Masennuksesta ja lääkäriin menosta

ja todennäköisesti vielä aivan syystä. Mä en suosittele sulle lääkäriä enkä mä suosittele sulle terapeuttia. Terapia ei ole ihmelääke, joka muuttaa ne olosuhteet joissa sä elät. Todennäköisesti sun elämä helpottuu itsestään, kun lapset kasvaa.

Myös täältä av:lta saat vertaistukea.

Tsemppiä, mä ainakin ymmärrän täydellisesti, jos nyt on toi huutonalkutuskilari-vaihe päällä. Ajan kanssa helpottaa !

mutta olen tehnyt Beckin masennustestin(löytyy netistä ja sain 35 pistettä, hyvänä päivänä). Lisäksi en saa nukuttua, itken koko ajan, rinnassa tuntuu puristava tunne, saan välillä hengenahdistusta, pelkään ja kammoan tulevaisuutta, etenkin pimeätä talvea. En jaksa lähteä kotoa mihinkään-kavereille, puistoon, edes kauppaan käymään. Aamulla joudun pakottamaan itseni sängystä ylös, että lapset saavat aamupalaa. En haluaisi nousta koko päivänä.

yksityiselle psykiatrille? Yleislääkäri ei välttämättä osaa määrätä esim. oikeita lääkkeitä vaan ne samat perusnapit mitä kaikissa muissakin tilanteissa mikä vähänkin muistuttaa masennusta.

minä olen tehnyt niin, ja saanut masennuslääkityksen. Kunhan lääkitys alkaa vaikuttaa, voi miettiä avun hakemista terapiasta tms, mutta minä ainakin tarvitsin sen lääkityksen ennen kuin jaksoin edes miettiä sellaista.

Minulla on alalta kokemusta, ja olen hieman lääkevastainen. Niitä kuitenkin heti tarjotaan, mutta ei ole välttämättä ideaalitilanne jäädä riippuvaiseksi psyykenlääkkeistä, sillä sitten aikanaan niiden lopettaminen on aivan oma prosessinsa.



Ensin siis suosittelisin ainakin kokeilemaan muuta vaihtoehtoa SEKÄ mahdollisesti tarvittaessa -perusteista lääkettä. Käy ehdottomasti lääkärillä joka tapauksessa. Varatessasi aikaa kerro jo asiasi, jotta voit kuulostella asennetta.



Oletko lainannut esim. kirjastosta alan kirjallisuutta? Itsehoito-oppaistakin voi olla suuri hyöty. Itsellä on itseensä suuri valta, jos vain sitä oppii käyttämään. Myös muutamakin käynti keskustelemassa voi tehdä muutoksia.

ne hommat alkaa suttaantua. Toinen vaihtoehto on sellainen mielenterveys puoli (löytyy ainakin meiltä) eli voi mennä ilman ajanvarausta.



Juu itellä faktaa, kun tarvisi keväällä apua.

Kaikista huonoin vaihtoehto on jäädä kärsimään (ja kärsityttämään).

monesti juuri uskotaan ja ne saavat asiat usein vain pahemmalle tolalle.



Eli mene vain rohkeasti lääkärille, sille yleislääkärille vaikka. Siitä se hoito sitten lähtee.

mars!

Siitä se lähtee. Masennus voi olla hormoneihin liittyvää tai sitten äitiys on nostanut elämäsi kipupisteitä esiin. Sekä lääkitys että terapia, joka voi olla kunnon pitkä psykoterapia tai kevyempi jutteluapu vaikka terveyskeskuksessa/mielenterveystoimistossa, auttavat. Monesti käytetään näiden yhdistelmää.



Masennuslääkkeet eivät aiheuta riippuvuutta toisin kuin rauhoittavat saattavat, joita otettaisiin tarvittaessa pahimpaan ahdistukseen. Oikein käytettynä niihinkään ei jää koukkuun.



Masennuslääkkeet aiheuttavat kyllä lopetusoireita, jotka mulla itselläni kestivät pari kuukautta, tosin lievinä. Masennuslääkkeiden huippuvaikutukseen pääseminen kestää myös viikkoja, parista kuuteen viikkoon.



Tuskinpa lääkäri oireitasi mitätöi. Lääkärit käyttävät samaa Beckin testiä jonka olet jo tehnyt. Oireesi ovat kestäneet niin kauan ettei kyseessä ole mikään ohimenevä stressi tai mielialanvaihtelu.



Se miten masennustasi lähdetään hoitamaan on täysin sinun ja sinua hoitavan lääkärin välinen asia. Monilla on paljon perusteettomiakin mielipiteitä esim. lääkityksestä ja terapiasta, mielipiteitä jotka eivät perustu faktoihin. Joskus lääkkeet auttavat siinä, että niiden avulla pystyy saamaan elämästä kiinni ja järjestämään sitä sellaiseksi, että mielenterveys paranee. Joitakin ne taas eivät auta, tai joudutaan kokeilemaan monia lääkkeitä ennenkuin löytyy sopiva.



Itselläni masennuksen hoito alkoi lääkityksellä ja keskusteluavulla mtt:ssä. Sain terveyskeskuslääkäriltä lähetteen myöhemmin psykiatrian polille, missä päätettiin terapian aloituksesta. Lääkäri kirjoitti kela-korvausta varten b-todistuksen ja löysin itselleni nopeasti hyvän terapeutin. Pian alkaa toinen vuosi terapiassa ja se on auttanut minua merkittävästi. Lääkkeet lopetin viime talvena käytettyäni niitä nelisen vuotta.



Voimia avun hakemiseen! Olet jo matkalla valoa kohti!

Varaa ihmeessä aika omalle ta:lle lääkärille. Siitä ne asiat alkaa yleensä selviämään. Itse vuosia sitten varasin ajan omalääkärille, olin epäileväinen, että ottaako tosissaan ym. hoitavatko edes mitenkään. Tämä omalääkäri on ollut ensimmäinen, joka otti asiani vakavasti ja laittoi tosissaan pyörät pyörimään. Nyt lähes kolme vuotta terapiaa takana, lääkitys lopetettu ja vointi kaikin puolin huomattavasti parempi. Tätä tk- lääkäriä ennen olin käynyt psyk. poliklinikalla nuorena aikuisena ja yks. psykiatrillakin. Tämä tk- lääkäri oli nuori naislääkäri, olen hänelle ikuisesti kiitollinen!

todella lääkevastainen tyyppi mutta mulla oireet meni samnlaisiks mitä sulla, sit tuli vielä paniikkikohtauksia ihan puskista. Viimein pakotin itseni yleislääkärille jonka tiesin tosi asialliseksi. Kirjoitti sipralexia, jota käytetään masennukseen, ahdistuneisuuteen ja paniikkihäiriöön. Jo ekan viikon aikana huomasin muutosta parempaan suuntaan, kahden viikon päästä läheisetkin ovat sanoneet mun muuttuuneen mukavampaan suuntaan ja nyt kun oon syöny lääkettä toista kuukautta, voin sanoa että olen saanu elämäni takaisin. Kotityöt, kaupassa käynnit ym jotka ennen oli tuskaa, sujuvat nyt tosi mukavasti. Eikä ahdista enää esim tehdä tulevaisuudensuunnitelmia. Pinna kestää vaikka lapset välillä huutaa. Että suosittelen, vaikkei se lääke sitä elämäntilannetta muutakaan, mutta mä ainakin sain voimia jotta pystyn tehdä normaaleja asioita ja sain elämästä jälleen otteen. Tsemppiä ap!! :)

vielä tälle päivälle(mikä onkin hyvä, koska voi olla, että jäisi muuten menemättä...).



Mutta seuraava ongelma. Mitä mä sanon. Meenkö vaan sisään ja sanon, että masentaa? Vai mitä? Sitäpaitsi alan varmaan itkemään suoraa huutoa. Pitäiskö kirjottaa oireita paperille ja lykätä lekurille se kouraan?



Kiitos kaikille vastauksista ja näkökulman antamisesta! Ap

Kirjoita vaikka paperille, ei ole huono juttu ollenkaan jos pelkäät, että alat vaan itkeä ja puhuminen on hankalaa. Ja kuule, siinä itkemisessä ei ole mitään pahaa. Kaikkea hyvää ja toivottavasti kohdallesi osuu kuunteleva lekuri!

vielä tälle päivälle(mikä onkin hyvä, koska voi olla, että jäisi muuten menemättä...). Mutta seuraava ongelma. Mitä mä sanon. Meenkö vaan sisään ja sanon, että masentaa? Vai mitä? Sitäpaitsi alan varmaan itkemään suoraa huutoa. Pitäiskö kirjottaa oireita paperille ja lykätä lekurille se kouraan? Kiitos kaikille vastauksista ja näkökulman antamisesta! Ap

toki senkin voit tehdä jos se sinua helpottaa(lääkärille tietysti helpompi lukea se papru, jos et itse saa sanaa suustasi). No muuten sitten vaan kerrot muut "olosi" ja tuntemukset.

Tsemppiä ja voimia. Itse pelkäsin lapsen huostaanottoa ¨,että haen sitä apua. No ei ole lasta haettu eikä ollut tarviskaan.

neuvolan kautta.

Neuvolalääkäri teki lähetteen neuvolaterapeutille ja muutamassa viikossa pääsin juttelemaan.



Säännöllisesti kävin puhumassa ja se oikeasti auttoi! Parissa isossa jumissa sain uutta ajateltavaa, ihan eri perspektiivistä toinen näkee ja sekin on plussaa että pääsee vaan puhumaan. suosittelen. Kannattaa hyödyntää neuvolan palveluita.



Lastenhoidossa auttoi perhetyö sillävälin kun kävin terapiassa.

Kenties perheneuvolakin on yksi tukipaikka.



Elinikäistä traumaa jotenkin kovempi lahja on jos lapset oppii sinun tavan äksyillä. Kannattaa selvittää mistä se johtuu, onko sinulle edes opetettu tapoja kanavoida tunteita.