oudot katoamistapaukset
Joskus mietiskelen kaikkia omituisia katoamistapauksia, selvittämättömiä. Miten ihminen voi aivan lyhyessäkin ajassa kadota jäljettömiin? On niin monia katoamisia että niitä ei pysty ymmärtämään ollenkaan. On kuin maa olisi niellyt ihmisen. Onko muita "ihmettelijöitä"?
Kommentit (57)
Aili Sarpio on takaperin Oi prasilia. Tuskin kuiteng sielt saakka kannattaa lähteä hakemaa..
dsdfg kirjoitti:
2005tai 2006 katosi Jere Kumpumäki. Näin Kalevassa kuvan ja muistin että tuohan oli lukiosta se pitkäletti vähän hevi/seitanistimaisesti sonnustautuileva sälli. joskus 2016 mahdoin lukea että oli noin vuosi katoamisensa jälkeen löytyny hukkunneena jostain rannalta
Seitanisti :D
Praise seitan, eat vegan.
Birgitta Silanderin katoaminen on mielestäni lähiaikojen suomalaisista katoamistapauksista kaikkein omituisin. Säntillistä kaupunkilaiselämää viettänyt nainen lähtee maanantaina iltapäivällä Helsingin keskustaan tapaamiseen ja jää sille tielleen. Kukaan ei ole tiettävästi tehnyt hänestä havaintoja eikä Silanderilla ilmeisesti ollut esim. talous- tai terveysongelmia, joiden vuoksi hän olisi saattanut joko kadota omaehtoisesti tai päättää päivänsä oman käden kautta. Silanderin sosiaaliset piirit olivat käsittääkseni pienet eikä niihin varmastikaan kuulunut ketään epämääräisiä tai arveluttavia henkilöitä, jotka olisivat voineet jotenkin olla osallisena hänen katoamiseensa.
Ulkomailta kummallisin on yhdysvaltalaisen Jason Jolkowskin katoaminen Nebraskan Omahassa v. 2001. Jason katosi keskiviikkona aamupäivällä ollessaan kävelemässä kotoaan läheiselle koululle, jonka pihasta hänen työtoverinsa oli luvannut tulla hänet noutamaan. Matkan pituus oli n. maili (1,6 km). Jolkowskilla oli työvuoro katoamispäivänä ja hänen oma autonsa oli huollossa, joten siksi tällainen järjestely. Koululle hän ei koskaan saapunut, mikä pystyttiin todentamaan koulun valvontakameranauhoista. Hänellä oli muutama hyvä ystävä mutta ei mitään isoa kaveripiiriä eikä seurustelukumppania ja viihtyi vapaa-aikanaan lähinnä kotona perheensä parissa. Vihollisia Jolkowskilla ei kenenkään mukaan ollut eikä itsetuhoisuuttakaan pidetty varteenotettavana vaihtoehtona etenkään, kun hän oli hiljattain saanut unelmiensa työpaikan radio-DJ:na.
Siitä Jeren katoamiskuvasta kyllä muistui vähän mieleen jokin youtubessa näkyvä tallenne 90-luvun Varg Vikernesistä, kun se on pidätetty jostain murharötöksestä, ku polliisi taluttaa sitä johonki, taustalla soi sumuinen ja lohduton surinaörinä-bläkkis sen Vargin naamalla heiluu oikeussalissa kotvan ajan pieni hymynhäive
Eniten esilläpidettyjä varmaan Ristikankare, Hanhivaara, Sarpio ja Räisänen
Ovat kadonneet sekä Keijo Olavi Nurminen, s-53, Sysmässä, että Keijo Antero Nurminen, häntä nuorempi, Joutsassa. Melkein samannnimiset ja vielä naapurikuntia katoamispaikat
Naisen/tytön (parikymppinen) nimi taisi olla Hannele, katosi 70luvulla ja löytyi pitkän ajan päästä joesta. Outoa oli ,että toinen käsi oli lastoitettu ammattimaiseti ja tämä oli tapahtunut katoamisen JÄLKEEN. Pidetty vankina?
Tapauksesta puhutaan muutenkin ihmeen vähän ja siksi uhrin nimi ei ole jäänyt mieleen kuten esim. Pia Rstikankareen. Kuvaakaan ei taida olla missään.
Mihin katosi kuuromykkä Arvi Piirakkainen helluntain tienoilla 80-luvun alussa Sallassa. Toisinaan epäillään hänen pyörineen pyörineen jokeen ja jääneen jumiin pohjaliejuun
1980-luvun alussa Turengissa katosi 12-vuotias Jari Hännikäinen. En käsitä minne hän joutui
Sitä nunnan katoamista ihmettelin, ettei ole löytynyt.
Raisan luu löytyy joskus Tammelan pusikoista jos ei ole järveen joutunut.
kunhan tuli hoksattua kirjoitti:
Aili Sarpio on takaperin Oi prasilia. Tuskin kuiteng sielt saakka kannattaa lähteä hakemaa..
Leo meller on väärinpäin rellem oel mikä on hebreaksi Jumalan ilo.
Vierailija kirjoitti:
kunhan tuli hoksattua kirjoitti:
Aili Sarpio on takaperin Oi prasilia. Tuskin kuiteng sielt saakka kannattaa lähteä hakemaa..
Leo meller on väärinpäin rellem oel mikä on hebreaksi Jumalan ilo. Salli minun sanoa vain thama:: Ssssina tiedät että sinä tiedat eättä sinä ttttiedät, ettääää...... thaivaan ja moaan vvalill-ta-ahhjllma on ssshinun kysymuksiäsi ja mmenun vasshtauksiani...vvarrten. ourait....KUUNTELE! Ymmarratko ssshina?
Keijo Antero Nurminen katosi Joutsassa lokakuun lopussa 2010 Ruusantieltä ja löytyi syyskuussa 2013 Kangasniementien varresta. Tuo löytöpaikkatie alkaa ihan muutaman sadan metrin päästä Ruusantiestä. Muutamaa vuotta vanhempi läheskaima Keijo Olavi Nurminen taas katosi Schysmässä elokuussa 2008 ja löytyi jo reilun viikon päästä, vainajana hänhi
60-lukulla katosi Laimi Salonen ja 2018 Taimi Salonen
Avatkaa vähän näitä tapauksia