Saako sinuun ottaa yhteyttä työpaikalta lomallasi?
Sain tekstarin mutta en todellakaan vastaa KOSKA OLEN LOMALLA!
Kommentit (30)
Koska näin tutkijana ei voi koskaan tietää, onko esimerkiksi joltain lehdeltä tullut artikkelikäsikirjoituksen referee-päätökset tai proofsit, joihin yleensä pitää reagoida todella lyhyellä varoitusajalla. Viikkokin on luksusta!
Jokainen valitsee oman alansa, niinhän se menee...
Ainoastaan pomon ottaessa yhteyttä vastaan. Mutta harvoin pomot ovat turhaan ottaneet yhteyttä. Muille en vastaile lomalla.
Olen asiantuntijatehtävissä töissä, mutta minulla ei ole alaisia. Joten aika hyvin saan lomani vietettyä lomaa.
Kieltämättä mikäli joudun tekemään tai miettimään työasioita lomalla, niin ärsyttäisi ja tuntuisi että loma on niiltä päiviltä pilalla. Varsinkin kun siltä ei ajalta ei kuitenkaan saa palkkaa.
Meilähän alkoi 6 viikon YT:t viikkoa ennen juhannusta, eli käytännössä aika monen loma meni pilalle.
Tiedotustilaisuuksia oli viikoittain, ja etenkin, jos sattui olemaan lomalla vielä elokuun alussa, sai valita ainoastaan sen, tuleeko toimistolle kuulemaan irtisanomisuutisia vai hoidetaanko asia puhelimessa. Valinnanvaraa ei annettu. Mistään menetetyn loma-ajan korvaamisesta en tiedä olleen puhetta.
Teen työtä jota kukaan muu näistä kymmenistä tuhansista ei osaa ja se ainoa, joka minua pystyi edes vähän tuuraaman, sai kenkää kesäkuussa kuten sadat muutkin. Mutta ei kukaan soittanut tänä kesänä, kaikki työt odottivat nätisti sähköpostissa kun palasin lomalta.
Vastaan mielummin muutamaan puheluun/tekstariin konttorilta kuin puisin asian jälkipyykkiä lomilta palattuani. Työssäni on joitakin asioita, jotka kuvittelen osaavani ratkoa vain itse enkä halua että kesätuuraajat sotkevat ne. Todellisuudessa he pärjäisivät vallan mainiosti itsekseenkin, mutta ehkä heilläkin on varmempi olo, jos voi tarkistaa muutaman asian minulta kesken lomailuni.
Asiakkaiden puheluihin en tosin vastaa; en ole kuitenkaan lomalla töissä! (vastaajaviestissäni ohjataan heidät ottamaan yhteyttä toisaalle, joten pulaan en heitä ole jättämässä)
mulle soitettiin 2 kertaa ku olin kesäkuussa lomalla eikä haitannu yhtään, vastasin jopa puhelimeen =D
minä en ole vastuullisessa asemassa työpaikallani. ap
lomalaisille soittelua. Asiat yleensä selviää muutenkin.
Saa toki, minä vain jätän vastaamatta :) Meillä töissä kukaan ei ole niin korvaamaton etteivätkö kollegat pystyisi paikkaamaan toistensa poissaoloja.
Meidän työpaikka on sellainen että ne jotka vastsaa lomalla saavat jatkuvasti sitten olla vastaamassa ja jopa pyydetään käymään duunissa kesken loman. Itse kieltäydyn totaalisesti. Kun kyseessä on maailmanlaajuinen kymmeniä tuhansia ihmisiä palkkava firma (IT-alalla) niin ei voi firman toiminta olla yhdestä lomalaisesta kiinni.
Työpuhelin on päällä vain työaikana.
Meidän työpaikka on sellainen että ne jotka vastsaa lomalla saavat jatkuvasti sitten olla vastaamassa ja jopa pyydetään käymään duunissa kesken loman. Itse kieltäydyn totaalisesti. Kun kyseessä on maailmanlaajuinen kymmeniä tuhansia ihmisiä palkkava firma (IT-alalla) niin ei voi firman toiminta olla yhdestä lomalaisesta kiinni.
Ollaankohan samassa firmassa...
Ei ne firmatkaan mitään hyvätekeiväisyyttä harrasta jos ei oma lehmä ojassa.
Meillä on aika uniikki työ itsekullakin, joten noilta tilanteilta ei vältytä.
Mutta pienessä perheyrityksessä kaikki työntekijät tietävät, että olen lomalla ja viimeiseen asti välttävät soittamasta. Olen sanonut, että saa soittaa.
Muutamia vuosia sitten eräs entinen työntekijämme soitteli jatkuvasti lomallani ja vielä iltaisin asioista, joita olisi hyvin voitu käsitellä vasta lomani jälkeen. Hänelle sanoin, että en ala puimaan tätä asiaa lomallani. Ei mennyt jakeluun, vaan jatkoi soittelua. Toiset siis tajuavat - toiset ei.
oletko koskaan ajatellut sitä, että työnantajasi maksaa sen sinunkin lomasi täysimääräisenä kaikkine sivukuluineen. Eli ei liene aivan mahdottomia vaadittu vastata muutamaan puheluun loman aikana jos sillä ongelma saadaan ratkaistua. Olet oikeasti melko itsekäs! niin suurin osa ihmistä on!
koska tiedän että silloin pomolla on ihan oikeasti asiaa. Vastaan jos soittaa, mutta lisään puheluun käytetyn ajan työaikaani sitten kun palaan lomalta. Lisään vielä triplana :D
joten tottakai tarvittaessa käyn töissä. Välillä menee koko päiväkin siellä. Sitten taas on vapaata.
oletko koskaan ajatellut sitä, että työnantajasi maksaa sen sinunkin lomasi täysimääräisenä kaikkine sivukuluineen. Eli ei liene aivan mahdottomia vaadittu vastata muutamaan puheluun loman aikana jos sillä ongelma saadaan ratkaistua. Olet oikeasti melko itsekäs! niin suurin osa ihmistä on!
ratkoisin minkään valtakunnan ongelmia. ap
Loma on mennyt siihen että työkaveri on ahidistellut ihan koko ajan. Työkännykkä äänettömällä ja viimeiset kaksi viikkoa oma henkilökohtainen puhelinkin. Minua ei kiinnosta joka kauniit ja rohkeat-yksityiskohdat joka liittyy ihan sama keneen työkaveriin. tai asiakkaisiin. Tai itse työhön. Jos en vastaa viestiin/puheluun kaveri pamahtaa kylään. Viimeksi ilmoitin että ainut konsti välttää työasiat ja kaikki siihen liittyvät asiat, on olla äänettömällä puhelinten kanssa koko ajan. Silti sain kuulla kaikki kertomukset kaikesta. Viime yö taas valvottu miettien työasioita, stressi jonka luulin puhkaisevani loman aikana on vain pahempi päällä vielä v....tus joka on tullut pilalle menneestä lomasta. Uuden työpaikan etsintä päällä.