Miten muka elämä romahtaa jos työ menee alta?

Ja lettukestit menisi esim. meidän nykyisessä kaveripiirissä läpi ihan ok - satunnaisesti. Hyvää pullaa en osaa tehdä, harjoittelusta huolimatta.



Mutta jos on ruokavieraita - meidän kaveripiirissä juodaan alkudrinkit, viiniä ruuan kanssa jne., alkupalat (ne voi toki olla suht edullista, just porkkana/kurkkutikkuja ja hyvää dippiä, jotain itsetehtyjä suolakeksejä), lihaa/kanaa lisäkkeineen, kunnon jälkiruokaa. Ei 7-8 euroa riitä esim. kahdeksan hengen ruokkimiseen.



Ja toki voisi tehdä eri lailla ja jättää viinit ja alkudrinkit pois ja halventaa ruuan raaka-aineita, mutta jos muut kaveripiirissä vetää tuolla em. linjalla, niin hetken päästää siinä vaan tulee siihen sosiaalisen kanssakäymiseen hankausta. Ei kaikkien kanssa, mutta aika monen.



Meillä myös kavereiden kanssa tapana käydä ravintoloissa syömässä, leffoissa, konserteissa, päiväretkillä eri paikoissa. Työttömänä ei puhettakaan, että tuollaista kovin usein harrastaisi. Ja vaikka kaverit ei syrjisikään, niin jäähän siinä ulkopuolelle, jos ei pysty osallistumaan useimpiin tapaamisiin. Jos itse voi vaan kutsua muita lettukesteille.



Tämä on juuri sitä, mistä nro 11 puhui. Ihmisillä on erilaiset elämäntyylit, jotka osin sidoksissa tulotasoon. Jos tulotaso radikaalista putoaa, voi olla vaikea viettää aikaa entisen ystäväpiirin kanssa. Pienemmillä paikkakunnilla tämä voi olla vähemmän korostunutta. Mutta kaupungeissa monilla on aika rahaa kuluttava elämäntyyli. Tavataan kahviloissa, syödään ravintoloissa, käydään kulttuurijutuissa, harrastetaan maksullisia liikuntajuttuja jne.



Kaverit ja ystävät eivät sitä omaa elämäntapaansa muuta, jos sinä jäät työttömäksi. Ystävyys voi toki säilyä, mutta työttämänä et pysty enää osallistumaan kovinkaan moneen yhteiseen tekemiseen.



Avautuuko nyt paremmin, mikä saat olla ongelma sosiaalisella puolella, joka "romauttaa" elämän? Eikä ole kyse siitä, että olisi ultramaterialisti tai snobi. Useimmat ihmiset kuitenkin haluavat tehdä niitä itseään kiinnostavia ja miellyttäviä asioita, jos niihin on varaa. Jotkut upporikkaat varmaan haluavat esim. viettää kaikki lomansa joko kotona tai telttaillen Nuuksiossa, mutta aika monet valitsevat toisin, jos budjetti vaan antaa myöten.

ihan ok elämää. Mutta on siinä hurja sopeutuminen, jos koko elämä muuttuu. Ei sitä tarvitse vähätellä.



Kuten joku sanoi, riippuu siitä, miten korkealta romahtaa. Eikä tietysti välittömästi romahda, onhan useimmilla puskurirahaa jne., mutta jos se tilanne jatkuu vähän pitempään.

Olen nyt 38-vuotias ja pienten lasten äiti. Tavoitteeni elämässä ovat olleet

- hyvä ja mielekäs työpaikka, palkkaa tärkeämpi kriteeri on ollut hyvät työkaverit ja mielekäs työ

- hyvä kasvuympäristö lapsille

- hyvät harrastukset lapsille

- hauskoja lomia, kivoja illanviettoja, tietty taso arkiruoassa, pientä hemmottelua silloin tällöin,



Tämän kaiken olen luonut ahkeralla työllä ja ottamalla lainaa. Toki mies on osaltaan osallistunut tämän rahoittamiseen. Meillä on palkat lähes saman suuruiset, joten mitään romahdusta ei tulisi toisen työttömyysjaksosta, mutta ilman muutahan monista tavoitteistani pitäisi luopua.



Tilanne olisi aivan eri, jos molempia kohtaisi työttömyys, eikä se ole edes mikään mahdottomuus tässä tilanteessa. Tuota kaikkea ei maksettaisi työttömyyskorvauksilla, ja vaikka meillä onkin säästöjä, niin kyllähän nekin hupenisivat ekan vuoden aikana. Jos kumpikaan ei työllistyisi sen jälkeenkään, niin meidän elämämme ja elintasomme kyllä romahtaisi. Lapset menettäisivät kalliit harrastuksensa, perheen yhteiset lomat vietettäisiin kotona, ei juhlia eikä hoplop-synttäreitä eikä kylpyläviikonloppuja, lapset menettäisivät kaverinsa, tutun koulun ja sosiaaliset suhteensa muuton myötä, ja väitänpä kyllä, että äitinä en kestäisi sitä lasten surua. Kyllä aikamoiseksi luuseriksi saattaisin siinä vaiheessa itseni tuntea.



Nimenomaan romahdusta käyttäisin kuvaamaan tilannettamme tuossa vaiheessa. Toki aloittaisimme alusta, ehkä yrittäisin opiskella, lapset saisivat uusia kavereita, vietettäisiin vaatimattomampia lomia ja synttäreitä, mutta onhan ero entiseen huima! Kaikki, mitä on tavoiteltu, pitääkin unohtaa, ja kun mukana on lapset, joiden olisi luovuttava paljosta, olisi tilanne aika kamala.



Tietenkään romahdusta ei tule sellaisille perheille, joissa elämää on rakennettu aivan eri tavalla. Jos lapsilla ei ole harrastuksia, lasten lukumäärää ei ole rajoitettu muutenkaan rahallisilla kriteereillä vaan on oltu muutenkin tukien varassa vuosien mittaan jatkuvasti, on ehkä muutettu usein tai eletään jo kaupungin vuokratalossa, niin eihän siinä mitään romahdusta tule, ei lapsille eikä muutenkaan.



Me arvostamme niin erilaisia asioita. Käyn töissä myös sen takia, että voin tarjota lapsillemme asioita, joita itse en esim. lapsena saanut. Vaikka varmasti eläisimme mielekästä elämää, vaikka lapsilla ei olisikaan harrastuksia, niin koen asian niin tärkeäksi, että harratuksista luopuminen olisi varmaan vaikein asia.

Vaikka tuo ettei voi kutsua syömään jos ei tarjoa viinaa samalla, aika karua. Usein se alkoholi, jos vaikka hyvää viiniä ja laatu konjakista avec jälkiruuan kanssa, maksaa enemmän mitä itse ruoka, sairasta.



Ja moni muutenkin mitoittaa taloutensa liian tiukille. Asumiseen saisi _kaikkinensa_ mennä max 1/3 nettotuloista. Jos noin elää, että asumismenoihin max 1/3 talouden nettotuloista, niin keskituloinen ei kovin alas romahda vaikka työttömäksi jäisi.



Jos elää ilman lainoja ja osamaksuja (toki asuntolaina monella on, tarkoitan nyt isoa autolainaa, sekä erilaisia osamaksuja ja kytkykauppoja huonekaluihin, kodinelektroniikkaan, vaatteisiin, kännykköliitymiin, viihdepaketteihin ja muihin) elää, niin talous on aika vakaalla pohjalla työttömänäkin.

Lisäksi ansiosidonnaista saa 500 päivää, siinä ajassa ehtii tekemään isoja muutoksia, etsimään uuden työn, muuttamaan, lähtemään opiskelemaan, mikä tarpeellista itselle onkaan.



Jos talous on siinä jamassa, että max 1/3 nettotuloista menee asumiseen, ei ole mitään turhaa velkaa lainojen/osamaksujen puitteissa, eikä ole sitouttanut itseään maksamaan kahta vuotta 50€/kk jostan liittymästä+puhelimesta tai viihdepaketista tai muusta, ei joudu ongelmiin.

Karsimalla menoja, vaikka siirtymällä edullisempaan ruokaan, luopumalla kokonaan matkoista/tekemällä edullisempia matkoja, siirtymällä enemmän kirppareiden käyttäjäksi, käymällä lukemassa lehdet kirjastossa ja niin edelleen pystyy säästämään menoissa.



Ja ehkä pitää luopua siitä statuksestakin vähän, eli vaihtaa kallis auto edullisempaan jos rahasta tiukkaa. Usein kalliissa autoissa maksaa muukin enemmän, ei vaan se auto itsessään, kuten huollot, vakuutukset, varaosat ja muut.

Olen mieheni kanssa joskus miettinyt, miten selviäisimme, jos toinen jäisi työttömäksi. Pitäisi elää hiukan säästävämmin, mutta selviäisimme ihan hyvin näiden nykyisten lainaeriemmekin kanssa.