Mikä vaikeus on edes kesällä hoitaa molempia lapsia itse??
En voi kun ihmetellä taas.
Tuttumme vie 3v lapsensa aamulla klo 8.15 tarhaan aamupalalle ja hakee 16 paikkeilla lapsensa pois.
Kuitenkin käy joka päivä leikkipuistossa toisen lapsen 1,5 vuotiaan kanssa leikkimässä ja syömässä.
Heinäkuun kuulemma aikoo pitää toisenkin kotona mutta elokuussa taas vie.
Miksi hemmetissä ei saa olla kotona tämä toinenkin edes kesällä??
Ja mistään kuntoutuksellisesta puolesta ei ole kyse.
Kommentit (11)
Todella törkeää toimintaa tältä äidiltä. Miksi hän ei tarjoa molemmille lapsille kesälomaa? Lapsethan nauttivat toinen toisistaan.
Vai onko isommalla jokin diagnoosi, josta et tiedä?
Meillä esikoinen täytti 3v. kun vauva syntyi lokakuussa. Hänellä oli edelleen 8 hoitopäivää kuukaudessa, niistä käytettiin keskimäärin 6. Nuo hoitopäivät korvasivat lähinnä kerhon, jonne ei päässyt vielä (kun oli alle 4v.). Hoitopäivät oli kyllä aivan täysimittaiset, koska meni isän kyydillä. Mutta niitä oli tosiaan se max. 2 viikossa.
Esikoinen oli TIETENKIN kotona aina kun isänsäkin oli, eli isyysvapaat, talviloman, joululoman. Hoitopaikka irtisanottiin toukokuun lopussa ja lapsi on koko kesän kotona. Elokuussa alkaa kerho 2 kertaa viikossa.
sääli esikoista, jos häneltä olisi kysytty, uskon että lähtisi mieluummin äidin ja pikkussisaruksen kanssa viettämään kesäpäiviä leikkipuistoon.
Minua oksettaa tuollaiset lasikat itsekkäät "äidit"
Ja valtaosa sukulaisista ja ympärillä olevista ihmisistä jaksavat jatkuvasti muistuttaa kuinka 3.v tarvitsee jo ympärilleen ikäistään leikkikaveria ja että minun pitäisi viedä vanhempi jo hoitoon ettei tule liian arka tai epäsosiaalinen...
Eli näkökantoja on monenlaisia kuin myös perusteluja päätökselle. Itse yritän parhaani mukaan tehdä asiat niin kuin itse parhaaksi näen ja vielä lasten kannalta. Siltikään tämä lasten kotihoito ei näytä miellyttävän kaikkia. Eniten kuitenkin ihmetyttää niin monen avoin puuttuminen meidän perheen sisäisiin asioihin.
Miksi jaksatte käyttää energiaa toisten asioiden spekuloimiseen?
kyseessä myös se, ettei äiti halua luopua 3 veen päiväkotipaikasta?
Onko vaikea saada takaisin samaan pväkotiin?
siltikään tarvitse viettää koko kesää joka päivä ? Voihan lapsi olla hoidossa vaikka 2 päivää/viikko.
Itsekin ihmettelen äitejä, jotka vievät isommat lapsensa päiväkotiin kun vauva syntyy. Saatikka sitten nämä kesälomalla lastaan hoidattavat.
Itse lastenhoitajana teidän yhden tapauksen tältäkin kesältä kun lapsella ei ole päivääkään kesälomaa :( Surettaa lapsen puolesta.
Ja kyllä lapsi voi olla lomalla kuukauden, kaksikin meillä päin ainakin eikä paikka mene. Meillä on vielä niin että vanhemmat maksaa 11 kuukaudelta maksun ja 1kk/vuosi on ilmainen. Juurikin tämän loma-asian takia.
kyseessä myös se, ettei äiti halua luopua 3 veen päiväkotipaikasta?
Onko vaikea saada takaisin samaan pväkotiin?
pitää se lapsi "virikehoidossa" koko kesän tai suurimman osan, kun vaikea sitä on perustella edes niillä kavereilla ja oman ikäisellä seuralla kun suurin osa lapsista on kuitenkin lomalla.
Meillä ainakin riittää kun menee läheiselle uimarannalle, siellähän se koko porukka on kesällä eikä supistetusti toimivalla päiväkodilla.
Ainakin itse olen huomannut näiden vuosien aikana että päiväkotielämä alkaa "jäähdytellä" siitä kesäkuun alusta ja tässä vaiheessa ennen jussia on jo aika vähän lapsia hoidossa. Meillä on siis isommat lapset eikä "virikehoitoa" olla koskaan käytetty. Olen monesti ihmetellyt miten ihmisillä on niin paljon lomaa että lapset voivat olla koko kesän kotona kun poden jo huonoa omaatuntoa kun omamme ovat olleet sen 4-6 viikon lomien varassa mitä itsellämme on töistä ollut ja ehkä 1-2 viikkoa mummilla ja vaarilla. Ihmettelen siis todella mikä ihmeen syy voi olla pitää 3 v hoidossa täyttä päivää kesälläkin ja samalla lomailla pienemmän kanssa, kun mistään "virikkeiden saamisesta" ei voi olla kyse.
Sori, mutta en ymmärrä. En todellakaan.
Mä koen että kaikista rankinta on olla yhden lapsen kanssa kotona. Kun kaikki kolme on kotona niin toimintaa ja mielenkiintoa riittää lapsille toinen toisistaan ja minun ei tarvitse olla kokoajan mukana leikeissä. Varsinkin siis vauva tykkää istua ja naureskella sitterissa ja katsella isoveljien touhuja.
Jos lapsilla on alle 2v ikäeroa niin leikit sopisivat varmaan hyvin yksiin. Mitä järkeä on erottaa sisarukset? Meillä lapsilla reilu 3v ikäeroa ja leikkivät yhdessä aamusta iltaan, ei tarvita äidin viihdytystä :) Missään nimessä en pääsisi helpommalla viemällä toisen päiväkotiin!
Minuakin kiinnostaisi. Yksi tuttuni oli vauvan kanssa kotona pitkät päivät, kun perheen isä vei 2-vuotiaan päiväkotiin klo 6.15 ennen töihinmenoaan. Pois tyttö haettiin 16.30, eli todella pitkän päivän ressukka joutui viettämään hoidossa.
Tottakai kysyin kaveriltani, miksi he toimivat noin.
Vastaus oli: "Hänellä on oikeus nauttia uudesta vauvasta, ja vauvalla on ihan samanlaiset oikeudet saada 100% äidin huomio!"
Esikoisen oikeuksia ei sanallakaan maininnut...