Onko kukaan äitipuolena teini-ikäisille?

ei omien eikä puolison. Meillä uusperhe missä yhteensä 6 lasta, 3 mun 2 hänen ja 1 yhteinen. Isoimmat jo 21,20, 18, 17 ja 16 (meidän 8v). Olen ollut mukana kuviossa siitä lähtien kun vanhin oli 7v ja meni ekalle luokalle. Ne ovat tyttöjä joten sen takia eri tilanne JA miehen x (eli heidän äiti) on kyllä pitänyt sellainen kuri että voittaa mua mennentullen. Käyttäytyvät hyvin. Mulla on 2 poikaa (20 ja 16v) jotka elävät just noin (paitsi itsetuhoisuus) - eli valvotaan öisin eikä syödä kun on ruokaaikaa. Patalaiskoja. Silti heitä rakastan. Ehdotan sulle että teet niin kuin minä - älä palvele ruoan kanssa! Ikinä! Minä keitän meille muille ja he syövät kun / jos syövät jos riittää heille, muuten saavat fiksata itse jotain tai syödä grillillä niin kuin usein tekivät silloin kun aina keitin ja huolehdin että aina oli ruokaa (joka sit meni roskikseen kun ei kukaan syönytkään). Älä välitä vaikka istuvat neljjään asti hereillä, olen lopettanut sen koska tajusin että minä vaan voin huonosti siitä ja stressaan. Kyllä elämä opettaa. Vanhimmalla on jo työtä kokkina ja joutuu heräämään aikaisin usein ja on oma syy jos väsynyt. Älä pese heidän pyykkiään jos eivät osaa kunnioittaa teitä vaan anna pestä itse. Näytä kone miten toimii. Että näin meillä, suosittelen - voit varmasti paremmin itse.

Miehen 15-v tyttö asuu meillä ja äitipuolen niskaan on kiva kaataa kaikki p... Aivan karmiva murrosikä ja käyttäytyy minua kohtaan ehdottomasti huonoimmin. Ehkä olen sen ansainnut, ehkä se on vaan sitä, että olen ollut huoltajana jo tosi pitkään, mutta kuitenkin pitää tehdä eroa siihen, kuka on oikea äiti. Raskasta yhtäkaikki.

näiden lastensa kanssa? Sinä et varmasti enää mitään kasvatusta voi saada aikaan, oletan, että ovat lähemmäs täysikäisiä kuin nuoria teinejä?



Mun mielestä sen isän pitäisi patistaa ne pihalle, hommiin tms tms mikä on tarpeen. Isä sais kyllä antaa sulle myös rahaa, jotta voit sitä safkaa tehdä...



Rakastamista sun ei kyllä tarvitse itseltäsi vaatia, se riittää, että olet tarvittaessa se ihminen, jolle voi purkaa huoltaan ja joka välillä sanoo siitä tietokoneestakin.

Miten teillä sujuu?? Olen ollut kahden lapsen äitipuoli jo 8 vuotta. Lapset olivat alkuun meillä viikonloppuja ja kesälomilla pari viikkoa, miehen ex "omi" heidät pieninä niin ettemme saaneet lapsia meille edes jouluisin. Mies ei alkanut siitä tappelemaan, luhistui ja alistui. Emm tutustuneet lapsiin pieninä kovin hyvin. Myöhemmin kasvoivat murrosikäisiksi ja isommiksikin, lapsilisien tulo äidille loppui. Hän sai lapsen uuden puolison kanssa. Nyt sitten yhtäkkiä nämä isot nuoret on suorastaan sysätty syliin ongelmineen ja kasvukipuineen eikä minulla ole heihin mitään otetta! Aikuisuuden kynnyksellä olevat nuoret miehet viettävät suurimman osan kuusta meillä, makaavat, syövät, märisevät. Mulla tekee tiukkaa saada rahat riittäämään kaikkien elämään ja ruuanlaittoon. Mulla ei ole enää keinoja puuttua kasvatukseen, kun niin monta vuotta välistä olen ollut statistina ja vasta kolmantena vanhempana taustalla. Miten minä heistä nyt yhtäkkiä kasvatan tasapainoisia ja ihmisiä yhteiskuntaan?? Miten saan liikkeelle: mars ulos pihahommiin, tämä ei ole mikään täyden palvelun gasthaus! Vaikeata oppia rakastamaan tässä vaihessa. Tekisi joskus niin mieli heivata ulos talosta ja pyörittää hommaa omien kakaroiden kanssa, joiden kanssa on yhteinen sävel. Saisikin joskus sellaisia päiviä. Toinen on juuttunut tietokoneruudun ääreen ja pelaisi siinä nukkumatta varmaan vuorokausia. Toinen ryyppää aivan liian usein lärvit ja kännissä viiltelee ranteitaan ja on itsetuhoinen ja ahdistunut. Olen käynyt tuhannet kerrat sanomassa tietokoneen käytö aikataulusta ja silti tavannut salaa hiljaa pelaamasta klo 06 aamulla vielä! Toista olen kuunnelluta ja jutellu, sanonut että käsikynkkääni voi tarttua heti kun uskallat lähteä lääkäriin, saatat tarvita apua masennukseen ja keskusteluapua ammattilaisen kanssa. Ärrrrh! Laitoin valmiit makaronilaatikot pöytään ja ja katoin astiat.Syökööy kun herrasväelle sopii. Läppäri kouraan ovi lukkoon ja makkariin piiloon. Lopuksi: turha tulla huutelemaan, että mitäs läksit, kikkeliskokkelis. -Tiesin kyllä mitä uuspeheen elämä on, mutta en ottanut huomioon sitä, että ex-vaimo omii lapset niin kauan kuin ovat suloisia kiharatukkia, mutta homma lakkaa maistumasta elareiden jälkeen.

Miten teillä sujuu?? Olen ollut kahden lapsen äitipuoli jo 8 vuotta. Lapset olivat alkuun meillä viikonloppuja ja kesälomilla pari viikkoa, miehen ex "omi" heidät pieninä niin ettemme saaneet lapsia meille edes jouluisin. Mies ei alkanut siitä tappelemaan, luhistui ja alistui. Emm tutustuneet lapsiin pieninä kovin hyvin. Myöhemmin kasvoivat murrosikäisiksi ja isommiksikin, lapsilisien tulo äidille loppui. Hän sai lapsen uuden puolison kanssa. Nyt sitten yhtäkkiä nämä isot nuoret on suorastaan sysätty syliin ongelmineen ja kasvukipuineen eikä minulla ole heihin mitään otetta! Aikuisuuden kynnyksellä olevat nuoret miehet viettävät suurimman osan kuusta meillä, makaavat, syövät, märisevät. Mulla tekee tiukkaa saada rahat riittäämään kaikkien elämään ja ruuanlaittoon. Mulla ei ole enää keinoja puuttua kasvatukseen, kun niin monta vuotta välistä olen ollut statistina ja vasta kolmantena vanhempana taustalla. Miten minä heistä nyt yhtäkkiä kasvatan tasapainoisia ja ihmisiä yhteiskuntaan?? Miten saan liikkeelle: mars ulos pihahommiin, tämä ei ole mikään täyden palvelun gasthaus! Vaikeata oppia rakastamaan tässä vaihessa. Tekisi joskus niin mieli heivata ulos talosta ja pyörittää hommaa omien kakaroiden kanssa, joiden kanssa on yhteinen sävel. Saisikin joskus sellaisia päiviä. Toinen on juuttunut tietokoneruudun ääreen ja pelaisi siinä nukkumatta varmaan vuorokausia. Toinen ryyppää aivan liian usein lärvit ja kännissä viiltelee ranteitaan ja on itsetuhoinen ja ahdistunut. Olen käynyt tuhannet kerrat sanomassa tietokoneen käytö aikataulusta ja silti tavannut salaa hiljaa pelaamasta klo 06 aamulla vielä! Toista olen kuunnelluta ja jutellu, sanonut että käsikynkkääni voi tarttua heti kun uskallat lähteä lääkäriin, saatat tarvita apua masennukseen ja keskusteluapua ammattilaisen kanssa. Ärrrrh! Laitoin valmiit makaronilaatikot pöytään ja ja katoin astiat.Syökööy kun herrasväelle sopii. Läppäri kouraan ovi lukkoon ja makkariin piiloon. Lopuksi: turha tulla huutelemaan, että mitäs läksit, kikkeliskokkelis. -Tiesin kyllä mitä uuspeheen elämä on, mutta en ottanut huomioon sitä, että ex-vaimo omii lapset niin kauan kuin ovat suloisia kiharatukkia, mutta homma lakkaa maistumasta elareiden jälkeen.

Kuinka mukavasta lapsesta tuli haiseva, epäsiisti, tietokoneella notkuva, rahaa pummaava ja laahustava teini, joka eilenkään ei koko päivänä suostunut ulos, vaikka oli kaunis ilma. Suihkuun saa pakottaa, nytkin ollut 8 päivää samoissa vaatteissa alkkareita ja sukkia myöten. Hampaita ei ole pessyt kertaakaan, eikä jaksa oikein kiinnostaa. Jos vanhempansa eivät osaa kasvattaa ja äiti ei huolehti meille kesälomalle tullessa, että olisi vaihtovaatteita, niin minä en jaksa stressata. On käynyt lapsesta asti meillä niin, ettei ole mitään mukana. En vaan osaa edes kuvitella, mikä liikkuu pojan ja äidin päässä... Tulee meille kahdeksi viikoksi ilman ensimmäistäkään vaihtovaatetta. Haiskoon. Ei kiinnosta. Tukka on niin rasvainen, että kammasta jää tunneiksi vanat.



Kai me silti jotenkin onnistutaan teeskentelemään mukavia, koska on niin huolissaan lähdöstä ja hokee, että "mutta kyllä mä täällä ehdin vielä olla pidempäänkin tänä kesänä". Onhan tuo ihan mukava tyyppi, mutta vieras on ja tunneside ohut. Sen lisäksi hygienian puute ja monet muut asiat on mulle vastenmielisiä. isänsä käy suihkussa 1-2 krt/pv ja pesee hampaansakin kahdesti.

Itselläni on tilanne, missä olen aviomieheni 35v

tyttären äitipuoli. Hän oli yli 20v, kun avioiduim-

me. Elämän tavat olivat silloin, ja ovat edelleen

kun teini-ikäisellä. Miehet ovat vaihtuneet. Elää

avoliitossa, ei tahdo kokopäivä työtä. Saa sossusta

rahaa. Ei pidä lapsista,ei ole kouluttautunut. Ei

pidä kotitöistä. Kiva "oleskella", tekee osa-aika

työtä. Tahtoo hallita mielestäni KAIKKIEN elämää.

Avomiestä, tämän sukua, äitinsä sukua, meitä. Ei

pidä yllä omiin biologisiin sukulaisiin yhteyttä.

Tosin silloin, kun tarvitsee jotain. Rahaa, yö-

paikkaa. Jos tuleevat n.1x 2vuodessa. Ei tulisia,

ei muisteta syntymä ym. päiviä! Kukaan muu ei ole

mitään, muuta kun hän. Passauttaa kaikilla itseään.Isin mielestä mikään ei ole pielessä.Omas-

ta mielestäni hän on jonkin tasoinen luonnehäiri-

öinen. Koitan olla mahdollisimman neutraali, koska

en jaksa, enkä ymmärrä loismaista elämän tyyliä.

ovat yhtä ärsyttäviä, ovat ne teinit sitten omia tai toisten. Toki omiin on enemmän otetta, mutta kyllä vaan sitä lapsipuoltakin pitää vielä kasvattaa, vaikka kuinka olisi kaksimetrinen tukan takaa mumisija. Mulla on ensi kuussa 18v täyttävä lapsipuoli, joka on asunut aina isällään ja täten siis aina myös minun kanssani. Väliläl on tosi kivaa ja välillä ei. Fiksu mies siitä vielä tulee, uskon minä, mutta yllättävän lapsellisia nuo vielä täysi-ikäisyyden kynnykselläkin ovat. Pitkää pinnaa ja valikoivaa kuuloa kannattaa harjoittaa ;)

Lapset ovat olleet meillä, kun ovat olleet pieniä ja vaativia, tarvinneet hoitoa koko ajan ja estäneet aikuisen omat menot. Nyt kun alkavat olla teini-ikäisiä, etävanhempi haluaakin heidät itselleen.



Pelottaa aika paljon, koska ihan kuin teilläkin, hänellä ei ole näihin lapsiin mitään otetta eikä tiukkaa tunnesidettä. Eivät mitenkään tule pysymään hanskassa läpi kuohuvien vuosien. Lasten elämä menee nyt nuoruudessa ihan perseelleen tämän takia.



Mutta tuohon sinun haastavaan tilanteeseesi, ensinnäkin kuulostat ihanan huolehtivalta ja vastuulliselta. Muista kuitenkin, ettet voi nyt pelastaa näitä lapsia kaikelta, mitä heidän vanhempansa ovat tehneet / jättäneet tekemättä. Sinun ei tarvitse rakastaa edes, riittää että olet turvallinen ja luotettava aikuinen. Älä passaa nuoria piloille, anna vastuu heille itselleen vaikkeivät sitä ottaisi. Ei tarvitse esim. laittaa ruokaa lautaselle ihmiselle, joka osaa sen itsekin ottaa. Jos ei osaa, oppii.



Voisiko apua ja tukea hakea perheen ulkopuolelta? Ovatko nuoret koulussa, eivät toki nyt kesällä. Mutta sieltä kuraattori tai erityisopettaja tai terveydenhoitaja tai oman ryhmän ohjaaja mukaan tuohon kuvioon! Tai sitten yhteys sossuun ja pohdinta siitä, voisitteko saada esim. tukihenkilön tai perhetyöntekijän auttamaan tilanteessa.

Isän otettava vastuu ja puhuttava myös äidille. Pakkohan tuon lapsen on apua saatava jos on itsetuhoinen. Pojat ovat varmaan "kärsineet" eron jälkeen ja molemmille vanhemmille tullut uudet puolisot ja lapset jonka myötä ovat jääneet huomiotta. Sorry mutta minua säälittää nuo pojat ja mielestäni heidän vanhemmat ovat lusmuja kun eivät välitä lapsistaan.

mutta hyvässä muistissa se vielä on. Tällä hetkellä oma (yhteinen miehen kanssa) tyttö on teini-iässä.



Kummallakin on ollut omat ongelmansa, vähän erilaiset (tytärpuoli valvoi yöt ja nukkui päivät, vietti kaiken ajan tietokoneella, ja näistä asioista sitten väännettiin kättä ja riideltiin; oma tyttö koettelee rajoja alkoholin (emme hyväksy) ja kotiintuloaikojen kanssa).



Kumpikin on välillä ärysttänyt minua, mutta tytärpuolen jutut kestin paremmin kuin oman tytön jutut, ehkä sen vuoksi, että en samalla tavalla kokenut olevani vastuussa hänestä. Miehellä oli vaikeampaa tytärpuolen kanssa, hänellä petti hermot moneen kertaan ja minä pystyin rauhoittelemaan ja tuomaan teini-näkökulmaa asiaan, kehottamaan miestä malttamaan mielensä, teini-ikä menee kyllä ohi ja teinit nyt vaan on vaikeita.



Oman tytön temppuilut taas tuntuvat oikeasti todella pahalta, itku on joskus tullut, kun tuntuu ettei mistään tule mitään. Onneksi hänelläkin alkaa pahin vaihe olla jo takanapäin.



En muuta osaa sanoa kuin kestämäistä, teinit on hankalia oli ne sitten omia tai ei, mutta parasta teini-iässä on se, että se menee joskus ohi. Ja kun lapsista kasvaa aikusisia, ne kyllä muistaa, millainen äiti/äitipuoli on ollut. En tarkoita sitä, ettei rajoja saisi ja pitäisi vetää, ja riidelläkin saa, mutta pitää yrittää välttää sitä, että itse taantuu teinin tasolle, mikä helposti saattaa tapahtua. Eli kannattaa yrittää muistaa, että teinit on tietyssä kasvuvaiheessa, joka on vaikea, ei ne lähtökohtaisesti ole pahoja