Pystyisittekö myymään suvussa melkein 200 vuotta olleen tilan

Voisin säästää jotain 200v vanhaa, jos se mahtuu lipaston laatikkoon!

Ja toivon etteivät lapsenikaan niin tee.

Jotain arvoja tässä kertakäyttömaailmassa

En myisi. Vuokraisin sen jollekin, jos itsellä ei ole käyttöä.

Ja parasta olisi jos pysyisi kunniassaan ympärivuotisessa asuinkäytössä. Ehkä löytyy suvusta, läheltä tai edes kauempaa joku ostaja, jonka kanssa pääsee samalle aaltopituudelle. Kesämökkinä alkaa talon alamäki aika helposti.

mutta lähinnä miettisin sitä, että jaksanko pitää sitä kunnossa. Jos jaksan,niin sitten kokeiltaisiin kesämökkivaihtoehtoa, jos en, niin sitten myyntiin ja toivon mukaan löytyisi asukkaat, jotka pystyisi pitämään siitä huolta kunnolla.

Ensin miettisin kanssa tuota mökkivaihtoehtoa, mutta jos se näytäisi liian vaikealta tai kallilta, niin sitten myyntiin. Yrittäisin ensin löytää ostajan suvusta, mutta jos sekään ei onnistu, niin sitten myisin ihmiselle, joka jatkaisi tilan ylläpitoa.



Taloa tai tilaa ei kannata jättää rapistumaan sukurasitteen vuoksi, sillä yhden sukupolven aikana se ehtii tuhoutua jos ette pysty ylläpitämään sitä. Siksi on parempi myydä ja toivoa, että uudet omistajat saavat sen taas kukoistamaan.

Miehen suku myi miltei 100 vuotta vanhan firman, ja sekin oli surun ja haikeuden paikka.

Jos ette itse jaksa/kykene ylläpitämään, niin aina varmasti löytyy innokkaita vuokralaisia, jotka pitävät maalaiselämästä, mutta eivät halua sitoa omia rahojaan siihen.

monesta muusta asiasta sitten riippuu se, tekisinkö niin vain en. Välttämättä en tekisi, enhän tee kaikkea muutakaan, mitä pystyn. TÄhän vaikuttaa myös se, onko kyse tilasta vai vain talosta, eli onko myös maata.



Ihminen kuitenkin tarvitsee vain määrätyn määrän kesämökkejä - kovin montaa ei kuitenkaan pysty käyttämään ja ylläpitämään. Täytyisi miettiä, onko omia lapsia tai kummilapsia tai vastaavia, joille jokaisen mökin voisi aikanaan ohjata.



Jos ymmärtää "tilan" kuten minä, ei myöskään pelkkä kesämökkinä pitäminen riitä. Maita on myös hoidettava, sekä metsää että peltoja. Pellot on helppo vuokrata ja silloin ne pysyvät kunnossa, mutta metsän hoidossa on nähtävä vaivaa.

Heillä on kolme lasta ja mä luulen, että tuo tila joutuu aikaan myyntiin, valitettavasti. Hintaa sillä on niin paljon, että vaikea olisi yhdenkään lapsista sitä lunastaa itselleen.



Kesämökkinä ei noin kallista vois edes harkita. Kyllä siinä pitäisi jonkun asua.

jotain pienempää. Näissä perintöjutuissa helposti materia rupeaa hallitsemaan ihmisten elämää, on pakko käydä jotain kesämökkisukutilaa hoitamassa, eikä se ole oikein. Tavara, vanhakin, on vain tavaraa.

Jos siis itse en erittäin aktiivisesti käyttäisi kesämökkinä. Varmin tapa tuhota omaisuus on huolehtia siitä huonosti. Jos rakennukset ovat pääosin tyhjillään eikä niiden kunnosta huolehdita, niin siellä käy tuho pian.



Meillä on juuri tämä tilanne suvussa. Isäni omistaa veljineen maatalon pihapiirin, joka sattuu olemaan arvokkaalta tontilla. Kenellekään ei ole varaa lunastaa si itselleen, eikä kukaan ole siihen muuttamassa. Rakennuksia huolletaan paljon, mutta kyllä se rapistuu ihan silmissä. Ylläpitoon menee paljon rahaa ja ennen kaikkea aikaa.

vaan ei onnistu koska meitä sisaruksia on paljon ja osa ei voi perikunnasta myydä.



Mutta itselläni ei ole paikkaan mitään kiintymystä, en ole siellä itse edes ikinä asunut, se on isäni lapsuudenkoti. Paikka on lisäksi ankealla paikkakunnalla Satakunnassa, kaukana kaikesta eikä vesistöä lähelläkään joten ei mikään ihanin mökki. Lisäksi turvefirma on alkanut nostaa läheltä turvetta minkä takia rekkaliikenne jyrää metsätietä talon ohi.

vaan ei onnistu koska meitä sisaruksia on paljon ja osa ei voi perikunnasta myydä. Mutta itselläni ei ole paikkaan mitään kiintymystä, en ole siellä itse edes ikinä asunut, se on isäni lapsuudenkoti. Paikka on lisäksi ankealla paikkakunnalla Satakunnassa, kaukana kaikesta eikä vesistöä lähelläkään joten ei mikään ihanin mökki. Lisäksi turvefirma on alkanut nostaa läheltä turvetta minkä takia rekkaliikenne jyrää metsätietä talon ohi.

että jos yksikin haluaa myydä, se on myytävä, tai muiden on lunastettava osuutesi?

vaan ei onnistu koska meitä sisaruksia on paljon ja osa ei voi perikunnasta myydä. Mutta itselläni ei ole paikkaan mitään kiintymystä, en ole siellä itse edes ikinä asunut, se on isäni lapsuudenkoti. Paikka on lisäksi ankealla paikkakunnalla Satakunnassa, kaukana kaikesta eikä vesistöä lähelläkään joten ei mikään ihanin mökki. Lisäksi turvefirma on alkanut nostaa läheltä turvetta minkä takia rekkaliikenne jyrää metsätietä talon ohi.

että jos yksikin haluaa myydä, se on myytävä, tai muiden on lunastettava osuutesi?

Juuri näin.

Minä myisin, en ole kiintynyt paikkoihin.

Onko se metsää, peltoa ja talouskeskus vai pelkkä talouskeskus. Pellot voi vuokrata, metsä kasvaat minimihoidollakin, mutta se talouskeskus ei pysy kunnossa asumattomana.

vaan ei onnistu koska meitä sisaruksia on paljon ja osa ei voi perikunnasta myydä. Mutta itselläni ei ole paikkaan mitään kiintymystä, en ole siellä itse edes ikinä asunut, se on isäni lapsuudenkoti. Paikka on lisäksi ankealla paikkakunnalla Satakunnassa, kaukana kaikesta eikä vesistöä lähelläkään joten ei mikään ihanin mökki. Lisäksi turvefirma on alkanut nostaa läheltä turvetta minkä takia rekkaliikenne jyrää metsätietä talon ohi.

että jos yksikin haluaa myydä, se on myytävä, tai muiden on lunastettava osuutesi?

mutta käytännössä nämä sisarusten väliset perikuntajutut on usein vaikeita jos ei halua valtavaa riitaa aikaiseksi. En halua laittaa muita -joista osa on erittäin vähävaraisia- siihen asemaan että olisi lunastettava osuuteni, enkä toisaalta siihen että olisi pakko luopua tilasta joka on parille perikunnasta tunnepohjaisesti jostain syystä erittäin tärkeä, vaikka eivät hekään käy siellä kuin joskus juhannuksena.

Ei minulle se raha muutenkaan ole tärkeää mutta säälittää vaan se itse talo ja tila, kun kukaan ei esim. talvella sitä säännöllisesti lämmitä ja kovin vähän siellä ihmiset käykään, menee aika äkkiä talo kokonaan pilalle ilman hoitoa. Ja sitä minun on vaikea ymmärtää tosiaan että kun nämä ihmiset joille ajatuskin sukutilan myymisestä on kamala pyhäinhäväistys, eivät itsekään siellä juuri koskaan käy.

t. 13

vaan ei onnistu koska meitä sisaruksia on paljon ja osa ei voi perikunnasta myydä. Mutta itselläni ei ole paikkaan mitään kiintymystä, en ole siellä itse edes ikinä asunut, se on isäni lapsuudenkoti. Paikka on lisäksi ankealla paikkakunnalla Satakunnassa, kaukana kaikesta eikä vesistöä lähelläkään joten ei mikään ihanin mökki. Lisäksi turvefirma on alkanut nostaa läheltä turvetta minkä takia rekkaliikenne jyrää metsätietä talon ohi.

että jos yksikin haluaa myydä, se on myytävä, tai muiden on lunastettava osuutesi?

mutta käytännössä nämä sisarusten väliset perikuntajutut on usein vaikeita jos ei halua valtavaa riitaa aikaiseksi. En halua laittaa muita -joista osa on erittäin vähävaraisia- siihen asemaan että olisi lunastettava osuuteni, enkä toisaalta siihen että olisi pakko luopua tilasta joka on parille perikunnasta tunnepohjaisesti jostain syystä erittäin tärkeä, vaikka eivät hekään käy siellä kuin joskus juhannuksena.

Ei minulle se raha muutenkaan ole tärkeää mutta säälittää vaan se itse talo ja tila, kun kukaan ei esim. talvella sitä säännöllisesti lämmitä ja kovin vähän siellä ihmiset käykään, menee aika äkkiä talo kokonaan pilalle ilman hoitoa. Ja sitä minun on vaikea ymmärtää tosiaan että kun nämä ihmiset joille ajatuskin sukutilan myymisestä on kamala pyhäinhäväistys, eivät itsekään siellä juuri koskaan käy.

t. 13

Lainopillisesti perintöä EI ol epakko myydä, jos yksikin sitä vaatii. Se on kyllä pakko JAKAA, mutta jakaminen ei missään vaiheessa edellytä myymistä. Jakaminen tarkoittaa vain sitä, että kuolinpesä lakkaa olemasta ja muuttuu yksittäisiksi ihmisiksi. Sitten kirjoitetaan paperille ja ilmoitetaan kiinteistörekisteriin, miten suuren osan tilasta kukin näistä ihmisistä omistaa. TOdetaan siis että Petteri Purhonen omistaa 33,3%, Naana Purhonen 33,3% ja Waltteri Purhonen 33,3%. Nyt perintö on jaettu. Kuolinpesää ei ole. TÄmän pidemmälle mikään laki ei pakota menemään.

(on toki vallan mahdollista, että monista syistä on JÄRKEVÄÄ myydä tila joko jollekulle kuolinpesän osakkaista tai kokonaan ulkopuoliselle, mutta pakko ei ole, eikä tule. Jakaminen ei vaadi myymistä.)

JOS HALUAVAT, enstisen kuolinpesän osakkaan, nykyiset omistajat voivat halutessaan myydä omia osuuksiaan tai yrittää ostaa toisten osuusksia, mutta mikään ei pakota heitä siihen. Vain kuolinpesän jakamiseen voidaan pakottaa. Ei myymiseen tai ostamiseen.

Meillä lienee muutaman vuosikymmenen sisällä vanha (lahonnut) suvun hirsinen maatilan päärakennus pihapiireineen. Omistajina 17 serkusta, osa naapurikunnista, osa toiselta puolelta Suomea. Ja talon korjaustarpeesta voi olla montaa mieltä, mutta tiettävävästi ainakin osa hirsistä on lahonnut ja kylpyhuoneessa homevaurioita kymmenen vuotta sitten huonolla laadulla tehdyn remontin jäljiltä.



Olisihan se vanha mummola kiva säilyttää, jos se olisi yksin oma päänvaiva. Mutta tuosta syntyisi niin paljon erimielisyyksiä, ettei ole lahonneen talon arvoista. Olen yrittänyt puhua jo äidilleni, että paremmat muistot jää, jos laittaa pois itseltään ennen kuin antaa erimielisyyksien pilata välejä sisarustensa kanssa.