Miten eroon pakonomaisesta syömisestä?? En jaksa tätä enää :((
Syön, varsinkin kaikkea makeaa ja roskaruokaa, vaikkei mieli tekisikään. Syön siltikin, lähes ahmimalla. En oksenna. Syön vaan :´((
Ja olen stressaantunut ja ehkä hieman masentunutkin, huonosti kohdeltu ja ylikiltti ihminen joka ei osaa tehdä muutosta elämäänsä. Lisäksi ollut paljon mielipahaa viime aikoina, mikä ajanut syömään vaan enemmän ja enemmän.
Miten tähän saa stopin?
Kommentit (5)
Nyt et sitä tee, vaan turrutat pahaa oloasi suullasi. Sinun pitäisi päästä puhumaan - neuvola, mielenterveystoimisto, terveyskeskus voivat auttaa.
vaan normaali, säännöllinen ruokailu. Nälkä ei saa tulla, muuten ratkeaa ahmimaan.
että tarvitset ammattiapua. Sitä saa terapeuteilta ja esim. Syömishäiriökeskuksesta, tosin maksaa yksityisenä tuollainen.
Jotkut, kuten minä, pääsevät myös tuollaisesta itse irti, mutta se vaatii usein elämäntilanteen jossa ei ole ihan valtavasti stressiä ja ongelmia. Koska jos on, harvalla riittää voimavarat pistää juuri silloin lohtua tuovaa syömistä poikki ja pitää kiinni päätöksistään.
Minäkin yritin lopettaa sekä syöpöttelyä että juopottelua useat kerrat, ja sortuilin kerta toisensa jälkeen, ja uskoin jo että olen niin tahdonvoimaton pösilö että ei kannattaisi edes yrittää enää, kun koko yritykset on huono vitsi. Mutta sitten vaihdoin työpaikkaa, stressi väheni, ja yhtäkkiä olikin ihan helppo vaan silkalla tahdonvoimalla päättää miten alkaa syödä ja juoda ja pitää päätöksistään kiinni.
vaan normaali, säännöllinen ruokailu. Nälkä ei saa tulla, muuten ratkeaa ahmimaan.
et taida tietää mistä puhut? ahmimisella ei ole mitään tekemistä nälän kanssa!!!!!!!
Toi oli kuin suoraan mun näppiksestä! Viikon olin ilman mitään mättöjä kun rajasin kaiken hiilihydraatin pois ruokavaliosta. Se oikeasti auttaa!!! Ei tehnyt mieli mättää yhtään mitään. Mutta sitten tein ratkaisevan virheen, annoin pienelle mielihalulle periksi ja ostin pienen pienen irtokarkkipussin ja sillä tiellä ollaan edelleen, 1,5 viikkoa myöhemmin. Uutta inspiraatiota oottelen taas, ajattelen joka päivä että huomenna se alkaa, huomenna se alkaa... ei oo alkanu vieläkään. Ehkä huomenna?
Huh, tää on niin sairasta. :(