi pikkuinen sydamen syke (olin vasta 6vk) niin mies oli itseasiassa se joka sanoi etta haluaa pitaa vauvan.



Olemme aika sekaisin vielakin tasta muutoksesta, mutta alamme pikkuhiljaa olemaan jopa innostuneita.

toivottavasti ei ala kaduttamaan kun rahat loppuu

odotan kun voit ostella vauvatavaraa ja laitta huonetta valmiiksi :)



ihania uutisia!

Onnea matkaan!



Meillä on neljä lasta, joista rehellisesti sanottuna kolme on vahinkoja\ yllätyksiä. Lasten myötä elämä on saanut oikeat mittasuhteet.

Niin ja minulla on yliopistotutkinto ja miehellä hyvä ura. Nyt olen jo täysin palanut työhön, sillä nuorinkin on jo 3v. Kyllä se työ ja ura sua odottaa ja käytätte kaikkia apukeinoja, mihin teillä vaan on varaa ja mahdollisuuttakin.

Itse ajattelin aina etten halua lapsia, enkä koskaan pitänyt lapsista erityisemmin. No kävi samaan tapaan kuin sinulle ap, mutta raskauduttuani en hetkeäkään ajatellut abortin mahdollisuutta.



Nyt lapsia onkin sitten jo useampi, mutta vieraisiin lapsiin en edelleenkään suhtaudu kovin lämpimästi. Omat lapset ovat aivan eri asia. Kummilapsi, läheisten sukulaisten lapset ja omien lasten kaverit on ihan ok.

että päätitte pitää lapsen! Tsemppiä raskauteen ja uuteen elämäntilanteeseen. Vaikutatte fiksuilta ja vastuuntuntoisilta ihmisiltä, saatte varmasti järjestettyä elämänne siten että koko perhe on tyytyväinen tilanteeseen. Vaikka lapsen saaminen muuttaa koko elämän, on sen yhden lapsen kanssa eläminen ja arjen pyörittäminen kuitenkin vielä aika helppoa.

Itse ajattelin aina etten halua lapsia, enkä koskaan pitänyt lapsista erityisemmin. No kävi samaan tapaan kuin sinulle ap, mutta raskauduttuani en hetkeäkään ajatellut abortin mahdollisuutta.

Nyt lapsia onkin sitten jo useampi, mutta vieraisiin lapsiin en edelleenkään suhtaudu kovin lämpimästi. Omat lapset ovat aivan eri asia. Kummilapsi, läheisten sukulaisten lapset ja omien lasten kaverit on ihan ok.

En ole koskaan ollut vauva- tai lapsirakas, mutta omat lapset ovat tietenkin rakkaita ja ihania. Samaten lähipiirin lapset. Vieraiden muksut siedettäviä ;) Meillä on kaksi lasta, joista ensimmäinen oli yllätys.

-25-