Mikä nykylapsia vaivaa? Ennen käytiin koulut ilman kouluavustajia ja luokalle jäi tosi harva?

Mutta sehän tarkoittaa sitten täystyöllisyyttä, kun vajaakuntoisille palkataan omat avustajat avustamaan vajaakuntoista tekemään työtä.

sen pitäisi normaalissa koulussa edes olla? Ja lukihäiriöisestä ei tule huippuasiantuntijaa, miksei sitä voi hyväksyä?

ei kaikissa pikkukunnissa ole erityisluokkia ja -opettajia. Miten tuo lukihäiriöjuttu tähän liittyi?

hitautta ja heikkoutta ja vähälahjaisuutta. Ne heikommat tuli mukana ja pärjäsi miten pärjäsi.



Työelämä vaatii nykyään paljon enemmän kuin ennen. Ennen mentiin kansakoulun jälkeen töihin, jos ei ollut ns. lukupäätä. Nykyään ei peruskoulun käynyt pääse mihinkään töihin, kaikissa hommissa edellytetään koulutusta ja osaamista ja sosiaalisia taitoja jne.



Vanhemmilla on tosi aikaisessa vaiheessa huoli, pärjääkö lapsi ja pääseekö opiskelemaan jne. Syrjäytymistä myös pelätään.



Nykyään myös halutaan kaikille oman tasoista opetusta ja puhutaan hirveästi eriyttämisestä jne. Itse osasin aikoinaan lukea jo kouluuun mennessä, taisin olla ainoa ja ope antoi sitten Melukylän lapsia luettavaksi, kun toiset harjoitteli lukemista. Ei kukaan puhunut mistään eriyttämisestä mitään.

vanhempien laiskuutta. Vanhempien laiskuudella meinaan, että liian moni vanhempi ei ole lainkaan kiinnostunut lapsensa koulunkäynnistä ja tarkistaisi lapsensa opin tason.



Nykyään ajatellaan, että kaikki pitäisi olla yhteiskunnan varoilla ja tuella huolehdittua, mikään ei ole kodin velvollisuus.

Osa oppilaista on patalaiskoja. Monen pojan päässä pyörii vain tietokonepelit. He posauttelevat miinoja mielessään ja päästävät ampuma-aseiden ääniä. Pojat ovat myös väsyneitä, kun ovat valvoneet yömyöhään pelaten tai ikäiselleen sopimattomia elokuvia katsoen.



Osa oppilaista on heikkoja. He tarvitsevat tukea, kun eivät oikeasti tiedä miten tehtävät tehdään. He ovat niitä entisiä apukoululaisia, jotka meidän ansioista pärjäävät tavallisessa luokassa.



Jälkimmäistä ryhmää avustan ilolla, mutta ensimmäiselle ryhmälle me vanhemmat voisimme tehdä jotain. Pelit pois lapsilta, varsinkin ampumispelit, jotka eivät sovi lapsille missään nimessä.

olihan tarkkikset. Ehkäpä oikeanlaisella avulla olisivat menestyneet paremmin.



Lukihäiriötä hoidettiin luko-peleillä jne.



Harvemmin annettiin numeroksi 4, nykyään pitää tehdä enemmän koulussa jotta ansaitsee sen vitosen kuin ennen.

Ja ADHD ei pärjää työelämässä samalla tavalla mitä "terveMiksi sellaiselle pitäisi uskotella että voi pärjätä, kun totuus on se, että ongelmia tulee varmasti?

Tyttäreni on ADHD. Ihan normi-peruskoulun ja lukion on käynyt, töissäkin on, ihan ilman avustajaa tämä kaikki. Ihan samalla tavalla hän siellä pärjää kuin muutkin. Nyt, kun diagnoosi on, ja sanoo sen ääneen, osaa esimiehet ja työkaverit suhtautua siihen, miksi välillä käy vauhdilla ja miksi ei selviä töistään pois, vaan vielä tekee ja jatkaa ja tekee vielä tätä ja tätä...

Hyvin pidetty työkaveri jokaisesaa työpaikassaan on ollut, ja hyvin työnsä tekee.

Mutta minäpä en tiennyt, kun ei diagnoosia ollut ennen vanhaan, että hänellä on oikeasti adhd, vaikka jotain "vikaa" lapsessa tiesin koko ajan olevan. Niinpä hänet on kasvatettu normaalina, niin kotona kuin koulussakin.

Lapselle ja minullekin olisi tosin ollut varmasti helpompaa, jos olisimme tienneet, mistä kaikki johtuu ja siten myös sen, miten toimia ja miten suhtauta, miten auttaa keskittymiskyvytöntä.

Luion on käynyt, ja korkeakoulututkintoa suorittaa.

Esimerksiksi 40-luvun loppupuolella syntynyt isäni oli luokkansa kolmanneksi nuorin, vaikka on syntynyt helmikuun puolessa välissä. Osa luokkalasista oli käynyt kaksikin luokkaa tuplana.



Toisaalta myös oppikouluun (peruskoulun loppu olisi jo oppikoulun puolta) PÄÄSTIIN, heikoimmin pärjäävät tai muista syistä huonommalle koulutukselle jäävät rajattiin alempaan koulutukseen jo paljon aikaisemmin kuin nyt.



Siten menneisiin koululaisiin verraten nykyisten koulunkäyntiavustajat eivät ole mitään ylimääräistä herkkua, vaan auttavat niitä pääsemään läpi opinnoissaan, jotka ennen olisivat istuneet samalla luokalla seuraavankin vuoden. Plus että koulut ovat muuttuneet muutoinkin huimasti. Esimerkiksi vanhat parinkymmenen oppilaan maalaiskoulut ovat kadonneet ja tilalla suuria hälyisiä keskuksia, jotka itsessään vaikeuttavat oppimista osalla niistä, joille se olisi muutenkin vaikeaa.



t:90-luvulla 20 oppilaan luokassa, 60 oppilaan koulussa ala-asteen käynyt ja liikunnantunnit metsässä juossut ja hiihtänyt.

Apukoululaisille on ollut omat amiksensa jo kymmeniä vuosia. Ja tuo höpinä maailman kovenemisesta voisi kyllä loppua. Koskaan ei ole ollut niin helppoa olla laiska, tyhmä ja saamaton kuin nyky-SUomessa.

OIkeasti koskaan eivät ole asiat olleet paremmin kuin nyt. On järkyttävää, että mitä paremmin asiat ovat, sen enemmän jotkut (ei kaikki mutta tietyllä persoonalla varustetut) katsovat oikeudekseen "oireilla" ihan kaikella ja heittäytyä hoidettaviksi.

Asiaan vain löysästi liittyen mutta änyväy, jossain oli joku tutkimus, jonka mukaan itsemurhat vähenevät lama-aikoina ja muina kriisiaikoina, ei suinkaan kasva. Ilmeisesti sitten kun asiat ovat oikeasti huonosti, ihmisissä löytyy suhteellisuudentaju uudelleen.

Tämä nykyinen "ihan kaikki ongelmat ovat sairauksia, jotka vaativat amattiapua" -ajattelu ajaa joitakin ihmisiä opittuun pasiivisuuteen eli toimii todella huonona karhunpalveluksena, ei suinkaan apuna. Tämä on tosiasia, haluttiin sitä myöntää tai ei.

sen pitäisi normaalissa koulussa edes olla? Ja lukihäiriöisestä ei tule huippuasiantuntijaa, miksei sitä voi hyväksyä?

ei kaikissa pikkukunnissa ole erityisluokkia ja -opettajia. Miten tuo lukihäiriöjuttu tähän liittyi?

Hjallis harkimo on lukihäiriöinen.

Luulen, että monet lääkäritkin ovat.

Ei lukihäiriö tarkoita samaa kuin tyhmä. Niinkuin ennenvanhaan ajateltiin.

Mutta sehän tarkoittaa sitten täystyöllisyyttä, kun vajaakuntoisille palkataan omat avustajat avustamaan vajaakuntoista tekemään työtä.

Ja ADHD ei pärjää työelämässä samalla tavalla mitä "terve". Miksi sellaiselle pitäisi uskotella että voi pärjätä, kun totuus on se, että ongelmia tulee varmasti?

ja olen pärjännyt erinomaisesti. Voihan joku sanoa että ok, diagnoosini olikin alunperin väärä ja olen oikeasti terve ja siksi pärjään. Ja voi se pitää paikkansakin, itse en koe kärsiväni mistään sairaudesta vaan omaavani vaan temperamenttipiirteitä jotka ovat olleet paikallaanolon ja ei-fyysiseen toimintaan keskittymisen kannalta haasteita.

Mutta mistäpä kukaan tietää itsensä tai lapsensakaan kohdalla onko se ADHD hänen tapauksessaan ihan oikeasti sellainen neurologinen sairaus jonka kanssa ei voi kertakaikkiaan pärjätä kuten normaali, vai olisiko sittenkin hän sellainen tapaus että jos hänellä olisi uskoa itseen ja halua etsiä ratkaisuja vaikeuksiin, hän voisikin pärjätä? Silloinhan olisi törkeää rajata hänen mahdollisuuksiaan uskottelemalla että et pysty etkä voi koska sinulla on ADHD.

että terapia ja ammattiapu on pakollista ihan kaikessa. Katso vaikka tätä palstaa, jossa joka vitun ongelmaan terapia on ratkaisu.

Sama logiikka toimii koulumaailmassa. Se on tosi surullista, koska se ei auta mitään mutta saa ihmiset niin lapset kuin vanhemmat uskomaan että ovat täysin avuttomia elämänsä suhteen ja että kaikki ongelmat ovat sairauksia.

On ikävää, että ihmisiltä riistetään oma voima vaikuttaa elämäänsä, tunne siitä että minä itse pystyn selviämään ja ratkaisemaan ongelmani. Aina jos on vähän huono olla tai joku asia on vaikeaa, pitäisi rynnätä hakemaan milloin mielialalääkettä ja milloin terapiaa. Itse ei kuulemma voi mitään kun kyseessä on jotkut menneisyyden jutut joita ei saa itse kaivettua käsittelyyn tai aivokemian häiriöt joihin voi vaikuttaa vain kemikaalilla joka korjaa kemikaalivajeen.

Kuitenkin käytännössä pääosin terveellä ihmisellä on paljonkin voimavaroja itsensä kehittämiseen ja psyykkisten asioiden käsittelyyn, jos hän uskoo että hänellä on. Ja on todella voimaannuttavaa kun huomaa, että selviää itse kriiseistä ja vaikeista ajoista ja saa lisättyä itsetuntemsutaan ja parannettua tunne-elämäänsä. Ilman, että on riippuvainen lääkkeestä tai terapeutista.

Siis toki lääkkeillä ja terapialla on paikkansa eikä kaikki ongelmat ratkea toki itse, mutta kun nykyään ihan kaikkeen pieneen ja arkiseenkin kuvitellaan tarvittavan ulkopuolista apua, niin se kääntyy ihmistä vastaan heikentämällä häntä.

Apukoululaisille on ollut omat amiksensa jo kymmeniä vuosia. Ja tuo höpinä maailman kovenemisesta voisi kyllä loppua. Koskaan ei ole ollut niin helppoa olla laiska, tyhmä ja saamaton kuin nyky-SUomessa.

Ja vanhemmat sysäävät vastuuta yhteiskunnalle. Kotona ei opeteta edes perusasioita, kuten käytöstapoja saati sitten sitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Kakarat elää kuin pellossa, haistattelee ja käyttäytyy törkeästi. Mä en ole missään nähnyt niin paljon huonosti käyttäytyviä nuoria ja lapsia kuin Suomessa. Ei kaikki, mutta liian moni.

sen pitäisi normaalissa koulussa edes olla? Ja lukihäiriöisestä ei tule huippuasiantuntijaa, miksei sitä voi hyväksyä?

ei kaikissa pikkukunnissa ole erityisluokkia ja -opettajia. Miten tuo lukihäiriöjuttu tähän liittyi?

Hjallis harkimo on lukihäiriöinen.

Luulen, että monet lääkäritkin ovat.

Ei lukihäiriö tarkoita samaa kuin tyhmä. Niinkuin ennenvanhaan ajateltiin.

Olen opettaja ja aloittanut oman koulunkäyntini 70-luvulla. Työelämä on koventunut niistä ajoista, mutta koulussa pyritään ottamaan huomioon kaikenlaiset oppijat ja se on kyllä koko yhteiskunnan etu.

Silloin kun minä kävin koulua nimenomaan jäätiin luokalle, mitään diagnooseja ei tunnettu tai niitä ei ainakaan otettu huomioon, oli vain niitä tuhmia ja tyhmiä. Jo ala-asteen lopussa jaettiin ryhmä jyviin ja akanoihin, akanat menivät suppeille kursseille yläasteella eikä sieltä voinut jatkaa lukioon.

Niinpä vaikka lukihäiriöiset jatkoivat sinne suurtalouskeittiölinjalle lääketieteellisen sijaan, koska heitä ei osattu/haluttu auttaa koulussa.

Nykyinen järjestelmä on vienyt Suomen koulutuksen huipulle, meillä ei ehkä ole montaa huippukoulua, mutta meidän järjestelmän etu on se, että se joustaa oppijoiden mukaan, koulu ei haluaa edesauttaa syrjäytymistä.

Kenen etu se sitten muka olisi?

Apukoululaisille on ollut omat amiksensa jo kymmeniä vuosia. Ja tuo höpinä maailman kovenemisesta voisi kyllä loppua. Koskaan ei ole ollut niin helppoa olla laiska, tyhmä ja saamaton kuin nyky-SUomessa.

Ja vanhemmat sysäävät vastuuta yhteiskunnalle. Kotona ei opeteta edes perusasioita, kuten käytöstapoja saati sitten sitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Kakarat elää kuin pellossa, haistattelee ja käyttäytyy törkeästi. Mä en ole missään nähnyt niin paljon huonosti käyttäytyviä nuoria ja lapsia kuin Suomessa. Ei kaikki, mutta liian moni.

En minäkään haluaisi lasteni luokalle häirikköä tai häirikköjä, mutta kun nykyään niitä ei saada kuriin kun opettajilta on viety se auktoriteetti.

Lisäksi olen sitä mieltä että mä ainakin olisin hyvilläni jos lapseni kamppailisi jonkun ongelman kanssa, oppimisen suhteen siis, ja saisi siihen apua.

Hirveetä ajatellakin että joutuisi yksin kamppailemaan jonkun asian kanssa, sehän tuo kauheita paineita lapselle ja huonommuuden tunteen jos ei opi millään jotain asiaa ja jälkeen jää nopeasti.

Mun mielestä on hyvä että puututaan nykyään oppimisvaikeuksiin.

Ihan tavallinen lapsi, ilman mitään diagnoosia voi olla myös se joka tarvitsee jossain asiassa vaikka sen apuopettajan vierelle tai tukiopetusta jossain määrin enemmän kuin muut.

Käytösongelmat on sitten ihan toinen juttu, varsinkin jos on joku diagnoosi. Mutta noista mä en nyt tiedä itse pahemmin mitään.

Olen ehkä kirjoittanut vähän sekavasti mutta mun mielestä käytösongelmat ja oppimisongelmat on ihan eriasiat. Toki molempiin pitää puuttua mutta jos joku saa tukiopetusta jossain aineessa niin ei se tarkoita sitä että hän on huonokäytöksinenkin.

Ja epäpäteviä, nuoria ja väärällä alalla.



Eivät halua yhtään ponnistella, eivät osaa ja helpointa on aina tuupata lapsi avustajalle tai tukiopetukseen kuin miettiä, onko oma opetus oikeanlaista.

sen pitäisi normaalissa koulussa edes olla? Ja lukihäiriöisestä ei tule huippuasiantuntijaa, miksei sitä voi hyväksyä?

ei kaikissa pikkukunnissa ole erityisluokkia ja -opettajia. Miten tuo lukihäiriöjuttu tähän liittyi?

Hjallis harkimo on lukihäiriöinen. Luulen, että monet lääkäritkin ovat. Ei lukihäiriö tarkoita samaa kuin tyhmä. Niinkuin ennenvanhaan ajateltiin.

Olen opettaja ja aloittanut oman koulunkäyntini 70-luvulla. Työelämä on koventunut niistä ajoista, mutta koulussa pyritään ottamaan huomioon kaikenlaiset oppijat ja se on kyllä koko yhteiskunnan etu. Silloin kun minä kävin koulua nimenomaan jäätiin luokalle, mitään diagnooseja ei tunnettu tai niitä ei ainakaan otettu huomioon, oli vain niitä tuhmia ja tyhmiä. Jo ala-asteen lopussa jaettiin ryhmä jyviin ja akanoihin, akanat menivät suppeille kursseille yläasteella eikä sieltä voinut jatkaa lukioon. Niinpä vaikka lukihäiriöiset jatkoivat sinne suurtalouskeittiölinjalle lääketieteellisen sijaan, koska heitä ei osattu/haluttu auttaa koulussa. Nykyinen järjestelmä on vienyt Suomen koulutuksen huipulle, meillä ei ehkä ole montaa huippukoulua, mutta meidän järjestelmän etu on se, että se joustaa oppijoiden mukaan, koulu ei haluaa edesauttaa syrjäytymistä. Kenen etu se sitten muka olisi?

Olin jo unohtanut tuon tasokurssi-systeemin.

Minä kävin peruskoulun 70-luvulla, koska uudistus lähti pohjois-suomesta. Sitähän epäiltiin hurjasti, kritisoitiin ja tarkoitus taisi olla, että etelä tulee peruskoulun piiriin vasta joskus -80-luvulla, mutta tulikin aikaisemmin, koska peruskoulu osoittautui kansakoulu/oppikoulu-systeemiä paremmaksi.

Vika vain oli, että 70 luvun suomessa peruskoulussa opettajina oli kansakouluopettajat. Siis sen ajan opetusmetodeilla ja ajattelulla.

Meidän perheen lapset otti yläasteella suppeat tasokurssit. Äiti sanoi, että ette te kuitenkaan pärjää, ette osaa, tiputte kuitenkin.

Jo kotoa oli se ajattelu, että olemme tyhmiä. Olen tuo, jonka sisko on lukihäiriöinen sen lisäksi että ko. sisko oli likinäköinen.

Olimme vaatimaton, köyhä duunariperhe. Äidillä jäi koulut, kun ei köyhällä perheellä ollut varaa ketään kouluttaa oppikouluun ja ensimmäinen laPSI ilmoitti tulostaan vaikka ikää oli just just 18 v.

Myös nykyinen mieheni on lukihäiriöinen. Ei sitä mistään huomaa. Hän onkin koulunsa käynyt Helsingissä, vanhemmat koulutettuja, varakkaita, hyväosaisia, lasta osattiin auttaa niin, että pystyi opiskelemaan ja käymään lukionkin lukihäiriöstä huolimatta.

Todellakin toivon, että tämän päivän maailmassa peruskoulu olisi sen verran tasapäinen, että koulutus oli yhtä hyvää, laadukasta ja lapsi saisi arvokasta opetusta niin pohjoisessa kuin etelässä, pienessä kuin suuressakin koulussa ja pitäjässä.

Toivon, että arka hiljainen lapseni saisi opettajaltakin rohkaisua ja kannustusta, jottei pelkän peruspersoonansa takia jäisi seinän vierelle ja kokisi itseään tyhmäksi tai oppimattomaksi vain siksi, että jotkin asiat aukenevat hänelle hitaammin kuin nopeatempoisemmalle ja ulospäin suuntautuneelle luokkatoverille. Tyhmä tai oppimiskyvytön hän ei ole, jos vain ei kukaan lynkkaa tai latista. Koti voi tehdä osuutensa, loppu ja aika iso palanen jää koululle.

sen vertaa, että "ennen" oli myös karsinnat oppikouluun (neljännen kansakoululuokan jälkeen) ja kansalaiskoulu ja apukoulu, jonne surutta työnnettiin sekä lahjattomat että käytöshäiriöiset.

Tämä on yksi syy, että nyt ovat kaikki samassa ja vain äärimmäisen heikkolahjaiset tai muuten kamalimmat ovat pienryhmissä.

Toinen syy on se, että perheissä on vähemmän lapsia, ja ainoa lasta kohdellaan aivan eri tavalla kuin perheen 3. tai 7. lasta. Sisarusten ikäero voi olla 10 vuotta silloinkin, kun lapsia on enemmän, eli käytännössä ovat kuin "ainoa" lapsi. Lapsetkin kasvattavat toisiaan, eikä ohjattu päivähoito ole samaa kuin sisarusten keskinäiset jutut.

Apukoululaisille on ollut omat amiksensa jo kymmeniä vuosia. Ja tuo höpinä maailman kovenemisesta voisi kyllä loppua. Koskaan ei ole ollut niin helppoa olla laiska, tyhmä ja saamaton kuin nyky-SUomessa.

Ja vanhemmat sysäävät vastuuta yhteiskunnalle. Kotona ei opeteta edes perusasioita, kuten käytöstapoja saati sitten sitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Kakarat elää kuin pellossa, haistattelee ja käyttäytyy törkeästi. Mä en ole missään nähnyt niin paljon huonosti käyttäytyviä nuoria ja lapsia kuin Suomessa. Ei kaikki, mutta liian moni.

Ja sitten kun puutut ja pidät sen kurin, se tarkoittaa että lapsi vastustaa, kotona on riitaa, ääntä ja meteliä. Ja sehän on väärin. Siitä tehdään lastensuojeluilmoitus, kun naapurissa lapset itkee ja vanhemmat karjuu.

Jos olet hiljaa ja annat tehdä kuten tenava haluaa, olet kiva, eikä kukaan puutu. Mutta valitettavasti lapsen luonteeseen kuuluu uhmata ja olla eri mieltä. Siitä lähtee ääntä ja melua. Ja se jos mikä on samaa kuin lapsen laiminlyönti ja siitä tietenkin kaikki av.-mammat tekee lastens. ilmoituksen. Niinkuin täältä on jo luettu.