Tein miehelle hiukka jäynää
Tiedän, että tämä on järjettömän lapsellista, mutta muutakaan tapaa en löydä turhautumiseni purkamiseen. Puhe ei tehoa. Tekisi mieli vedellä miestä ympäri korvien, mutta en tee sitä vaan raivoissani muutaman ikävän jutun.
Hommahan on niin, että minä olen vilkkaan taaperon kanssa kotona kaikki päivät. Mies osallistuu lastenhoitoon lähinnä hassuttelemalla puoli tuntia päivässä. Viime lauantaina hän teki koko päivän töitä, kun piti olla vapaapäiväni ensimmäiseen kertaan pariin kuukauteen. Yritän kaikkeni, mutta mies on kuin perseeseen ammuttu karhu.
Tänään kärvistelin kauheissa menkkakivuissa lapsen kanssa koko päivän. Illalla hoidin vielä kauppareissun, jonka mies tietysti keskeytti soittamalla, että lapsi itkee ja kotia hop heti. Kaupasta toin miehelle lempisuklaata ylläriksi ja tein vielä miehen lempiruokaa. Ruoanlaiton ohessa siivosin keittiöstä miehen jäljet. En suuttunut, vaikka mies päästi lapsen polttamaan kätensä uuniin juuri sen 5 minuutin aikana kun pyysin miestä lasta katsomaan.
Tämän jälkeen olin ihan poikki. Sanoin, että voidaanko tänään loppuilta vain rentoutua hyvissä fiiliksissä. Ei puida ikäviä juttuja ja motkoteta. Mietitään niitä vasta huomenna. No, mies unohti sopimuksemme lähes heti ja aloitti akkamaisen urputukse naurettavan pienestä asiasta. Sain kuulla kunniani, koska en ole vähään aikaan siivonnut komeroitamme. Joo, milläs ajalla sen tekisin, kun kävelemää opettelevan taaperon perässä saa olla koko ajan. Vapaa-aikaa ei ole kuin iltaisin lapsen nukahdettua. Jos sillon onnistun kolistelemaan, suuttuu mies siitä.
Sain miehen nipotuksesta hirveät raivarit ja miehellekin huusin. Lapsi tietysti heräsi ja pärähti itkuun ja mies haukkui minut tästä.
Nyt mies mököttää ylhäällä ja minä olen tehnyt "kostoksi" seuraavaa:
-Pessyt vessanpöntön bakteerikammoisen miehen hammasharjalla. Hykertelen mielessäni kun mies napottaa siitä, että kotivaatteet tulee vaihtaa kotona päälle, ettei farkuissa kulkeudu bussista sohvalle basilleja.Siinähän harjailee paskaa suoraan hampaisiinsa.
-Kaatanut tilkan vauvansosetta miehen kenkiin. Mies jättää lähdön aina niin viime tippaan, että tahmea yllätys kengässä hidastaa kivasti aamua. Olkoon tämä vaikka kuitti siitä, että jahkaili järjestelemässä kotona paikkoja kun minä istuin odottamassa autossa synnytystuskissani lähtöä sairaalaan. Kuulemma minä vain hermoilin turhia, eikä se lapsi vielä ollut tulossa.
-Tirauttanut miehen tuoremehuun tilkan ketsuppia, sinappia ja maitoa. On niin helkkarin nipo siitä, jos ostan vahingossa väärää mehumerkkiä.
Tiedän, aivan järjettömän lapsellista. Mieshän ei tietenkään tästä mitään opetusta saa, koska tuskin huomaa näitä pieniä jekkuja. Mutta omaa ketutusta tämä helpotti kummasti. Parempi kai tämä kuin heittää äijää perintövaasilla?
Kommentit (44)
jäynää kehiin ja tuollaiselle paskakasalle saa hammasharjat dipatakin paskaan jne.
Ei juonut sen jälkeen enää. Luuli kait maksan pettäneen siinä paskalla kärvistellessä.
Toivottavasti miehesi ei kuole niihin pöntön bakteereihin tai saa infektiota.
En vaivautuis toivomaan, sen verran idiootilta mieheltä vaikutti että kaikki tulee ilman sitäkin toimeen, paremmin.
-ohis-
Kun nainen kiusaa idioottimiestään, kaikki sympatiat ovat naisen puolella ja mies tuomitaan idiootiksi, mitä kirjoituksen perusteella toki selvästi onkin.
Vaan jos mies tulisi kertomaan vastaavia, että tekisi mieli vedellä ympäri korvia ja yksin saan tehdä kaiken, niin johan olisi akkalauma nousemassa takajaloilleen ja sanomassa että "just, sinä teet varmasti kaiken" ja "mitäs jätit kertomatta, itsekö oot täydellinen?".
Sukupuolirasistiset paskat.
Mä en sietäis hetkeäkään mieheltä tuollaista paskaa kohtelua. Ei se munkaan siippa täydellinen ole, mutta se kuitenkin kunnioittaa mua ja elämme tasa-arvoista perhe-elämää.
Mäkeen ehkä heittäisinkin, jos olisin lapseton. Meillä on kuitenkin yhteinen yksivuotias lapsi, josta kannamme vastuuta. Arki on valitettavasti tällaista kitkuttamista, mutta koska väkivaltaa, jatkuvaa huutotappelua ei ole, niin on mielestäni lapsen hyvinvoinnin mukaista, että yritämme kärvistellä yhdessä. Yksivuotiasta kun ei voi laittaa asumaan vuoroviikoin kahdessa osoitteessa. Ja itse asiassa mies onkin uhannut, että jos haluan erota, hän ei luovuta lasta helpolla.
Joten tässä tilanteessa (minä vielä hoitovapaalla, lapsi pieni) on minulle helpompaa olla tässä epätyydyttävässä suhteessa, jossa kuitenkin perheenä meillä menee kohtuullisen hyvin. Toivon, että saisimme suhteen pelastettua kun lapsi on hieman isompi. Jos emme, niin katson eroa siinä vaiheessa kun yhteishuoltajuus ja kahden osoitteen eläminen on lapselle edes vähemmän vahingollista. Mies ei hoida lasta tasapuolisesti, mutta onhan tämäkin apu ja taloudellinen turva helpompaa kuin yh:na hoitovapaarahalla ilman lähellä asuvia isovanhempia tai sisaruksia.
Karua, mutta toisaalta liian moni eroaa liian herkästi pikkulapsiaikana. Luin juuri jostain lapsipsykologin haastattelun, jossa hän toi esiin näkemyksensä siitä, että yhdessä kannattaa sinnitellä lapsen vuoksi ainakin ensimmäiset pari vuotta. Ja kyllähän minäkin JOTAIN tältä parisuhteelta saan. Jos ei muuta, niin seuraa ja tunteen siitä, että minulla on perhe. Henkistä tukeakin joskus ja olkapään, jota vasten itkeä. Mies ei siis läpeensä paha, mutta ilmeisesti kasvanut nalkuttavassa ilmapiirissä. Ei ilmeisesti pidä nalkuttamista siksi ongelmana tai mitenkään epänormaalina. Raskasta vaan kun 75 % kommunikaatiosta on valitusta ja kaikesta/kaikille pitää olla vihainen. En siis valitettavasti ole ainoa nalkuttamisen kohde.
Sukupuolirasistiset paskat.
Eihän täällä nimenomaan saa nainen ikinä sympatioita puolelleen. Tai no aiheen aloittaja harvemmin saa. Vähintään puolet tulee haukkumaan vaikka olisi miten itsestäänselvä tilanne. Pitihän sinunkin tulla tänne haukkumaan ap:ta ja vastaajia, vaikka näet itsekin tuon kirjoituksen perusteella että ap:n mies vaikuttaa melkoiselta ilkeältä luuserilta näin suoraan sanottuna. Ja melko tyypilliseltä. Ei tee itse mitään, mutta vaatii täysihoitoa ja valittaa kaupan päälle kaikesta.
Sympatiat ap:n miehelle!
Hän käyttäytyi huonosti, mutta ap on sairas.
Ei tule moisesta suhteesta mitään, ero ja köyhä, ankea yksinhuoltajan elämä odottaa. Ihan ansaitusti.
Muutenkin tuli mieleen että on se kumma kun ei osaa "aikuiset" ihmiset puhua suoraan siitä mikä mättää!
Hammasharjajäynä on just paras! Mä tein sen miehen idioottikakaroille :D.
Hammasharjajäynä on just paras! Mä tein sen miehen idioottikakaroille :D.
Mutta täällä ne ei asu ja joku vahtii niitä koko ajan. Sitä "pahempaa" jäynää en viitti ees kertoa mutta takaan että on harmittanut.
Mutta täällä ne ei asu ja joku vahtii niitä koko ajan. Sitä "pahempaa" jäynää en viitti ees kertoa mutta takaan että on harmittanut.
Jäynää voi tehdä, mutta sairastahan toi on kun jo ruvetaan leikkimään toisen terveyden kanssa.
Paremmin pysyvät terveinä, saavat vastustuskykyä. Ja toivottavasti joskus ymmärtävät pysyä poissa.
Paremmin pysyvät terveinä, saavat vastustuskykyä. Ja toivottavasti joskus ymmärtävät pysyä poissa.
uus nainen teki mulle sellaista mistä en tiedä? Ihan pokkana oli suoraankin sellainen jäynämaisteri. Kerran piilotti omat hajuvetensä ja väitti minun varastaneen ne. Olin vielä niin saamarin ujo ja hiljainen lapsi etten osannut puolustautua sitä hyökkäyssarjaa vastaan.
Nuohan on harmittomia oman mielen piristäjiä, ei mitään "piilotin hajuvedet ja syytin miesystävän tytärtä"-paskaa. Se olisi jo aika kurjaa!
alkaa urputtaa niin ota jätesäkki ja ala nakella siihen kaikki miehen tavarat komeroista. Sitten nakkaat sen roskikseen ja toteat että siivottu on. Ja kauppaan kun lähdet "unohda" kännykkä kotiin.
Tai jos kantti ja rahatilanne kestää, hommaat itsesi kesken päivän sairaalaan "järkyttävien selkäkipujen" tai muun vastaavan kanssa (näyttelet ettet pysty edes seisomaan) ja annat miehen ihan keskenään hoitaa muutaman päivän sitä taaperoanne. Ja kun kotiudut alat mäkättämään niistä komeroista ja muusta että miksi ei ole siivottu ja puunattu. Ja jos hyvä mäihä käy niin sinulle sattuu mukava lääkäri joka tekee lausunnon stressin laukaisseen tuon kivun ja kotona sinun pitää vähentää siivoamista sun muuta että oireet pysyy kurissa.
Tai sitten otat eron ja isukki pääsee nauttimaan ihan keskenään taaperon perässä juoksemisesta isäviikonloppuina. Muut keinot toki kannattaa ensin käydä läpi josko miehesi ei kuormittaisi sinua noin paljoa neuroottisuudellaan.
alkaa urputtaa niin ota jätesäkki ja ala nakella siihen kaikki miehen tavarat komeroista. Sitten nakkaat sen roskikseen ja toteat että siivottu on. Ja kauppaan kun lähdet "unohda" kännykkä kotiin.
Tai jos kantti ja rahatilanne kestää, hommaat itsesi kesken päivän sairaalaan "järkyttävien selkäkipujen" tai muun vastaavan kanssa (näyttelet ettet pysty edes seisomaan) ja annat miehen ihan keskenään hoitaa muutaman päivän sitä taaperoanne. Ja kun kotiudut alat mäkättämään niistä komeroista ja muusta että miksi ei ole siivottu ja puunattu. Ja jos hyvä mäihä käy niin sinulle sattuu mukava lääkäri joka tekee lausunnon stressin laukaisseen tuon kivun ja kotona sinun pitää vähentää siivoamista sun muuta että oireet pysyy kurissa.
Tai sitten otat eron ja isukki pääsee nauttimaan ihan keskenään taaperon perässä juoksemisesta isäviikonloppuina. Muut keinot toki kannattaa ensin käydä läpi josko miehesi ei kuormittaisi sinua noin paljoa neuroottisuudellaan.
Toi hammasharja juttu on aivan sairas. Siitä voi saada jopa syytteen pahoinpitelystä. Miehesi voi saada vaikka minkälaisen taudin. AP ja monet naiset täällä ovat todella lapsellisia. Jos mieheni tekisi yhdenkin noista jutuista olisi avioero varma. Kasvakaa aikuisiksi. Valitatte että miehenne ei puhu ainoastaan valittaa. Sekin on todella aikuismaista verrattuna noihin temppuihin