Ongelma. Olen liian ujo
En uskalla tai kehtaa tehdä mitään seksuaalisia aloitteita enkä stripata enkä ostaa seksikkäitä alusvaatteita enkä yhtikäs mitään.
Luulen että mieheni ei edes halua minua.
Olemme olleet jo tosi kauan yhdessä mutta alastomuusjutut ovat edelleen minulle noloa ja häveliästä enkä kehtaa mitään. En kehtaa edes koskea miestäni sinne.
Meillä on seksiä ehkä 2 tai 3 kk välein mieheni aloituksesta. Minä voisin haluta vaikka joka päivä.
Tein pari kertaa aloituksen ja hän torjui minut, oli niin väsynyt.
Meillä on lapsiakin ja nukumme eri huoneissa sillä miestäni häiritsee nuorimman heräily.
Miten rohkaistuisin...Haluaisin olla rohkeampi ja tehdä aloitteita. Se on vain niin noloa alkaa yhtäkkiä erilaiseksi. Mieshän voi luulla että minulla on joku uusi kun yhtäkkiä olen erilainen. Ei todella ole.
Kommentit (8)
Punkku on hyvä idea aluksi mutta en halua juopotella jatkuvasti.
Miten miehet oikein haluaa että heidät vietellään? En kehtaa enää kysyäkään kun on oltu niin kauan yhdessä.
En vain osaa puhua näistä asioista. Olen ihan lukossa ja nolottaa.
Pidän aina silmätkin kiinni yhdynässä vaikka en haluaisi. Tuntuu etten "saa" katsella.
Miksi olen näin nolo :(
ap
En tarkoita että pitäisi stripata mutta kun en kehtaa tehdä mitään, mitä mies ehkä haluaisi katsella tai tehdä kanssani.
Olen niin epävarma ja minua on jäänyt vaivaamaan ne pari torjuntaa ja se, kun ekoina kertoina kun olimme yhdynnässä, olin rohkea ja uskalias, suukottelinkin miestäni joka puolelle ja lähestyin alapäätä, olisin yrittänyt ottaa suihin mutta tämä veti mut heti ylös, kuin ei olisi halunnut.
Toisen kerran sanoi minulle että on asioita mitä voi tehdä huoran kanssa mutta ei oman vaimon. En tiedä tarkoittiko tätä mitä yritin vai ei mutta olen niin nolo että ajattelin varmaan että tein taas jotain väärin. Miehenikin taitaa olla yhtä estynyt kuin minä.
ap
En tarkoita että pitäisi stripata mutta kun en kehtaa tehdä mitään, mitä mies ehkä haluaisi katsella tai tehdä kanssani.
Olen niin epävarma ja minua on jäänyt vaivaamaan ne pari torjuntaa ja se, kun ekoina kertoina kun olimme yhdynnässä, olin rohkea ja uskalias, suukottelinkin miestäni joka puolelle ja lähestyin alapäätä, olisin yrittänyt ottaa suihin mutta tämä veti mut heti ylös, kuin ei olisi halunnut.
Toisen kerran sanoi minulle että on asioita mitä voi tehdä huoran kanssa mutta ei oman vaimon. En tiedä tarkoittiko tätä mitä yritin vai ei mutta olen niin nolo että ajattelin varmaan että tein taas jotain väärin. Miehenikin taitaa olla yhtä estynyt kuin minä.
ap
Olen itsekin ollut ujo. En uskaltanut puhua seksistä avoimesti, en uskaltanut kosketella itseäni miehen nähden, en kertoa mitä haluan, en kysyä mieheltä, mitä hän toivoo tai haluaa. Yksi existäni oli estynyt mies, jolle jo ajatuskin suihinotosta näytti olevan kielletty. Harvinaista miehelle, mutta sellainen hän oli.
Nykyinen mieheni on toista maasta: iloisen ja avoimen seksuaalinen. Mutkattomalla asenteellaan hän on pikku hiljaa houkutellut minusta varsinaisen seksipedon esiin: nyt saatan esimerkiksi masturboida livekamerayhteydellä miehelleni, kun hän on matkoilla. Ostan seksikkäitä vaatteita ja leluja, joita kokeilemme miehen kanssa. Juttelemme seksistä, puhumme tuhmia... Ihan valtava muutos entiseen ujoon minääni! Ennen en olisi voinut kuvitellakaan mitään tällaista. Kaikki on mieheni hyvän asenteen ansiota. Samasta syystä ajattelen, että miehesi kielteinen asenne lukitsee sinut entistä tiukemmin ujouteesi vangiksi.
Miestään miellyttää haluava vaimo ei huoraa. Ei, vaikka ottaisi suihin, pukeutuisi seksikkäästi, tanssisi vaikka tankotansseja kommandona - tai tekisi mitään muutakaan estotonta. Jos mies ei sellaista osaa arvostaa, se ei ole vaimon vika.
uskalla jutella ja kertoa, mitä haluat, millainen olet, oikeasti... ja teillä siis on lapsiakin?
Ei tuo muuten ratkea. Ihanaa seksiä ei kannata hukkaankaan heittää. Me miehet emme ole ajatuksenlukijoita, joten kaikesta pitää puhua. Taatusti miehesi ymmärtää.
"Toisen kerran sanoi minulle että on asioita mitä voi tehdä huoran kanssa mutta ei oman vaimon. En tiedä tarkoittiko tätä mitä yritin vai ei mutta olen niin nolo että ajattelin varmaan että tein taas jotain väärin. Miehenikin taitaa olla yhtä estynyt kuin minä."
Siis älä nyt viitsi! No ei ole ihme, jos on vähän estoinen olo, kun miehesi on aika... Mutta tämä on provo, pysyn kannassani.
Hei! mulla samaongelma, ujous. liiallinen. mulla ei ole miestä eikä varmaan ikinä tulekaan koska en uskalla tehdä mtn, en ole koskaan ottanut suihin enkä tyydyttänyt miestä kädellä. ja siis miehet kun näkevät mut ei ajattele että oisin näin ujo yms.. ja se lisää sitä etten uskalla tehä mtn ikinä. miten päästä ujoudesta pois ja uskaltaa edes kokeilla? koska nyt on sellanen fiilis että haluisin edes kerran kokeilla. olen kyllä seksiä harrastanut, on lapsikin. mutta haluan oppia lisää.. ja juuri tuon että uskaltaisin kokeilla.
tää ei ole hyvä neuvo pidemmän päälle, mutta ota pari lasia punkkua rentoutuaksesi ja saamaan estoja pois. Et sitten sitä pian edes tarvikaan kun pääset vaan siitä "rimakauhusta" eroon ja hoksaat ettei se nyt niin kauheeta ole.