Lue keskustelun säännöt.
Mielestäni 25-vuotias ei todellakaan ole kypsä tekemään päätöstä sterilisaatiosta.
26.06.2012 |
25-vuotias on vielä todella nuori mieleltään. On paljon ihmisiä, jotka vasta lähestyessään neljääkymmentä saavat valtavan vauvakuumeen.
Vaikka olisivat siihen saakka vannoneet etteivät halua lasta.
On niin paljon muita hyviä ehkäisykeinoja, että todellakaan en suosittelisi sterilisaatiota kenellekään alle 35-vuotiaalle.
Kommentit (22)
katujien vuoksi. Itsekin olin vielä 28-vuotiaana varma, etten ikinä halua lapsia. Vähän sitten vahingon kautta jouduin asiaa miettimään enemmän, ja tajusin ettei se nyt niin maailmanloppu olisikaan. Ja kohta olikin mieletön vauvakuume.
Mutta ehkä sitten olisi pitänyt jättää tekemättä kuitenkin, kun ei tässä loistoäiti olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta jos 25- vuotiaana ajattelisin etten tee lapsia niin kyllä se päätös kropastani ja perheestäni on mminulla.
Olen itse lapsia halunnut ja saanut. Alle 25- vuotiaana niin minä en voisi ymmärtää miksi joku tahtoo sterilaation, mutta tämä kun ei ole enää minun valintaa vaan ymmärtämättömyyttä toisia kohtaan. Tottakai joku saa olla haluamatta lapsia ja se voi ihan hyvin olla pysyvä tahto!
Moniko sterilaation valinnut sitten tahtoo muuttaa asian ja moniko muutamassa vuodessa äkkiä kypsyisikin sterilaatiosta ja olisi iloinen ettei sitä päässyt tekemään? En vaan usko että näitä on montaa.
Varmasti nainen joka päättää ettei tahdo lasta, siinä varmemmin myös pysyy. Ei elämää voi säädellä noinkaan että jospa tuokin nainen kypsyy pari vuotta lisää ja mieli muuttuu!
15