Vauvalla mustelma - neuvolassa kysyttiin tuliko kovakouraisesta käsittelystä.
Siis. Konttausikäinen lapsi. Kaksi pikkiriikkistä mustelmaa jalassa. En osannut sanoa, mistä ovat tulleet. Neuvolantäti kysyi, onko käsitelty kovakouraisesti. Hän tietää, että meillä on joskus ollut vähän ongelmia, ennen lapsia. Hölmöyksissäni menin kertomaan joskus. Ymmärrän, että kysyy, semminkin kun on ollut vaikeaa joskus ja kun näitä perhesurmia sattuu harva se viikko.
Silti tuli tunne, etten enää uskalla mennä neuvolaan, jos lapsi on kolunnut itsensä johonkin. Kokemuksia?
Kommentit (23)
tapaturmiakin kun sattuu niin kyselevät tarkkaan miten on sattunut.
Ei kannata hermostua, kerrot vain totuudenmukaisesti.
Just olen miettinyt että uskallanko viedä 1.5v :n neuvolaan ensi viikolla kun se on ihan täynnä mustelmia.
Säärissä on ilmaisesti portaiden konttauksesta aiheutuneita ja otsaan tuli just tänä aamuna uusi kun juoksi suoraan ovenkarmiin.
Varmasti tulee vielä jokunen lisää kun riehuu kahden 3v sisaruksesa kanssa tuossa pihalla.
Ei sitä voi mitenkään estää ettei tulisi mustelmia, mutta koska neuvola touhu on mennyt niin holhoustasolle ette enää uskalla mennä sinne.
Terveydenhuollon ammattilaisten kuuluu kysellä kaikilta mikäli on jotain epämääräisiä mustelmia tai muita jälkiä. Ne voivat olla merkki paitsi pahoinpitelystä, myös vakavista sairauksista.
Pienelle vauvalle ei käytännössä tule mustelmia yhtään mistään itsekseen, konttausikäiselle saattaa hyvinkin tulla. Ja 1,5-vuotiaalla taas niitä voi olla hyvinkin joka paikassa kun opettelee liikkumista, kaatuilee ja putoilee. Samoin vilkkailla leikki-ikäisillä on usein sääret täynnä mustelmia eikä niistä sen enempää olla huolissaan. Sitten tietenkin ollaan jos niitä tuntuu tulevat itsekseen tai kummallisiin paikkoihin.
Mikäli mustelmille löytyy selitys, ei niitä sen enempää tutkita eikä perhe joudu mihinkään erityistarkkailuun. Jos jatkotutkimuksiin kuitenkin jostain syystä joudutaan, niin siinäkin asiaan perehtyneet lääkärit osaavat kyllä sanoa ovatko mustelmat tai muut vammat tulleet siitä mistä vanhemmat väittävät.
Kerrotte vain rehellisesti miten mustelmat ovat tulleet niin ei siinä pitäisi olla sen kummempaa.
joita oikeasti monessa perheessä kohdellaan väkivaltaisesti. Ja neuvolan pitäisi tämä huomata, jotta pystyvät lasta auttamaan. Kun teillä kerran ei mitään ongelmia ole, niin ei silloin pitäisi myöskään olla ongelmaa kertoa, mistä mustelma on tullut. Kerrot rehellisesti vaan, miten asia on ja sillä selvä. Ei näistä kannata hernettä nenään vetää. Hyvä, että yhteiskunta yrittää edes jotenkin puuttua nykyajan ongelmiin, jotka valitettavan usein kohdistuvat juuri lapsiin pahiten.
Älä ap ota henkilökohtaisesti.
Mikäli neuvolassa huomataan jotain, on varhainen puuttuminen perheväkivaltaan vielä mahdollista. Hienoa, että meillä on edes joku systeemin, joka huolehtii pienistä ihmisistä.
Eihän ne terveydenhoitajat sua tunne, eikä lapsenhakkaajilla ole mitään leimaa otsassa, että tiedetään heiltä vain kysellä.
Vastailet vaan rehellisesti, niin asia jää siihen.
Mun sisko asuu pienessä maaseututaajamassa ja hänellä on hevosia. Hän ratsasti vielä silloinkin kun oli 6 kk raskaana. Hänestä oli tehty ilmoitus sekä neuvolaan että lastensuojeluun ja kun sisko meni neuvolaan niin sielläpä odottikin sekä terveydenhoitaja että lastenvalvoja ja molemmat pitivät saarnan siitä että vaarantaa tulevan lapsen hengen. Hän itse koki että häntä uhkailtiin ja oli peloissaan. Ei mennyt enää neuvolaan, vaan työpaikkansa kautta yksityiseen neuvolaan, jossa lääkärit lähinnä naureskeli asialle ja kehuivat hyviä lantionpohjan lihaksia. Kyllä sisko tiesi harrastuksen riskialttiuden mutta hän on kokenut hevosnainen ja raskaus oli täysin ongelmaton kuten kaikki kolme muutakin raskauttaan ovat olleet. Joka raskaudessa on kyllä puuhannut hevosten kanssa ja ratsastanut.

raskaana olevan on harrastaa jotain ratsastausta niin hyvä että joku siitä huomauttaa! Tällaisiin pitää ehdottomasti puuttua! Siskosi loukkaantui ihan turhaan!
Lapsella sääret ja polvet mustelmilla portaiden konttauksesta ja löytyipä poskestakin pieni mustelma, kun kolaroi pöydänreunan kanssa. Eipä neuvolassa edes niistä kyselty.
asiallinen selitys? Se nyt on selvä, että lapset kolhivat itseään, joten miksi pitäisi pelätä:-O
Ja jos vanhemmat ovat aiheuttaneet mustelmat niin sit pitää mennä neuvolaan kiireen vilkkaa ja pyytää apua!
Ja niitä on todellakin välillä ollut paljon. :)
t. kolmen äiti
vaikka tällä hetkellä parivuotiaalla lapsellamme on ollut kaiken maailman mustelmia ja kolhuja. Kyllähän nuo neuvolaterkkarit tietää että pienillä muksuilla niitä jälkiä tuppaa tulemaan kun kolhivat itseään milloin mihinkin! Olen itsekin sitä joskus vähän jännittänyt että eivät kai ne nyt luule että me sitä lasta mukiloidaan, mutta jos vaikka kysyisivätkin asiasta niin eihän se nyt niin kauheaa olisi kun ei tosiaan itse olla niitä aiheutettu.
Ymmärrän kyllä että ahdistaa, jos tuntuu että siellä neuvolassa ei sitten uskota kun sanotaan että ihan perustouhuiluissa syntyneistä mustelmista kyse.
Minulta ei ole neuvolassa kyselty, mutta päiväkodissa on. Kun lapsi oli juuri aloittanut eskarin uudessa päiväkodissa, hänelle kävi lyhyen ajan sisällä kaksi haaveria. Ensin hän kaatui naamansa pihakiveykseen. Seuraavana päivänä hänellä on naamassa ruvet ja pk:ssa kysyttiin minulta, mistä ne ovat tulleet. Vastasin asiallisesti.
Eiköhän parin viikon päästä lapsi telonut taas itsensä! Tällä kertaa hän putosi naama edellä tuolilta, kun oli ensin pujotellut kätensä paidan vartalo-osan sisään. Seuraavana päivänä sitten hoitoon suun seutu turvoksissa. :(
Kyllä hävetti... onneksi toisella kerralla opet kysyivät asiasta suoraan lapselta.
jokin aika sitten. Ja se on ihan Murphyn laki, että kun on joku lääkärireissu, tenavat telovat itsensä törkeän näköiseksi ennen sitä... siis meillä. No, tyttöhän (1v8kk) juoksi edeltävänä päivänä veljensä kanssa kilpaa ja vetäisi ovenkarmiin naama edellä...
Mustelma olikin sitten puoli poskea.
Ja juu, kyllä kysyi hoitaja heti mittauksessa, että mistäs tuo mustelma on tullut....
Työtään he vain tekevät, ja minusta on ihan hyvä, että puhuttavat vanhempia. Varmaankin harjaantuneet ihmiset kyllä huomaavat, jos on selittelyn tai valehtelun makua jutuissa.
marisevat neuvolahenkilökunnan kyselyistä on sittenkin jotain salattavaa lasten mustelmista ja vammoista? Veikkaan, että niin on!
Mun sisko asuu pienessä maaseututaajamassa ja hänellä on hevosia. Hän ratsasti vielä silloinkin kun oli 6 kk raskaana. Hänestä oli tehty ilmoitus sekä neuvolaan että lastensuojeluun ja kun sisko meni neuvolaan niin sielläpä odottikin sekä terveydenhoitaja että lastenvalvoja ja molemmat pitivät saarnan siitä että vaarantaa tulevan lapsen hengen. Hän itse koki että häntä uhkailtiin ja oli peloissaan. Ei mennyt enää neuvolaan, vaan työpaikkansa kautta yksityiseen neuvolaan, jossa lääkärit lähinnä naureskeli asialle ja kehuivat hyviä lantionpohjan lihaksia. Kyllä sisko tiesi harrastuksen riskialttiuden mutta hän on kokenut hevosnainen ja raskaus oli täysin ongelmaton kuten kaikki kolme muutakin raskauttaan ovat olleet. Joka raskaudessa on kyllä puuhannut hevosten kanssa ja ratsastanut.
raskaana olevan on harrastaa jotain ratsastausta niin hyvä että joku siitä huomauttaa! Tällaisiin pitää ehdottomasti puuttua! Siskosi loukkaantui ihan turhaan!
No mutta mikään laki ei Suomessa käsittääkseni tällä hetkellä kiellä ratsastusta raskaana olevalta, joten en kyllä tajua, millä perusteella siihen voisi kukaan puuttua? Ja miten - tuleeko poliisi valvomaan, ettei mamma ratsasta vatsa pystyssä?
Sanoa kyllä saa ja putomisen ja kaatumisen aiheuttamista riskeistä saa kertoa asiallisesti, mutta kyllä tämä on edelleen vapaa maa. Entäs ratsastuksenopettajat? Tai vaikka fillarilähetit - saavatko he sairauslomaa raskauden takia, voihan pöyrälläkin kaatua? Epäilen.
Itse luulen, että sohvalle heittäytyminen ja sipsipussin rapisteleminen ovat Suomessa keskimäärin suurempia riskejä sikiöille kuin kuudennella kuukaudella ratsastaminen...
Lapsen parashan siinä kuitenkin on takana. Olen minä itsekin saanut selitellä, kun tytöllä on ollut hammasta poikki, mustaa silmää ja niin edelleen. Lapsi vain oli pari-kolmevuotiaana ihan mahdottoman kömpelö ja kompasteli omiin jalkoihinsakin.
ratsastus on vaarallista raskaana olevalle??
oikein huomiota herättävä mustelma, niin johan sitä itsekin kysyy vaikka puolitutuilta puistokavereilta että onpa hurjan näköinen, mitä sulle on käynyt,
Ihan vaan mielenkiinnosta tai jutun juurta keksiäkseni, en ajattele ensimmäisenä että vanhemmat varmaan pahoinpidelleet. Niin se neuvolan tätikin voi kysäistä ihan vaan small talkina että mistä noin komea mustelma on tullut.
Mun sisko asuu pienessä maaseututaajamassa ja hänellä on hevosia. Hän ratsasti vielä silloinkin kun oli 6 kk raskaana. Hänestä oli tehty ilmoitus sekä neuvolaan että lastensuojeluun ja kun sisko meni neuvolaan niin sielläpä odottikin sekä terveydenhoitaja että lastenvalvoja ja molemmat pitivät saarnan siitä että vaarantaa tulevan lapsen hengen. Hän itse koki että häntä uhkailtiin ja oli peloissaan. Ei mennyt enää neuvolaan, vaan työpaikkansa kautta yksityiseen neuvolaan, jossa lääkärit lähinnä naureskeli asialle ja kehuivat hyviä lantionpohjan lihaksia. Kyllä sisko tiesi harrastuksen riskialttiuden mutta hän on kokenut hevosnainen ja raskaus oli täysin ongelmaton kuten kaikki kolme muutakin raskauttaan ovat olleet. Joka raskaudessa on kyllä puuhannut hevosten kanssa ja ratsastanut.
raskaana olevan on harrastaa jotain ratsastausta niin hyvä että joku siitä huomauttaa! Tällaisiin pitää ehdottomasti puuttua! Siskosi loukkaantui ihan turhaan!No mutta mikään laki ei Suomessa käsittääkseni tällä hetkellä kiellä ratsastusta raskaana olevalta, joten en kyllä tajua, millä perusteella siihen voisi kukaan puuttua? Ja miten - tuleeko poliisi valvomaan, ettei mamma ratsasta vatsa pystyssä?
Sanoa kyllä saa ja putomisen ja kaatumisen aiheuttamista riskeistä saa kertoa asiallisesti, mutta kyllä tämä on edelleen vapaa maa. Entäs ratsastuksenopettajat? Tai vaikka fillarilähetit - saavatko he sairauslomaa raskauden takia, voihan pöyrälläkin kaatua? Epäilen.
Itse luulen, että sohvalle heittäytyminen ja sipsipussin rapisteleminen ovat Suomessa keskimäärin suurempia riskejä sikiöille kuin kuudennella kuukaudella ratsastaminen...
ja silti niistä voi ja pitää tehdä lastensuojeluilmoituksia ja puuttua että asenne pikkuhiljaa muuttuisi yleisesti näiden asioisen suhteen. Nykyään alkoholikäyttäytyminen on yleisesti holtitonta raskausaikana, äidit ottavat helposti itselleen oikeuden juoda muutaman kun pysyvät kohtuudessa, vaikka täyskieltoa suositellaan ilman muuta, kukaan ei voi luvata turvallista määrää sikiölle. Sama raskaudenaikaisen ratsastamisen ja tupakoinnin kanssa, koskaan et tiedä mikä on se kerta joka on liikaa.
kunnan toisessa neuvolassa kun toinen oli kiinni. Mustelma oli siinä vielä viikonkin päästä (rokottaja oikein pahoitteli "epäonnistumistaan" ja pyysi ottamaan yhteyttä, jos rokotuskohta alkaa punoittaa) ja kun mentiin omaan neuvolaan, siellä katsottiin alta kulmain ja tivattiin moneen kertaan mistä mustelma on tullut. Ei ollut voinut kuulemma tulla rokotuksesta, kun lasta ei ole rokotettu. Jaksoi jankata sitä vaikka kuinka kauan ilman että katsoi edes lapsen tietoja koneelta. Selvisähän se sitten lopulta.