Te, joilla on ollut (pieniäkin) mt-ongelmia, kerroitko siitä heti miehellesi kun tapasitte?

Up

Kerroin, koska masennus ja siitä parantuminen on ollut elämässäni niin tärkeä tekijä, ja olen ylpeä siitä, miten pitkälle olen päässyt niistä ajoista. Miehellä on demoninsa myös joista hän rohkaistui kertomaan minulle, ja se, miten jaoimme kaiken teki meistä nopeasti tosi läheisiä. Yhdessä ollaan vahvempia kuin yksinään.

Kerroin ja yllätyin itsekin, että miksi minä nyt heti alan näistä puhumaan. Suhtautui hyvin ja on itsekin kärsinyt samoista ongelmista, joten ymmärtää ja osaa tukea. Ehkä juuri siksi siitä olikin niin helppo puhua. Hänen kanssaan on yksinkertaisesti helppo olla ja puhua kaikesta. Ei ole missään vaiheessa tarvinnut miettiä sanojaan tai olla epävarma, kaikki on tosi helppoa ja luonnollista :) Tänä kesänä juhlitaan 5- vuotis hääpäivää.

Tuskin kukaan on täysin vapaa mt-ongelmista. Ellei ne näy, tulevat esiin viimeistään parisuhteessa vuosien saatossa.

Epäilemättä tiesi kun hän vielä kaveriasteella toimitti lääkärintodistukseni työnantajalle. Suhtautuminen...ööö..kieltäymys? Ei ole ongelmaa mitä hän ei voisi halilla parantaa, vain hullut käyvät terapiassa ja ja...no 16 vuotta menty haleilla, välillä tekee tiukkaa.

enkä ole kertonut vieläkään. Ollaan naimisissa ja lapsi 2v.

Toki. Miksi antaisin syyn suhtautua heti alkuun minuun ennakkoluuloisesti? Senhän mielenterveysongelmista kertominen nimittäin yleensä aiheuttaa, vaikka ne ongelmat olisivat kaukana menneisyydessäkin. Olen kertonut siitä että olen joskus kärsinyt nuorena masennuksesta ja paniikkihäiriöstä vasta kun puhe niistä asioista jonkin toisen ihmisen yhteydessä tuli, kun oltiin oltu jo naimisissakin vuosia. Ei minun identiteettiini kuulu mielenterveysongelmat, vaikka jossain muistissani muistoja sellaisistakin on.

jo 20 v onnellisesti yhdessä.

Seurusteluaikana tajusin ja ei. Mies tietysti. Voinut siltä tietoisuudelta välttyä. Hän tuki minua, vaikka ongelmat kestivät vuosia.

Oltiin silloin alle 2-kymppisiä ja ei silloin sen ikäisenä osannut mitään tuollaista ajatellakaan. Mulla oli masennuslääkkeet käytössä silloin. En muista edes sitä tilannetta miten ja milloin miehelle niistä kerroin. Eikä se tainnut niistä edes mitään ajatella tai kiinnittää edes pahemmin huomiota koko lääkkeisiin. Ei taidettu puhua koko asiasta edes paljoa ja luulen, ettei mies enää edes muista, että mulla oli se lääkitys silloin.

Mulla oli silloin loppumassa se kuuri ja olo oli ihan normaali jo, niin eipä se mitenkään vaikuttanut mihinkään.

meillä niin päin että miehellä on ollut. Oikeastaan ihan alussa vähän turhankin avoimesti kertoi... Ei mitään vakavaa; masennusta, jännitystä, paniikkihäiriötä. Sanoi päässeensä niiden kanssa jo aika sujuiksi. Tähän verraten muistan ajatelleeni, että tarviiko niistä nyt sitten niin jaaritella... =D



Tietysti hyvä olla avoin, mutta ei niitä nyt tarvitse ihan tapetilla pitää.

jos ajattelee suhteesta jotain vakavampaa kehkeytyvän.

lyön heti kaikki luurangot pöytään, jos säikähtää, niin eipä tule hukattua aikaa väärään ihmiseen.

En itsekään haluaisi, että asiat paljastuvat vasta kuukausien kuluttua.

Tosin onhan noita ollut diagnooseja kumppaneillakin, ehkä oon mieluummin hakenutkin sellaisia, en jaksa enää ns. terveen kirjoissa olevia seinähulluja, jotka ovat olevinaan jotenkin parempia.

Toinen voi silti ottaa sinusta kaiken mahdollisen hyödyn irti, ja sitten ruveta näppärästi käyttämään kertomiasi asioita sinua vastaan kun tulee vaikeuksia.

lyön heti kaikki luurangot pöytään, jos säikähtää, niin eipä tule hukattua aikaa väärään ihmiseen. En itsekään haluaisi, että asiat paljastuvat vasta kuukausien kuluttua. Tosin onhan noita ollut diagnooseja kumppaneillakin, ehkä oon mieluummin hakenutkin sellaisia, en jaksa enää ns. terveen kirjoissa olevia seinähulluja, jotka ovat olevinaan jotenkin parempia.

meillä niin päin että miehellä on ollut. Oikeastaan ihan alussa vähän turhankin avoimesti kertoi... Ei mitään vakavaa; masennusta, jännitystä, paniikkihäiriötä. Sanoi päässeensä niiden kanssa jo aika sujuiksi. Tähän verraten muistan ajatelleeni, että tarviiko niistä nyt sitten niin jaaritella... =D

Tietysti hyvä olla avoin, mutta ei niitä nyt tarvitse ihan tapetilla pitää.

Miksi pitäisi kertoa pienistäkin mielenterveydellisistä ongelmista heti? Eiköhän jokaisella ihmisellä ole oma painolastinsa, pelkonsa, ahdistuksensa ja historiansa, joka vaikuttaa juuri tähän hetkeen. Jotkut ovat asiasta tietoisempia, jotkut vähemmän tietoisia, jotkut oireilevat enemmän, jotkut vähemmän. Se, että on masentunut tai käy terapiassa tai mitä ikinä, ei vaikuta mitenkään siihen hetkeen kun tutustutaan.

Mies suhtautui normaalisti - millä muullakaan tavalla??



Yhdessä jo 20 vuotta, yhteinen lapsi, onnellinen liitto. Kävin 4 vuoden terapian suhteen alkuvuosina.

Äskeinen viestini katosi tietokonevirheen vuoksi joten muotoilen viestini sisällön uudestaan:



kerroin, samalla tavalla kuin kerroin silloisesta fyysisestä sairaudestani. Puoliso on minulle kumppani ja rakastettu. Jaamme tärkeät asiat, ja terveydentila on yksi elämän suurista tosiasioista.

Miksi antaisin syyn suhtautua heti alkuun minuun ennakkoluuloisesti? Senhän mielenterveysongelmista kertominen nimittäin yleensä aiheuttaa, vaikka ne ongelmat olisivat kaukana menneisyydessäkin.

Minäpä halusin miehen, jota eivät ennakkoluulot vaivaa. Ja siksi kerroinkin hänelle itsestäni kaiken olennaisen ensi tilassa - niin mukavat kuin ikävätkin puolet.

Nyt yhdessä 10 vuotta ja elämä hymyilee. :)

Eli se on jaarittelua jos kertoo sairaudestaan?

meillä niin päin että miehellä on ollut. Oikeastaan ihan alussa vähän turhankin avoimesti kertoi... Ei mitään vakavaa; masennusta, jännitystä, paniikkihäiriötä. Sanoi päässeensä niiden kanssa jo aika sujuiksi. Tähän verraten muistan ajatelleeni, että tarviiko niistä nyt sitten niin jaaritella... =D Tietysti hyvä olla avoin, mutta ei niitä nyt tarvitse ihan tapetilla pitää.

Vaan sanoin, että mies kertoi niistä _hyvin avoimesti_ alussa, niistä keskusteltiin toistuvasti ja hän antoi asialle suuremman merkityksen kuin se sen hetkisessä elämässänsä (kun olivat jo historiaa) ansaitsi. Älä ny hiilee siellä.