Lue keskustelun säännöt.
Tunnen haikeutta menneestä nuoruudesta vaikka olen onnellinen nyt. Muita?
11.06.2012 |
Olen 35-vuotias kahden lapsen äiti. On omistusasunto, aviomies ja vakituinen työ. Meillä on läheiset välit kummankin perheeseen ja paljonystäviä. Voisi sanoa, että olen onnellinen ja koen myös olevani tasapainoisempi ja seesteisempi vuosi vuodelta. Kuitenkin jotenkin haikeudella mietin taakse jäävää nuoruutta ja vapautta.
Sitä kun lähti vaan reppu selässä kiertämään Aasiaa moneksi kuulaudeksi parin euron päiväbudjetilla, kun liftattiin läpi Euroopan Portugaliin festareille. Kun juotiin viiniä kaverin pienessä yksiössä aamuseitsemään asti ja nukuttiin kaikki 5 samassa sängyssä. Kun tanssittiin koko yö aamuun asti ja juostiin huppelissa läpi aamuisen kaupungin ja naurettiin kun ihmiset oli menossa töihin. Kun asui kantakaupungissa ja lähikahvilat ja baarit olivat aina pullollaan tuttuja ja kavereita. Kun poltettiin pilveä ja kuunneltiin hämärää musiikkia ja oltiin niin syvällisiä, niin syvällisiä. Kun haksahdettiin meditaatioon ja innostuttiin uusista kulttuureista. Kun oli aikaa tehdä mitä huvittaa, maalata, kirjoittaa, nauttia elämästä, matkustaa vailla määränpäätä. Kun oli nuori, kaunis ja haluttu. Kun ympärillä oli mielenkiintoisia ja ihania miehiä. Kun opiskeli yliopistossa ja tulevaisuus oli ihanan auki eikä mikään ollut vielä varmaa.
No sellaista se on. En toki tuota elämää enää osaisi enkä haluaisi elää, mutta mistä tämä haikeus?
Kommentit (13)
Aikansa kutakin. Hyvin samankaltainen tilanne ap:n kanssa, mutta täytyy sanoa, etten kyllä hirveästi "haikaile" mennyttä. Kun olen onnellinen, niin aika vahvasti ajattelen, että nyt elämässä on niin paljon enemmän kuin silloin "villinä ja vapaana". Kaikki tuo kuvaamasi elämä oli kivaa...silloin. "Vapaasta" elämästä saa ihan sopivasti maistiaisia silloin muutaman kerran vuodessa, kun on kivat juhlat ja päättää juhlia entiseen malliin aamuun asti...mutta enpä kyllä sitä jaksaisi/haluaisi varmaan edes kuukausittain.
Totta kai perheellisen elämään kuuluvat vastuut ja velvollisuudet, jotka joskus rajoittavat ja ehkä ahdistavatkin. Mutta toisaalta sitten tässä elämän tilanteessa on niin paljon enemmän lähes kaikkea kuin silloin nuorena, että haikeutta en hirveästi tunne.
Näin siis itse ajattelen, mutta ymmärrän hyvin myös ap:n ja muiden ajatuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
haikeus on voimakkaampaa, kun oikein miettii mennyttä, yritän ajatellä, että olen saanut sentään elää mukavaa ja ihanaa nuoruutta ja oikeaa opiskelijaelämää. On jotain mitä muistella.
Juuri tuota minäkin haikeana muistelen, kun tuntui että elämä oli tosiaan siinä ja tulevaisuus auki ja kaikki mahdollista, ja saattoi aamuun asti pyöriä pitkin kaupunkia yhtään väsymättä. Nyt mietin ihmetellen, että kuinka sitä on jaksanutkaan niin paljon kaikkea.
Vaikeaa ja haikeaa päästää omasta nuoruudesta irti.
t. onnellinen 2 lapsen äiti 34 v.
mikä ehkä johtuu siitä ettei mulla ollut nuorena elämä ollenkaan noin kiinnostavaa kuin ap:n kertova menevä, vapaa elämä. Mulla se oli hyvin yksinäistä ja ahdistunuttaa aikaa, jolloin nyhjötin kotona toivomassa että jonain päivänä se elämä alkaa, kun joku prinssi valkealla ratsulla tulisi minut hakemaan ja ottaisi vaimokseen, saataisiin lapsia jne.
Sitä prinssiä ei koskaan tullut enkä perhettä perustanut mutta nykyisin olen sentään asiaan sopeutuneempi ja tasapainoisempi, en enää jatkuvien ahdistusten ja yksinäisyydentunteiden piinaama. Ulkoinen tilanne ei ole oikeastaan muuttunut miksikään mutta sisäisesti on harmonia.
Itse kävin pahimmat ikäkriisit kolmekymppisenä, mutta kyllä edelleen nyt 38-vuotiaana iskee joskus haikeus. Istuimme juuri kaupungilla syömässä jäätelöä lasten kanssa, ja katselin ohi kulkevia tyttöporukoita. Kaikki olivat niin nuoria ja nättejä ja innostuneissa puheissa vilahteli tuleva baari-ilta. Oi niitä aikoja. :)
Toisaalta - kun itse olin sellainen, niin odotin kovasti löytäväni miehen, saavani lapsia, asettuvani aloilleni... ja nyt olen sen kaiken saanut. Ihminen vain haikailee aina jonkin muun perään kuin mitä hänellä on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että olen onnellinen ja tyytyväinen nykyiseen elämääni, mutta silti jonkinlainen haikeus kummittelee.. Jotenkin se ystävyys oli niin ihanaa myös silloin. Juhlittiin yhdessä aamuun asti ja kun herättiin joskus iltapäivällä käytiin yhdessä hakemassa kiinalaista ja leffoja ja podettiin.
No joo, en tosiaan edes jaksaisi tuollaista elämää. Kai tää on mun eka ikäkriisi sitten ja toisaalta kun on jo ns paketti kasassa (koulutus, työ, lapset, mies) niin ei ole sellaista tavoiteltavaa siellä aikuisten maailmassakaan...
Ap
Olisi voinut olla mun näppiksestä, lapsilukukin täsmää. Olen oikeasti tosi onnellinen, mutta jollain tavalla koen suurta haikeutta minäkin. Tuntuu omituiselta, että se olen minä, joka olen 34-vuotias ja vastuullinen perheenäiti... Mutta ihana tietää, että me kuitenkin olla eletty. Silloin. Ihania muistoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsellä nuoruudenmuistoissa ahdistusta, syrjäytmistä, itsarin miettimistä, itsariyritys, paskaduuneja, elämän yleistä kurjuutta.
Itse ihmettelen, kuinka jotkut oikeasti pitävät elämästä kun itse on saanut vain paskaa niskaan, niin paljon ettei nauti mistään, ei yhtään mistään. Odotan vain kuolemaa, joka onneksi kohtaa kaikkia.
Ole onnekas ap kun elämäsi on yhden vähäosaisen näkökulmasta ollut yhtä juhlaa ja onnistumista. Ole onnellinen, että osaat nauttia.
Tuttua, niin tuttua! Luulenpa, että kysymyksessä on ikään liittyvä "kriisi". Nuoruuden elämänvaihe on ohi, nyt olemme uusien haasteiden edessä, aikuisia, erilaisessa elämäntilanteessa, seesteisempiä ja ehkä vähän "viisaampia". On siis aika jättää hyvästit villille ja vapaalle nuoruudelle, sitä se haikeus on! Itse olen myös tyytyväinen menneeseen, joten iloitkaamme (haikeudella), että se, mistä olemme nyt luopuneet, on ollut hyvää aikaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että tuollaiset ajat eivät koskaan palaa, sittenkään kun lapset ovat jo isoja eivätkä tarvitse vanhempiaan jatkuvasti. Ja siitä asti omituinen haikeus vaivannut. Kiva kuulla, että muilla samoja fiiliksiä!
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
voi todeta et hyvä että tuli elettyä, enää ei jaksas. Iloitsee jo pelkästä hyvästä punaviinistä, jonkun samanikäsen kanssa. Ja pilvee voi poltella omien lastensa kanssa, oonneks ei tartte enää jakaa sänkyä. :D
Etenkin näin kesäaikaan..
T. 33 v