Lue keskustelun säännöt.
Onko isovanhempien tarjoamasta hoitoavusta kieltäytyminen loukkaus?
20.06.2012 |
Silloin tällöin lapset ovat toki isovanhemmillaan, mutta koen sen lähinnä velvollisuudeksi, että lapsille kehittyisi jonkinlainen side isovanhempiin, ei siksi että lasten kanssa oleminen olisi minulle kamalan rankkaa.
Isovanhemmat eivät tätä tunnu ymmärtävän, vaan tuntuvat loukkaantuvan/suuttuvan kun sanon ettemme kaipaa apua. Tuntuu hassulta ajatella, että olisin tehnyt lapsia vain siksi että ne olisivat jatkuvasti mummolassa. Mitäs minä sitten tekisin, pyörittelisin yksin kotona peukaloita? :D
Kommentit (17)
meillä on isovanhemmat jotka ei auta ikinä eivätkä ole sekuntiakaan hoitaneet lapsia koskaan. Eivät tarjoa apua, eivät auta jos pyytää, eivät edes pahassa hädässä vaikka itkien on apua pyydetty. Kun ei kiinnosta niin ei kiinnosta.
Maksaisin mitä vain, siis antaisin silmän päästäni, jos saisin tuollaiset isovanhemmat lapsilleni kuin sinulla on. Uskon että jos sinulla olisi sellaiset isovanhemmat kuin meillä (=eivät auta) niin sinulla olisi todellakin toinen ääni kellossa.
Ei sinun lastasi ole pakko hoitoon antaa, mutta ymmärtäisit olla edes KIITOLLINEN ja kohteliaasti aina muistaa tämän myös kertoa isovanhemmille jotka apua tarjoavat. On nimittäin sanoinkuvaamattoman rankkaa elää tietoisena siitä että apua ei saa, ei vaikka olisi mikä hätä ja tarve.
Tämä oli kyllä jotenkin niin turha valituksen aihe, eli jos on auttavat isovanhemmat niin se ei kelpaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
en oikein ymmärrä. Vaikket apua tarvisikaan, niin onhan lasten ja isovanhempien suhde parhaimmillaan tosi ihana, anna sille reilusti mahdollisuus kehittyä! En tajua mikä se ongelma on: ahdistutko ajatuksesta, että joku tulee ikkunan taakse kurkkimaan, että siellä se mamma nyt laiskottelee ja lapset on varmaan viety virikehoitoon, teenpä ls-ilmon? Ei sun tarvi päteä. Olet parempi äiti, kun annat lasten olla muidenkin ihmisten kanssa, kun noin hyvä mahdollisuus on. Minä itse olen tarvinnutkin lastenhoitoapua äidiltäni, mutta lapset käyvät mummolla kyllä nykyisinkin, kun tarvitsen apua vain harvoin. Miksi eivät saisi rauhassa leikkiä rakkaan mummon kanssa? Ja ajattelepa miltä itsestäsi mummona tuntuisi, kun olet ehkä vuosia odotellut lapsenlapsia ja kun niitä tulee, et saisikaan viettää kunnolla aikaa heidän kanssaan ihan vain periaatteesta?
Koska isovanhemmat haluavat olla lapsenlapsen kanssa mahdollisimman paljon. Eikö sinun pitäisi olla iloinen, että isovanhemmat haluavat vietää lapsenlapsen kanssa aikaa?
Omat vanhempani soittelevat ja pyytävät lastani kylään, saunaan ja yökyläilemään, totta kai poikamme saa mennä, vanhempani tuntevat itsensä tärkeiksi ja tykkäävät käydä lapsenlapsen kanssa kaupungilla, naapureita moikkaamassa ja kaikkialla. Ovat ylpeitä lapsestani ja heistä huomaa, että nauttivat saadessaan juosta pojan perässä. Poikani on valloittava persoona, naurullaan ja hymyllään saa muut hymyilemään.
Näin myös saamme omaa aikaa puolisoni kanssa, joten parisuhdekin vaan hymyilee :)
P.s vanhempani saattavat soittaa n. 10 minuutin varoituksella, että haluavat viedä pojan kotieläintarhaan, jäätelölle, kävelylle jne. mikä minä olen sitä estämään?
minun näkökulmastani täysin käsittämätöntä. Mä keksin sata asiaa, mitä tekisin, jos meillä joskus ois lastenhoitoapua. Ja tosiaankin pyörittelisin sitten vaikka niitä peukaloita, on se aika harvinaista herkkua kuitenkin olla vaan. :)
Itse viihdyn kotiäitinä lastenki kanssa hyvin . en koe tarvitsevani hotjaa kampaamo, lääräri tai kauppareissujen ajaksi, vaan otan lapset mielelläni aina mukaani ( 13+ 11+5+2v ).
Tapaamme isovanhemoia kyläilyjen merkeissä. Mimmit ja ukit käyvät meillä tai me heillä.
Vanhin lapseni on jo teini-ikäinen, hänellä on todella lämpimät suhteet isovanhempiinsa. Eli eipä tuo suhteen luominen ole kiinni siitä, onko saanut olla yötä/ hoidossa mummolassa pienenä vai ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
myös lähes yliaktiiviset vanhemmat, jotka miettivät minun menojani jo ennen kuin itse edes olen asiaa ajatellut. Penäävät hyvissä ajoin, että tarvitsetko apua, ja me voidaan hakea ja tuoda ja viedä ja leipoa ja mitä tahansa.
Itse lähinnä ahdistun siitä, että joku on koko ajan passissa minua varten ja joudun keksimään isovanhemmille tekemistä, etteivät suutu. Lisäksi haluaisin tehdä asiat omalla tavallani, mutta äidilläni on aina valmiiksi mietittynä miten minun pitää tietyt asiat tehdä ja kenelle pitää soittaa yms.
Että isovanhempia on erilaisia. Minä taas joskus toivoisin, että heillä olisi enemmän omaa elämää ja juttuja, eivätkö olisi niin hirveän kiinnostuneita minun jutuista. Kyllä minä mieheni kanssa pärjään oikein hyvin.
Viikonloppu kuussa ja pari arkipäivää? Viestistäsi ei saa selkeää kuvaa, kuinka paljon lapset todella ovat isovanhemmilla, eli onko ehdottelu kovin paljoa.
Oletko varma, että he kokevat sinun tarvitsevan apua lastenhoidossa? Jos he vain kaipaavat saada olla lastenlasten kanssa ja lapsia on helppo pyytää luokse hoitoavun nimikkeellä.
Hyvät ja välittävät isovanhemmat ovat valtava rikkaus lapselle, ethän estä heitä tulemasta läheisiksi? Millaiset välit sinulla on isovanhempiin, jollet halua olla erossa lapsista ja isovanhemat tahtoisivat olla lasten kanssa, niin ettekö voisi kyläillä tai toimia muuten yhdessä koko perheenä? Siis aiempaa enemmän, vähän korvaten niitä kyläilyjä joita et tahtoisi olla yksin kotona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli isovanhemmat haluaisivat kaapata lapset koko ajan. Ja voi v****kun mua ärsyttää se ylipirteys. Minun lapseni ovat minun ja se, että meidän perheessä osataan olla perheenä ja lasten kanssa ihan kotona ja ilman alkoholia niin ei ilmeisesti mene kaaliin. Kerran veivät ilman minun lupaani lapset mökille ja "ahaa" sinne mentyäni löysin papan kaljapullo kädessä viettämässä iltaa minun lasteni kanssa. Ei muuten vetele!
Olisit kiitollinen, että isovanhemmat haluavat olla läsnä lastenlastensa elämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei niiden siellä koko ajan tarvi olla kunhan silloin tällöin...
minulle tahi lapselleni. Vaan kun se on maan tapa, että nuoret tekee ja mummut hoitaa. Arvostan aikaa lasteni kanssa, eikä siihen todelliseen laatuaikaan ärsyttävät isovanhemmat valitettavasti kuulu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
me olemme pitäneet isovanhempiin yhteyttä kyläilemällä ja lapsilla ja isovanhemmilla on hyvät välit. Lukiolaispoikakin kapsahtaa mummin kaulaan aina kun näkee ja teinit soittelee mummeilleen omia aikojaan. Pappoja ei enää ole kun ovat kuolleet.
Olen päässyt kampaajille ja urheiluharrastukseeni ja kaikkialle, minne olen halunnut. Mies on hyvin viihtynyt lapsiensa kanssa.
Kammoaisin ajatusta jos olisi ollut sellaiset isovanhemmat, jotka olisivat VAATINEET lapsiamme hoitoon. Kyllä olemme ihan itse halunneet hoitaa lapsemme.
Onneksi ei ole noin päällekäyviä sukulaisia, jotka yrittäisivät määrätä elämästämme.
Tsempit sulle ap.
Itse viihdyn kotiäitinä lastenki kanssa hyvin . en koe tarvitsevani hotjaa kampaamo, lääräri tai kauppareissujen ajaksi, vaan otan lapset mielelläni aina mukaani ( 13+ 11+5+2v ).
Tapaamme isovanhemoia kyläilyjen merkeissä. Mimmit ja ukit käyvät meillä tai me heillä.
Vanhin lapseni on jo teini-ikäinen, hänellä on todella lämpimät suhteet isovanhempiinsa. Eli eipä tuo suhteen luominen ole kiinni siitä, onko saanut olla yötä/ hoidossa mummolassa pienenä vai ei.
Eli jos "apua" ei ota vastaan, isovanhemmat hermostuvat, mutta tarjottu apu tuppaa menemään vähän överiksi.
myös lähes yliaktiiviset vanhemmat, jotka miettivät minun menojani jo ennen kuin itse edes olen asiaa ajatellut. Penäävät hyvissä ajoin, että tarvitsetko apua, ja me voidaan hakea ja tuoda ja viedä ja leipoa ja mitä tahansa.
Itse lähinnä ahdistun siitä, että joku on koko ajan passissa minua varten ja joudun keksimään isovanhemmille tekemistä, etteivät suutu. Lisäksi haluaisin tehdä asiat omalla tavallani, mutta äidilläni on aina valmiiksi mietittynä miten minun pitää tietyt asiat tehdä ja kenelle pitää soittaa yms.
Että isovanhempia on erilaisia. Minä taas joskus toivoisin, että heillä olisi enemmän omaa elämää ja juttuja, eivätkö olisi niin hirveän kiinnostuneita minun jutuista. Kyllä minä mieheni kanssa pärjään oikein hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jossa äiti raahas lapsia mukanaan joka paikkaan, parturiin, lääkäriin jne. Ei koskaan suostunut antamaan lapsia isovanhemmille edes pariksi tunniksi. Kyläilyt tapahtuivat tapaninpäivänä.
Ukko meni ja varas heille kylpyläviikonlopun ja pyysi äitiänsä hoitamaan lapset 7 ja 8 vuotiaat. Äiti ei suostunut lähtemään ilman lapsia. Ei mennyt puolta vuottakaan kun ukko heitti ämmän pihalle ( ei ollut edes työelämässä kun lapset piti hoitaa kouluikään asti kotona)
Nyt on hirvee poru muijalla kun kukaan ei auta ja kukaan kavereista ei koskaan pyydä mihinkään. Juu ei varmaan pyydä kun ei osaa ilman lapsia olla missään. Sairas se ämmä on.
Ymmärrän kyllä, että omien lasten kanssa viihtyy. Mutta samalla tavoin, kuin "lapsia ei voi omistaa", ovat lapsesi myös heidän lapsenlapsiaan, samalla omistusliitteellä. Kieltäytymällä isovanhempien ja lasten yhteisestä ajasta, kiellät tavallaan heiltä myös isovanhemmuuden (jota he eivät ehkä muualta voi saadakaan?) Sekin on arvokas asia elämässä.
Jos et kaipaa apua, niin ehkä voisit sanoa, ettemme kiitos tarvitse apua, mutta aikaa lasten kanssa voi viettää. Suhteen kehittyminen isovanhempiin on arvokkaampi asia kuin ehkä nyt näetkään, lapsillesi.
Vanhemmalla sukupolvella se helpoin tapa lähestyä on ehkä avun tarjoaminen, vaikka kyse olisikin lasten kanssa tutuksi tulemisesta tai teidän kanssanne ajan viettämisestä? Onko siinä jotakin väärää?
isovanhempia kokonaan olemasta lastenlasten kanssa? Enhän missään väitä niin. En vain halua meille samanlaista järjestelyä kuin veljelläni on omien lastensa ja vanhempieni kanssa, että mummo ja pappa päättävät suunnilleen kaikki asiat ja vanhemmilla on joku "isomman lapsen" rooli perheessä.
Ihan perinteiset kyläilyt ovat täysin okei, ja lapsemme on ollut mummolassa yökylässäkin vauvasta asti. Minusta siinä on jo ihan tarpeeksi. Ahdistaa vain jatkuva kysely, että pärjäämmekö nyt varmasti, ja kyllä he voivat ottaa lapset vaikka jatkuvasti jne, ihan kuin meille olisi hirveä rasitus olla omien lastemme kanssa.
P.S. Itse en lapsena edes päässyt mummolaan kuin pari kertaa vuodessa, ja ihan normaali minustakin tuli (luulisin ainakin niin).
Kieltäytymällä isovanhempien ja lasten yhteisestä ajasta, kiellät tavallaan heiltä myös isovanhemmuuden (jota he eivät ehkä muualta voi saadakaan?) Sekin on arvokas asia elämässä.
Jos et kaipaa apua, niin ehkä voisit sanoa, ettemme kiitos tarvitse apua, mutta aikaa lasten kanssa voi viettää. Suhteen kehittyminen isovanhempiin on arvokkaampi asia kuin ehkä nyt näetkään, lapsillesi.
Vanhemmalla sukupolvella se helpoin tapa lähestyä on ehkä avun tarjoaminen, vaikka kyse olisikin lasten kanssa tutuksi tulemisesta tai teidän kanssanne ajan viettämisestä? Onko siinä jotakin väärää?
Kampaajalla, kaupassa, lenkillä? Kyllä minusta on ihan ymmärrettävää, että isovanhemmat voivat vähän loukkaantua jos apu ei kelpaa vaikka sitä yrittävät ehdottaa. Itse varmaan järjestelisin tällaisia pikkumenoja silloin tällöin itselleni, niin kaikki olisivat tyytyväisiä.