Miten muka elämä romahtaa jos työ menee alta?

Meidän perhe on riippuvainen mieheni (suht pienestä) tilipussista. Ilman sitä emme voi maksaa vuokraa. Jos hän jäisi työttömäksi, yhteiskunnalta saatu apu ei välttämättä riittäisi- vuokramme on kallis, koska asuntoja ei vaan ole ja meidän pitää asua miehen työpaikan lähistöllä kun ei ole autoa. Eli mitä sitten tehtäisiin, muutettaisiin? Joo, toki- harmi vaan, että kertaakaan emme ole saaneet sitä kohtuuhintaista asuntoa mistään, vaikka luottotiedot ok ja syy muuttoon meistä riippumaton (mm. yksi homeongelmainen koti).

mutta asioilla on tapana järjestyä. Ihan ensin irtisanoin kaiki vuokralaiseni, pintaremppasin kämpät ja laitoin ne 20% korkeammalla vuokralla vuokralle vuodeksi kerrallaan. Vuokrasopimus jatkuu vain määräaikaisena ja vuokra nousee 10 - 15 % aina sopimuskauden vaihteessa. Lopetin siis vuokralaisten ymmärtämisen.



Lopetin kesämökkini ilmaiskäytön eli ne, jotka tähän asti ovat voineet siellä lomailla, maksavat nyt käypää vuokraa. Sama auton kanssa, sitä ei enää lainata ilmaiseksi.



Opin nopeasti, että rahaa oli aikaisemmin valunut käsistäni, koska olin ystävällisesti ilmaiseksi hoitanut muiden asioita. Enää en hoida. Lastenhoito on 12 e/h, kyyti kauppaan maksaa saman kuin taksi jne.



Palkkaa en enää saa, mutta olen oppinut hinnoittelemaan työni.

Hirveästi en jaksa pelätä työttömyyttä. Se toisi alennuksia päivähoitoon, saisi asumistukea, eikä tarvitsisi maksaa työmatkoista. Vuoden työttömyyden jälkeen voisi opiskella ansiosidonnaisella uutta osaamista, jos ei muu auta. Asuntolainallisena voisi olla vaikeampaa tai jos Euroopan talous menee aivan paskaksi, eikä mitään tukia enää tipu.

ja oli työttömänä puolisen vuotta. Ei mun elämä romahtanut. Enkä miehen rahoilla elänyt vaan ihan omilla rahoillani elelin. Samoin tein myös äitiyslomalla ja hoitovapaalla.

Jos elää muutenkin matalalla palkalla ja asuu kunnan vuokrakämpässä, niin eipä se romahdus paha ole. Riippuu aina mihin vertaa. Paljon riippuu siitäkin, miten olennainen oma panos on perheen elättämisen kannalta. Onhan se helppoa, jos puolison tulot joka tapauksessa riittävät toimeentuloon ja omat tulot ovat olleet ns extraa.

Jos elää muutenkin matalalla palkalla ja asuu kunnan vuokrakämpässä, niin eipä se romahdus paha ole. Riippuu aina mihin vertaa. Paljon riippuu siitäkin, miten olennainen oma panos on perheen elättämisen kannalta. Onhan se helppoa, jos puolison tulot joka tapauksessa riittävät toimeentuloon ja omat tulot ovat olleet ns extraa.

Onhan noita vuokrakämpässä asujia ja omistuskämpässä asuvia kotiäitidownshiftaajia, mut mä joka tossa mainitsin asumistuesta niin en oo mitään kaupungin vuokrakämppää nähnytkään, pahan laman tullen sellasta tuskin saadaankaan, kun asuntokuplan uhrit vie kaikki.

Jos elää muutenkin matalalla palkalla ja asuu kunnan vuokrakämpässä, niin eipä se romahdus paha ole. Riippuu aina mihin vertaa. Paljon riippuu siitäkin, miten olennainen oma panos on perheen elättämisen kannalta. Onhan se helppoa, jos puolison tulot joka tapauksessa riittävät toimeentuloon ja omat tulot ovat olleet ns extraa.

mutta ei se työttömyys meidän elintasoa ole mitenkään muuttanut. Tavallisia duunareita ollaan ja ikinä ei ole tarvinnut miettiä mistä sitä rahaa saisi ruokaan ym.

Monelta valitettavasti puuttuu nykypäivänä se katse tulevaisuuteen eli tuhlataan kaikki rahat heti, kun saadaan ja säästöön ei jää mitään.

elämän romahtamista. Se on vain muutosta.



Vastoinkäymiset eivät tunnu suurilta silloin, kun ne osaa suhteuttaa jo etukäteen.

jossa töiden loppuminen on käytännössä ollut monelle elämän romahtaminen. Esimerkiksi kun Myllykoskelta suljettiin paperitehdas. Uuden työn löytäminen äärimmäisen vaikeaa ja asuntojen myynti myös jotta voisi aloittaa alusta muualla.

elämän romahtamista. Se on vain muutosta.

Vastoinkäymiset eivät tunnu suurilta silloin, kun ne osaa suhteuttaa jo etukäteen.

"Minusta se, että täytyy muuttaa tms. ei millään tasolla ole elämän romahtamista. Se on vain muutosta."

Niin, ehkä jollekin huippurationaaliselle ihmiselle, jolla ei ole tai joka ei niin piittaa läheisistä ystävistä tai sukulaisista. Joillekin myös oma koti ja kotiseutu ovat äärettömän rakkaita, jollekin huippurationaaliselle kyynikolle eivät taas merkkaa yhtään mitään. Toki jokainen muutosta selviää, mutta en väittäisi, ettei se minkäänasteinen romahdus olisi (monelle meistä).

Yli 50-vuotiaan naisen on äärimmäisen vaikeaa saada uutta työtä, ainakin omalla alallani, jossa arvostetaan enemmän nuoruutta ja innostuneisuutta kuin kokemusta, jonka pelältään tarkoittavan sitä, ettei enää opi uutta. Mielikuva-alalla myös ulkoinen olemus on hyvin tärkeä, ja jos 30-vuotias ja 55-vuotias ovat hakijoina vastakkain, 30-vuotias voittaa lähes aina.



Jos elämä on rakennettu palkkatulojen varaan niin romahtaahan se jollakin tasolla. Jos itse menettäisin työni, joutuisin ilman muuta myymään (ylisuuren, mutta ihanan) kotini ja muuttamaan pienempään. Olen nimittäin sen verran iäkäs, etten saanut nuorena asuntolainaa sormia napsauttamalla, kuten nykynuoret, ja lisäksi olen menettänyt mammonaa avioerossa. Minulla on edelleen runsaasti asuntolainaa, jota en pysty hoitamaan, jos menetän työni.



Toki varmaan pystyisin sopeuttamaan elämäni uuteen tilanteeseen, mutta kyllähän kysessä olisi myös sosiaalinen romahdus.

surkeaa, köyhää ja tylsää elämää jo muutenkin, niin eipä kai silloin mikään tunnu enää missään. samaa kituuttamista päivästä toiseen.



mulla menis ainakin kesä totaalisen pilalle, jos en voisi grillailla omalla takapihalla viikonloppuisin filepihvejä jne. kerrostalossa vuokrakämpässä asuminen ja grillimakkaran laitto mikroon ei vain ole sama asia!

Täällähän kysytään suunnilleen esittäytymisen jälkeen seuraavaksi: missä olet töissä/mitä teet työksesi. Ihminen siis arvostellaan työn kautta. Jos joku kertoo olevansa siivooja niin henkilö ala-arvoinen saati sitten työtön. Av:llä tosin hoitsut ovat alinta kastia.

etenkin, jos työttömyyspätkä venyy. Jotkut täällä hehkuttaa, kuinka he sitten opiskelisi uuden tutkinnon jne. No, jos olet oikeasti riippuvainen työttömyyskorvauksesta, niin sepä ei välttämättä olekaan niin yksinkertaista. Työvoimaviranomaisilla on aika vapaat kädet tulkita sitä, mikä koulutus on semmoista, että sitä voi tehdä työttömyyspäivärahalla kokoaikaisena. Voi olla aika rajalliset valinnanmahdollisuudet.



Ja monilla menee iso osa sosiaalista piiriä. Ensinnäkin ne työkaverit. Moni on hämmästynyt sitä, että kun vaihtaa työpaikkaa, jää työttämäksi tai eläkkeelle, niin nekin työkaverit, joita on tavallaan pitänyt ihan ystävinä, häviää elämästä. Etenkin, jos jäät työttämäksi entiset työkaverit eivät halua olla yhteydessä.



Sitten se, että työttämänä et voikaan enää tehdä vapaa-aikana samoja juttuja kuin ennen, monet ystävät häviää tuossa vaiheessa. Ei heitä kiinnosta tehdä niitä "kivoja, ilmaisia juttuja", joihin työttömälläkin olisi varaa. Ja kotona kahvittelukaan ei ole niin yksinkertaista, jos kituutat päivärahalla. Jos kutsut 5 henkisen perheen kahvittelemaan ja haluat jotain kunnollista tarjota, niin siihen palaa iso osa sen viikon ruokarahoista. Jne., jne.

Hirveästi en jaksa pelätä työttömyyttä. Se toisi alennuksia päivähoitoon, saisi asumistukea, eikä tarvitsisi maksaa työmatkoista. Vuoden työttömyyden jälkeen voisi opiskella ansiosidonnaisella uutta osaamista, jos ei muu auta. Asuntolainallisena voisi olla vaikeampaa tai jos Euroopan talous menee aivan paskaksi, eikä mitään tukia enää tipu.

Sinulta lähtee työttömyyspäivärahat ja ansiosidonnaiset sillä sekunnilla kun menet opiskelamaan. Edes avoimessa yliopistossa ei saa opiskella liikaa, sekin katsotaan aika nopeasti päätoimiseksi opiskeluksi ja tuet poistuu. Nimimerkillä kokemusta on eli sinä saat toki opiskella kotona mitä haluat, mutta mihinkään kouluun et voi mennä, yritystä et voi perustaa tms, aina lähtee tuet.

Hirveästi en jaksa pelätä työttömyyttä. Se toisi alennuksia päivähoitoon, saisi asumistukea, eikä tarvitsisi maksaa työmatkoista. Vuoden työttömyyden jälkeen voisi opiskella ansiosidonnaisella uutta osaamista, jos ei muu auta. Asuntolainallisena voisi olla vaikeampaa tai jos Euroopan talous menee aivan paskaksi, eikä mitään tukia enää tipu.

Sinulta lähtee työttömyyspäivärahat ja ansiosidonnaiset sillä sekunnilla kun menet opiskelamaan. Edes avoimessa yliopistossa ei saa opiskella liikaa, sekin katsotaan aika nopeasti päätoimiseksi opiskeluksi ja tuet poistuu. Nimimerkillä kokemusta on eli sinä saat toki opiskella kotona mitä haluat, mutta mihinkään kouluun et voi mennä, yritystä et voi perustaa tms, aina lähtee tuet.

Opiskelen uuteen ammattiin ansiosidonnaisella tällä hetkellä. Tietenkin vaatii hyväksynnän työkkärin suunnalta sillä päivärahan saaminen opintojen aikana ei automaattinen.

Työttömäni opiskelu on tosiaan suhteellisen uusi juttu. Typerää olisi jättää moinen etu käyttämättä, mutta työkkärin kanssa on tosiaan sovittava asioista. Lisäksi työkkärikin järjestää erilaisia kursseja ja jos sattuu säästöjä olemaan niin miksei heittäytyä tavalliseksi opiskelijaksi, tai jos mies elättää, kuten monella av-mammalla kuuluu tapahtuvan:)

Jos on esim. paljon lainaa, on yksinhuoltaja, tulot olleet hyvät mutta menot korkeat (lainat, lasten harrastukset tai sairaudet kalliita yms.), ikää niin, ettei helposti saa työtä tai ala, jolla ei helposti työllisty. Kyllä siinä nyt ainakin elämä keikkuu aika rajusti.



Esim. ansiosidonnaiselle joutuminen tarkoittaisi välittömästi kodin myyntiä - > lasten koulujen vaihtoa, harrastusten mahd. loppumista. Ehkei elämä romahda mutta rankkaa se on.

menee aiheen ohi, mutta halvalla saa hyvää tarjottavaa JOS tekee itse.



Esim. kääretorttu, pullat, tai esim. letut eivät maksa juuri mitään, ja maistuvat useimmille. Pikkuleivätkään eivät tule kalliiksi, voi tehdä itse tai ostaa edullisesti 1€ keksipaketin.



Ja maistuvaa ruokaakin saa tehtyä edullisesti, esim. valkosipuliperunoiden ainekset ostaa n. 2eurolla, muutamalla eurolla saa esim. possukastikkeen seuraksi, ja esim. pilkkoo kurkkutikkuja/höyrystää porkkanaa "salaatiksi", miin n.7-8€ saa useammalle hyvän ja maistuvan aterian.

surkeaa, köyhää ja tylsää elämää jo muutenkin, niin eipä kai silloin mikään tunnu enää missään. samaa kituuttamista päivästä toiseen.

mulla menis ainakin kesä totaalisen pilalle, jos en voisi grillailla omalla takapihalla viikonloppuisin filepihvejä jne. kerrostalossa vuokrakämpässä asuminen ja grillimakkaran laitto mikroon ei vain ole sama asia!

ja välillä tylsääkin, mutta ei surkeaa. Kerrostalossa asutaan, joskin omassa asunnossa (noh, pankin se vielä on).

Mies jäi juuri työttömäksi mutta eipä tämä elämä sen kummallisemmaksi muuttunut (minä kt-tuella kotona). Ehkä nyt kesällä ei grillata kalleimpia sisäfilepihvejä mutta ostetaan sitten makkaraa ja mennään tuohon merenrantaan grillaamaan niitä =)

Lainoista makselemme korkoja tällä hetkellä. Luultavasti tingimme jostakin muusta ja palaamme takaisin maksamaan lainoja, onhan se vähän tyhmää maksaa pelkkiä korkoja. Mutta katsotaan sitten kesän jälkeen, nyt emme halua sen kummallisemmin kituutella tai luopua kesälomasuunnitelmista. Toki myös minä voisin palata töihin mutta päätimme yhdessä tuumin, että jatkan kotona oloa, eihän sitä koskaan tiedä, koska mies saa töitä.

Onneksi olemme miehen kanssa molemmat lähtöisin suht köyhistä perheistä, joten osaamme elää myös vaatimattomammin ja pienin rahoin.