Onko ihminen todellakin pohjimmiltaan paha? Pahuus tulee esille joka paikassa,

Ja ongelma on se, että paha on niin paljon voimakkaampi. Hyvä ei kerta kaikkiaan pysty voittamaan sen takia. Mieti vaikka jotain ihmistä, joka ihan jees tyyppi ja elää vain elämäänsä niinkuin muutkin. Sitten hän kohtaa jonkun tosi hyvän ihmisen, joka ryhtyy levittämään hänestä hyvää. Okei, ihan jees, mutta eipä ihmiset sellaiselle hirvesti korvaansa lotkauta. Mutta entä jos hän kohtaa jonkun pahan ihmisen? Ei tarvita kuin tämä yksi ihminen ja vähän myyräntyötä tuo ihminen on tahrattu loppuiäkseen. Hänen perheensä kärsii, yhden ihmisen pienestä panostuksesta pahaan voi seurata vaikeuksia raaamatullisesti sanottuna kolmanteen polveen. Tähän ei hyvä pysty.

Ensinnäkin, uskon että ihmisen pienilläkin hyvillä teoilla ja hyvistä teoista kertomisella on paljonkin merkitystä. Tämä maailma olisi kovin ankea paikka, jos ei olisi niitä arjen enkeleitä jotka tekevät pieniä mukavia tekoja jotka piristävät päivää. Ei siihen lopulta tarvita paljoa: lastenvaunujen kanssa kulkevan auttaminen kun tämä nousee bussiin, ystävällinen hymy ja tervehdys, avuliaisuus töissä työkaverille. Kyllä myös hyvä kello kuuluu kauas ja minä ainakin kuuntelen sitä enemmän kuin pahoja kieliä.

Mutta tuo lienee taas se sama näkökulmakysymys kuin mitä itse alkukysymyksessä tulee esiin. Pessimisti keskittää huomionsa siihen pahaan maineenmustauskeen mitä ihmisistä puhutaan, minunlaiseni optimisti taas pieniinkin ihmisten osoittamiin hyviin tekoihin ja kertomuksiin niistä. Minua välillä esim. ihan liikuttaa lukea iltapäivälehdistä miten on nähty paljon vaivaa vaikka pelastaakseen joku kissa tai muu eläin pinteestä - että on ihmisiä jotka jaksavat niin paljon välittää jopa eläimistä jotka ei ole edes heidän omiaan!

Toki ihmiset tekevät myös pahoja tekoja, minä itsekin teen niitä välillä. Itsestäni ymmärrän että en pohjimmiltani halua niitä tehdä mutta joskus tulee silti tehtyä. Esim. tässä joku päivä sitten tiuskaisin väsyneenä eräälle naiselle että haista sinä lehmä kuule vittu kun hän huomautti koirani haukunnasta. Ei hyvä teko ollut minulta, ei. Mutta minä annan itselleni anteeksi ja yritän seuraavan kerran toimia kypsemmin. Samoin ajattelen muitakin, että heillä on syynsä toimia pahasti, mutta eivät hekäään pohjimmiltaan ole niin erilaisia kuin minä itse, jota rakastan ja jolle annan anteeksi.

Juuri tällä hetkellä koen vaikeaksi löytää positiivisuutta ja elämäniloa. Sen sijaan törkyä sataa joka paikasta. Avasin juuri Iltalehden sivut, isoin uutinen raiskaus, lisäksi näkyy otsikoissa mm. "raivostuttiin", "rangaistiin", "järkyttävät", "osa ei ole helppo" riitaa politiikassa ja rikosjuttuja vaikka millä mitalla. Viihdeosiosta en löydä mitään muuta viihdyttävää kuin horoskooppi. Uutisia en kuuntele enkä taatusti ainakaan katso, koska en tahdo taivastella, enkä myöskään turtua ikävyyksiin.



Mitä siis teen, no luen ja katson hömppää, tyhmistyn ja kymmenen vuoden kuluttua lienen onnellinen kun en tiedä enää mitään mitään :)

Juuri tällä hetkellä koen vaikeaksi löytää positiivisuutta ja elämäniloa. Sen sijaan törkyä sataa joka paikasta. Avasin juuri Iltalehden sivut, isoin uutinen raiskaus, lisäksi näkyy otsikoissa mm. "raivostuttiin", "rangaistiin", "järkyttävät", "osa ei ole helppo" riitaa politiikassa ja rikosjuttuja vaikka millä mitalla. Viihdeosiosta en löydä mitään muuta viihdyttävää kuin horoskooppi. Uutisia en kuuntele enkä taatusti ainakaan katso, koska en tahdo taivastella, enkä myöskään turtua ikävyyksiin.

Mitä siis teen, no luen ja katson hömppää, tyhmistyn ja kymmenen vuoden kuluttua lienen onnellinen kun en tiedä enää mitään mitään :)

Tiedotusvälineet tarjoavat kuitenkin vain oman, hyvin yksipuolisen tulkintansa siitä mikä on koko todellisuus. Niistä saatu kuva maailmasta tosiaan on tarpeettoman synkkä, koska suurin osa isojen otsikkojen uutisista käsittelee onnettomuuksia, sotia, avioeroja, rikoksia ja kaikkea pahaa. Niitäkin sattuu, mutta jos liikaa rakentaa mielikuvansa maailmasta tuollaisten tiedotusvälineiden varaan niin jää näkemättä valoisampi puoli maailmasta, joka kuitenkin on olemassa.

Minäkin olen valinnut seurata vain vähän tiedotusvälineitä. Luen Hesarin verkkosivuilta pääuutiset päivittäin, mutta muuten en välitä ruokkia itseäni median tarjoilemalla hömpällä joka tosiaan on paitsi kovin katastrofipainotteista, myös tarjoaa kaikenlaisia pinnallisia elämänsisältöjä joita en halua omaan elämääni (tyyliin kauhistelkaa nyt kuinka kauhean näköinen tämä filmitähti 55 v. on ilman meikkiä, ihan on ryppyjäkin).

Haluan olla iloinen ja elinvoimainen! Olen lukenut kasapäin eri elämäntaito-oppaita ja pyrin toki noudattamaan saamiani ohjeita. Mutta se mikä teoriassa kuulosta iahn lastenleikiltä, syö, nuku ja liiku hyvin, usko itseesi ja pidä mieli korkealla...



Käytännössä syöminen, nukkuminen ja liikunta eivät kuitenkaan riitä elämänsisällöksi. Mistä siis ammentaa onnistumiskokemuksia, mielihyvää ja uskoa itseen sekä muihin läheisiin? Ja pidän kovin epärealistisena esimerkiksi kaikkien olet hyvä ihminen -lappusten liimailua seinille...

Haluan olla iloinen ja elinvoimainen! Olen lukenut kasapäin eri elämäntaito-oppaita ja pyrin toki noudattamaan saamiani ohjeita. Mutta se mikä teoriassa kuulosta iahn lastenleikiltä, syö, nuku ja liiku hyvin, usko itseesi ja pidä mieli korkealla...

Käytännössä syöminen, nukkuminen ja liikunta eivät kuitenkaan riitä elämänsisällöksi. Mistä siis ammentaa onnistumiskokemuksia, mielihyvää ja uskoa itseen sekä muihin läheisiin? Ja pidän kovin epärealistisena esimerkiksi kaikkien olet hyvä ihminen -lappusten liimailua seinille...

Mulla on tästä tämmöinen vähän hengellissävytteinen näkemys vaikka en minkään uskonnon kannattaja olekaan. Mutta minusta tuntuu, että kaikella on syvän merkityksen ja tarkoituksen tunne, jos olen jotenkin yhteydessä syvimpään itseeni - ja ehkä sitä kautta jumaluuteenkin jollain tapaa. Silloin pelkkä istuminen yksin sohvalla tuijottaen seinää tuntuu merkitykselliseltä ja kauniilta, valoa hehkuvalta. Toisaalta jos mulla ei ole joskus kokemusta tästä yhteydestä vaan olen pinnallisen mieleni vallassa, niin voin tehdä melkein mitä vaan ja kaikki tuntuu jotenkin epätyydyttävältä ja puutteelliselta.

Minä ajattelen että nuo uskon omaan itseen vahvistamiset ja muut toimivat vain siinä määrin kun ne auttavat sitä pinnallista itseä tulemaan "läpinäkyvämmäksi" niin että sieltä taustalta pääsee läpi valoa elämään. Kun nimittäni ihan tyytyväinen "ego" on paljon helpompi ja vähemmän häiritsevä kumppani kuin sellainen joka koko ajan märehtii että olen paska, olen syntinen, mulla ei ole sitä ja tätä enkä ole saavuttanut mitä pitäisi.