Onko hyvä sauma/ikä perustaa perhe?! :) mielipiteitä..
Täytän juuri 25-vuotta, olen menossa vuoden lisäkoulutukseen viime vuonna hoitoalan ammattiin valmistamasta koulutuksesta. Mieheni on pari vuotta minua nuorempi ja haluaa odottaa ainakin pari vuotta vielä perheenperustamista. Meille tulee kohta koiranpentu, joka on toinen koiramme.
Mieheni haluaa matkailla ja elää minun kanssa kahdestaan vielä pari vuotta ja opiskella itsekkin. Olen sitten 27-vuotias suunnilleen, joten onko minun osalta hyvä aika perustaa perhe, kun ottaa huomioon elämäntilanteemme. Olemme olleet 2-vuotta yhdessä.
Olemme päättäneet, mikäli lapsia siunaantuu, niitä saa tulla 2. Eli kovin suurta perhettä emme halua, koska haluamme pystyä keskittymään muuhunkin elämään ja matkusteluun esim. Yhdessä lapsien kanssa.
Meille parisuhde ja sille oleva aika on myös tärkeetä. 2 lapsen kanssa varmasti on suht.helppoa kaikinpuolin, vaikka lapsen kasvattamisessa omat haasteensa onkin. Mutta sillä mennään :)
Kommentit (5)
Olette liian erilaisia, ihan selvästi.
Siksi toisekseen se ei ole 25-vuotta, vaan 25 vuotta ilman tavuviivaa. 25-vuotiaassa on tavuviiva.
Ette myöskään ole olleet yhdessä 2-vuotta vaan 2 vuotta ilman tavuviivaa.
Mihin laitatte koirat siksi ajaksi kun matkustelette?
Ei tosiaankaan, miehesi ei ole vielä kypsä. Ja kannattaa nyt vaan hoivailla niitä koiria. Olen samaa mieltä kuin miehesi eli odottakaa pari vuota ja tutustukaa toisiinne enmmän. 2 vuotta on todella vähän loppujen lopuksi. Kyllä sinulla on aikaa vielä paljon 10 vuotta jopa. T. äiti 32v.
Ei tosiaankaan, miehesi ei ole vielä kypsä. Ja kannattaa nyt vaan hoivailla niitä koiria. Olen samaa mieltä kuin miehesi eli odottakaa pari vuota ja tutustukaa toisiinne enmmän. 2 vuotta on todella vähän loppujen lopuksi. Kyllä sinulla on aikaa vielä paljon 10 vuotta jopa. T. äiti 32v.
että onko se kahen vuoden päästä hyvä sauma. tai niin mä ymmärsin. juu, epäselvästi ilmaistu ja teksti muutenkin vähän sekava kirjoitusvirheiden ja lauserakenteiden vuoksi.
Mutta joo, hyvältä kuulostaa. Ehditte kouluttautua ja metkustella. Kyllä.
On! Anna mennä vaan! :)