HS tänään: Narsisti kertoo itse!

Huo­ma­sin jo lap­se­na, et­tä mi­nul­la on ky­ky oh­jail­la mui­ta ih­mi­siä. Ope­tin al­le kou­lu­ikäi­se­nä ka­ve­ri­ni aja­maan pyö­räl­lä, vaik­ka en it­se osan­nut ajaa.



Muis­tan myös, kuin­ka toin erään po­jan ko­tii­ni kou­lun jäl­keen leik­ki­mään. Sain hä­net käs­ket­tyä pois­tu­maan ta­los­tam­me ja tu­le­maan ta­kai­sin 16 ker­taa.



Ma­ni­pu­loin­ti­tai­to­ni häm­mäs­tyt­ti aluk­si it­seä­ni­kin, mut­ta sen avul­la sain var­mis­tet­tua, et­tä mi­nus­ta pi­de­tään.



Mi­nul­la oli hy­vät ver­baa­li­set lah­jat ja tai­to sa­noa ih­mi­sil­le mi­tä he ha­lua­vat kuul­la. Kou­lus­sa­ni olin­kin yk­kös­tyyp­pi, ja kaik­ki ha­lu­si­vat ol­la ka­ve­rei­ta­ni.



Vie­tin kui­ten­kin pal­jon ai­kaa yk­sin. Luin fi­lo­so­fiaa ja aloin tun­tea sym­pa­tiaa suu­ria ajat­te­li­joi­ta ku­ten Nietz­scheä koh­taan. Teok­ses­ta Näin pu­hui Za­rat­hust­ra tu­li mi­nul­le hy­vin tär­keä sen mo­raa­li­poh­din­to­jen ta­kia.



Ta­val­li­set ih­mi­set al­koi­vat tun­tua mi­tät­tö­mil­tä ja tyh­mil­tä, ja mi­nun oli vai­keaa ar­vos­taa ke­tään. En voi­nut kun­nioit­taa sät­ky­nuk­ke­ja.



Lap­suu­te­ni oli sil­ti hy­vä. Mi­nua ra­kas­tet­tiin ei­kä mi­nul­ta puut­tu­nut ma­te­riaa­li­ses­ti mi­tään. Isä­ni vain oli ko­va pais­ki­maan töi­tä.



Mur­ros­ikäi­se­nä aloin saa­da vai­kei­ta pa­niik­ki­koh­tauk­sia ja tun­tea kuo­le­man­kai­puu­ta. Aloin ta­voi­tel­la no­peas­ti saa­ta­vaa mie­li­hy­vää. 14-vuo­tiaa­na ryh­dyin käyt­tä­mään al­ko­ho­lia, ja vä­hän myö­hem­min ku­vaan as­tui­vat vaih­tu­vat sän­ky­kump­pa­nit.



Nai­sia tu­li ja me­ni, mut­ta olin täy­sin vä­lin­pi­tä­mä­tön hei­dän tar­peis­taan. Sil­ti mo­ni heis­tä tar­rau­tui mi­nuun. Mi­tä etäi­sem­pi olin, si­tä enem­män he mi­nua ha­lu­si­vat.



Muis­tan myös, kuin­ka toin erään po­jan ko­tii­ni kou­lun jäl­keen leik­ki­mään. Sain hä­net käs­ket­tyä pois­tu­maan ta­los­tam­me ja tu­le­maan ta­kai­sin 16 ker­taa.



Ma­ni­pu­loin­ti­tai­to­ni häm­mäs­tyt­ti aluk­si it­seä­ni­kin, mut­ta sen avul­la sain var­mis­tet­tua, et­tä mi­nus­ta pi­de­tään.



Mi­nul­la oli hy­vät ver­baa­li­set lah­jat ja tai­to sa­noa ih­mi­sil­le mi­tä he ha­lua­vat kuul­la. Kou­lus­sa­ni olin­kin yk­kös­tyyp­pi, ja kaik­ki ha­lu­si­vat ol­la ka­ve­rei­ta­ni.



Vie­tin kui­ten­kin pal­jon ai­kaa yk­sin. Luin fi­lo­so­fiaa ja aloin tun­tea sym­pa­tiaa suu­ria ajat­te­li­joi­ta ku­ten Nietz­scheä koh­taan. Teok­ses­ta Näin pu­hui Za­rat­hust­ra tu­li mi­nul­le hy­vin tär­keä sen mo­raa­li­poh­din­to­jen ta­kia.



Ta­val­li­set ih­mi­set al­koi­vat tun­tua mi­tät­tö­mil­tä ja tyh­mil­tä, ja mi­nun oli vai­keaa ar­vos­taa ke­tään. En voi­nut kun­nioit­taa sät­ky­nuk­ke­ja.



Lap­suu­te­ni oli sil­ti hy­vä. Mi­nua ra­kas­tet­tiin ei­kä mi­nul­ta puut­tu­nut ma­te­riaa­li­ses­ti mi­tään. Isä­ni vain oli ko­va pais­ki­maan töi­tä.



Mur­ros­ikäi­se­nä aloin saa­da vai­kei­ta pa­niik­ki­koh­tauk­sia ja tun­tea kuo­le­man­kai­puu­ta. Aloin ta­voi­tel­la no­peas­ti saa­ta­vaa mie­li­hy­vää. 14-vuo­tiaa­na ryh­dyin käyt­tä­mään al­ko­ho­lia, ja vä­hän myö­hem­min ku­vaan as­tui­vat vaih­tu­vat sän­ky­kump­pa­nit.



Nai­sia tu­li ja me­ni, mut­ta olin täy­sin vä­lin­pi­tä­mä­tön hei­dän tar­peis­taan. Sil­ti mo­ni heis­tä tar­rau­tui mi­nuun. Mi­tä etäi­sem­pi olin, si­tä enem­män he mi­nua ha­lu­si­vat.



Mo­ni baa­ri­tut­ta­vuuk­sis­ta­ni oli nai­mi­sis­sa, ja ta­ju­sin, kuin­ka pe­tol­li­nen ih­mi­nen on. Opin myös, et­tä kaik­kia ih­mis­ten te­ko­ja oh­jaa­vat hei­dän tar­peen­sa. Kun niis­tä pää­see pe­ril­le, pys­tyy yleen­sä vai­kut­ta­maan myös hei­dän toi­min­taan­sa. Ai­ka mo­nel­le nai­sel­le riit­ti, kun ker­roin ra­kas­ta­va­ni hän­tä.



To­del­li­suu­des­sa en voi sa­noa ol­lee­ni kos­kaan ra­kas­tu­nut. En tie­dä, mi­tä rak­kaus on. Ai­na­kaan en ole pys­ty­nyt an­ta­maan ke­nel­le­kään tur­val­lis­ta ol­ka­pää­tä ja mu­ka­vaa ar­kea, jos­sa kat­sel­laan te­le­vi­sio­ta ja pie­res­kel­lään soh­val­la.



En tar­vit­se lä­hei­siä rin­nal­le­ni ja unoh­dan ih­mi­set hel­pos­ti. Vaik­ka oli­sin jon­kun kans­sa te­ke­mi­sis­sä vuo­sia, voin jät­tää hä­net taak­se­ni het­kes­sä.



Vii­mei­sin pa­ri­suh­tee­ni kes­ti kol­mi­sen vuot­ta. Elin pit­käl­ti tyt­tö­ys­tä­vä­ni ra­hoil­la, ja hän syyt­ti­kin mi­nua sii­tä erot­tuam­me. Mut­ta mi­nä vain tar­tuin hä­nen tar­joa­maan­sa mah­dol­li­suu­teen: hän­hän ne ul­ko­maan­mat­kat ja ko­rut mi­nul­le os­ti ja vuok­rat mak­soi. Si­tä pait­si sai­han hän­kin mi­nul­ta jo­tain, mi­tä tar­vit­si.



Mie­les­tä­ni kaik­ki ih­mis­suh­teet ovat vii­me kä­des­sä vaih­to­kaup­po­ja. Kaik­kien tun­te­mie­ni avio­pa­rien yh­teis­elo pe­rus­tuu poh­jim­mil­taan yk­si­näi­syy­den pel­koon se­kä ta­va­roi­hin, joi­ta he ovat ke­rän­neet ym­pä­ril­leen.



Nyt olen en­si ker­taa elä­mäs­sä­ni ti­lan­tees­sa, jos­sa tun­nen jon­kin­lais­ta kiin­ty­mys­tä. Olen tu­tus­tu­nut in­ter­ne­tin kaut­ta Me­lis­saan, ka­na­da­lais­nai­seen, jo­ka on myös nar­sis­ti. Suun­nit­te­lem­me muut­toa yh­teen, sil­lä ym­mär­räm­me toi­siam­me. Useim­mi­ten kes­kus­te­lum­me ei­vät kes­täi­si päi­vän­va­loa.



Sain nar­sis­mi­diag­noo­sin muu­ta­mia kuu­kau­sia sit­ten. Sen te­ki psy­kiat­ri, jo­ka on hoi­ta­nut mi­nua vii­si vuot­ta kak­si­suun­tai­sen mie­li­ala­häi­riön ta­kia. Tie­sin ole­va­ni em­pa­tia­ky­vy­tön, jo­ten olin odot­ta­nut­kin si­tä.



Us­kon täyt­tä­vä­ni nar­sis­tin kri­tee­rit, mut­ta diag­noo­si myös nau­rat­taa mi­nua. Suu­rim­mal­la osal­la tun­te­mis­ta­ni ih­mi­sis­tä on nar­sis­ti­sia piir­tei­tä. Sik­si mi­nun on vä­lil­lä vai­kea us­koa ko­ko häi­riöön.



Toi­saal­ta on ty­pe­rää, et­tä mei­tä vas­taan pe­rus­te­taan ko­ko­nai­sia vi­ha­si­vus­to­ja. Min­käs me diag­noo­sil­lem­me voim­me.



Usein nar­sis­tien aja­tel­laan ole­van ab­so­luut­ti­sen pa­ho­ja. It­se en us­ko ab­so­luut­ti­seen hy­vään ja pa­haan. Pys­tyn liik­ku­maan hä­mä­räl­lä alueel­la sii­nä vä­lis­sä.



Voin esi­mer­kik­si käyt­tää mui­ta ih­mi­siä hy­väk­se­ni pa­ran­taak­se­ni omaa elä­män­laa­tua­ni. Mie­les­tä­ni se ei ole vää­rin. Jos jo­ku elää liian nöy­räs­ti ja jää elä­mäs­sään al­ta­vas­taa­jak­si, se on hä­nen va­lin­tan­sa.



En­ti­nen tyt­tö­ys­tä­vä­ni kuu­luu jouk­koon, jo­ka huu­taa in­ter­ne­tis­sä, kuin­ka hir­vei­tä nar­sis­tit ovat. It­se en ole iki­nä tun­te­nut em­pa­tiaa nar­sis­tien uh­re­ja koh­taan. Mi­ten jo­ku voi edes sa­noa it­seään uh­rik­si? En osaa sää­liä hen­ki­löä, jo­ka ot­taa muil­ta tur­paan­sa.



It­se­kään en kai­paa sää­liä ke­nel­tä­kään. En myös­kään ha­lua ih­mis­ten puut­tu­van te­ke­mi­sii­ni tai neu­vo­van, mi­ten asiat pi­täi­si hoi­taa. Sik­si mi­nun on vai­kea kun­nioit­taa vi­ra­no­mai­sia. Nuo­rem­pa­na kä­vin jo­pa vit­tui­le­mas­sa po­lii­seil­le.



En ta­jua mik­si mi­nun pi­täi­si nou­dat­taa sään­tö­jä, joi­ta en ole ol­lut it­se päät­tä­mäs­sä. Ym­mär­rän to­ki, et­tä jot­kut so­siaa­li­set koo­dit pi­tä­vät yh­teis­kun­taa ka­sas­sa. Esi­mer­kik­si "ä­lä ta­pa" on var­mas­ti ihan pe­rus­tel­tu sään­tö.



Mut­ta on myös hy­vin pal­jon sään­tö­jä, joi­den nou­dat­ta­mi­nen ei kiin­nos­ta mi­nua, sil­lä ne louk­kaa­vat yk­si­tyi­syyt­tä­ni. Mi­nua är­syt­tää esi­mer­kik­si suun­nat­to­mas­ti, et­tä Ke­lan hol­hous­vi­ran­omai­set lä­het­te­le­vät mi­nul­le jo­tain ky­se­ly­lap­pu­ja.



Olen myös hel­ve­tin kos­ton­hi­moi­nen. En ihan he­ti unoh­da, jos mi­nul­le teh­dään vää­ryyt­tä. So­kea rai­vo nou­see sil­loin no­peas­ti, ei­vät­kä mo­raa­li­set pi­däk­keet tai pel­ko vir­ka­val­taa ja sään­tö­jä koh­taan es­tä mi­nua ha­ke­mas­ta it­sel­le­ni oi­keut­ta. Se te­kee mi­nus­ta ai­ka vit­tu­mai­sen vas­tus­ta­jan.



Taan­noin olin te­ke­mi­sis­sä in­ter­ne­tis­sä erään per­heel­li­sen ruot­sa­lais­nai­sen kans­sa. Hän jut­te­li mi­nul­le härs­ke­jä ja lä­het­ti alas­ton­ku­via it­ses­tään. Sit­ten meil­le tu­li pa­ho­ja eri­mie­li­syyk­siä, ja hän sa­noi mi­nul­le in­hot­ta­vas­ti.



Pää­tin kos­taa. Lä­he­tin ku­vat hä­nen avio­mie­hel­leen.



Olen ai­na pys­ty­nyt pi­tä­mään lan­gat kä­sis­sä­ni niin, et­tei ku­kaan tee mi­nul­le il­keyk­siä. Asen­tee­ni ta­kia olen ol­lut useas­ti put­kas­sa. Toi­saal­ta pää­sen hy­vin usein päl­kä­häs­tä pu­hu­mal­la.



Olen mo­nes­ti ih­me­tel­lyt it­se­kin, mik­si en ole jou­tu­nut vas­tuu­seen teois­ta­ni useam­min."

oletin, että haastateltava herättää minussa sympatioita, mutta toisin kävi. Ih,ettelen, että noin suoraa tekstiä lehteen edes painavat.



Toiset ihmiset ovat vaan pahoja. Olisi mielenkiintoista tietää, mikä tuon ihmisen lapsuudessa on mennyt pieleen.

En kunnioita sätkynukkeja

Markku, 35, on diagnosoitu narsisti. Hän huomasi jo lapsena osaavansa manipuloida ihmisiä. Hänelle ihmissuhteet ovat vaihtokauppaa, eikä hän kaihda moraalittomiakaan keinoja parantaakseen asemaansa.





"­Huo­ma­sin jo lap­se­na, et­tä mi­nul­la on ky­ky oh­jail­la mui­ta ih­mi­siä. Ope­tin al­le kou­lu­ikäi­se­nä ka­ve­ri­ni aja­maan pyö­räl­lä, vaik­ka en it­se osan­nut ajaa.



Muis­tan myös, kuin­ka toin erään po­jan ko­tii­ni kou­lun jäl­keen leik­ki­mään. Sain hä­net käs­ket­tyä pois­tu­maan ta­los­tam­me ja tu­le­maan ta­kai­sin 16 ker­taa.

Ma­ni­pu­loin­ti­tai­to­ni häm­mäs­tyt­ti aluk­si it­seä­ni­kin, mut­ta sen avul­la sain var­mis­tet­tua, et­tä mi­nus­ta pi­de­tään.



Mi­nul­la oli hy­vät ver­baa­li­set lah­jat ja tai­to sa­noa ih­mi­sil­le mi­tä he ha­lua­vat kuul­la. Kou­lus­sa­ni olin­kin yk­kös­tyyp­pi, ja kaik­ki ha­lu­si­vat ol­la ka­ve­rei­ta­ni.



Vie­tin kui­ten­kin pal­jon ai­kaa yk­sin. Luin fi­lo­so­fiaa ja aloin tun­tea sym­pa­tiaa suu­ria ajat­te­li­joi­ta ku­ten Nietz­scheä koh­taan. Teok­ses­ta Näin pu­hui Za­rat­hust­ra tu­li mi­nul­le hy­vin tär­keä sen mo­raa­li­poh­din­to­jen ta­kia.



Ta­val­li­set ih­mi­set al­koi­vat tun­tua mi­tät­tö­mil­tä ja tyh­mil­tä, ja mi­nun oli vai­keaa ar­vos­taa ke­tään. En voi­nut kun­nioit­taa sät­ky­nuk­ke­ja.



LAP­SUU­TE­NI oli sil­ti hy­vä. Mi­nua ra­kas­tet­tiin ei­kä mi­nul­ta puut­tu­nut ma­te­riaa­li­ses­ti mi­tään. Isä­ni vain oli ko­va pais­ki­maan töi­tä.



Mur­ros­ikäi­se­nä aloin saa­da vai­kei­ta pa­niik­ki­koh­tauk­sia ja tun­tea kuo­le­man­kai­puu­ta. Aloin ta­voi­tel­la no­peas­ti saa­ta­vaa mie­li­hy­vää. 14-vuo­tiaa­na ryh­dyin käyt­tä­mään al­ko­ho­lia, ja vä­hän myö­hem­min ku­vaan as­tui­vat vaih­tu­vat sän­ky­kump­pa­nit.



Nai­sia tu­li ja me­ni, mut­ta olin täy­sin vä­lin­pi­tä­mä­tön hei­dän tar­peis­taan. Sil­ti mo­ni heis­tä tar­rau­tui mi­nuun. Mi­tä etäi­sem­pi olin, si­tä enem­män he mi­nua ha­lu­si­vat.



Mo­ni baa­ri­tut­ta­vuuk­sis­ta­ni oli nai­mi­sis­sa, ja ta­ju­sin, kuin­ka pe­tol­li­nen ih­mi­nen on. Opin myös, et­tä kaik­kia ih­mis­ten te­ko­ja oh­jaa­vat hei­dän tar­peen­sa. Kun niis­tä pää­see pe­ril­le, pys­tyy yleen­sä vai­kut­ta­maan myös hei­dän toi­min­taan­sa. Ai­ka mo­nel­le nai­sel­le riit­ti, kun ker­roin ra­kas­ta­va­ni hän­tä.

TO­DEL­LI­SUU­DES­SA en voi sa­noa ol­lee­ni kos­kaan ra­kas­tu­nut. En tie­dä, mi­tä rak­kaus on. Ai­na­kaan en ole pys­ty­nyt an­ta­maan ke­nel­le­kään tur­val­lis­ta ol­ka­pää­tä ja mu­ka­vaa ar­kea, jos­sa kat­sel­laan te­le­vi­sio­ta ja pie­res­kel­lään soh­val­la.



En tar­vit­se lä­hei­siä rin­nal­le­ni ja unoh­dan ih­mi­set hel­pos­ti. Vaik­ka oli­sin jon­kun kans­sa te­ke­mi­sis­sä vuo­sia, voin jät­tää hä­net taak­se­ni het­kes­sä.



Vii­mei­sin pa­ri­suh­tee­ni kes­ti kol­mi­sen vuot­ta. Elin pit­käl­ti tyt­tö­ys­tä­vä­ni ra­hoil­la, ja hän syyt­ti­kin mi­nua sii­tä erot­tuam­me. Mut­ta mi­nä vain tar­tuin hä­nen tar­joa­maan­sa mah­dol­li­suu­teen: hän­hän ne ul­ko­maan­mat­kat ja ko­rut mi­nul­le os­ti ja vuok­rat mak­soi. Si­tä pait­si sai­han hän­kin mi­nul­ta jo­tain, mi­tä tar­vit­si.



Mie­les­tä­ni kaik­ki ih­mis­suh­teet ovat vii­me kä­des­sä vaih­to­kaup­po­ja. Kaik­kien tun­te­mie­ni avio­pa­rien yh­teis­elo pe­rus­tuu poh­jim­mil­taan yk­si­näi­syy­den pel­koon se­kä ta­va­roi­hin, joi­ta he ovat ke­rän­neet ym­pä­ril­leen.



Nyt olen en­si ker­taa elä­mäs­sä­ni ti­lan­tees­sa, jos­sa tun­nen jon­kin­lais­ta kiin­ty­mys­tä. Olen tu­tus­tu­nut in­ter­ne­tin kaut­ta Me­lis­saan, ka­na­da­lais­nai­seen, jo­ka on myös nar­sis­ti. Suun­nit­te­lem­me muut­toa yh­teen, sil­lä ym­mär­räm­me toi­siam­me. Useim­mi­ten kes­kus­te­lum­me ei­vät kes­täi­si päi­vän­va­loa.



Sain nar­sis­mi­diag­noo­sin muu­ta­mia kuu­kau­sia sit­ten. Sen te­ki psy­kiat­ri, jo­ka on hoi­ta­nut mi­nua vii­si vuot­ta kak­si­suun­tai­sen mie­li­ala­häi­riön ta­kia. Tie­sin ole­va­ni em­pa­tia­ky­vy­tön, jo­ten olin odot­ta­nut­kin si­tä.



Us­kon täyt­tä­vä­ni nar­sis­tin kri­tee­rit, mut­ta diag­noo­si myös nau­rat­taa mi­nua. Suu­rim­mal­la osal­la tun­te­mis­ta­ni ih­mi­sis­tä on nar­sis­ti­sia piir­tei­tä. Sik­si mi­nun on vä­lil­lä vai­kea us­koa ko­ko häi­riöön.

Toi­saal­ta on ty­pe­rää, et­tä mei­tä vas­taan pe­rus­te­taan ko­ko­nai­sia vi­ha­si­vus­to­ja. Min­käs me diag­noo­sil­lem­me voim­me.



USEIN nar­sis­tien aja­tel­laan ole­van ab­so­luut­ti­sen pa­ho­ja. It­se en us­ko ab­so­luut­ti­seen hy­vään ja pa­haan. Pys­tyn liik­ku­maan hä­mä­räl­lä alueel­la sii­nä vä­lis­sä.



Voin esi­mer­kik­si käyt­tää mui­ta ih­mi­siä hy­väk­se­ni pa­ran­taak­se­ni omaa elä­män­laa­tua­ni. Mie­les­tä­ni se ei ole vää­rin. Jos jo­ku elää liian nöy­räs­ti ja jää elä­mäs­sään al­ta­vas­taa­jak­si, se on hä­nen va­lin­tan­sa.



En­ti­nen tyt­tö­ys­tä­vä­ni kuu­luu jouk­koon, jo­ka huu­taa in­ter­ne­tis­sä, kuin­ka hir­vei­tä nar­sis­tit ovat. It­se en ole iki­nä tun­te­nut em­pa­tiaa nar­sis­tien uh­re­ja koh­taan. Mi­ten jo­ku voi edes sa­noa it­seään uh­rik­si? En osaa sää­liä hen­ki­löä, jo­ka ot­taa muil­ta tur­paan­sa.



It­se­kään en kai­paa sää­liä ke­nel­tä­kään. En myös­kään ha­lua ih­mis­ten puut­tu­van te­ke­mi­sii­ni tai neu­vo­van, mi­ten asiat pi­täi­si hoi­taa. Sik­si mi­nun on vai­kea kun­nioit­taa vi­ra­no­mai­sia. Nuo­rem­pa­na kä­vin jo­pa vit­tui­le­mas­sa po­lii­seil­le.



En ta­jua mik­si mi­nun pi­täi­si nou­dat­taa sään­tö­jä, joi­ta en ole ol­lut it­se päät­tä­mäs­sä. Ym­mär­rän to­ki, et­tä jot­kut so­siaa­li­set koo­dit pi­tä­vät yh­teis­kun­taa ka­sas­sa. Esi­mer­kik­si "ä­lä ta­pa" on var­mas­ti ihan pe­rus­tel­tu sään­tö.



Mut­ta on myös hy­vin pal­jon sään­tö­jä, joi­den nou­dat­ta­mi­nen ei kiin­nos­ta mi­nua, sil­lä ne louk­kaa­vat yk­si­tyi­syyt­tä­ni. Mi­nua är­syt­tää esi­mer­kik­si suun­nat­to­mas­ti, et­tä Ke­lan hol­hous­vi­ran­omai­set lä­het­te­le­vät mi­nul­le jo­tain ky­se­ly­lap­pu­ja.



OLEN myös hel­ve­tin kos­ton­hi­moi­nen. En ihan he­ti unoh­da, jos mi­nul­le teh­dään vää­ryyt­tä. So­kea rai­vo nou­see sil­loin no­peas­ti, ei­vät­kä mo­raa­li­set pi­däk­keet tai pel­ko vir­ka­val­taa ja sään­tö­jä koh­taan es­tä mi­nua ha­ke­mas­ta it­sel­le­ni oi­keut­ta. Se te­kee mi­nus­ta ai­ka vit­tu­mai­sen vas­tus­ta­jan.



Taan­noin olin te­ke­mi­sis­sä in­ter­ne­tis­sä erään per­heel­li­sen ruot­sa­lais­nai­sen kans­sa. Hän jut­te­li mi­nul­le härs­ke­jä ja lä­het­ti alas­ton­ku­via it­ses­tään. Sit­ten meil­le tu­li pa­ho­ja eri­mie­li­syyk­siä, ja hän sa­noi mi­nul­le in­hot­ta­vas­ti.



Pää­tin kos­taa. Lä­he­tin ku­vat hä­nen avio­mie­hel­leen.

Olen ai­na pys­ty­nyt pi­tä­mään lan­gat kä­sis­sä­ni niin, et­tei ku­kaan tee mi­nul­le il­keyk­siä. Asen­tee­ni ta­kia olen ol­lut useas­ti put­kas­sa. Toi­saal­ta pää­sen hy­vin usein päl­kä­häs­tä pu­hu­mal­la. Olen mo­nes­ti ih­me­tel­lyt it­se­kin, mik­si en ole jou­tu­nut vas­tuu­seen teois­ta­ni useam­min."

Olisi mielenkiintoista tietää, mikä tuon ihmisen lapsuudessa on mennyt pieleen.

Lapsi on äidin/isän mielestä täydellinen! Ja on varsinkin niin herkkä! Että pitäähän sen saada toteuttaa itseään, ettei tule paha mieli.

Ja sit se on sellainen johtaja-luonne. Sellainen, joka tulee pärjäämään elämässään. Eikä anna muiden pomottaa itseään.

jep jep...

noin 1 % ihmisistä on narsisteja. Täällä AV:lla kun lähes kaikki ex-miehet ja ex-vaimot ovat narsisteja, myös aika monet äidit ja anopit...

Olisi mielenkiintoista tietää, mikä tuon ihmisen lapsuudessa on mennyt pieleen.

Lapsi on äidin/isän mielestä täydellinen! Ja on varsinkin niin herkkä! Että pitäähän sen saada toteuttaa itseään, ettei tule paha mieli.

Ja sit se on sellainen johtaja-luonne. Sellainen, joka tulee pärjäämään elämässään. Eikä anna muiden pomottaa itseään.

jep jep...

narsisti.

Vaikeinta siinä on se, että muut ihmiset ovat pääsäätöisesti käsittämättömän typeriä. Ja vaikka minun tekisi mieli kertoa oikeat ja hyvät mielipiteeni suoraan, en voi, sillä vain hyvin harva kykenisi niitä ymmärtämään.

Koen suurta yhteisymmärrystä monien sellaisten "suurmiesten" kanssa, joita tavisihmiset pitävät vain "sekopäisinä". Ihmisten tyhmyys ja tietämättömyys raivostuttavat minua usein valtavasti.

Kukaan ei tiedä todellisia ajatuksiani, sillä kykenen olemaan kaikille miellyttävä. Pystyn aina sanomaan ja toimimaan siten, mitä minulta odotetaan. Olen kaveriporukan mukava ja kiva tyyppi. Olen myös aina ollut äärimmäisen taitava manipuloija. Menestyn hienosti alallani, ja pyrin jatkuvasti eteenpäin. Omat vanhempani ovat huomanneet narsistisuuteni, ja valitettavasti puolisoni joutuu siitä kärsimään. Hän on myös tyhmä ihminen, kuten suurin osa ihmisistä, joten en kykene kunnioittamaan häntä. Hän on lähinnä väline jolla saan mitä haluan, silloin kun haluan. Todennäköisesti eroan hänestä ennemmin tai myöhemmin, sillä hän ei lainkaan vastaa vaatimuksiani riittävästi.

tekstin alussa, että jos ihminen pitää itseään noin älykkäänä ja taitavana, niin hänellä ois siitä kertynyt jotain konkreettista; hyvä yhteiskunnallinen asema, varakkuutta jne. Mut hänellä ei näytä menevän kovinkaan hyvin. Minusta on kummallista, että hän pitää itseään muiden yläpuolella, vaikka ei osaa kontrolloida omaa käytöstään senkään vertaa kuin tavallinen ihminen. Siinä on looginen ristiriita joka tuon narsistinkin pitäisi jossain vaiheessa huomata.

EI SAA KOSKAAN LAPSIA...



pelkkä ajatuskin, että aksi narsistia menne yhteen ja tekee itsellen pienokaisia, joita saavat sitten rauhassa rääkätä. Streriloida pitäsi nämä narsistit



LAPSI EI OSAA PUOLLUSTATUA JA HÄNTÄ EI VOI VASUUTTAA TEKEMISISTÄÄN..PELOTTAVAA kun tämä mulkero sanoo, että ei tunne syyllisyyttä kun kusettaa, koska toinen antaa sen tapahtua.



Ajatteleeko hän samalla tavalla kun on kyseessä pieni lapsi..

narsisti.

Vaikeinta siinä on se, että muut ihmiset ovat pääsäätöisesti käsittämättömän typeriä. Ja vaikka minun tekisi mieli kertoa oikeat ja hyvät mielipiteeni suoraan, en voi, sillä vain hyvin harva kykenisi niitä ymmärtämään.

Koen suurta yhteisymmärrystä monien sellaisten "suurmiesten" kanssa, joita tavisihmiset pitävät vain "sekopäisinä". Ihmisten tyhmyys ja tietämättömyys raivostuttavat minua usein valtavasti.

Kukaan ei tiedä todellisia ajatuksiani, sillä kykenen olemaan kaikille miellyttävä. Pystyn aina sanomaan ja toimimaan siten, mitä minulta odotetaan. Olen kaveriporukan mukava ja kiva tyyppi. Olen myös aina ollut äärimmäisen taitava manipuloija. Menestyn hienosti alallani, ja pyrin jatkuvasti eteenpäin. Omat vanhempani ovat huomanneet narsistisuuteni, ja valitettavasti puolisoni joutuu siitä kärsimään. Hän on myös tyhmä ihminen, kuten suurin osa ihmisistä, joten en kykene kunnioittamaan häntä. Hän on lähinnä väline jolla saan mitä haluan, silloin kun haluan. Todennäköisesti eroan hänestä ennemmin tai myöhemmin, sillä hän ei lainkaan vastaa vaatimuksiani riittävästi.

Muistahan nyt narsisti, että useimmat ihmiset luulevat, että kaikki muut ovat tyhmempiä kuin itse ja että itse on keskimääräistä älykkäämpi.

Itsensä luuleminen muita älykkäämmäksi on siis ennen kaikkea keskinkertaisuuden merkki. Oikeasti älykäs ihminen tajuaa tämän.

Itsensä pakonomaisesti muita älykkäämmäksi kuvittelevalla ihmisellä on itsetunto-ongelma, joka kumpuaa siitä, ettei saa omia näkemyksiään esiin ja jää sosiaalisissa tilanteissa paitsioon. Sen kompensoimiseksi pitää kehittää suuruusharhoja siitä, että on "salaa" muita fiksumpi.

Oikeasti olet sosiaalisesti kömpelö ja se, että joudut olemaan kiltti ja kiva, on oikeasti alistumista ja heikkoutta, joka herättää sinussa raivoa. Et siis vastaa itse omia vaatimuksiasi (etkä todennäköisesti myöskään muiden yhteisön jäsenten vaatimuksia) mutta koska sen myöntäminen olisi liian tuskallista, käännät asian päinvastaiseksi.

Tuo, että sanot "pystyn aina sanomaan ja toimimaan siten, mitä minulta odotetaan", on hyvin paljastava. Ei se ole "pystymistä", vaan pakkoa olla kiltti. Olet siis alistuja, joka kompensoi hylätyksitulemisen pelosta johtuvaa miellyttmisenhalua piilotetulla vihalla ja kateudella.

Vittu mitä paskaa. Joo olet "Markku 35" tosi narsisti. Tapu tapu päähän. :D

Wannabe-narsisti tuollainen pelle lähinnä on, jos on edes todellinen. Lukenut narsistin määritelmän netistä ja päättänyt, että vähänkö hienoa, mä olen myös narsisti. Tosi manipuloiva ja silleen.

tärkeä opetus on se, että niiden kilttien ihmisten ei pitäisi odottaa, että heille ollaan kilttejä, vaan heidän pitäisi jaksaa pitää pintansa. Toisekseen minusta tuo opettaa senkin, että on turha syyllistää kilttiä ihmistä huonosta suhteesta (lukuunottamatta sitä, että olisi hyvä ymmärtää, että hänen pitäisi laittaa rajansa suhteessa) koska narsismi on sen toisen korvien välissä, eikä kiltti toisaalta voi vaikuttaa sen toisen ihmisen tapaan katsoa maailmaa tai motiiveihin. Kiltin pitäisi vaan osata laittaa ne rajat.

vaan katkeran ex-koulukiusatun prototyyppi. Tuollaisia tunnen monta, ja itsekin olin tuollainen ja olen osittain vieläkin. Enkä takuuvarmasti ole narsisti.



Ap on jossain herkässä kehitysvaiheessa tullut oman vertaisryhmänsä torjumaksi ja häpäisemäksi. Silloin ainoa keino selvitä, on itse alkaa torjua omaa vertairyhmäänsä, alkaa halveksia heitä, nähdä heidät yhtenäisenä "massana" ja pitää heitä itseään tyhmempinä. Muuten suru ja häpeä olisivat liian rankkoja kestää.



Ap, sinä olet vihainen, ja varmaan ihan syystä. Mut on väärin, epäloogista ja täysin turhaa purkaa sitä patoutunutta vihaa niihin ihmisiin, joille oikeasti kelpaat, ja olla sitten kiltti ja alistuva kaikille muille. Sen pitää mennä ihan toisinpäin; olet ihana niille, jotka sua rakastaa (ja hyväksyt ajatuksen, että olet rakastamisen arvoinen, etkä ollenkaan niin huono minä itseäsi pidät) ja pidät kiinni rajoistasi muiden ihmisten kanssa. Vain niin voi oikeasti elää omannäköistä elämäänsä.

Tunnistan itseni tästä. Olen juuri tuollainen miellyttäjä ja kiltti ja pidän itseäni salaa muita älykkäämpänä :)

Tuntuu siltä kuin nuorehko naiskirjailija olisi yrittänyt tekeytyä narsistin maailmaan. Kirjoitus vaikutti epäuskottavalta ja oppikirjoista lainatulta. Tulee mieleen Katja Kettu.

Osa tuntemistani ihmisistä siis pitää, mutta kaikki ei.



Olen kyllästynyt näkemään manipuloinnin vaivaa. Keskityn mieluummin itseeni ja omaan hyvinvointiini. Mieheni on kiltti. Annan hänen olla aika rauhassa.

Tässä kirjoituksesi tiivistettynä; et pidä itsestäsi etkä usko että muutkaan oikeasti voivat pitää sinusta sellaisena kuin olet.



Minulla on sinulle uutisia; ne muut ihmiset näkevät sinut juuri sellaisena kuin olet. Itseään on helppo huijata, muita vaikeampi. Kyllä ihmiset ympärilläsi tajuavat, että olet herkkä ja älykäs, sisältä hieman rikkinäinen ihminen. He pitävät sinusta sellaisena kuin olet. Sinä itse et kestä nähdä itseäsi, koska koet itsesi niin arvottomaksi. Jos vain opit pitämään itsestäsi ja hyväksymään oman keskeneräisyytesi, sinulla on hyvät mahdollisuudet elää aito ja onnellinen elämä.

Ap on jossain herkässä kehitysvaiheessa tullut oman vertaisryhmänsä torjumaksi ja häpäisemäksi. Silloin ainoa keino selvitä, on itse alkaa torjua omaa vertairyhmäänsä, alkaa halveksia heitä, nähdä heidät yhtenäisenä "massana" ja pitää heitä itseään tyhmempinä. Muuten suru ja häpeä olisivat liian rankkoja kestää.

Ap, sinä olet vihainen, ja varmaan ihan syystä. Mut on väärin, epäloogista ja täysin turhaa purkaa sitä patoutunutta vihaa niihin ihmisiin, joille oikeasti kelpaat, ja olla sitten kiltti ja alistuva kaikille muille. Sen pitää mennä ihan toisinpäin; olet ihana niille, jotka sua rakastaa (ja hyväksyt ajatuksen, että olet rakastamisen arvoinen, etkä ollenkaan niin huono minä itseäsi pidät) ja pidät kiinni rajoistasi muiden ihmisten kanssa. Vain niin voi oikeasti elää omannäköistä elämäänsä.

mistä sinä tiedät, millainen ap on?? Ap:han vain kysyi, mitä ajatuksia kirjoitus herätti??

Ap on jossain herkässä kehitysvaiheessa tullut oman vertaisryhmänsä torjumaksi ja häpäisemäksi. Silloin ainoa keino selvitä, on itse alkaa torjua omaa vertairyhmäänsä, alkaa halveksia heitä, nähdä heidät yhtenäisenä "massana" ja pitää heitä itseään tyhmempinä. Muuten suru ja häpeä olisivat liian rankkoja kestää.

Ap, sinä olet vihainen, ja varmaan ihan syystä. Mut on väärin, epäloogista ja täysin turhaa purkaa sitä patoutunutta vihaa niihin ihmisiin, joille oikeasti kelpaat, ja olla sitten kiltti ja alistuva kaikille muille. Sen pitää mennä ihan toisinpäin; olet ihana niille, jotka sua rakastaa (ja hyväksyt ajatuksen, että olet rakastamisen arvoinen, etkä ollenkaan niin huono minä itseäsi pidät) ja pidät kiinni rajoistasi muiden ihmisten kanssa. Vain niin voi oikeasti elää omannäköistä elämäänsä.

mistä sinä tiedät, millainen ap on?? Ap:han vain kysyi, mitä ajatuksia kirjoitus herätti??

täällä ihmiset lukevat viestejä mitä kiireisimmissä tilanteissa ja helposti tulee väärinkäsityksiä. EI nyt tuosta tarvi räjähtää. mä ainakin käsitin heti että vastaaja on luullut että on joku ap joka itse on kirjoittanut sen pitkän tekstin.