Punkkipanta tappanut koiran?!
Kommentit (7)
tapauksesta ainakaan google paljoa laula aiheeseen liittyvine hakusanoineen. Ainakaan sen naisen nimellä. Kaikki osuvat googletustulokset (viimeisimmän viikon sisällä julkaistuista jutuista) alkavat samalla lauseella "eräs koira jolla oli punkkipanta..." kuten fb:ssä kiertävä viesti. Ja Merja Hakalaa ei noihin saa haulla linkittymään muuten kuin että koiria harrastaa.
Voi se silti olla, että panta on myrkyllinen. Mutta tietolähteet ovat hitusen heppoisia tai sitten vahvasti muualla kuin netissä.
uusi viesti Facebookissa. Hoitaneen eläinlääkärin, valmistajan ja valmistajan eläinlääkärin mukaan, ei voi johtua pannasta. Asia tutkitaan ja vastaukset tulee myöhemmin. Pantoja on muuten myyty 11,5 miljoonaa kappaletta ja jotain haittavaikutuksia tulee 0,02% (yleensä iho-oireita, ripulia tms lieviä oireita).
koira ei saa panta kaulassa mennä uimaan, kun myrkky voi tappaa kalat
nuori, melkein pentu punkkipantaan.
Mä olen aina ollut sitä mieltä että koiralle on vaarallisempia kaiken maailman punkkipannat ja myrkyt kuin punkit. Borrelioosihan tarttuu koiraan huomattavasti epätodennäköisemmin kuin ihmiseen ja Kumlingen aivokuume ei lainkaan.
mä ainakin suojaa itseäni ja perhettäni punkeilta käyttämällä koiralle punkkikarkotetta.
Tuolle koiralle tehtiin oikeuslääketieteellinen ruumiinavaus eikä löydetty mitään yhteyttä punkkipantaan. Fimean (ent. lääkelaitos) sivuilta löytyy tiedote http://www.fimea.fi/ajankohtaista/laaketurvatiedotteet/myyntiluvanhalti…
Sen sijaan koiraparka oli muuten hirveän sairas. Märkäinen tulehdus, bakteerin aiheuttamat niveltulehdus ja verenmyrkytys.
Ennemmin otan koiralleni lievät oireet pannasta tai liuoksesta, kuin borrelioosin. Se on koiralle (ja omistajalle) kamala piina. Punkit hilluvat aina marraskuuhun asti, joten kannattaa suojata koirat.
Mä olen aina ollut sitä mieltä että koiralle on vaarallisempia kaiken maailman punkkipannat ja myrkyt kuin punkit. Borrelioosihan tarttuu koiraan huomattavasti epätodennäköisemmin kuin ihmiseen ja Kumlingen aivokuume ei lainkaan.