Miten muka elämä romahtaa jos työ menee alta?

jos on vähänkään kelvollinen työntekijä. Ja ainakin lapsiperheessä voi hyvin nauttia myös työttömyysjaksosta - jos se johonkin kohtaan osuu niin sitten mieluusti tilanteeseen, jossa lapsetkin hyötyvät kotona olevasta vanhemmasta. En ymmärrä!

Varsinkin sellaiset ihmiset pitävät kauheaa meteliä joilla on ollut kymmeniä vuosia hyväpalkkainen työ, ja varmasti on ollut varaa hankkia talo, kesämökki, vene ja autoja.

Suurempaa meteliä pitäisi pitää siitä kun nuoret ihmiset ei saa sitä työpaikkaa alun alkaenkaan, eivätkä uskalla tehdä edes lapsia, omaisuuden hankkimisesta puhumattakaan.

Täällä taas konservatiiveja äänestävät suurten tuloerojen fanit lässysttävät, että MITEN VOI OLLAKAAN, KAUHEAA. Myöntäkää jo, että nautitte luusereista ja nimenomaan sen takia, että jopa te surkeine kotirouva-cv -ongelminenne voitte tuntea itsenne paremmiksi ihmisiksi. Onneksi "miehenne" tuovat joka palkkapäivä myös itsetuntonne kotiin.

Siis kuka nauttii luusereista, ja mikä on surkea kotirouva-cv-ongelma? Minä olen -90 luvun laman pahimmassa vaiheessa valmistunut koulusta ihan hyvin paperein, ja minulla ei ole tähän päivään mennessä ollut koskaan kunnollista työpaikkaa.

Luojan kiitos miehellä on työpaikka, muuten ei olisi autoa eikä omistusasuntoa.

Tiedän miltä nykyajan nuorista tuntuu, toivon vaan että oma lapseni pääsee työnsyrjään kiinni kun parin vuoden päästä valmistuu.

Jos on jotain erityisosaamista ja osaajista pulaa, voi käydä hyvä tuuri. Muuten et saa kutsua edes haastatteluun.

Sitä paitsi jos joudut työttömäksi kunnassa, jossa tietotaitojasi ei kukaan tarvitse, joudut miettimään kaiken uusiksi, myytkö talosi ja viet perheesi työn perässä pitkin suomea (vaikeaa mitä vanhemmat lapset ja jos puolisolla työ) tai ryhdytkö opiskelijaksi.

Jos on jotain erityisosaamista ja osaajista pulaa, voi käydä hyvä tuuri. Muuten et saa kutsua edes haastatteluun.

Sitä paitsi jos joudut työttömäksi kunnassa, jossa tietotaitojasi ei kukaan tarvitse, joudut miettimään kaiken uusiksi, myytkö talosi ja viet perheesi työn perässä pitkin suomea (vaikeaa mitä vanhemmat lapset ja jos puolisolla työ) tai ryhdytkö opiskelijaksi.

osa siitä romahtaa, kun työ lähtee alta.

Täällä meillä yli 1900 työtöntä, ja työkkärin sivuilla 59 avointa työpaikkaa, opettajia, hoito-alan ihmisiä ja puhelinmyyjiä haetaan.

Täällä taas konservatiiveja äänestävät suurten tuloerojen fanit lässysttävät, että MITEN VOI OLLAKAAN, KAUHEAA. Myöntäkää jo, että nautitte luusereista ja nimenomaan sen takia, että jopa te surkeine kotirouva-cv -ongelminenne voitte tuntea itsenne paremmiksi ihmisiksi. Onneksi "miehenne" tuovat joka palkkapäivä myös itsetuntonne kotiin.

AV-mammat tuskin töitä pahemmin tekee, ovat downshiftanneet elämänsä miehen tulojen varaan. Jokainen voi laskea jos on esim 2000 euroa per kk lainanlyhennys ja siihen päälle autovakuutukset, ruoka jne jos toinen putoaa ansiosidonnaiselle tai kokonaan peruspäivärahelle miten siinä käy. Minä tiedän monia viime lamassa asuntonsa menettäneitä ja nyt tulee käymään samoin. Jos tulet Suomeen esim ulkomailta ja olet siellä ollut töissä niin Suomessa saat peruspäivärahaa ja jos on sellainen ihminen, ettei suostu hakemaan sossusta niin sillä sitten elää. Siskoni mm tulee nyt Suomeen ja hänen tulonsa jäävät tuohon 500 euroon tms. Katsotaan kuinka kauan psyyke kestää sitä, toki autan parhaani mukaan ja hän asuukin aluksi meillä.

Jos jää työttömäksi eikä työllisty, ei ole välttämättä varaa maksaa asuntolainaa, joutuu muuttamaan huonommalle alueelle, oma ja lasten päivittäinen tuttavapiiri vaihtuu (vaikka ystäviä jäisikin), samoin harrastukset jne. Voi olla vaikeaa sopeutua tällaiseen, saati siihen luuserin leimaan ja kielteisiin tunteisiin, mitä oma sosioekonominen lasku aikaansaa kanssaihmisissä.



Näin ainakin ihmisillä, joiden minäkuva perustuu vahvasti tiettyyn asemaan ja varallisuustasoon. Jos psyyke ja omanarvontunto ei ole kovin vahva, voi olla vaikeaa luoda positiivista kuvaa itsestä menetysten jälkeen, sillä menetyksistähän on nimenomaan kyse jos menee työ ja jos ei saa uutta, menee paljon muutakin.



Kyllähän tuollainen stressiä aiheuttaa varmasti lähes kaikille, mutta vain muutenkin psyykkisesti pahoin vaurioitunut ihminen päätyy epätoivoisiin tekoihin.

ostaa asunnon velaksi niin että pitää maksaa 2000€/kk lainanlyhennystä!!!

No, täällähän sitä kehutaan että on palkkatuloja itsellä se 15000/kk.. en tiedä sitten ketä ne downshiftaajat sitten on..

itse olen asunut ja työskennellyt ulkomailla ja rakentanut sen jälkeen elämää Suomessa. Opiskelin kahden lapsen kanssa kaksi korkeakoulututkintoa, mutta en tarvinnut opintolainaa. Sittemmin olen ollut kokopäivätyössä matalapalkka-alalla, jota kuitenkin sisällöltään rakastan.



Ei meidän elmämme romahtaisi, jos jäisin työttömäksi. Näkisin tilanteen mahdollisuutena löytää jotain uutta. Toisaalta olen aina ollutkin luonteeltani sellainen, etten niin välitä lukkiintua.



Ajatusmaailmakysymys?

itse olen asunut ja työskennellyt ulkomailla ja rakentanut sen jälkeen elämää Suomessa. Opiskelin kahden lapsen kanssa kaksi korkeakoulututkintoa, mutta en tarvinnut opintolainaa. Sittemmin olen ollut kokopäivätyössä matalapalkka-alalla, jota kuitenkin sisällöltään rakastan.

Ei meidän elmämme romahtaisi, jos jäisin työttömäksi. Näkisin tilanteen mahdollisuutena löytää jotain uutta. Toisaalta olen aina ollutkin luonteeltani sellainen, etten niin välitä lukkiintua.

Ajatusmaailmakysymys?

Eli kaikki sujuisi kuin vettä vaan jos putoaisit peruspäivärahalle, joka on siis jotain 500 euroa kuussa tms. Et nostaisi mitään valtion eli muiden maksamia kansalaisten veroista kerättyjä tukia vaan elelisit kivasti kuin vettä vaan? Tuon haluan nähdä, etenkin kun ikää tulee päälle 40 v.

Jos työ menisi alta. Olen sinkku joten toisen tuloja ei ole taloudessa. Ihan ensin joutuisin luopumaan autosta ja nykyisestä asunnosta joka olisi työttömänä liian kallis. No ok, ei nämä vielä elämästä tee kärsimystä, en pelkää hysteerisesti Itä-Helsinkiläiseen vuokrakämppään joutumista ja mihin sitä autoa tarviskaan jos ei töissä käy.



Ensimmäinen oikea huoli olisi pystyisinkö ruokkimaan työttömyyskorvauksella kaksi koiraani. Olen niihin hyvin kiintynyt ja olisi kauheaa joutua viemään rakkaat koirat piikille koska ei ole rahaa pitää (ovat niin vanhoja että uusi koti ei tule kyseeseen).



Seuraava olisi että mitä ihmettä tekisin kaiket päivät? Keksiminen kyllä ilman työtäkin loistavasti tekemistä, jos olisi rahaa käyttää, mutta eihän peruspäivärahalla olevalla ole mihinkään varaa. Siellä istuisin vuokrayksiössäni yrittäen piristää itseäni lainaamalla kirjoja kirjastosta edes. Luultavasti ahdistuisin aika pahasti tuollaisesta elämästä nopeasti.

Aika harvalla tämän palstan kirjoittajista on omaa kokemusta.



Tässä muutamia perusasioista:

- Jos työttömiä tulee kerralla samalla paikkakunnalla satoja, ei uuden työpaikan saaminen ole hyvälläkään työntekijällä helppoa. Ei ainakaan silloin, kun ei ole sukua eikä edes tuttu mahdollisten työnantajien ja päättäjien kanssa.

- Tulevaisuuttaan ei voi enää suunnitella entiseen tapaan, kun ei tiedä, mitä tekee ensi maaliskuussa. Ehkä on töitä, ehkä ei ...

- Tulot putoavat ainakin sen 500 ansiosidonnaisen työttömyyskorvauspäivän jälkeen

- Koulutus ja uusi ura eivät ole ihan realistisia vaihtoehtoja, jos ikää on jo 55+

- Ajankäyttö on edellä mainittuihin verrattuna pieni ongelma. Suuri tyhjyys voi kuitenkin olla niin paha, että entisetkin harrastukset jäävät eikä runsasta vapaa-aikaa saa täytetyksi uusilla.

- Sosiaalisen aseman romahtaminen. Jos työ on ollut tärkein elämänsisältö ja työntekoa ja palkkaa on suuresti arvostanut, voi olla häkellyttävä kokemus kun huomaa itsekin pudonneensa halveksittujen luuserien joukkoon. Se sosiaalinen arvo...

olen ollut ilman työtä jo jonkin aikaa eikä mun elämäni mitään ole romahtanut. Elämä ehkä vähän muuttuu mutta romahtamisesta puhuminen on typerää liioittelua.

Taloudellinen romahdus esimerkiksi näin: asuntolaina on mitoitettu yleensä tulojen mukaan ja jos tulot romahtavat _pitkäksi aikaa_, alkaa vaikutus tuntua jo lainanmaksukyvyssä. Huonossa tapauksessa asunto joudutaan myymään niin suurella tappiolla, että henkilölle jää asuntolainaa mutta asuntoa ei enää ole. Esimerkiksi Salossa voi hyvinkin käydä näin kun kuka sieltä nyt haluaisi ostaa vaikkapa omakotitalon.



Henkinen romahdus:

Joillekin työ on elämä eikä muuta elämää juuri ole. Romahtaahan monen elämä ja avioliitto myös eläkkeelle jäädessä, vaikka siinä ei edes ole mukana sitä häpeää, mitä monet tuntevat joutuessaan irtisanotuksi.

Itse olen näitä ns.pätkätyöläisiä hoitoalalta. Muuta en voi enää sanoa, että pitäköön työnsä meikä vaihtaa alaa.



Hoitoala tarvitsee työntekijöitä, mutta on se kummajuttu ettei niitä virkoja perusteta. Pätkät tulee halvemmaksi, mutta pitemmässä juoksussa menee ketuksi.



Juu olen tehnyt tätä työtä -95 asti ja mulle riitti nyt. Se on nimittäin niin, että kaikki tervejärkiset haluaisi kuitenkin suunnitella tosiaan jotenkin sitä tulevaisuutta. Turha on nuoria syyttää, kun yhteiskunta on mätä.

ostaa asunnon velaksi niin että pitää maksaa 2000€/kk lainanlyhennystä!!! No, täällähän sitä kehutaan että on palkkatuloja itsellä se 15000/kk.. en tiedä sitten ketä ne downshiftaajat sitten on..

mitä tässä nyt on niin ihmeellistä? meilläkin maksetaan yli kaksi tonnia joka kuukausi pelkästään lainankyhennystä. lisäksi muut asumismenot, laskut, ruokaostokset, bensarahat, auton ylläpitokustannukset, vaatteet jne. harvalla on tulot NETTONA kymppitonnia kuitenkaan, verottajahan vie BRUTOSTA heti noin puolet.

eli siis jos menot ovat luokkaa 4000 e / kk, jokainen ymmärtää, että niitä ei millään työkkärin tuilla maksella ihan tosta vaan. eli elintaso romahtaa rajusti.