oletko äitipuoli?

Vaikeinta roolissani on se kun en saa kehitettyä lapseen kunnollista suhdetta, koska lapsen äiti jaksaa mustamaalata minua lapselle ja lapsi on tietenkin äidilleen lojaali. Omalta osaltaan en varmaankaan osaisi tehdä asioita toisin. Olen kokeillut erilaisia keinoja, mutta ainakaan vielä mikään ei ole kunnolla tuottanut tulosta. Toivon, että ajan kanssa lämmin suhde lapsen ja minun välille syntyy. Jos joskus eroamme mieheni kanssa, en todellakaan aio perustaa parisuhdetta enää sellaisen miehen kanssa, jolla on lapsia JA exä on niin kiinni miehessä kuin nykyisessä suhteessani on.

Lapset olivat jo esiteinejä, ja kävivät meillä halutessaan ( asuivat lähellä). Matkkustimme joskus lomilla yhdessä. Mies kävi myös lasten kotona heidän luonaan olemassa, jos äidillä oli menoja. Koen suhteeni lapsiin hyvänä, olen ollut enemmän täti kuin äitipuoli. Lapset ovat jo aikuisa ja minusta meillä on hyvä suhde. Yhtä lasta näen liki päivittäin, meillä on sama työpaikka nykyään:-). Koen lapset osana perhettämme.

Kannattaa olla lyhytmuistinen ja huonokuuloinen :)



Mitään en tekisi toisin, hyvin on 13v mennyt.

Jos et ole, niin pystyisitkö olemaan, jos uudella kumppanilla olisi lapsia?

Ja ei, en pystyisi. En halua sotkea omia lapsiani uusperhe kuvioihin. En myöskään mahdollisen eron sattuessa halua aloittaa seurustelua ennenkuin lapset ovat vanhempia tai ehkä jopa täysi-ikäisiä.

etä-äitipuoli.



Vaikeinta on sietää miehen eksän lasta, joka ei ole miehen biologinen lapsi. Jostain syystä minun on tosi vaikea hyväksyä se, että tuo lapsi luulee miestäni isäkseen, ja että tuo lapsi ruokitaan meidän yhteisistä rahoista joka viikonloppu. Sitten se riekkuu täällä, kiukuttelee, tappelee jne. Muutenkin tosi rasittava luonne. Miehen biologinen lapsi on paljon siedettävämpi, minulle on ihan ok että hän käy täällä. Sitä vaan en jaksa tajuta, miksi mies on ikinä ruvennut leikkimään isää jonkun toisen lapselle. Mies myös haluaa vetää tähän kusetukseen mukaan meidän yhteisen lapsen.



Tekisin toisin. Olen tajunnut, ettei tämä uusperheily ole minua varten. Toisaalta mies on ihana ja hyvä kumppani. Yhteisen lapsen kanssa olisi pitänyt odottaa kauemmin, vaikka lapsi onkin elämäni paras asia. Tämä ei kuitenkaan ole sitä, mitä oikeasti olisin halunnut. Harmi vain, että tajusin sen liian myöhään.



Toisaalta nämä tunnelmat saattavat olla vain jotain väliaikaista. Pitää sopeutua siihen, että tässä ollaan ja pysytään. Luulen, että esim. vuoden päästä tilanne on minun pääkopassani aivan eri.



Vaikeaa on myös jaksaa miehen eksän oikkuja. Aina pitää tanssia hänen aikataulunsa mukaan, koskaan ei voi luottaa, meneekö mikään niin kuin on sovittu. Tässä eletään jatkuvalla veitsen terällä, ikinä ei tiedä mikä episodi siellä eksällä tällä kertaa tulee.



Kaikesta huolimatta voisin kuvitella perustavani uusperheen uudelleen, jos eroaisin miehestäni. Siis siten, että uudella miehellä olisi lapsi/lapsia.

Mikä on vaikeinta roolissasi? Haluaisin olla enemmän läsnä. Nyt aikapula (lapset joka toinen vkonloppu) syö yhteistä perheen aikaa ja suhteita bonuslapsiini.

Entä oletko lähi- vai etä puoli? etäpuoli

Tekisitkö jotain toisin, jos voisit? Olisin muuttanut samalle paikkakunnalle bonuslapsieni lähelle

Jos et ole, niin pystyisitkö olemaan, jos uudella kumppanilla olisi lapsia?

etä-äitipuoli.

Vaikeinta on sietää miehen eksän lasta, joka ei ole miehen biologinen lapsi. Jostain syystä minun on tosi vaikea hyväksyä se, että tuo lapsi luulee miestäni isäkseen, ja että tuo lapsi ruokitaan meidän yhteisistä rahoista joka viikonloppu. Sitten se riekkuu täällä, kiukuttelee, tappelee jne. Muutenkin tosi rasittava luonne. Miehen biologinen lapsi on paljon siedettävämpi, minulle on ihan ok että hän käy täällä. Sitä vaan en jaksa tajuta, miksi mies on ikinä ruvennut leikkimään isää jonkun toisen lapselle. Mies myös haluaa vetää tähän kusetukseen mukaan meidän yhteisen lapsen.

Tekisin toisin. Olen tajunnut, ettei tämä uusperheily ole minua varten. Toisaalta mies on ihana ja hyvä kumppani. Yhteisen lapsen kanssa olisi pitänyt odottaa kauemmin, vaikka lapsi onkin elämäni paras asia. Tämä ei kuitenkaan ole sitä, mitä oikeasti olisin halunnut. Harmi vain, että tajusin sen liian myöhään.

Toisaalta nämä tunnelmat saattavat olla vain jotain väliaikaista. Pitää sopeutua siihen, että tässä ollaan ja pysytään. Luulen, että esim. vuoden päästä tilanne on minun pääkopassani aivan eri.

Vaikeaa on myös jaksaa miehen eksän oikkuja. Aina pitää tanssia hänen aikataulunsa mukaan, koskaan ei voi luottaa, meneekö mikään niin kuin on sovittu. Tässä eletään jatkuvalla veitsen terällä, ikinä ei tiedä mikä episodi siellä eksällä tällä kertaa tulee.

Kaikesta huolimatta voisin kuvitella perustavani uusperheen uudelleen, jos eroaisin miehestäni. Siis siten, että uudella miehellä olisi lapsi/lapsia.

en osaa sanoa, mikä on ollut vaikeinta, ehkä se, etten oikein kyennyt samaan hyvää tunneyhtyettä lapseen. Lapsi asui meillä puolet ajasta, olimme ns. "korrekteissa" väleissä, eli ei riitoja, haukkumisia selän takana tms, mutta emme olleet läheisiä (ja mielessämme varmaan kumpikin meistä välillä kirosi toista). Tuin kuitenkin parhaani mukaan lapsipuolen suhdetta isäänsä ja pikkusiskoonsa, ja heillä onkin aina ollut erittäin hyvät ja läheiset välit.



Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Ja lapsipuolen lapset ovat läheisiä ja ihania, heitä kohtaan ei samanlaista tunnelukkoa ole.



Nyt lapsipuoli on jo aikuinen ja välimme ovat lähentyneet, tunnelukko joka minulla oli, on jotenkin kadonnut hänen aikuistumisensa myötä. Jos voisin tehdä toisin, olisin mennyt jo aikaa sitten terpaiaan selvittämään, miksi minun oli niin vaikea sitä tunneyhteyttä luoda (syy on omassa menneisyydessäni, ei lapsessa, sen äidissä tms).

en osaa sanoa, mikä on ollut vaikeinta, ehkä se, etten oikein kyennyt samaan hyvää tunneyhtyettä lapseen. Lapsi asui meillä puolet ajasta, olimme ns. "korrekteissa" väleissä, eli ei riitoja, haukkumisia selän takana tms, mutta emme olleet läheisiä (ja mielessämme varmaan kumpikin meistä välillä kirosi toista). Tuin kuitenkin parhaani mukaan lapsipuolen suhdetta isäänsä ja pikkusiskoonsa, ja heillä onkin aina ollut erittäin hyvät ja läheiset välit.

Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Ja lapsipuolen lapset ovat läheisiä ja ihania, heitä kohtaan ei samanlaista tunnelukkoa ole.

Nyt lapsipuoli on jo aikuinen ja välimme ovat lähentyneet, tunnelukko joka minulla oli, on jotenkin kadonnut hänen aikuistumisensa myötä. Jos voisin tehdä toisin, olisin mennyt jo aikaa sitten terpaiaan selvittämään, miksi minun oli niin vaikea sitä tunneyhteyttä luoda (syy on omassa menneisyydessäni, ei lapsessa, sen äidissä tms).