Lue keskustelun säännöt.
Näin runonpäivänä kysyn, että mikä on mielestäsi Eino Leinon kaunein runo?
Kommentit (12)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kaukana kavala maailma jne. Eino Leinon runosta? Se on kaunis, vaikkakin surullinen
kaukana kavala maailma jne. Eino Leinon runosta? Se on kaunis, vaikkakin surullinen
olisi pitänyt googlata ensin...
kaukana kavala maailma jne. Eino Leinon runosta? Se on kaunis, vaikkakin surullinen
Aleksis Kivi ?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mummin lempiruno oli aina, hänen hautajaisissaankin sitä laulettiin. Meidän pikkumimmillä on nimessä tuo Vanamo (tuoksut vanamon ja varjot veen) - nää on ihania säkeitä, ainakin meidän elämässä. Eino Leinon runot on jotenkin niin hitaita, niitä täytyy kaikkia jäädä tosi verkkaisesti miettimään....
Ruislinnun laulu korvissani,
tähkäpäiden päällä täysikuu;
kesäyön on onni omanani,
kaskisavuun laaksot verhouu.
En ma iloitse, en sure, huokaa;
mutta metsän tummuus mulle tuokaa,
puunto pilven, johon päivä hukkuu,
siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,
tuoksut vanamon ja varjot veen;
niistä sydämeni laulun teen.
Sulle laulan neiti, kesäheinä,
sydämeni suuri hiljaisuus,
uskontoni, soipa säveleinä,
tammenlehvä-seppel vehryt, uus.
En ma enää aja virvatulta,
onpa kädessäni onnen kulta;
pienentyy mun ympär' elon piiri;
aika seisoo, nukkuu tuuliviiri;
edessäni hämäräinen tie
tuntemattomahan tupaan vie.
'Rauha'. En yhdistä sitä muistovärssyihin tai kuolemaan vaan olen vaan ollut samastunut ja ihastunut sen tunnelmaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
RAUHA
Mitä on nää tuoksut mun ympärilläin?
Mitä on tämä hiljaisuus?
Mitä tietävi rauha mun sydämessäin,
tää suuri ja outo ja uus?
Minä kuulen, kuink' kukkaset kasvavat
ja metsässä puhuvat puut.
Minä luulen, nyt kypsyvät unelmat
ja toivot ja tou'ot muut.
Kaikk' on niin hiljaa mun ympärilläin,
kaikk' on niin hellää ja hyvää.
Kukat suuret mun aukeevat sydämessäin
ja tuoksuvat rauhaa syvää.
JA
AURINKOLAULUsta 1 kappale
Paha ei ole kenkään ihminen,
vaan toinen on heikompi toista.
On hyvää rinnassa jokaisen,
vaikk' aina ei esille loista.
Kas, hymy jo puoli on hyvettä
ja itkeä ei voi ilkeä:
miss' ihmiset tuntevat tuntehin,
liki liikkuvi Jumalakin.
En osaa sanoa parasta. Hänen runoissaan on elämä ja tunteet aidoimmillaan. Voisin lukea vaikka joka ilta Leinon runoja. Tällä hetkellä koskettaa eniten "Tuijotin tulehen kauan".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta se "ma tääl olen vieras, vieras vaan/ olen ollut alusta saakka/ on outoja minulle laaksot maan/ ja outo on elämän taakka" on aina puhutellut! Samoin Nocturne.
Nocturne, kuinka joku on osannutkin kirjoittaa noin. Paras runoilija oli hän.
YKSIN HIIHTÄJÄ
Minä hiihtelen hankia hiljakseen,
jo aurinko maillehen vaipuu,
minun mieleni käy niin murheisaks,
minun rintani täyttää kaipuu.
Latu vitkaan vie.
Vai vääräkö lie?
Niin pitkä on yksin hiihtäjän tie.
Ja kuusien varjot ne tummentuu.
Minä annan aattehen luistaa.
ja jos minä korpehen kaadun näin,
mua tokkohan kukaan muistaa?
Kylä kaukana on.
Nyt lepohon
ei aikaa vielä, ei aattelohon.
Olen hiihtänyt metsää, järveä
ja rimpeä rannatonta,
olen laskenut rinteitä laaksojen
ja kohonnut vuorta monta
ja vuorien taa
mun jäi kotomaa,
mut voimani, voimani raukeaa.
Olen vierinyt maita ma vieraita
ja ottanut merkkejä puista,
olen pyrkinyt, tahtonut, taistellut
ja levänneeni en muista.
Mut määräni pää
yhä loitoksi jää.
Mun on niin kylmä, mua väsyttää.
Ne nousevat lapsuusmuistot nuo,
ne aukee maailmat armaat,
näen silmät mä äitini lempeän taas
ja taattoni hapset harmaat.
Se vast' oli mies!
Se taruja ties,
kun joutui ilta ja leimusi lies.
Minä hiihtelen hankia hiljakseen.
Tuul' hiljaa heittävi lunta.
Koti mullako ollut ja siskot ois
vai oisko se ollut unta?
Miten korvessa näin
nyt yksinäin
minä hiihtäisin? Missä on ystäväin?
Ei, enhän mä korpea hiihdäkään,
minä hiihdänhän siskojen kanssa,
koti tuolla se vilkkuvi kultainen,
tuli taasen on takassansa,
emo huolella käy,
eikö lapsia näy,
kun ilta jo hangilla hämärtäy.
Elä murehdi turhia, äitini mun,
me tullaan, tullaanhan kyllä,
me tulemme poskin niin lämpimin,
meill' onhan villaista yllä,
ja jos kylmäksi jää
sormi yks tai tää,
sun suukkosi kyllä sen lämmittää.
Me hiihdämme alta ikkunan,
me katsomme salaa sisään:
Isä pitkää piippua polttelee,
emo takkahan halkoja lisää.
Hei, hip hip huraa!
kaikk' kerrassaan!
Ovi auki ja äidin helmahan vaan.
Ja kuusien varjot ne tummentuu.
Tuul' hiljaa heittävi lunta.
Joko kotihin korpien hiihtäjä sai
vai ollutko lie vain unta?
Uni tuskat vie.
Päivä loppunut lie
ja loppunut yksin hiihtäjän tie.