Kannattaako erota?

Sähän oot vielä nuori, eikä mikään estä sua. Ihan sama onkse mies kiltti eikä ryyppää ja petä jos teidän parisuhde ei toimi. On sulle parempiakin miehiä.

Sähän oot vielä nuori, eikä mikään estä sua. Ihan sama onkse mies kiltti eikä ryyppää ja petä jos teidän parisuhde ei toimi. On sulle parempiakin miehiä.

Kiitos vastauksesta!

Itseäni pelottaa se, että jos niitä "parempia", pitäisi kai sanoa sopivampia, miehiä ei löydykään ja kadun eroa sitten ikuisesti. Myöskin koska mieheni on kiltti perheihminen ja olisi varmaan hyvä isä (ainakin jos pääsee telkkarista tai tietokoneesta edes hetkeksi irti...), tuntuu että jos joskus tahdon lapsia, olisi järkevä hankkia hänen kanssaan...

Lisäksi en haluaisi aiheuttaa miehelleni tuskaa. Välitän hänestä kuitenkin paljon. Olen aina halunnut ajatella olevani luotettava ihminen. Miten voisin tehdä hänelle niin, jättäisin noin vain "koska on tylsää"?

Ja kuitenkin olen suhteessa onneton... huomaan jo vuosien varrella muuttuneeni. Kotona on passiivinen ja pysähtynyt, iloton tunnelma, en tykkää olla kotona jossa ei tapahdu mitään muuta kuin kuvaruutujen välkkymistä. Mies ei vastaa juuri jos juttelen. Ei koskaan halua tehdä mitään kanssani. Minäkin olen nykyään alakuloisempi ja moni kiva harrastus on jäänyt. Tuntuu että olen hukannut osan itsestäni tässä suhteessa.

Raastava tilanne, ahdistaa ihan vietävästi kun en tiedä, miten asiassa etenisin! Ketään kolmatta pyörää ei ole, joten siitä tyytymättömyyteni ei tule.

tai nostaisin kotona "kissan pöydälle". SInä olet vielä kovin nuori elämään elämätöntä elämää ja passiivisena vain odottelemaan ajan kulumista.



Jos mies on noin kiinni elektroniikassa - siis addiktoitunut ilmiselvästi - ongelma tuskin poistuu itsestään eikä miehestä välttämättä kuoriudu läsnäolevaa isää mahdollisille tuleville lapsille.



Minusta 2-kymppisten elämän ei kuulu olla noin tylsää. EHkä näin ensihätään alkaisin muuttaa omaa elämääni, alkaisin harrastaa ja tavata ystäviä enemmän ja yrittäisin löytää elämääni sisältöä, mitä kotoa ja parisuhteesta en saa. Jos mies ei tekisi elettäkään muuttuakseen, miettisin vakavasti mitä haluan loppuelämältä. Ei elämän pidä nuutua vielä tuossa vaiheessa, kun ei kait ole mitään fyysisiä terveysongelmiakaan, mitkä sitovat tekemättömyyteen ja sohvalle.



Miehelle rajat tv:n ja netin käyttöön? Tv- ja nettipaasto heinäkuuksi?

tai nostaisin kotona "kissan pöydälle". SInä olet vielä kovin nuori elämään elämätöntä elämää ja passiivisena vain odottelemaan ajan kulumista.

Jos mies on noin kiinni elektroniikassa - siis addiktoitunut ilmiselvästi - ongelma tuskin poistuu itsestään eikä miehestä välttämättä kuoriudu läsnäolevaa isää mahdollisille tuleville lapsille.

Minusta 2-kymppisten elämän ei kuulu olla noin tylsää. EHkä näin ensihätään alkaisin muuttaa omaa elämääni, alkaisin harrastaa ja tavata ystäviä enemmän ja yrittäisin löytää elämääni sisältöä, mitä kotoa ja parisuhteesta en saa. Jos mies ei tekisi elettäkään muuttuakseen, miettisin vakavasti mitä haluan loppuelämältä. Ei elämän pidä nuutua vielä tuossa vaiheessa, kun ei kait ole mitään fyysisiä terveysongelmiakaan, mitkä sitovat tekemättömyyteen ja sohvalle.

Miehelle rajat tv:n ja netin käyttöön? Tv- ja nettipaasto heinäkuuksi?

kiitos vielä teille vastaajille. Huomaan että tekee hyvää pohtia asioita ihan täällä palstallakin, ehkä se parisuhdeneuvojakin sitten olisi hyvä idea.

Tässä oli monta muutakin hyvää neuvoa. Olenkin miettinyt paljon sitä, mikä johtuu miehestä ja mikä itsestäni. Että enkö muka voisi itse tehdä juttuja joista pidän ilman miestä ja että eihän mies voi olla vastuussa minun onnellisuudestani.

Silti huomaan, että toisen tunteet ja reaktiot vaikuttavat omaankin mielialaan tosi paljon. Jos toinen ei vastaa kun yritän innoissani puhua jostain, korkeintaan murahtelee ruudun ääreltä. Kaipaan vain niin kovasti sitä että voisi yhdessä olla innostunut jostain ja keskustella siitä, tai tehdä jotain niin että molemmat nauttivat siitä eikä toinen olisi vain velvollisuudesta mukana odottaen koko ajan poispääsyä... olen yrittänyt kysellä, mistä mies innotuisi tai tykkäisi, muttei kuulemma ole kiinnostunut mistään :-( En tiedä mikä auttaisi. Huomaan että kotona vallitseva tunnelma on tarttunut vähän minuunkin ja olen huononmpi lähtemään liikkeelle ja harrastuksiin kuin ennen.

Voisin yrittää ehdotta tuota tv- ja nettipaastoa, en kyllä tiedä miten mies moiseen suhtautuisi... pitäneekö pelkkänä kiusana. Nuo kun ovat hänen ainoat harrastuksensa. Töissä toki käy.

Mahtavatko pitkät suhteet aina muuttua näin passiivisiksi? Voisiko mies olla jotenkin masentunut? Silloin tuntuisi jotenkin väärältä hylätä hänet.

esim. terapiaa. Masentuneelle tuollainen määrä töllöttämistä tuottaa vain lisää apatiaa ja masennusta, se ei auta eteenpäin yhtään.



Miten olisi yhteinen liikuntaharrastus? Jos ilmoitat passiiviselle miehellesi, että nyt kesäaikaan käytte joka toinen ilta yhdessä iltakävelyllä töiden jälkeen? Liikunta tehoaa lievään ja keskivaikeaan masennukseen kuulemma yhtä hyvin kuin mielialalääkkeet. Onko miehen ruokavalio kunnossa? Ilmeisesti liikuntatottumukset eivät?



Minusta mies pitää saada ylös ja ulos sohvalta, sillä oli syy mikä hyvänsä - masennus, addiktio - niin itsestään tilanne ei helpotu. PArisuhteen pitäisi olla vuorovaikutussuhde, mutta nyt tuntuu, että teillä vuorovaikutus on aika yhdensuuntaista?



Onko mies kovin stressaantunut töistä? Millainen stressinsietokyky miehellä on? Huono stressivaste usein esiintyy addiktiotaipumuksena, ja jos työ kovasti kuormittaa miestä henkisesti, yrittää hän ehkä tuolla töllöttämisellä tasata mielentilaansa ja stressiä. Vai onko töllöttämisestä vain tullut huono tapa -sehän on mennyt nyt ihan överiksi ilmeisesti, jos mies ei tunnu muusta saavan mielihyvää elämälleen.



Oletko keskustellut asiasta miehen kanssa? Raapaissut pintaa syvemmälle ja yrittänyt tavoittaa miehen kokemusmaailmaa; se tosin voi miehelle itselleenkin olla piilossa. Onko miehellä kyvyttömyyttä tunnistaa tunteitaan, turhautumistaan, ahdistustaan jne? SIlloin töllöttäminen voi olla keino pärjätä erilaisten tunteiden kanssa.



Mielestäni parisuhteessa kummallakin voi olla omia harrastuksia, mutta jotain yhdistävää ja yhteistäkin tekemistä ja mielenkiinnon kohdetta tulee olla. Parisuhdetta ei mielestäni voi olla ilman yhteistä, jaettua aikaa ja tunteita, luontevaa yhteistä tekemistä. Välittäminen on hyvä asia, mutta sen pitää näkyä myös jollainlailla siinä, että haluaa jakaa elämäänsä ja tapahtumia kumppaninsa kanssa. Jos ei halua olla toisen seurassa (kuin median välityksellä), mitä jää parisuhteeseen?



Voimia sinulle ap ja toivottavasti löydätte vaikka vähittäin muutosta nykytilanteeseen.

Eipä siinä muuta.



Tehkää palvelus molemmille. Saapi kaksi sinkkua parhaimmassa tapauksessa elämäänsä uutta meininkiä kun vapaudutte markkinoille:



Samalla kun kohennatte omaa elämänlaatuanne.



Kuulostaa siltä kuin olisitte yhdessä vain tavan vuoksi.

sitä, etsiä yhteistä tekemistä ja miehen saamattomuuteen jonkinlaista muutosta.Jos ei onnistu, sitten voi harkita eroa tosissaan. Älä pilaa elämääsi, vaikka kumppanisi niin haluaa tai joutuu jostain syystä tekemään. Mies on itsekin vastuussa omasta henkisestä hyvinvoinnistaan, ei ole kohtuullista että sinä sinnittelet suhteessa velvollisuudentunteesta ja lojaalisuudesta, ja kannat yksin huonoa oloa suhteen tilasta ja tunnelmasta.

esim. terapiaa. Masentuneelle tuollainen määrä töllöttämistä tuottaa vain lisää apatiaa ja masennusta, se ei auta eteenpäin yhtään.

Miten olisi yhteinen liikuntaharrastus? Jos ilmoitat passiiviselle miehellesi, että nyt kesäaikaan käytte joka toinen ilta yhdessä iltakävelyllä töiden jälkeen? Liikunta tehoaa lievään ja keskivaikeaan masennukseen kuulemma yhtä hyvin kuin mielialalääkkeet. Onko miehen ruokavalio kunnossa? Ilmeisesti liikuntatottumukset eivät?

Minusta mies pitää saada ylös ja ulos sohvalta, sillä oli syy mikä hyvänsä - masennus, addiktio - niin itsestään tilanne ei helpotu. PArisuhteen pitäisi olla vuorovaikutussuhde, mutta nyt tuntuu, että teillä vuorovaikutus on aika yhdensuuntaista?

Onko mies kovin stressaantunut töistä? Millainen stressinsietokyky miehellä on? Huono stressivaste usein esiintyy addiktiotaipumuksena, ja jos työ kovasti kuormittaa miestä henkisesti, yrittää hän ehkä tuolla töllöttämisellä tasata mielentilaansa ja stressiä. Vai onko töllöttämisestä vain tullut huono tapa -sehän on mennyt nyt ihan överiksi ilmeisesti, jos mies ei tunnu muusta saavan mielihyvää elämälleen.

Oletko keskustellut asiasta miehen kanssa? Raapaissut pintaa syvemmälle ja yrittänyt tavoittaa miehen kokemusmaailmaa; se tosin voi miehelle itselleenkin olla piilossa. Onko miehellä kyvyttömyyttä tunnistaa tunteitaan, turhautumistaan, ahdistustaan jne? SIlloin töllöttäminen voi olla keino pärjätä erilaisten tunteiden kanssa.

Mielestäni parisuhteessa kummallakin voi olla omia harrastuksia, mutta jotain yhdistävää ja yhteistäkin tekemistä ja mielenkiinnon kohdetta tulee olla. Parisuhdetta ei mielestäni voi olla ilman yhteistä, jaettua aikaa ja tunteita, luontevaa yhteistä tekemistä. Välittäminen on hyvä asia, mutta sen pitää näkyä myös jollainlailla siinä, että haluaa jakaa elämäänsä ja tapahtumia kumppaninsa kanssa. Jos ei halua olla toisen seurassa (kuin median välityksellä), mitä jää parisuhteeseen?

Voimia sinulle ap ja toivottavasti löydätte vaikka vähittäin muutosta nykytilanteeseen.

kiitos sinulle monista hyvistä ajatuksista. Voi olla, että mies on masentunut, tosin siinä tapauksessa on sitä ollut jo pitkään. Yhteistä liikuntaharrastusta on yritetty viritellä, mutta jotenkin se on aina lopahtanut miehen innottomuuteen... itse lenkkeilen melkein joka päivä ja pyydän miestä myös joka päivä mukaan iltalenkille. Hän ei tahdo tulla. Joskus lähtee seuraksi jos oikein ruinaan, mutta ei siitä vielä mitään innostusta ole tullut (on yleensä koneella/tv:n ääressä kun olen lähdössä ja ruudusta irtautuminen on silminnähtävästi tuskaa).

Ruokavaliossa olisi varmaan myös kohentamista. Kasvisten määrä miehellä on aika vähäinen ja vetää paljon kaikkea sokerista. Uskon että hänellä on heikohko stressinsietokyky, mutta töissä on aina ollut hyvä, tunnollinen ja pidetty työntekijä (on teknisesti tosi älykäs ja oppii nopeasti kaikenmaailman systeemit sun muut).

Olemme jonkin verran puhuneet aiheesta ja mies tuntuu itsekin olevan neuvoton. Keskustelujen jälkeen hän selvästi skarppaa ja joku viikko on vähän eloisampaa, selvästi yrittää jutella enemmän ja jopa ehdottaa jotain tekemistä jne. mutta se aina lopahtaa vähintään viikossa ja tuntuu jotenkin tosi väkinäiseltä. Sekin surettaa minua, enhän minä halua että yhteiset jutut ovat jotain velvollisuuspakkopullaa, haluaisin että niissä olisi aitoa iloa edes vähäsen!

Tunteitaan mies ei selkeästi osaa oikein eritellä, puheistaan päätellen ei tunne juuri muuta kuin turhautumista ja väsymistä (ei koskaan myönnä olevansa esim surullinen, vihainen tai iloinen). En tiedä onko hän oikeasti niin tunteeton, luulen ettei hän ehkä osaa verbalisoida tunteitaan kovin hyvin. Olen koettanut olla hienotunteinen asian suhteen, enhän voi tunneasioissa sanoa hänen puolestaan. Mutta tuo tunne-elämän apaattisuus myös tuntuu minusta ahdistavalta, olen itse tunneihminen ja välillä pelkään että apaattisuus tarttuu minuun, on se vähän tarttunutkin.

Sen hän on kyllä sanonut että rakastaa minua ja että olen hänen elämänsä tärkein asia :( Siksi eron ajatteleminen tuntuu vielä kamalammalta.

En aio tehdä mitään hätiköityä ainakaan, selvästi tässä on pitkälti prosessoitavaa ennen mitään päätöksiä.

Kiitos myös kaikille muille kommentoineille! On tavallaan ihan valaisevaa, että täällä on esiintynyt kahdenlaista näkökulmaa: niitä, joiden mielestä kannattaisi erota ja niitä, joiden mielestä kannattaa aluksi yrittää ratkoa suhteen ongelmia ja katsoa onnistuuko se. Kukaan ei ole toistaiseksi ollut sitä mieltä, että suhteemme ongelmat olisivat vain pääni sisällä, joten ehkä en ole aivan kohtuuton kun haluaisin jotain muutosta nykyiseen. En vain haluaisi olla miehelleni armoton tai julma.

-ap

koska tunnut analyyttiseltä ja ymmärtäväiseltä ihmiseltä, joka sietää turhautumista. Luulen, että pikku hiljaa jos miehenkin omat tunnetaidot tuosta kohentuisi hän pystyisi irrottautumaan koneiden taikavoimasta.

Vau, ketjun aloittajalla aivan samanlaisia ajatuksia kuin minulla. Mieheni ei tosin ole apaattinen, mutta meillä on kuitenkin samanlainen yhteyden puute. Ja saman ikäinenkin olen kanssasi ja tuntuu, että olen liian vanha eroamaan: en ehkä löytäisikään sopivampaa miestä. Pelkään, että katuisin eroa. Yhdessä ollaan oltu 5 vuotta.



Olen itsekin yrittänyt keksiä kaikkea kivaa elämääni ja mieskin keksii kaikkea kivaa omaan elämäänsa ja ehdottaa välillä minullekin yhteistä tekemistä, mutta silti... mulla on vaan joku tunne, että haluisin kietoutua miehen kainaloon ja tuntea todellisen yhteyden ja herkkyyden ja hellyyden.



Yhteistä tulevaisuutta on suunniteltu, lapsiakin lähitulevaisuudessa. Kihloissakin ollaan. Ja haluan olla uskollinen ja luottamuksen arvoinen. Haluan taistella tämän suhteen eteen ja nähdä, miten meistä tulee vielä tosi onnellisia yhdessä. Pelkään, etten antaisi itselleni anteeksi, jos yhteiset tulevaisuuden suunnitelmamme eivät koskaan toteutuisikaan. Mies alkaisi kuitenkin seurustella jonkun nätin, positiivisen naisen kanssa ja kun joskus vuosien päästä näkisin heidät jossain sattumalta perheenä, kun olisivat saaneet lapsia, minulla nousisi kyyneleet silmiin, kun tajuaisin, mitä päästin menemään ja ettei siinä näin pitänyt käydä, vaan meillä piti yhdessä olla tuo ihana perhe.

En halua, että minusta jää palasia pitkin maailmaa. Minulla on yksi raastava, mahdottomana kariutunut kaukorakkaus takana kuusi vuotta sitten ja sinne maailman toiselle puolellekin jäi palanen minua. En tajua, miten ihmiset pystyvät siirtymään onnellisesti pitkästä parisuhteesta toiseen, kyllähän niitä kauniita muistoja kuitenkin jää, jotka sitten jäytää sielua. Saatan joistakin kuulostaa läheisriippuvaiselta, kun sanon näin.