Olin hammaslääkärissä 3min, sain 65 euron laskun!!!
Varasin ajan yksityiselle hammaslääkärille. Kerroin aikaa varatessani, että haluan varata ajan hampaiden päällä olevaan värjäymän poistattamiseen. (Eli poistattamaan sitä ruskeaa, likaista värjäymään, jota itselläni hampaiden päälle tulee välillä..)
Paikan päällä minulle kerrottiin, että hammaskiveä ei tällä kertaa poisteta. Olin vastaanotolla arviolta n.3 minuuttia. Minulle kerrottiin, että minulta poistettiin hampaiden välistä jotain (????? en muista sen virallista nimeä).
Minulle kerrottiin, ettei enempää tällä kertaa tehdä. Ilmaisin hämmästykseni paikanpäällä suullisesti, johon vastattiin, että heillä on alkamassa loma ja kovin kiirettä. Kerroin, että olisi pitänyt kertoa tilanteesta puhelimessa, jolloin en olisi aikaa vastaanottanut. Varasin ajan, mutta en saanut tilaamaani palvelua!
Sain 65 euron laskun. Laskussa lukee, että veloitus tapahtuu suun perustutkimuksesta ja parodentologisesta hoidosta. Puhelimessa oli puhe, että minulta poistetaan hammaskiveä, mistään muusta ei ollut puhetta!!!!!
NYT AIJON TEHDÄ ASIASTA REKLAMAATION!!!! Mielestäni siihen on täysin aihetta. Mitä mieltä te olette?
Nyt kun vielä saisin nuo termit tähdennettyä, eli esim. mitä siinä tarkalleen tapahtu, kun lääkäri otti käsin (jollain pihdillä) hampaideni välistä jotain "kiviä" pois?!
Olen niin pettynyt ja olo on niin huijattu :(
Kommentit (8)
en saanut yölläkään nukuttua, kun asia painaa niin paljon.. toivottavasti helpottaa, kun saan vietyä kirjeen postiin..
hammaskiveä, vaan suuhygienisti. Valituksesi koskee nyt siis sitä, että odotit, että henkilö, joka ei ko. tehtävää suorita, tekisi sellaista, joka ei ole hänen hommaansa.
on tietysti kummallista, että jos olet ollut suuhygienistin tarpeessa, olet saanut ajan nimenomaan hammaslääkärille. Mutta tämän ketjun perusteella on vaikea sanoa, mitä olet kertonut ajanvarauksessa ja miksi on päädytty lääkäriaikaan, ehkä sinulla siis on ollut jotain, mikä on vaatinut hammaslääkärin?
sinulle suoritettiin kuitenkin tuolla jotain, jotta hampaasi olisivat TERVEEMMÄT, joten minusta on absurdia, että aloittajaa kiinnostaa vain, näyttävätkö hänen hampaansa hyvältä. Eihän hampaita voida saada näyttämään hyvältä, ellei ne ensin hoideta terveeksi.
Ja toisekseen, eihän reiän paikkaaminenkaan tai hammastarkastus vie toimenpiteenä kauan, mutta ei se sitä tarkoita, että vaikuttaisi hinnoitteluun. Jos jokin operaatio kestää 3 min, se kestää 3 minuuttia. Se on silti asiantuntijan suorittama työ. Jos voit itse hoitaa kolmessa minuutissa omat hampaasi samaan kuntoon, kuin ammattilainen, silloinhan voit jättää menemättä hammaslääkäriin. Lääkäri kuitenkin tekee siinä kolmessa minuutissa sen, mihin hänellä on asiantuntemus.
Jos olisin aloittaja, tiedustelisin, mitä tehtiin ja miksi tehtiin. Ja miksi siis ei ajanvaraus laittanut aikaa suuhygienistille.
sinulle suoritettiin kuitenkin tuolla jotain, jotta hampaasi olisivat TERVEEMMÄT, joten minusta on absurdia, että aloittajaa kiinnostaa vain, näyttävätkö hänen hampaansa hyvältä. Eihän hampaita voida saada näyttämään hyvältä, ellei ne ensin hoideta terveeksi.
Kerropa mitä 3 minuutissa tehdään?
sinulle suoritettiin kuitenkin tuolla jotain, jotta hampaasi olisivat TERVEEMMÄT, joten minusta on absurdia, että aloittajaa kiinnostaa vain, näyttävätkö hänen hampaansa hyvältä. Eihän hampaita voida saada näyttämään hyvältä, ellei ne ensin hoideta terveeksi.
Kerropa mitä 3 minuutissa tehdään?
Minä en ole hammaslääkäri.
KELA-korvaus on tuntuvampi ja osaaminen yleensä parempi. Kolmessa minuutissa ei tehdä millään kunnon tarkastusta (johon kuuluvat tarvittavat röntgenkuvat) ja depuraatiota, joten käyntisi kulku vaikuttaa vähintäänkin epäilyttävältä.
aina ennen käynyt julkisella, mutta nyt jonot olivat niin pitkät, että päädyin yksityiselle puolelle, täällä Tampereella.
Olen tehnyt jo reklamaation ja huomenna aion sen lähettää. Kyseisellä yrityksellä ei ole sähköposti käytössä, joten joudun postin kautta lähettämään kirjatulla kirjeellä. (Jotta minulla olisi todiste siitä, että olen reklamaation lähettänyt)
Tämä asia vain häiritsee itseäni kovin paljon :( Nyt on juhannuksenakin sitten "rumat" hampaat :/
-Ap