Nuoret eivät pysähtyneet risteyksessä tai käyttäneet vilkkua. Kuolema seurasi :C
Kaksi nuorta miestä on kuollut rajussa risteyskolarissa Parkanossa Pirkanmaalla. Onnettomuus tapahtui puoli kahden jälkeen lauantaina iltapäivällä.
Poliisin kuuleman silminnäkijän mukaan mopoautolla liikkeellä olleet nuorukaiset ajoivat sivutieltä Stop-merkin takaa suoraan hälytysajossa olleen ambulanssin eteen. Nuoret eivät pysähtyneet risteyksessä tai käyttäneet vilkkua.
15-16-vuotiaat uhrit saivat surmansa ilmeisesti välittömästi.
- Ambulanssin vauhti oli onnettomuushetkellä noin 130 kilometriä tunnissa, rikoskomisario Ossi Kaario kertoo Iltalehdelle lauantaina.
Myös ambulanssin kuljettaja loukkaantui ja hänet on toimitettu sairaalahoitoon. Hänen tilastaan ei tällä hetkellä ole tarkempaa tietoa.
Ambulanssin takaosassa olivat lisäksi potilas, hoitaja ja anestesialääkäri. He selvisivät törmäyksestä kuitenkin ilmeisesti vahingoittumattomina.
Onnettomuus sattui 3-tiellä Mustajärven risteyksessä. Toinen puoli tiestä on edelleen suljettuna.
http://static.iltalehti.fi/uutiset/parkanojuttu2306HL_503_uu.jpg
Kommentit (60)
Niitä saa nykyään 200,eurolla ja käyttö 25,e /kk GPS-trackereita, joilla näkee miten teini oikeasti ajaa.
Paljonko oli teinin nopeus ennen risteystä, lähellä risteystä jne.
Näin sitä teinin ajamista voitaisiin kontrolloida, vähän kuin kuljetusliikkeissä, kun tulee uusi jamppa töihin.
Vanhemmat voi katsoa peiliin.
melkein päivittäin kolmesta asiaa.
Suojatien eteen pysähtynyttä ei ohiteta pysähtymättä.
Vasemmalle käännyttäessä muistetaan väistää.
Stop merkkiä ei ohiteta PYSÄHTYMÄTTÄ.Vielä ovat hengissä, eivätkä ole vahingoittaneet muita.
vielä mielellään hiljennetään ja varotaan.
mutta varsinkin nuo 3 asiaa on hyvä muistaa. Ne tuntuvat olevan myös monelle aikuiselle vaikeita.
En ymmärrä vanhempia, jotka hommaavat lapsilleen mopoautoja.
vaikka pojat olisi ajaneet mopolla. Turha siitä mautosta on tehdä sitä syyllistä. Eihän se asekkaa ole syypää kun mies ampuu lapsensa.
Luonto karsi ajattelemattoman ja tämän kyytiläisen pois keskuudestamme. Liekö kuski ajatteli positiivisesti että kyllä tuohon väliin ehtii, samalla kun aliarvioi lähestyvän ambulanssin nopeuden.
ja autossa liikaa porukkaa. Ajoi rekan eteen ja kaikki kuolivat.
kukas olikaan syypää???
No, rekkakuski tietenkin!
2013 alusta tulee erikseen mopoautokortti.
Mopoa varten on sitten omansa.
Molemmat siis vaativat oman korttinsa ja perheessä on mopo ja mopoauto niin tarvitaan 2 eri korttia.
Olisi pitänyt tulla jo 5 vuotta sitten. Toivottavasti tulee myös tarpeeksi ajotunteja ettei korttia saa ihan parilla tunnilla.
osalla jää hinnan takia ajamatta.
Ihan niin kuin mopokorttikin (joka siis vaaditaan mautoon myös) tällä hetkellä.
osalla jää hinnan takia ajamatta.
Ihan niin kuin mopokorttikin (joka siis vaaditaan mautoon myös) tällä hetkellä.
pitää olla varaa ajaa myös kortti.
napsahtaa ambulanssikuskille sakot liikenteen vaarantamisesa ja kuoleman tuottamisesta, näinhän Suomessa oikeus toimii. Ajaminen pääteillä menee kohta mahdottomaksi ,kun pitää tosissaan alkaa väistelemään kolmioiden ja stop-merkkien takaa tulevia.
osalla jää hinnan takia ajamatta.
Ihan niin kuin mopokorttikin (joka siis vaaditaan mautoon myös) tällä hetkellä.pitää olla varaa ajaa myös kortti.
ja autossa liikaa porukkaa. Ajoi rekan eteen ja kaikki kuolivat.
kukas olikaan syypää???
No, rekkakuski tietenkin![/]johan tästä on ennakkotapaus olemassa. niin väärin ja surullista!
Mielestäni mopoautot voisi poistaa kokonaan liikenteestä. Mopoauton kori on kuin munankuori ja antaa teineille virheellisen kuvan turvallisuudesta. Tavallisella mopolla ajava nuori ymmärtää, että jää kolaritilanteessa toiseksi.
ovat kerrassaan perseestä.
Ne voitaisiin kieltää saman tien kaikki.
Järkyttävä uutinen. Kaksi elämää menetetty typerän virheen vuoksi. Kyse on kuitenkin vielä alaikäisistä lapsista, joten tuntuu pahalta lukea joidenkin kommentteja.
Itselläni on samanikäisiä mopopoikia, ja kyllä kuristaa kurkkua tällaiset uutiset.
RIP ja voimia ambulanssikuskille. Toivottavasti häntä ei tuomita!
Järkyttävä uutinen. Kaksi elämää menetetty typerän virheen vuoksi. Kyse on kuitenkin vielä alaikäisistä lapsista, joten tuntuu pahalta lukea joidenkin kommentteja.
Kyllä sen alaikäisen mopoilijankin pitäisi tietää, että stop-merkillä pysähdytään. Yksi harvoja liikennemerkkejä, jossa LUKEE mitä tehdä.
tulisi oma kortti ja pakollisia ajotunteja riittävästi. Laki laahaa liikaa jäljessä.
Jos ensi vuonna tulee kortti, niin ei se paljon nopsemmin voisikaan.
Paljonko muuten ajokortti tai sen puute estää niitä kymmeniä tuhansia rattijuoppoja ja satoja tuhansia kaahareita ajamasta, joita tiet ovat mustanaan joka päivä?
Logiikallasi kolareita ei pitäisi sattua ollenkaan, tai jos sattuu, syyllinen on aina ajokortiton.
vielä mielellään hiljennetään ja varotaan.