Lue keskustelun säännöt.
Kun ei enää ole vaihtoehtoja
10.07.2012 |
Masentuneisuutta ollut pitkään, nyt kuitenkin tilanne tämä, että osastojakso takana suisidiajatusten vuoksi.
Elmän aivan solmussa, pelkään jo ihmisiä ja paikkoja. Töihin en usko koskaan pystyväni, pää on aivan tyhjä. En osaa enää työtäni, pidän itseäni säälittävänä vinkujana, joka ei onnistunut pärjäämään työelämässä. Hoitava lääkärini, on loppuvuoteen saakka luvannut s-lomaa kirjoittaa. Pelottaa jo nyt, mitä tuon puolenvuoden jälkeen? Oman alani töitä en pysty tekemään (hoitoala) enkä halua, iskee paniikki ja ahdistus kun vain mietin itseni hoitajanpuku päällä.
Itkettää ja masentaa, olin hyvä työssäni, osasin vaikka mitä ja teinkin vaativia töitä. Nyt olen vain haamu loistovuosistani.
Vaikka minulla on parhaillaan kova lääkitys päällä, ajatellen vain kuolemaa ja sitä miten se pelastaisi minut elämältä.
Lääkäri ei ymmärrä tätä tuskaa sisälläni, tämä tuska tappaa minut =(((
Kommentit (3)
Nyt et vaan jaksa nähdä niitä, kun mielesi on masennuksen solmuissa. Virtuaalihalit täältä.
t. 2
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt rauhoitut ja pidät itsestäsi huolta. Vaihtoehdot kyllä ilmaantuvat myöhemmin.
Olen itsekin masennuksen kokenut. Ja vaikka olenkin siitä noussut, tiedän, että se elää vielä jossain sisälläni pienellä liekillä, jota en enää päästä valloilleen.
ettet pysty enää työhösi. Minä olen aina ihmetellyt, miten kukaan pystyy pärjäämään hoitoalalla - hirveä vastuu ja kiire ja huono palkka, nostan hattua heille jotka siinä sinnittelevät. Itse istun perseelläni joka päivä ja näpyttelen tietokonetta.
Mutta. Nythän sinulla on hyvä hetki antaa mielen ja kehon levätä, kun sait sairaslomaa. Voisitko kouluttautua uudestaan eri ammattiin? Älä tee mitään itsellesi, hyvä ihminen! Ota rauhassa päivä kerrallaan. Olet tärkeä ja arvokas ihminen, nyt vaan loppuun ajettu ja väsynyt. Kyllä sinä vielä sieltä nouset.