Mietittekö ollenkaan kulkemiskustannuksia kun ostatte/rakennatte okt-talon

Tuoksuvadelma, meistä tulisikin mainio vaihtopari Vaimot vaihtoon ohjelmaan. Taitaisi molemmilla päät hajota ja katsojat saisivat draamaa koko rahan edestä! :-D Hajosin siinä vaiheessa ihan täysin kun luin että sukulaiset asuu vielä naapurissa, se oli se viimeinen niitti! :-DDD 100km on minun turvavälini omiin sukulaisiini! ;-)



Ps. Kiitokset mainion Vuokaan ja Uuniin ketjun aloittamisesta!



Lila75 (lähiokauppamatka edestakaisin 46km)

Kun joku kehui että maalla on päivittäispalvelut 5 km säteellä... Minä en nimittäin viitsi kävellä sitä 5 kilometriä harva se päivä, eikä ainakaan meidän lapset kävele. Siksi minusta päivittäispalvelujen pitää olla alle 2 km. Ehkä me ollaan sitten kaupunkilaisnössöjä...

niin me kyllä ajellaan nytkin autolla kaikki päivittäisasiat vaikka osaan matkaa niihin on nyt 1,5km. Kun muutamme maalle niin pääosa palveluista on meillä alle 1km eli koulut lukioon asti, päiväkoti, neuvola, terveyskeskus (auki valitettavasti vain 8-13, iltapäivystys 25km päässä) apteekki, 2 ruokakauppaa, 2 pankkia, kukkakauppa, pääosa harrastuksista... kaikki siis lähempänä kuin nyt asuessamme ison kaupungin kupeessa. 5km päässä on kunnan toisen " keskus" josta löytyy erkoistavarakauppoja mm hyviä vaatteita myyvä liike. Itseasissa nytkin ostan pääosan perheen vaatetuksesta ko ketjun liikkeestä.



Näin siis 3000 asukkaan maalaispitäjässä =)



t. m joka kehui kaikkien palveluiden olevan 5km säteellä

ja se onnistuu täällä Stadissa ihan hyvin, mutta vähänkään kauempana olisi varmaan hankalaa. Sepä se juuri onkin, että pelkät kilometrit ei usein niinkään ratkaise vaan julkisen liikenteen määrä: meiltä pääsee kaikkiin kauppoihin, harrastuksiin ja kulttuuri- ja urheilutapahtumiin bussilla tai ratikalla. Kun lapset on isompia, hekin voivat siis mennä niihin itsekseen eikä joka paikkaan tarvita aikuista kyyditsemään.



T Xep, joka on täysin cityihminen - mökilläkään en jaksa kerrallaan viikkoa pidempää aikaa ennen kuin pitää päästä johonkin vähän isompaan paikkaan ;-)

Halusimme asua maalla ja sehän tarkoittaa sitä, että perheessä pitää olla kaksi autoa, molemmilla omansa, muuten ei arki suju. Mietimme tarkasti, mikä on maximietäisyys Helsingistä, joka käy meille, jotta minun työmatkani ei muodostu liian pitkäksi. Asuin ennen pohjois-Helsingissä ja nyt asumme 50 km länteen Hgistä, länsi-Uusimaalla. Työmatkani piteni 10 minuuttia/suunta. Kilometrit yli tuplaantuivat.



Jos muuttaa ns. maalle, halusimme, että meillä on sitten maalla-asumisen edut, eivätkä ainoastaan haitat. Haittoja ovat pitkät etäisyydet töihin, kauppaan, hoitoon, kouluun, pitää olla oma auto, on enempi ulkohommaa kuin kaupungissa asuessa (lumenluonnit yms.), kavereille on pitkä matka jne. Etuja ovat väljä asuminen, luonnon läheisyys, rauha, hiljaisuus. NIinpä emme todellakaan hankkineet taloamme mistään asutusalueelta, jossa on postimerkin kokoiset tontit, vaan todella maalta keskeltä metsää. Näin meillä on myös edut maalla-asumisesta, eivät ainoastaan haitat.



Eli kyllä uskon, että suurin osa ihmisistä ei ole idiootteja, vaan ajattelevat asiat monelta kantilta, eivät vain siltä kantilta, että mitä talot maksavat enemmän maaseudulla ;-)

Hehe, meistä tosiaan tulis hyvä vastapari! Mitä jos haluaisin illalla hakea kotipitsan tai Heseltä hampurilaisen?? Entä jos haluaisin lauantaina aamupäivällä valita kolmesta yksityisestä lääkäriasemasta, mihin vien lapsen korvalääkäriin? Mitä jos haluaisin lähteä illalla leffaan tai teatteriin, haluaisin kävelemällä ostaa kaikki joululahjat läheisestä Citymarketista... Apua, tulisin ihan oikeasti vuorokaudessa varmaan hulluksi maalla. :-D



Mua kans aina ihmetyttää, MIKSI maalla lasten on parempi olla ja niin sanotusti " tilaa olla ja mennä" . Siis mennä ja juosta mihin?? Pellollako ne oikeesti juoksee? Vai metsässä? Kyllä meilläkin on metsä ihan vieressä ja pitkä hiihtolatu, mutta en ikinä usko että meidän lapset pinkois riemuissaan jossain pellonlaidassa, näin talvella sysipimeässä metsässä ilman kavereita. Meille tulee kavereita joka ikiseen taloon sinne mihin talomme rakentuu parhaillaan. Tunnemme jo suurimman osan tulevista naapureista ja lapsemme ovat saaneet pian uusia kavereita. Naapurukset lainaavat työkoneita toisiltaan, vinkkejä annetaan ja toisten luona käydään katsomassa millaista kaakelia kukin on valinnut. Olemme jo suunnitelleet jokavuotista kesäjuhlaperinnettä meidän tiellä asuville ihmisille ja jätehuolto- yms. asiat sovitaan kaikki yhdessä.



Koulu rakentuu kilometrin päähän turvallisen pyörätien päähän, johon lapset voi rauhassa päästää yksin kävelemään, katulamput löytyy ja kavereita tulee koulumatkaa siivittämään miltei joka toisesta talosta.



Jaa niin ne sukulaiset...hihi. Siskoni asuu lapsineen lähellä, ja hän kaipailee usein apua kun on yksinhuoltaja. On kiva tietää, että asumme pyörämatkan päässä. Lapsille ylen tärkeät mummi ja ukki asuvat myös tosi lähellä, ja heidän luonaan olemme usein (ihan mielellämme jopa..). Ukki jää eläkkeelle kun poika menee ekaluokalle, ja hän todennäköisesti saattelee poikaa kouluun eka vuonna, samoin kun pikkusisko aikanaan menee kouluun. Kaikki ystävämme asuvat samassa kaupungissa ja vierailemme usein heidän luonaan.



Kävin juuri erään tutun luona, joka muutti maalle. Pimeän tien päässä oli kyllä ihan komea talo, mutta siellä kertoivat että yksin saavat usein olla kun lasten kaverit pitää hakea kotiin tai viedä omat lapset autolla kavereille. Meillä ei tule olemaan sitä ongelmaa kun kaverit asuu 50 metrin päässä! Lisäksi sanoi, että on vaikeaa ulkoilla näin pimeällä kun ei pihalla näe mitään vaikka olisi kuinka paljon lamppuja. Tämäkään ei tule olemaan meidän ongelma...



No, todellakin: kukin asukoon siellä missä sydämessään tuntee olevansa kotona. Toisille se tarkoittaa sitä, että asutaan maalla rauhassa ja yksinäisyydessä, toiset haluavat kaupunkiin.



Mutta tämä kait ei ollut alkuperäisen kysyjän pointtikaan. No, kulkemiset on meillä vähissä kun mies todellakin voi alkaa ajamaan pyörällä töihin. Bussit meilläpäin kulkevat jo nyt, vaikka aluetta ei ole rakennettukaan!

Oma kantani asiaan on, että maalla, joka meidän tapauksessa tarkoittaa 350 ihmisen saaristokylää, on lapsilla turvallisempaa kasvaa. Täällä kaikki tuntevat toisensa. Jos lapsille sattuu jotakin, voi aina juosta naapuriin. Tämä toimi edellisessä lähiössämmekin, mutta ei laheskään kaikkialla. Täällä ei tehdä ilkivaltaa, kukaan ei viitsi rikkoa omaansa, kun koulu ja muu yhteinen tuntuu omalta. Kaljottelua harjoittaa vain isommat lapset, ei niin edellisessä lähiössä 12-14 vuotiaat lapset.



Koulu on ihana, pieni ja jokaista aikuista kohden on vajaa 4 lasta. Opettajat oppivat oikesti tuntemaan lapset, perheet ja siten ongelmiin pystytään puuttumaan nopeasti. Koulu on paljon rauhallisempi kuin edellinen 120 oppilaan ala-aste. Myös luokassa on rauhallisempaa.



Lapset leikkivät täällä erilailla kuin kaupungissa. Pojat rakentelevat pihalla koijia, nikkaroivat jne. Pelikkari ei innosta ollenkaan samaan tapaan kuin ennen. Lisäksi täällä on oikeaa metsää ja luontoa. Tosiasiassa lähiöiden metsät ovat tavallisesti tosi kuluneita, ennenmikn puistoja kuin metsiä kasvillisuutensa ja eläimistönsä puolesta. Meillä voi pongata merikotkat kotipihalta. Ilmanlaatu ja melutaso ihan toinen kuin kaupungissa.



Minusta täällä voi tarjota oikeaa mielekästä tekemistä lapsille kuin myös meille aikuisille. Itse pidän harrastuksia tänäpäivänä aivan yliarvostettuina. Lapsi raukkoja kuskataan illasta toiseen eri aktiviteeteissa.



Mutta kenenkään ei tarvi vetää hernettä nenään. Tämä on arvostuskysymys. Ymmärrän hyvin, että kaikki eivät halua elää näin. Lähden nyt iltanavetalle ruokkimaan elukat. Tämä on juuri sellaista elämää, kun haluan elää.

Heissan,



Vielä on pakko sanoa, että ei kait se sentään ihan niinkään ole, että maalla lapset elävät ihanasti luonnon keskellä ja kaupunkilaislapset kaljoittelevat kymmenvuotiaina kulkiessaan liian isoon kouluun..? Meidän lähelle tulee pieni korttelikoulu, jossa taitaa olla neljä tai viisi luokkaa, siellä käydään koulua neljänteen luokkaan asti erittäin pienissä ryhmissä. Samassa paikassa on myös eskari, josta on kiva siirtyä sitten kouluun samaan pieneen rakennukseen, jossa tulee olemaan innostunut ja nuorekas opettajakunta.



Miksi metsässä puuhailu olisi jotenkin parempaa ja kehittävämpää puuhaa kuin vaikkapa omassa pihassa, lähimetsässä tai läheisellä isolla mäellä pulkalla laskeminen? Ei kai sentään voida ajatella, että kaupunkilaislapsia kuskataan autolla joka ilta harkkareissa ja maalla asuvat lapset ovat ainoita, jotka puuhailevat itsenäisesti ja innovatiivisesti ulkona. Meidän poika ja naapurin poika rakensivat juuri meidän raksalle ison majan kattoineen ja puuhailivat pihalla tuntikaupalla niin kauan, että housut kastuivat vastasataneesta lumesta. Lapsemme eivät omista pleikkaria eivätkä käy missään sen kummemmissa harrastuksissakaan (ehkä sitten joskus tulevaisuudessa vaikka jalkapallossa tai partiossa, isossa kaupungissa kun on valinnanvaraa!!). Me voimme lähteä katsomaan metsoja vaikka 25 kilometrin päässä olevalle lintutornille, jos sellainen joskus kiinnostaa.



Ja se naapureista huolen pitäminen? Meidän kadulla on jo puhuttu yhteisistä kotiintuloajoista tulevaisuudessa ja siitä, miten kaikki aikovat pitää toisten lapsista huolta kun asutaan näin lähekkäin.



Että näinkin voi olla isossa 125 tuhannen asukkaan kaupungissa... Iso kaupunki ei aina tarkoita kasvotonta isoa kerrostaloa, jossa ei uskalla rappukäytävään mennä kun jo ryöstetään ja lapset huumepiireihin vedetään. ;-)



Ystävällisesti toivottelee

Ison kaupungin palveluista nauttiva Tuoksuvadelma

Olen asunut elämäni varrella mm. Tampereella, Helsingissä paremmilla ja huonommilla asuinalueilla, Ruotsissa Uumajassa ja useammalla pienellä paikkakunnalla ja maalla ihan metsässä. Viimeiseksi ennen tänne muuttoa keskikoisen kaupungin lähiössä, joten kokemuspohjaa on vähän yhdestä jos toisestakin elinpiiristä.



En tietenkään ajattele, että kaikki kaupungissa on huonosti jne. Mutta lapsissa on selvä ero maalla verrattuna kaupukilaislapsiin keskiverrosti.

Entisessä lähiössä huumeita tuli vastaan ihan leikkipuistossakin. Saati sitten nuorisoporukoissa. En kuitenkaan usko, että kylämme olisi täysin huumetonta vyöhykettä, sellaista Suomessa tuskin enää onkaan. Täällä ei ole kuitenkaan vielä tullut vastaan hasista tupruttelevia nuoria, kuten ed. paikassa. Ja kun ilmoitin tuttavalleni, että heidän poika polttelee hassista, meille tuli melkein välirikko. Äiti ei uskonut omasta kullanmurustaan tietenkään...



Entisessä lähiössä oli satakunta taloa. Yhteys oli omalla tiellä asuviin. Naapuritiellä joihinkin ja sitten vähenevässä määrin. Kaikkia lapsia ja perheitä ei kukaan kuitenkaan tuntenut. Täällä kaikki tosiaan tuntevat toisensa. Ero on huikea, monilla kyläläisillä on yhteinen historia jne. Tätä on vaikea selittää ellei sitä ole itse kokenut.



Luonto on täällä ympärillä, ei missää kilometrien päässä. Tänään juuri pongasin kolme valkohäntäpeuraa n. 10 metrin päässä talostamme. Minulle tällä on iso merkitys. Minusta on ihanaa elää luonnon keskellä ja lapsille luonnosta tulee luonteva osa arkea. Ei niin että luontoon on mentävä, vaan että olemme osa luontoa. Arvostuskysymys tämäkin.



Itse tajusin vasta pari vuotta sitten, että osa ihmisistä pelkää kulkea metsässä. Minä olen lapsesta asti kulkenut myös pimeässä metsässä, enkä ole pelännyt. En tosin pelännyt Helsingin yössäkään, vaikka usein kävelin yksin rautatieasemalta Vallilaan, jossa silloin asuin.





Kuitenkin täällä lapset oppivat arjen taitoja luontevasti tekemällä yhdessä aikuisten kanssa. Totta kai kaupungissakin voi sahata moottorisahalla, tehdä metsätöitä, ja pilkkoa puita, kasvattaa itse kasviksensa, harrastaa kasvihuoneviljelyä, kalastaa, metsästää, remontoida taloa, korjata veneitä, koneita, autoa,hitsata,nikkaroida, leipoa, laittaa ruokaa, ommella ja pitää kotieläimiä. Mutta oman kokemukseni perusteella tällaiset hommat ovat maalla keskiverrosti yleisempiä kuin kaupungissa. Entisessä lähiössä monet eivät osanneet kovinkaan montaa noista taidoista. Täällä veikkaan että en löytäisi montaakaan joka ei osaisi. Yleistää ei voi kuitenkaan voi. Tämäkin on toki arvostuskysymys.



Minä uskon, että ympäristöllä on suuri vaikutus ihmisen hyvinvoinnille. Itse en viihtynyt lähiössä, talo talossa kiinni. Tuntui että siellä vain asuttiin. Täällä koen eläväni! Tässä on taivaallisen suuri ero.



Lainaan vanhinta lastani hänen verratessa edellistä kotiamme tähän maalaistaloon:" Äiti täällä on kaikki paljon mukavampaa" ja käydessämme kylässä entisessä lähiössämme ( asuimme siis omakotitalossa siellä) " Äiti, kuinka täällä on noin pienet välit taloissa, Kuinka joku voi asua noin?" Veit lapseni jalat suustani:)



Tärkeintä elämässähän on kuitenkin se, että itse kokee elävänsä sellaista elämää kuin on halunnut. En yritäkään kuvitella, että viihtyisit minun maalaisidyllissäni. Vaikka pitsan saan hakea vajaan 500m päästä paikallisesta ravintelista, jos nyt sattuu tekemään mieli. Niin ja senkin voi maksaa vaikka seuraavan päivänä, jos lompsa sattui jäämään kotiin. Sama toimii kaupassa.

On se jännä miten me ihmiset ollaan erilaisia. Minua ei lainkaan häiritse, että naapurin taloon näkee suoraan meidän lastenhuoneen ikkunasta, siellähän häärii tutut ihmiset ja meidän lasten kaverit. Eli läheisyys ei haittaa lainkaan meitä. Emmekä toisaalta haluakaan tuntea aivan kaikkia koko kylältä tai kaupungista, meidän tukiverkostomme on levittäytynyt koko ison kaupungin alueelle, siskot, veljet, vanhemmat ja ystävät. Meille siis riittää, että tunnemme vain meidän kadulla asuvat ihmiset. Joku kerran sanoi, että rakentakaapa ****:n alueelle kun siellä on sitä sitä maaseudun rauhaa ja me miehen kanssa yhtäaikaisesti huudahdettiin, että ei apua emme halua maaseudun rauhaa! :-D Kuten sanottua, olisimme saaneet tontin myös maaseudulta mutta emme halunneet muuttaa keskelle metsää koska olemme isosta kaupungista kotoisin. Joku ei voi hengittää kaupungissa, me emme voi hengittää maalla. Saisin halvauksen jos ikkunastani näkyisi peura tai hirvi kuten meidän tuttujemme luona maalla - en kaipaa moista näkyä lainkaan kun en ole erityisen kiinnostunut luonnosta. Mutta toki ymmärrän että joku on ja jollekin se on tärkeää!



Meidän poika taas tietää hänkin mihin kuuluu. Kun kävimme maalla ystäviemme luona, poika huokaisi myöhemmin että onneksi me ei asuta siellä.Kysyin miksi ja hän totesi, että " no kun siellä oli niinniin pimeä eikä ees katulamppuja" . ;-) Postimerkin kokoinen tonttimme on pojallemme täysin riittävä puuhailupaikka, sen lisäksi tietysti ystävien pihat ovat käytössä naapurustossa.



No, parasta tässä tilanteessa on se, että jokainen meistä saa valita sen parhaan paikan itselleen, jossa todella tuntee olevansa kotona.

Lasten kannalta maalla on kaksi asiaa, jotka ovat edullisia lapsen kannalta.



1) Lapsi haluaa tuntea itsensä tarpeelliseksi. Muutenkin kuin henkisellä tasolla. Tämän järjestäminen maalla on helpompaa kuin kaupungissa, vaikka ei mahdotonta kaupungissakaan. Maalaiselämäämme kuuluu paljon töitä, joissa lapset ovat oikeasti avuksi ja osallistuvat " toimeentulon" hankkimiseen. Esim. voin lähettää vanhimmat lapset navettatöihin ruokkimaan eläimet. Saavat siinä tarpeellisuuden tunteelleen vahvistusta. Itse asiassa uskon, tämän tarpeellisuuden vahvistamisen olevan yksi lapsen perustarpeita, jota ikävä kyllä nykyään usein laiminlyödään. (Perustelut tälle jutulle löytyy esim. Wahlgrenin lapsikirjasta.)



2) " Koko kylä kasvattaa" -toteutuu helpommin pienessä kylässä. e tarkoita nyt, että kaikilla tulisi olla samat kasvatusperiaatteet. Lähinnä tuota turvallisuutta ja että yhteiset yhteiskunnan palisäännöt jaktuvat kodin ulkopuolellakin. Tästä esimerkkinä esim. ettei täällä rikota paikkoja tai turmella toisten omaisuutta. Tämä ei ole niin välttämätön lapsen hyvinvoinnille kuin tuo edellinen kohta, mutta edesauttava.





Minusta on hauska huomata miten sanat merkitsevät meille eriasioita:) Esimerkiksi " pimeys" on kaupungissa katuvalojen ulkopuolella mustaa. Täällä ilman katuvaloja ei oikeastaan ole pimeyttä samassa merkityksessä, koska pimeälläkin tiellä näkee kulkea. Mutta jos ottaa taskulampun mukaan, tulee sama katuvalo-efekti.



Tai veikkaisin jos kuvailisit metsää, se olisi jotain ihan muuta kuin minun metsäni. Erilainen kokemuspohja on aika jännä juttu, kun keskustelee ihmisten kanssa.

Kasvoin maalaismaisemassa, asuttuun naapuriin matkaa kilometri, bussi kulki kaksi kertaa päivässä ja lähimpään kauppaan 13 km.



En rupea maalaiseksi enää. :)



Mutta lapsena, ei siinä mitään vikaa ollut. Leikkikavereita ei ollut kuin räkänokka pikkuveli mutta muuten jäi mukava maku lapsuudesta suuhun. Metsämansikat ja uimareissu, pulkkamäen rakennus ja pimeänhyssy kun isä vei isoja jätkänkynttilöitä kotitienvarteen.



Ennen tämä maaseutu - kaupunki jako oli selvä. Nykyään on tullut väliin tämä " suburb" , omakotitaloalueet joissa talot ovat lähellä toisiaan kilometrin muutaman päässä keskustasta. Onko se sitten maaseutua vai kaupunkia? Mielestäni kaupunkia on keskusta, tiuhat kadut ja pitsamesta alakerrassa.



Olen asunut kaupungissakin ja siinä oli oma viehätyksensä, kaupat vieressä, työ lähellä, iltamenoja valikoitavissa.



Nyt rakensimme tämmöiselle suburb-alueelle. Ja juuri näitä matkakuluja ym tuli ajateltua. Tontin hintaa, kokoa, rakennusmääräyksiä, naapuristoa, aluetta.



Mutta vaikka minä ja muut tämän ketjun vastaajat ovat rakentaessaan niin ajatelleetkin etukäteen pohtien, ei voi vetää johtopäätöstä että rakentajat jokapuolella näin ajattelevat.

että mikä on maalla?

Itse asun tällä hetkellä ainakin kaupungissa, betonilähiössä, josta haluaisin pois. Ynnyin myös kaupungissa, jossa asuimme elämäni ensimmäiset 2 vuotta. Sen jälkeen muutimme pieneen kylään. Asuimme kylän keskustassa eikä se kovin maalta tuntunu. Kylässä on kaksi kauppaa, kaksi pankkia, posti, pari lahjatavarakauppaa, hyvä kirjasto, kaksi päiväkotia, apteekki, lääkärin vastaanotto ja tosella hyvä neuvola, johon suorastaan kaipaan täällä kaupunkineuvolan terveydenhoitajien määrän vähentämisessä.

Kylästä siis löytyi kaikki palvelut, joita kaipaisin, en muutenkaan käy ex tempore pitsalla tai Hesburgerissa syömässä.

20 kilometriä on kylästä matkaa kaupunkiin, josta löytyy sitten loput. Mitään isoja Citymarketeja ei sieltäkään löydy, vaan sekin on pieni kaupunki. Isoon kaupunkiin pitää ajaa 40 kilometriä ja Helsinkiin 100 kilometriä.

Yksi puute sillä kylällä on: ei ammatillista koulutusta ja siksi minäkin sieltä aikoinani lähdin ja suorastaan hurrasin: vihdoin jotain elämää! Nyt kun lapsia on tullut, muuttaisin vaikka heti sinne takaisin, mutta siihen menee vielä muutama vuosi että mies saa lukunsa loppuun. Sitten ehkä pääsen takaisin kotiin.