Pitääkö minun kestää puolisolta tällaista

Jos se auttaisi ja saisit "pelin poikki". Sitten töitten taas alettua, et anna tilanteen luisua samaan vaan ehdotat käytännön ratkaisuja kuten esim. käynnit työpsykologilla, työpaikan vaihto.

hän miettiikin jo, mutta eihän niitä paikkoja pilvin pimein ole. Ja olisiko muualla helpompaa?

Ja aina kun työpäivä työpaikalla päättyi, alkoi asioiden jauhaminen kotona. Ei siis tehnyt enää töitä, mutta puhui niistä taukoamatta, moitti ja valitti ja pohdiskeli ja jauhoi. Yritin totta kai tukea, kuunnella, kommentoida, mutta ei sitä herran jestas vaan jaksa joka päivä iltaan asti, toisen työasiat ei yksinkertaisesti kiinnosta ihan loputtomiin! Tästä tuli yksi suuri riidanaihe, hän koki että multa ei saa tukea jonka voin kyllä myöntää, että tietyn rajan jälkeen alkoi vaan ärsyttää... Pariterapiassakin otettiin tämä puheeksi, ja onneksi terapeutti oli mun puolella, tajusi siis pointin. Sovittiin, että työpäivän jälkeen on tietty aika (vaikka puoli tuntia), jolloin puretaan työasiat, sen ajan jaksaa oikeasti kuunnella ja kommentoidakin, mutta sen jälkeen työasioista ei enää puhuta. Tämä toimi kyllä meillä, voisiko teilläkin?

vaikea kysymys täytyykö sinun kestää.



Ensinnäkin, ei tuo mies välttämättä masentunut ole, siis sillä lailla että tarvitsisi ulkopuolista apua. Hänellä on vaikea tilanne elämässä ja hän käsittelee sitä puhumalla sinulle. Sinua ärsyttää kuunnella loputtomia kertomuksia työpaikasta, joilla et itse edes ole, ja jolla näyttää olevan miehen puheissa lähinnä ongelmia. Tämä on ymmärrettävää että ärsyttää.



Oletko sanonut miehelle suoraan miltä sinusta tuntuu kuunnella niitä murheita illat pitkät kotonasi? AIkuisen ihmisen on ihan mahdollista ja suositeltavaakin opetella käsittelemään vaikeita tilanteita (myös) oman mielensä sisäisesti, ilman että aina täytyy kaataa koko mielenprosessit toisten ihmisten päälle. Tavallaan se on väärinkin että kuormittaa puolisoa ja perhettä kohtuutomasti murheilla, joissa nämä eivät oikeasti voi edes auttaa.



Liiallinen ongelmien märehtiminen ei lisäksi ole hyväksi miehelle itselleenkään, sillä nyt sen lisäksi että hänellä on töissä kamalaa, hän raahaa mielessään sen kamaluuden kotiinkin, pyörittelee sitä mielessään ja puhuu siitä. Parempi olisi, jos hän oppisi rajoittamaan työn ajattelua kotona ja keskittymään kotona nykyhetkeen. Joku saliittu "huolipuolituntinen" noiden asioiden miettimiseen työn jälkeen tai ennen nukkumaanmenoa on hyvä idea niille jotka eivät katso pystyvänsä kokonaan olemaan ajattelematta työmurheita kotona.

tuohan oli hyvä ehdotus. Parisuhde ei tosiaan hyvällä tolalla ole, mutta on siihen muitakin syitä kuin työt. Tuo voisi auttaa tähän ongelmaan. Olen etääntynyt miehestä ja välillä mitin, onko kaikki niin hankalaa kuin hän puhuu vai onko vikaa hänessä itsessäänkin? Joskus olen näin sanonutkin. Loukkaantui tietenkin.

hän miettiikin jo, mutta eihän niitä paikkoja pilvin pimein ole. Ja olisiko muualla helpompaa?

Kyllä "helppojakin" työpaikkoja on, itselläni ainakin on sellainen missä ei ole minkäänlaisia ristiriitoja eikä kitkoja, joskus toki tilapäistä painetta työkiireistä mutta ei mitään sellaista mitä täytyisi kotona vatvoa. Ja olen sentään pahamaineisella IT-alalla joka kuulemma on tosi stressaava ja loppuun polttava.

Toinen juttu on sitten se, että on olemassa myös ihmisiä, joilla murheet ja stressi eivät oikeasti johdukaan siitä työpaikasta vaan esim. omasta perfektionismista, omasta liiasta pätemisen tarpeesta, omasta lähes vainoharhaisesta sen ajattelusta mitä muut työkaverit hänestä miettii. Tällainen ihminen toki vie murheensa mukanaan työpaikkaa vaihtaessaan, ja saa rennonkin työpaikan tuntumaan stressipesältä jossa häneltä vaaditaan muka liikaa - koska hän sisäisesti itse vaatii itseltään. Meilläkin täällä yksi tämmöinen tapaus taas burnout-lomalla - oikeasti tämä on rento iso firma jossa työntekijä saa sanoa vapaasti että nyt en ehdi ja häntä kunnioitetaan, mutta tuo ihminen ei sellaista pystyisi sanomaan vaan tekee yötä myötenkin töitä jonkun oman sisäisen pakkonsa ajamana.

joo, tiedän tuon tyypin. olen yhden sellaisen kanssa naimisissa. huoh. hän ei vain jauha työasioita vaan milloin mitäkin, mutta koko ajan jauhaa jotain. useinkaan en kuuntele, vaan sanon vaan yhym. ai jaa. niinkö kun en enää jaksa kuunnella loputonta jauhamista jostain ongelmasta. Hänelle on vielä tapana ottaa koko maailman murheet harteilleen ja täytyy sanoa, että olen yrittänyt hyvällä ja pahalla (jonka seurauksena minut on määritelty kylmäksi ja epä-empaattiseki. hoh hoijaa..).



eli sorry, en voinut auttaa, mutta osta korvatulpat ja ynähtele, jos on pakko asua saman katon alla ;-))))

tämä on minun mielipiteeni. en ole koskaan kuullut sellaista syytä eroon kuin että "en jaksanut hänen jatkuvaa avautumistaan huonosta työilmapiiristä".



mieti ny vähän mitä papin edessä menit lupaamaan?!

että miehessäni on tuota perfektionistin vikaa vaikka hän täysin muuta väittääkin.Aikoinaan mies tuntui ihanan vastuulliselta ja luotettavalta kun oli tunnollinen jne. Nyt näen hänet työnarkomaanina tms. jonka onni on riippuvainen töistä, ärsyttää! Kumpikin mielikuva varmaan liioteltu.

enhän tässä eroa suunnittelekaan. Mietin vain, onko oikein että perheellinen mies jauhaa työhuoliaan minulle ja lastenkin kuulleen joka päivä niin ettei meillä ole normaalia yhteistä aikaa.