Miten voi olla niin, että 10v kotiäitinä olleella ei ole mitään intoa

Eiköhän ne syyt useimmiten ole ihan vain suoraviivaisen käytännöllisiä. Meilläkin mies tekee niin paljon töitä, että jos minäkin vielä tekisin täyttä työpäivää, niin lapset olisi hoidossa pitkää päivää eikä mulla olisi yhtään jouston varaa tehdä yhtää minuuttia ylityötä tms. Miehen pitkät päivät johtuu oman yrityksen vaatimuksista. Minä tasapainota perhetilannetta tekemällä sitten vastaavasti vähän lyhyempää.



Ei ole kyse mistään sopeutumisvaikeudesta tai työn vieroksumisesta. Kyse on ihan vain kohtuullisuudesta lapsia kohtaan.

Minulla ei ollut työpaikkaa odottamassa ja laman vuoksi työtilanne oli tosi huono. Kyllä minua pelotti, onko koulutukseni vanhentunut, osaanko enää mitään ja kelpaanko minnekään. Olisin mielelläni ollut kotiäitinä.



Pääsin sitten työvoimapoliittiseen koulutukseen, sai sittemmin määräaikaisia osa-aikatöitä ja vihdoin kokopäivätyön. Pidän työstäni ja haluan tehdä sitä eläkeikään asti, mutta silloinen tilanne oli ihan todellista minulle.

Jos jollain on varaa tehdä lyhyempää työpäivää tai jättäytyä pois työelämästä niin tarkoittaako se sitä, että ko hlö elää sossun rahoilla? Jos ajatellaan yhteiskuntaan osallistumisen kannalta niin lapsille voi näyttää muutakin mallia kuin 8 h töitä ja matkat päälle. Jotenkin säälittävää, että suomalaiset eivät arvosta minkään muunlaista panostusta ja osallisuutta, vain palkkatyö on se mistä saa kiitosta ja itsetuntoa.

Toimeentulon ja mallin lapsille siitä, miten seisotaan omilla jaloillaan eikä eletä sossun tai kenenkään muunkaan rahoilla.

Sellaista siis mitä ette muualta voi saada.

Itse olin kotiäitinä 8 vuotta ja viihdyin. Myös mies ja lapset tykkäsivät. Viihdyn toki myös työssäni, mutta jos ei olisi taloudellista pakkoa niin en tekisi töitä.

Olen koulutettu ihminen ja äo: ni on 135 joten en ole ihan tyhmimmästä päästä! Myös kotiäitinä voi huolehtia älyllisistä virikkeistä, tätä ei moni tunnu ymmärtävän. Lisäksi ystäville oli enemmän aikaa ja sosiaalinen elämä oli vilkkaampaa.