Eihän lapselle voi opettaa äidinkieleksi kieltä, joka ei ole kummankaan vanhemman äidinkieli?

vaikka meneekin off topic -anteeksi! - kun oli minulle osoitettu kysymys...

Onko lapsillasi yhteyttä sinun sukuusi? Miten he kommunikoivat?

Oletko myöhemmin opettanut omaa kieltäsi lapsillesi? Tai toivoisitko heidän oppivan sitä?

Kyllä on lapset myöhemmin oppineet jonkin verran, koska vietämme koko kesälomat vanhemmillani. Tänään 11 vuotta täyttänyt tytär jopa haluaisi muuttaa sinne pysyvästi, mistä ei kyllä ole toivoa koska mies on kuumalle arka ja lisäksi ei kuulemma tykkää muista "etelän vetelistä" kuin minusta ja sukulaisistani (se ei vielä tiedä että ne muutkin useimmat on ihan yhtä mukavia ;) ). Itselleni lasten kielen oppiminen ei ole ollut mikään tärkeä asia siinä mielessä että aika vähänhän Suomessa asuva italiankielellä tekee kun on niin kaukaiset maat kyseessä.

Riippuu kuinka hyvin sitä saamea osaa. Jos kummankaan vanhemman äidinkieli ei ole saame, niin sitten ainakin toisen olisi syytä osata sitä erittäin hyvin että kielenvaihto onnistuisi. Sillä onko kyseessä varsinaisesti äidinkieli ei minusta ole merkitystä, äidinkielihän on vain lapsuudenkodissa ensimmäiseksi opittu kieli ja on mahdollista osata muitakin käytännössä samantasoisesti. Jos kumpikaan ei osaa oikeasti hyvin saamea, tuskin kannattaa kielenvaihtoon ryhtyä lasten kohdalla.

Harva voi vieraan kielen oppia niin, että ymmärtää sen kaikki nyanssit. En suosittelisi ketään puhumaan lapselleen mitään muuta kuin aitoa äidinkieltään.

enkkua. Lehdessä asiaa kommentoi sievisen ex-enkunope, joka oli melko järkyttynyt. Taisi sitten tyssätä. Mitähän janin ja marin lapset puhuvat?

vanhemmilla eri kielet ja lapsille opetetaan vain se toinen.

Lapsellani on kaveri, jonka äiti on Thaimaasta. Lapsi puhuu vain suomea, jota äitinsä osaa aika heikosti. Jotenkin hyvin surullista että äiti ei pysty kunnolla kommunikoimaan oman lapsensa kanssa.



Vielä yleisempiä taitavat kyllä olla tapaukset, jossa lapsi ei puhu lainkaan isänsä äidinkieltä.

Mieheni perhe asui englanninkielisessä maassa, kun hän oli lapsi. Perhe käytti englantia paljon myös kotikielenä, koska kodissa asui koko ajan myös "paikallisia". Lastenhoitaja oli englanninkielinen ja valtaosa ihmisistä, joiden kanssa mieheni oli tekemisissä, puhui englantia. Hän kuuli kuitenkin myös suomea ja useita muita kieliä.



Hän katsoo, että englanti on hänen äidinkielensä siitä huolimatta, ettei se ole kummankaan vanhemman äidinkieli.

"Kaikki tuki saamen kielille, mutta silti en ymmärrä tuota. Eikö lapsesta tule "kielipuoli", jos vanhemmat puhuvat hänelle kieltä, joka ei ole kummankaan äidinkieli?"



Ei välttämättä.



Maahanmuuttajalapsille saattaa tulla ympäröivän yhteiskunnan kielestä ensimmäinen, äidinkielen tasoinen kieli ja se alkuperäinen ensimmäinen kieli, vaikka olisi koko ajan kotikielenä, jää "huonommaksi".



Samoin tällaisessa tapauksessa: saamen kieltä olisi kuitenkin joka puolella elävänä ja "oikeana" versiona, ja lapsi kyllä oppisi sen sieltä, jos vanhempien kielitaidossa olisikin häikkää.

äidinkielenä kieli, joka ei kummankaan adoptiovanhemman kieli.

Saamen kieltä tuntematta, lapsella voi olla ongelmia ääntämisessä, jos vanhemmat eivät puhu sitä äidinkielenään. Kieliopin ja sanavaraston osaaminen normaalin kielenkäyttäjän tasolla ei kuitenkaan ole vieraassa kielessä epätavallista ja nämä ovat niitä tärkeimpiä asioita kielenkäytön sujuvuuden kannalta, jotka lapset omaksuvat kielen kehityksen herkkyyskaudella.



Itse en ole oppinut vanhemmilta ylimääräisiä kieliä mutta minulle hankittiin vanhempien töiden takia Englantia puhuva lastenhoitaja n. 2kk ikäisenä, minkä vuoksi puhun ja äännän käytännössä natiivista erottumatonta englantia.

että saamen tukemiseksi pitää pakottaa jokainen suomalainen opiskelemaan saamea? Näinhän tuetaan erästä toista, mutta paljon vähemmän uhanalaista vähemmistökieltä.

vanhemmilla eri kielet ja lapsille opetetaan vain se toinen.

Lapsellani on kaveri, jonka äiti on Thaimaasta. Lapsi puhuu vain suomea, jota äitinsä osaa aika heikosti. Jotenkin hyvin surullista että äiti ei pysty kunnolla kommunikoimaan oman lapsensa kanssa.

Vielä yleisempiä taitavat kyllä olla tapaukset, jossa lapsi ei puhu lainkaan isänsä äidinkieltä.

Lapsille on opetettu ainoastaan isän äidinkieltä eli suomea. Kun esikoinen syntyi, en osannut suomen kielestä muuta kuin yksittäisiä tervehdyksiä ja arkitilanteissa tarvittavia fraaseja. Meillä ei ollut lisäksi miehen kanssa yhteistä kieltä oikein ollenkaan, paitsi että hieman turistitason saksaa osasimme molemmat. Tähän tilanteeseen oli päädytty koska tulin vahingossa raskaaksi kun miehen kanssa päädyin lomaromanssiin kotimaassani, ja mies halusi kantaa vastuunsa lapsestaan ja mennä kanssani naimisiin.

Tilanteen yllättävyyden (ja nuoren ikäni ja kokemattomuuteni, olin 19 v) takia olin itsekin aika sekaisin ja kuuntelin ehkä liikaa ihmisten neuvoja. Miehen äiti on yleislääkäri ja semmoinen hyvin arvovaltaisen oloinen ihminen. Hän vakuutti meille, että on parasta että lasta ei sekoiteta kahdella kielellä, vaan koska asumme ja aiomme jatkossakin asua Suomessa, lapselle opetetaan alusta asti ainoastaan suomea. Suostuin tähän ja koska halusin tietysti saada yhteisen kielen miehenkin kanssa, aloin heti opetella suomea intensiivisesti.

Onneksi meillä ei näytä tulleen suurta haittaa lapsille tästä äidin alkuvuosien kielitaidon puutteesta. Esikoistyttären kielen kehitys oli kyllä alkuvuosina hitaampaa kuin yleensä, varmaan juurikin siitä syystä että huonoa suomea puhuva äiti opettaa suomea. Kouluikään mennessä onneksi ero oli jo tasoittunut. 2 vuotta nuoremmalla pojalla ei ole enää ollut vaikeuksia, toisaalta eipä minusta kun olin 2 vuotta täällä asunut kukaan edes huomannut arkitilanteissa ettei suomi ole äidinkieleni (kaikkia vanhahtavia tai harvinaisempia sanoja en vielä kyllä tuntenut tai aina ymmärtänyt murteellisia ilmauksia). Ymmärrän kuitenkin että tilanne ei ole ollut optimaalinen ja että parempi vaihtoehto olisi ollut kaksikielisyys. Me olemme kuitenkin onneksi selvinneet, varmaan pääosin koska taidan olla itse kielellisesti hyvin lahjakas ja pystyin oppimaan kielen hyvin nopeasti ja koska lapset ovat tainneet periä saman ominaisuuden.

...Hän katsoo, että englanti on hänen äidinkielensä siitä huolimatta, ettei se ole kummankaan vanhemman äidinkieli.

Itse aika samanlaisissa oloissa kasvaneena näkisin asian enemmän niin että minulla on kolme äidinkieltä. Japani jota vanhemmat puhuivat, Kantonin Kiina, jota ympäristössä puhuttiin ja Englanti, jota opin edellisessä viestissä mainitulta hoitajaltani ja jolla opiskelin koko ala-asteen.

Saako kysyä, mikä on äidinkielesi tai mihin kieliryhmään se kuuluu?

Oletko myöhemmin opettanut omaa kieltäsi lapsillesi? Tai toivoisitko heidän oppivan sitä?

vanhemmilla eri kielet ja lapsille opetetaan vain se toinen.

Lapsellani on kaveri, jonka äiti on Thaimaasta. Lapsi puhuu vain suomea, jota äitinsä osaa aika heikosti. Jotenkin hyvin surullista että äiti ei pysty kunnolla kommunikoimaan oman lapsensa kanssa.

Vielä yleisempiä taitavat kyllä olla tapaukset, jossa lapsi ei puhu lainkaan isänsä äidinkieltä.

Lapsille on opetettu ainoastaan isän äidinkieltä eli suomea. Kun esikoinen syntyi, en osannut suomen kielestä muuta kuin yksittäisiä tervehdyksiä ja arkitilanteissa tarvittavia fraaseja. Meillä ei ollut lisäksi miehen kanssa yhteistä kieltä oikein ollenkaan, paitsi että hieman turistitason saksaa osasimme molemmat. Tähän tilanteeseen oli päädytty koska tulin vahingossa raskaaksi kun miehen kanssa päädyin lomaromanssiin kotimaassani, ja mies halusi kantaa vastuunsa lapsestaan ja mennä kanssani naimisiin.

Tilanteen yllättävyyden (ja nuoren ikäni ja kokemattomuuteni, olin 19 v) takia olin itsekin aika sekaisin ja kuuntelin ehkä liikaa ihmisten neuvoja. Miehen äiti on yleislääkäri ja semmoinen hyvin arvovaltaisen oloinen ihminen. Hän vakuutti meille, että on parasta että lasta ei sekoiteta kahdella kielellä, vaan koska asumme ja aiomme jatkossakin asua Suomessa, lapselle opetetaan alusta asti ainoastaan suomea. Suostuin tähän ja koska halusin tietysti saada yhteisen kielen miehenkin kanssa, aloin heti opetella suomea intensiivisesti.

Onneksi meillä ei näytä tulleen suurta haittaa lapsille tästä äidin alkuvuosien kielitaidon puutteesta. Esikoistyttären kielen kehitys oli kyllä alkuvuosina hitaampaa kuin yleensä, varmaan juurikin siitä syystä että huonoa suomea puhuva äiti opettaa suomea. Kouluikään mennessä onneksi ero oli jo tasoittunut. 2 vuotta nuoremmalla pojalla ei ole enää ollut vaikeuksia, toisaalta eipä minusta kun olin 2 vuotta täällä asunut kukaan edes huomannut arkitilanteissa ettei suomi ole äidinkieleni (kaikkia vanhahtavia tai harvinaisempia sanoja en vielä kyllä tuntenut tai aina ymmärtänyt murteellisia ilmauksia). Ymmärrän kuitenkin että tilanne ei ole ollut optimaalinen ja että parempi vaihtoehto olisi ollut kaksikielisyys. Me olemme kuitenkin onneksi selvinneet, varmaan pääosin koska taidan olla itse kielellisesti hyvin lahjakas ja pystyin oppimaan kielen hyvin nopeasti ja koska lapset ovat tainneet periä saman ominaisuuden.

Saako kysyä, mikä on äidinkielesi tai mihin kieliryhmään se kuuluu?

Äidinkieleni on italia, mikä on siinä mielessä edullinen asia että suomen ääntäminen on ollut alusta asti helppoa - monet ihmiset ihmettelivätkin aluksi että miksi minä en puhu sillä lailla hassusti kuin ulkomaalaiset yleensä, ajatellen ilmeisesti sitä miten esimerkiksi suomea ääntää yrittävä englanninpuhuja puhuisi.

niin olen itse ymmärtänyt, että noille lapsille järkätään joku äidinkielinen puhuja. Saameahan on elvytetty kielipesätoiminnalla siten, että lasten isovanhemmat, joiden äidinkieli on saame, puhuvat saamea, jolloin siis lapset voivat oppia kieltä natiivilta.

Tuon halun merkata lapselle äidinkieleksi saame vaikka vanhemmat eivät sitä osaa näen enneminkin poliittisena asiana. Mutta onhan ilmiötä ollut toisinpäinkin, Neuvostoliitossa kaikkien äidinkieleksi merkattiin venäjä, vaikka alueella on useita kielellisiä vähemmistöjä ja monen äidinkieli todella on ollut jotain muuta kuin venäjä.

Saako kysyä, mikä on äidinkielesi tai mihin kieliryhmään se kuuluu?

Äidinkieleni on italia, mikä on siinä mielessä edullinen asia että suomen ääntäminen on ollut alusta asti helppoa - monet ihmiset ihmettelivätkin aluksi että miksi minä en puhu sillä lailla hassusti kuin ulkomaalaiset yleensä, ajatellen ilmeisesti sitä miten esimerkiksi suomea ääntää yrittävä englanninpuhuja puhuisi.

Tosiaan erikielisillä on omat, helposti tunnistettavat aksenttinsa. Sitten on niitä, jotka kykenevät oppimaan suomen kielen (oppisivat varmaan kielen kuin kielen) niin, että jäljellä on vain hyvin pieni aksentti, jota ei pysty paikallistamaan eikä välttämättä huomaakaan. Vaatii varmasti paljon työtä ja lahjakkuutta.

että yritettiinköhän tolla viitata siihen, että ne lapset, joilla on esim. isovanhempia, joiden äidinkieli on saame, olisi niitä, joita tuo koskisi.