Tiedätkö mikä on EVM?
Euroopan vakautusmekanismi on pysyvä rahoituslaitos, jonka on määrä korvata tilapäisiksi suunnitellut Euroopan Rahoitusvakausväline (ERVV) ja Euroopan Rahoituksenvakautusmekanismi (ERVM) heti, kun jäsenvaltioiden kokonaissitoumuksista saadaan 90 –prosenttinen hyväksyntä, minkä pitäisi tapahtua jo heinäkuussa 2012. Neljä suurinta, eli Saksa, Ranska, Italia ja Espanja, muodostavat yhteensä jo yli 75 % takauksista. Sopimus on Saksan käsialaa, eikä siitä ole vielä saatavilla virallisia käännöksiä tai pöytäkirjoja, mutta useita tietoja on saatu julkisuuteen kevään aikana, eivätkä ne ole mukavaa luettavaa. Seuraavassa muutamia pääkohtia sopimuksesta, joka tulee syöksemään Euroopan raiteiltaan:
- EVM on yksityinen rahoituslaitos, jonka on tarkoitus tuottaa voittoa, päämaja sijaitsee Luxemburgissa.
- Jäsenvaltiot sitoutuvat ehdoitta maksamaan EVM:n vaatiman pääoman seitsemän päivän sisällä.
- Johtajien neuvosto voi halutessaan muuttaa pääoman suuruutta (aluksi suunnitellusta 700 miljardista eurosta).
- EVM ja sen omaisuus, rahoitus ja sijoitukset nauttivat syytesuojaa kaikilta oikeustoimilta, eikä niitä saa tutkia, rajoittaa, jäädyttää, estää tai häiritä millään tavoin hallitusten, yritysten, liikelaitosten tai oikeuslaitosten toimesta. (Siis kaikkien lakien ja sääntöjen yläpuolella ja ulottumattomissa)
- Hallitus, johtokunta, johtajat, esimiehet ja henkilökunta ovat oikeustoimien koskemattomissa, kuten myös heidän viralliset paperit ja dokumentit. (Siis koko henkilöstö lakien ulottumattomissa ja kaikki paperit salaisia)
Sopimuksella siis muodostetaan uusi monikansallinen organisaatio, jolla on valta vaatia jäsenvaltioilta rajoittamattoman suuri summa seitsemässä päivässä, eikä sitä tai sen henkilökuntaa saa tutkia, estää tai haastaa mihinkään oikeuteen, mutta se voi nostaa oikeuskanteita. Sen yläpuolella ei ole riippumattomia tarkkailijoita tai valvontaa, eikä sitä koske olemassa olevat lait. Hallitukset ovat sen edessä voimattomia. Onko tässä EU:n tulevaisuus? Koko Euroopan budjetti yhden organisaation käsissä, jota ei ole demokraattisesti valittu ja on täysin vapaa valvonnasta ja kontrollista?
http://www.magneettimedia.com/?p=9053
Kommentit (3)
niin ei tiedän Jykäkään. Siis ei ainakaan ymmärrä, mikä se on.
= Ei Voi Muistaa