Kokemuksia adoptiosta

Meillä on se tavallinen tarina: kun biologista lasta ei kuulunut, oli aika siirtyä adoptiojonoon. Tosin asiasta oli puhuttu miehen kanssa jo seurusteluaikana. Siihen maailmanaikaan odotusajat oli ihan kohtuullisia, tosin saimme omamme silti silloisellakin mittapuulla nopeasti, neuvonnan alusta kaksi vuotta ja lapsi oli sylissä. Toisen kanssa kului 2,5 vuotta.

Meillä on se tavallinen tarina: kun biologista lasta ei kuulunut, oli aika siirtyä adoptiojonoon. Tosin asiasta oli puhuttu miehen kanssa jo seurusteluaikana. Siihen maailmanaikaan odotusajat oli ihan kohtuullisia, tosin saimme omamme silti silloisellakin mittapuulla nopeasti, neuvonnan alusta kaksi vuotta ja lapsi oli sylissä. Toisen kanssa kului 2,5 vuotta.

Suomesta vai ulkomailta, kysyy vain utelias

Suomessa taitaa harvoin olla noin lyhyet odotusajat.

Tunnen erään parin jotka saivat 2 kk vanhan lapsen Suomesta, siksi kysyin että onkohan kovinkaan yleistä. Aikaa tuosta on pian 10 vuotta.

että heidän kauttaan adoptoidaan noin 30 kotimaista lasta vuosittain. Kotimaisissa adoptioissa odotusaika taitaa olla nykyään kuuden vuoden luokkaa, mutta ainahan tapahtuu ihmeitä ja joku saa lapsen nopeammin.

vaan yritetään etsiä mahdollisimman sopivat vanhemmat. Bioäiti voi määritellä toiveita ja niitä pyritään huomioimaan.

kaksi ulkomailta adoptoitua lasta. Esikoinen sai ihan luomusti alkunsa mutta toivottua sisarusta ei kuulunut ja päätimme valita adoption mieluummin kuin rankat hoidot. Olin itse asiassa luomusta raskaudesta suorastaan yllättynyt; perhepiirissä on paljon lapsettomuutta ja vuosikausia jatkuineita (turhia) lapsettomuushoitoja. Se ettei toista lasta kuulunut, ei ollut minulle mikään valtavan iso asia - sen kuitenkin tiedän etten olisi jaksanut vuosikausien hoitoja ja epävarmaa lopputulosta.



Ensimmäisen adoptiolapsen kohdalla ensimmäisestä yhteydenotosta adoptioneuvontaan lapsitiedon saamiseen meni n. 4 vuotta. Toisen adoptiolapsen kohdalla kaikki sujui paljon ripeämmin - saimme lapsitiedon melko pian, kun paperimme olivat kohdemaahan saapuneet (sama maa, sama lastenkoti). Biolapsemme oli 7v sisaruksen saapuessa eli ehti kasvaa melko isoksi. Mustasukkaisuutta ilmeni molemmilla kerroilla jonkin verran - ensimmäisellä kerralla mustasukkainen oli esikoisemme, toisella kerralla taas keskimmäinen joka oli ehtinyt nauttia keskipisteenä olemisesta. Meille adoptiolapset ovat tulleet melko nuorina (1,5v ja 11kk), joten ero biolapsen ja adoptiolapsen välillä ei ole ollut kovin suuri (ts. meille tuli vauvaikäinen/taapero, ei leikki-ikäinen lapsi). Vaikeinta on ehkä kuitenkin ollut biolapsen kanssa; hän haastaa meidät vanhempina ihan eri tavalla kuin sisaruksensa. Syy tuskin on siinä, että hän on biolapsemme vaan ennemminkin uskon tämän johtuvan sukupuolesta ja tempperamentista. Meidän kaikki kolme lastamme ovat "omia" - vain hieman eri tavoin perheeseemme tulleita. Meille adoptio on ollut jo seurusteluajoista lähtien mahdollinen tapa yrittää saada lapsia - olemme ikionnellisia lapsistamme ja toteutuneesta unelmastamme.

Alussa oli vaikeampaa adoptiolapsen kanssa. Kävimme tiheään lääkärissä  ensimmäisen vuoden aikana. Kun terveysongemat oli hoidettu parhaalla mahdollisella tavalla ja arki tasoittui, tulin raskaaksi. Saimme biologisen lapsen. Lapsista tuli sisaruksia. Olemme tukeneet molempia lapsia. Adoptoidulla on ollut ongelmia opintojen suhteen, kun taas biologiselle koulunkäynti on ollut helppoa. Onneksi adoptoidulla on taiteellista lahjakkuutta ja optimistinen luonne, niin että jos saisi vielä jonkun ammatin hankittua itselleen.  Vaikea alku saattoi vaikuttaa hänen ongelmiensa syntyyn (lukuaineet!) tai sitten vain geeneillä on iso osa. Emme tiedä, miten hänen biologiset vanhempansa ja sukunsa olivat lahjakkaita. Biologinen lapsemme on tullut lahjakkuudessaan enemmän meihin, vaikka lapset ovat kasvaneet yhdessä.

Itse olen adoptiolapsi karkasin 5 vuotta sitten kellarista

Vierailija kirjoitti:

Alussa oli vaikeampaa adoptiolapsen kanssa. Kävimme tiheään lääkärissä  ensimmäisen vuoden aikana. Kun terveysongemat oli hoidettu parhaalla mahdollisella tavalla ja arki tasoittui, tulin raskaaksi. Saimme biologisen lapsen. Lapsista tuli sisaruksia. Olemme tukeneet molempia lapsia. Adoptoidulla on ollut ongelmia opintojen suhteen, kun taas biologiselle koulunkäynti on ollut helppoa. Onneksi adoptoidulla on taiteellista lahjakkuutta ja optimistinen luonne, niin että jos saisi vielä jonkun ammatin hankittua itselleen.  Vaikea alku saattoi vaikuttaa hänen ongelmiensa syntyyn (lukuaineet!) tai sitten vain geeneillä on iso osa. Emme tiedä, miten hänen biologiset vanhempansa ja sukunsa olivat lahjakkaita. Biologinen lapsemme on tullut lahjakkuudessaan enemmän meihin, vaikka lapset ovat kasvaneet yhdessä.

Okei, hei, nyt saisi jo riittää. Ymmärrän, että olet heidän äitinsä, mutta lapset ovat yksilöllisiä. Etkö tiennyt, että maailmassa on paljon taiteellisia töitä, joista voi tienata enemmänkin kuin elantonsa. Se tiedettiin jo keskiajalla.... (jos 'viisauttanne' kysytte "miten niin jo keskiajalla", niin katsokaa nörtit vaikka huipputaidemaalauksia)

Ei kaikki menesty koulussa, kuten Albert Einstein. (jos nyt taas 'järkevyyttänne' kysytte "eikö hän muka juuri ollut hyvä koulussa, kun tuli tunnetuksi neroudestaan", niin lukekaas nörtit vaikka sitä historiaa)

Koulunkäynti ei kerro mitään älystä. Taiteellisuuskin takaa rahaa. (nörtit tietäisitte nyt, kuinka ihmiset ostavat maalauksia miljardeilla euroilla)

Adoptoidulla lapsella on aina takanaan se hylkäämiskokemus, vaikka olisi sitten adoptoitu vauvana.

Ne Muhoksella perhekodissa asuneet ohjaajan surmanneet 16- ja 17-vuotiaat olivat molemmat adoptiotaustaisia.

Harvemmin adoptoidun lapsen kanssa ongelmitta selvitään.