Kumpi, suhde jossa on järkeä vai suhde jossa on kemiaa?

monelle olet ap reikääsi jakanut ?

ei se muuten loppuelämää kestä

se järkivaihtoehto olisi tuttu ja turvallinen? Mitä jos järkevä mies tapaa jossain vaiheessa kemioita aiheuttavan naisen, sitten varmaan oma järkevä puoliso jää?

Oliko sitä edes suhteen alussa, ap?



Itse olen luullut eläväni järkisuhteessa, mutta suhteen kriisiytymisen seurauksena mukaan tulikin yllättäen alkuaikojen kemiaa. Suhteestamme tuli järkisuhde siten, että kumpikin alkoi elää omaa elämäänsä päänsä sisällä eikä enää rehellisesti avauduttu toiselle. Pitkässä suhteessa (varsinkin, jos on lapsia) suosittelen tekemään työtä sen järkisuhteen eteen ja tutkimaan löytyisikö se kemia taas uudelleen.



Mutta, jos olet ap vasta seurustelusuhteessa järkimiehen kanssa, suosittelen sitä kemia-miestä :-) Kemia on todella tärkeää parisuhteessa. Muuten romantiikka katoaa ja sitä lähdetään hakemaan muualta.

Ei ole kahta vaihtoehtoa. Miksi muuten sen miehen, jonka kanssa olisi kemioita, oletetaan olevan jotenkin huono muuten?

Omalla kohdallani näin. Exäni täytti kaikki unelmamiehen speksit, periaatteessa. Jokin puuttui.



Silti nykyinen mies - on epäkohtia, mutta tämä kemia ollut ihan uskomatonta.

Yksi hyvä järkisuhde takana, josta kaksi teiniä, nyt mieluusti tapaisin miehen, jonka kanssa ne kemiat todella kohtaisivat. Mutta tämä siis minun tilanne.

Itsekin olin naimisissa yli 10 vuotta ns järki-ihmisen kanssa. Koulutettu, hyvätuloinen, suhteellisen komea...mutta niin tylsä ja kaikkea tarkkaan harkitseva. Ei enää sellaista!

Siis minkälainen käsitys sinulla on rakkaudesta. Minkälainen käsitys miehelläsi on rakkaudesta.



Joidenkin käsitys rakkaudesta on romanttinen. Heillä pussataan ja halitaan ja kerrotaan, kuinka paljon rakastetaan. Tai näin sen ainakin pitäisi mennä näiden ihmisten mielestä. Jos ei mene, ei ole rakkautta.



Joiden käsitys rakkaudesta on kaverillinen, se perustuu ystävyyteen. Kaksi ihmistä on ystäviä keskenään. Rakkautta ei varsinaisesti tarvitse julistaa, mutta molemmat tietävät, että sitä se on.



Joidenkin käsitys on sitten järkiperäinen. Valitaan se kumppani järjellä, aivoilla, eikä sydämellä.



Useimpien rakkauskäsitys on varmasti sekoitus näitä ja muitakin piirteitä. Parasta olisi tietysti, jos molemmilla kumppaneilla on samanlainen käsitys rakkaudesta. Jos esim. romanttisen rakkauskäsityksen omaava menee naimisiin sellaisen kanssa, joka uskoo kaverirakkauteen, romantikko voi ajatella, ettei hänen kumppaninsa rakastakaan häntä, jos tämä ei jatkuvasti ole sitä sanomassa, osoittamassa, kertomassa, pussaamassa jne.



Käsitys voi tietysti myös muuttua ajan saatossa. Itse olen mennyt aikoinaan naimisiin kaverirakkauden kanssa. Nyt haluaisin enemmän romanttista rakkautta. Se on tietysti minulle itsetutkiskelun paikka :)

Niin vielä, että miehen pitää olla tietyllä tavalla raju. Ei ylikasvaneen koviksen tavoin, vaan tietty voimakas tunne pitää olla.

voi olla **lvetin vaikeaa pysyä järjessä ja totutussa vanhassa. Joskus tilanteet vaan muuttuu, eikä sellainen ole sama asia kuin pettäminen huvin vuoksi tmv.

ja jättää sen takia turvallisen ja sitoutuneen suhteen juuri siksi, että sitoumuksen takia siinä ei enää tarvitse jännittää.



Mä ottaisin sen sitoutumisen. Mut kukin tavallaan.

sen verran, että olen ollut pitkässä suhteessa aiemmin miehen kanssa, jonka kanssa meillä myös oli sitä kuuluisaa kemiaa. Lähes alusta asti oltiin varmoja, että loppuelämä ollaan yhdessä. No, se suhde oli sitten kuitenkin loppujen lopuksi kaikkea muuta kuin järkevä ja turvallinen. Siksi osaan jollain tapaa arvostaa nyt sitä "tylsää mutta turvallista" ja siksi arvon tätä asiaa niin kovasti.



Ap

nyt aikuisena kanssa tavannut tuollaisen miehen jonka kanssa kemiaa löytyy. Eli kyllä minä valitsisin kemia, uskon että onnellisuus ei tule varmuuden myötä....

Nykyisin järkisuhteessa ja juuri painiskelin samanlaisen asian kanssa kun tapasin miehen, jonka kanssa kemiat kohtasi. Kokemusteni perusteella jäin kuitenkin nykyiseen suhteeseeni aikani tätä vatvottuani. Aika kului ja toinen alkaa pikku hiljaa jäädä mielestäni, uskon tehneeni oikean valinnan.

sen verran, että olen ollut pitkässä suhteessa aiemmin miehen kanssa, jonka kanssa meillä myös oli sitä kuuluisaa kemiaa. Lähes alusta asti oltiin varmoja, että loppuelämä ollaan yhdessä. No, se suhde oli sitten kuitenkin loppujen lopuksi kaikkea muuta kuin järkevä ja turvallinen. Siksi osaan jollain tapaa arvostaa nyt sitä "tylsää mutta turvallista" ja siksi arvon tätä asiaa niin kovasti.

Ap

Minulle parisuhde ei ole sitä tuttua ja turvallista. En voisi enää koskaan olla järkisuhteessa. Ei, en todellakaan.

10-vuoden järkisuhde, josta syntyi 4 ihanaa lasta. Vuosi sitten mä tapaisin työssäni miehen, joka pysäytti. Ihastuin ja tajusin, mitä kahden ihmisen välillä voi ja kuuluukin olla.

Meille tuli ero. Ihastustani en ole tavannut eron jälkeen, enkä tiedä tulisivatko samat tunteet vielä pintaan.. Mutta nyt olen tavannut toisen, niin ihanan miehen, että katsoessani häntä silmiin kaikki muu unohtuu. Hän on maailmani lasteni kanssa:) Tutustutaan ja haaveillaan yhteisestä elämästä. En ole koskaan ollut näin onnellinen:):)

...ja kuvitellaan että se pysyy yllä hautaan asti. Monesti myös koko suhde ripustetaan sen "kemian" varaan, ja lopulta suhde kuivuu kokoon kun kemia ei sitä yksinään riitä kannattelemaan.



Itse olen suhteessa, jossa ei alussa ollut vastaavaa kemiaa/ihastumista kuin aiemmissa suhteissani. Mutta järjellä ajateltuna mies oli minulle täydellinen kumppani. Suhteen alku oli vaikea, koska hullu ihastuminen ei edesauttanut suojamuuriemme kaatamista ja yhteen kasvamistamme. Mutta me teimme sen kuitenkin! Keskustelimme kaikki mahdolliset asiat halki, koimme yhdessä kaikenlaista, teimme tulevaisuudensuunnitelmia, opettelimme harrastamaan ihanaa seksiä, asumaan yhdessä, remontoimaan yhdessä, hoitamaan suurempiakin hankkeita yhdessä..



Nyt suhteemme on ihan uskomaton unelmien täyttymys. Sydämeni pakahtuu onnesta! En olisi hurjimmissa unelmissanikaan voinut kuvitella tällaisen olevan mahdollista. Tunne on erilainen kuin se ihastumisen tunne kun on tavattu uusi, vielä suureksi osaksi tuntematon ihminen. Tuo ihastuminenhan haihtuu sitä mukaa, kun ihmiseen tutustuu (koska se johtuu suureksi osaksi siitä, että oma alitajunta täyttää ne "aukkokohdat" toisen persoonallisuudesta, ja mitä vähemmän aukkoja, sitä vähemmän ihastusta).



Tämä mitä meillä on, kestää, koska se perustuu todellisuuteen. Minulla ihan oikeasti on mies, joka ymmärtää minua täydellisesti, joka kunnioittaa minua, joka pystyy tukemaan mitä vaikeimmissakin tilanteissa (hiljattain jouduimme kokemaan kaamean ja poikkeuksellisen perhetragedian, mutta siitäkin selvisimme toistemme tuella), ja jonka kanssa todellakin haluan nauttia elämästäni sen absoluuttiseen loppuun asti.



Siksi valintani olisi ehkä tuo järkisuhde, mutta pitää samalla painottaa, että ilman omaa vaivannäköä sekään ei ole mikään takuuvarma patenttiratkaisu. Eihän mikään suhde ole. Itsestä se on lopulta eniten kiinni (ja kumppanista). Uskon, että ihastuksestakin alkaneen suhteen voi saada toimimaan samalla tavalla kuin meidän suhteemme toimii, jos ei anna sille ihastukselle liikaa painoarvoa ja merkitystä, vaan on valmis näkemään paljon vaivaa ja käyttämään paljon aikaa siihen, että oppii aidosti rakastamaan toista.



Valitse siis miehistä se, joka pystyy todennäköisemmin sitoutumaan ja olemaan aktiivinen suhteen rakentamisessa. Ja ennen kaikkea jolle rehellisyys ja avoimuus ovat tärkeitä arvoja elämässä (niitä ilman on turha edes yrittää tällaista, mitä yllä kuvailin).

Vaikka mies olisi kuinka rehellinen ja ihana muuten, ei homma toimi

"En tiedä tuosta kyseisestä miehestä juuri mitään kuin että taidan olla ihastunut häneen."

Voipi olla että kuukauden jälkeen toivot ettette olisi ikinä tavanneetkaan.