Lapsi ollut isällään kohta viikon ja musta tuntuu että voisin tottua tähä...

Voin kuvitella miltä loma lapsesta tuntuu! Mä olen kotiäiti enkä edes yksinhuoltaja mutta mies on yrittäjä joten hoidan lapset ja kodin yksin. Joskus kun olen lähtenyt jonnekin vaikka vain päiväksi niin se on tuntunut järjettömän upealta. Oikeasti tuntuu että on helpompi hengittää, että on vapaa! Kuopus on viisi ja parin vuoden päästä menee kouluun. Luulen että jo silloin alkaa helpottaa kun ei ole enää minuuttiaikataulua vaan lapsi alkaa pärjäämään hetken yksin jos tulee jotain yllättävää, esim. nyt vaikka niitä ruuhkia.

Ihan sallittuja tunteita nuo on eikä ole ihme että niitä miettii. Tää yhteiskunta on tehnyt arjen niin monimutkaiseksi ja raskaaksi.

mutta jos se olisi pysyvä olotila, alkaisitko jossain vaiheessa kuitenkin tuntea yksinäisyyttä?

mutta jos se olisi pysyvä olotila, alkaisitko jossain vaiheessa kuitenkin tuntea yksinäisyyttä?

että en alkaisi. Näkisin lasta sen joka toinen vkl. Elämä on jokatapauksessa tosi hektistä juuri nyt.

ap

Mulla sama tilanne etävanhemmuus tai vuoroviikot kävisi minullekkin mutta pelkään että jonkin aikaa niin eläen alkaisi kaduttamaan tai että exäni koittaisi viedä lapseni minulta kokonaan.. ei siis olla keskenämme missään hyvissä väleissä niin siksi tämä pelko..

että lapsipuolten äiti ajattelee samoin... Ties vaikka vielä tekisi jotain, että menettäisi lasten huoltajuuden. Toisaalta hän tuskin haluaa minusta lastensa kokoaikaista "huoltajaa"... Hrr!

pelkoa siitä että tämä toteutuisi, eksä ei suostu lähivanhemmaksi. Olen kysynyt sitä joskus aiemminkin.



Ahdistaa oikein ajatus taas siitä tavallisesta arjesta. Tää viikko ei riitä palautumiseen :(



ap

mulla onnistuisi kyllä tai että isä olisi valmis lapsen ottamaan vuoroviikoin tai kokonaanki (niin että minulla vkl tapaamiset) ja toisinaan tuntuu hyvältäkin ajatukselta, itse en ole niin tasapainoinen ihminen ja nuorikin vielä mutta toisaalta pelottaa että alkaisi kaduttamaan:(

eli siis kumpikaan ei haluaisi elää oman lapsen kanssa? huhu. voin kertoa, lapsi näkee ton. onnea vaan teille hirmusesti. lapsi sinne minne se halutaan!

Erityislapsi on rasittava, normaalin ehkä vielä jaksaisin ja jos muu elämä olisi kunnossa. Seksielämä kusee, parisuhdeongelmia on ja tuntuu että kaksi näin erilaista ihmistä olivat hulluja rakastuessaan. Tulemme kivasti juttuun kun lapsi on mummolassa, mutta silloinkin lähinnä kaverimielessä. Katsomme leffoja, pelaamme seurapelejä(!) jne. Intohimosta ei tietoakaan. Joskus kun saa seksiä, se on usein paskaa mutta välillä osuu kymppiin. Harmi vaan että mies ei tajua ylläpitää mielenkiintoani tuolla rintamalla, joten sahaan väliä "haluan häntä-yök, älä koske minuun" jatkuvasti.



Oma asunto, rauhassa valmistautuminen töihin...vau, mikä ajatus.

eli siis kumpikaan ei haluaisi elää oman lapsen kanssa? huhu. voin kertoa, lapsi näkee ton. onnea vaan teille hirmusesti. lapsi sinne minne se halutaan!

lapsen isää, elä minua.

ap

ihan tavalliseen arkeen?



Ymmärrän täysin. Lapsi oli 3 viikkoa isällään (viimeksi joskus tammikuussa). todella kaipasin sitä omaa aikaa ajattelulle ja hiljaa ololle.



Pitkiä pätkiä ei tarvittaisi, jos olisi edes joka toinen päivä mahdollisuus edes huokaista itsekseen.

lapsen sijaisperheeseen tai adoptioon. Mitäs sitä itse hoitamaan jos ei halua ja toiset tekis sen paremmin. Jännä, itse en kestäisi ajatusta olla lapsesta erossa. Meitä on moneen junaan.

lapsen sijaisperheeseen tai adoptioon. Mitäs sitä itse hoitamaan jos ei halua ja toiset tekis sen paremmin. Jännä, itse en kestäisi ajatusta olla lapsesta erossa. Meitä on moneen junaan.

jännää on sekin, jos "ei kestä" edes ajatusta olla lapsesta erorra

lapsen sijaisperheeseen tai adoptioon. Mitäs sitä itse hoitamaan jos ei halua ja toiset tekis sen paremmin. Jännä, itse en kestäisi ajatusta olla lapsesta erossa. Meitä on moneen junaan.

jaellessasi tuollaisia neuvoja kuulostat kuitenkin täysin tunnekylmältä!

ap

Mua vituttaa tuommoiset äidit jotka eivät jaksa välittää lapsistaan. Koita hankkia hoitaja lapsellesi, niin pääset omiin harrastuksiin, osta valmisruokaa arkena, vaihda helpompaan työhön jne. Tarviiko kaikki tehdä niin vaikeasti... Muokkaa elämääsi niin että lapsi sopii siihen, äläkä haikaile elämästä ilman lasta. Lapsi ei ole mikään lemmikki josta voi luopua kun alkaa väsyttää...

Ajattele vaikka sitä aikaa, kun hän menee kouluun. Jo helpottaa moni asia! Meillä se on edessä nyt, ja täytyy sanoa että olenkin ollut aika kurkkuani myöten täynnä hoitoon viemistä ja hakemista... Pian lapsi jo osaa kulkea matkat itse ja pärjää itsenäisemmin.



Uskon että silloin sinullakin arki helpottuu.



Tai olisiko mahdollista miettiä ihan konkreettista apua arkeen jo nyt? Ehkä voisit ehdottaa että lapsi on isällään arkisinkin 1 - 2 päivää? Joku sukulainen voisi hakea edes kerran viikossa hoidosta jne? Tukiperhe apuun edes silloin tällöin?



Ymmärrän sinua. Etenkin aiemmin itsekin olin helpottunut kun lapsi oli kesälomalla parikin viikkoa isällään. Olin tosi itsekäs, enkä ajatellut lainkaan esim etäisän hyvinvointia. Hänelläkin varmaan oli tosi rankkaa. Nyt kun lapsi on isompi on moni asia helpompi ja mieluusti pidän lasta kotona, kun on laitettu turvaverkot kuntoon ja itsenäisemmät ajat on edessä.

Mua vituttaa tuommoiset äidit jotka eivät jaksa välittää lapsistaan. Koita hankkia hoitaja lapsellesi, niin pääset omiin harrastuksiin, osta valmisruokaa arkena, vaihda helpompaan työhön jne. Tarviiko kaikki tehdä niin vaikeasti... Muokkaa elämääsi niin että lapsi sopii siihen, äläkä haikaile elämästä ilman lasta. Lapsi ei ole mikään lemmikki josta voi luopua kun alkaa väsyttää...

antamaan lapsen adoptioon tai sijaisperheeseen (eli heivaamaan kuin jonkun lemmikin)? Sekö olisi lapsen paras? En ymmärrä logiikkaasi. Ja kuka sanoi etten välitä lapsestani?

Kuulostat niin aggressiiviselta, että oletkohan itse kovinkaan hyvä äiti. Mua vituttaa tommoset äidit, jotka ovat vihaisen mustavalkoisia. Koita hankkia rentoutusta.

ap

Vaikka molemmat vanhemmat välittää ja rakastaa, niin kumpikaan ei halua luokseen asumaan. :(

Voitte ihan hyvin olla ymmärtämättä tai uskomatta tai olla miten fanaattisia vaan, mutta lasta kyllä rakastetaan.



Ja kyse ei ole siitä, että kumpikaan ei halua lasta asumaan luokseen, tottakai halua. Tasapainoilen vaan tässä burn outin ja arjen välillä ja tämä viikko tuntuu liian lyhyeltä. Itkettää itseasiassa ajatus taas arkeen palaamisesta.

(Ja nyt en todellakaa halua mitää arjen helpotus-neuvoja.) Lapsen isällä taas on hankala työ.



Mulla ei siis ole vaihtoehtoja ja tässä ei ole kysymys siitä ettenkö haluaisi lasta vaan kyse on mun väsymyksestä. Kaksi aivan eri asiaa, mitä jotkut eivät vaan ymmärrä.



ap

sitten haluat jos et mitään neuvoja?