Olen 38v enkä ole koskaan ollut lapsettomissa häissä
monissa häissä kyllä olen ollut. Mitkä on ne syyt että halutaan sitten järjestää lapsettomat häät? Tuntuu vaan oudolta kun ne häät joissa minä olen ollut ovat sujuneet oikein hyvin lapsista huolimatta ja nimenomaan ne lapset ovat tehneet niistä juhlista hauskemmat.Mulle ainakin häät ovat nimenomaan perhejuhlat joihin kutsutaan ne kaikista läheisimmät ihmiset lapsineen kaikkineen, KOKONAISINA PERHEINÄ!
Joo kukin tavallaan mulle todella ihan sama mutta olispa vaan kiva tietää millaiset ihmiset (ja mistä syistä) jättävät lapset kutsumatta. Itse kun en sellaisia tunne!
Kommentit (17)
ja jos tulisi niin tuskin osallistuisin sillä itse koen että me mennään kokonaisena perheenä tai ei ollenkaan. Tästä ihan turhaa vetää palkokasvia nenukkiin!Jokaisella on oikeus elää periaatteidensa mukaan.
ole koskaan ollut. Valitettavasti, häät ovat aina menneet siinä, että pitää itse olla syrjässä jonkun lapsen kanssa, meillä kun on neljä lasta, pieninä aika vilkkaita, joten ei voinut itse oikein juhlia. Eli häämuistot minulla ovat lähinnä sellaisia takahuone/käytävämuistoja. Mutta häiriötä muille ei meidän lapsista ole ollut.
Minä kyllä tykkään liikkua koko perheellä ja miehen kanssa kahdestaankin. Ja yksinkin on kiva käydä illanvietoissa, esim työkavereiden kanssa.
olen 33 ja olen ollut yksissä.
Kyseessä oli maistraatin jälkeinen ravintolaillallinen, missä oli mukana noin 20 vierasta. Tarkalleen ottaen lapsien mukaan ottamista ei oltu kieletty, mutta kukaan ei ottanut omiaan mukaan. Ei ollut ihan lapsiystävällinen ympäristö mielestäni. Oli kivat, erilaiset häät.
nyt asia, mistä kannattaa ihan periaate muodostaa? Joskus voi tulla tilanteita, että ihan tahdotkin juhlia ilman lapsia. Eikä niihin juhliin tietysti ole pakko mennä, mutta omaa elämäänsähän tuollaisilla tiukoilla periaatteilla rajoittaa.
Mekin kyllä kuljetaan pääsoain perheenä, mutta jos saisin kutsun lapsettomiin juhliin, katsoisin tilanteen mukaan, menenkö. Enkä ainakaan ottaisi kutsua loukkauksena.
ja jos tulisi niin tuskin osallistuisin sillä itse koen että me mennään kokonaisena perheenä tai ei ollenkaan. Tästä ihan turhaa vetää palkokasvia nenukkiin!Jokaisella on oikeus elää periaatteidensa mukaan.
negatiivisia kokemuksia häistä, joissa lapsia. Lapset on sopineet häihin ihan hyvin. Loppuillasta on biletetty mutta siinä vaiheessa muksut on jo viety nukkumaan.
olen varmaan siitä hassu tyyppi, että olen nauttinut kaikista häistä, joissa olen ollut. Ei ole lapset haitanneet eikä lapsettomatkaan häät. Kivaa on aina ollut tavallaan.
Minusta on mukava, että pari järjestää näköisensä häät. Pääsee aina erilaisiin juhliin. Kerran kyllä harmitti, että piti lähteä aikaisin lapsia nukuttamaan hotellille, mutta eipä sitä tarvitse aina aamuun saakka bilettääkään.
negatiivisia kokemuksia häistä, joissa lapsia. Lapset on sopineet häihin ihan hyvin. Loppuillasta on biletetty mutta siinä vaiheessa muksut on jo viety nukkumaan.
siellä siis joku hoitaja, joka vei. Vai lähtikö puolisosi pois lasten kanssa ennen biletyksen alkua vai kuinka?
negatiivisia kokemuksia häistä, joissa lapsia. Lapset on sopineet häihin ihan hyvin. Loppuillasta on biletetty mutta siinä vaiheessa muksut on jo viety nukkumaan.
- hääpaikalle mahtui noin 40 vierasta (siksi vain aikuisia, koska muuten olisi ollut suunnilleen vaan sisarukset lapsineen)
- Hääpaikka oli maastoltaan vaarallinen eli ei lapsille sopiva
- häissä tarjottaiin alkoholia ja ne olivat ravintolatiloissa
minäkin olen ollut häissä jotka olivat ravintolassa ja siellä tarjottiin alkoholia mutta silti oli lapsetkin kutsuttu. Ei siellä kukaan vanhempi alkanut lastensa kanssa kännätä eikä kyllä muutkaan. Ilmeisesti mun tuttavapiirissä sitten vaan fiksumpaa porukkaa?
minäkin olen ollut häissä jotka olivat ravintolassa ja siellä tarjottiin alkoholia mutta silti oli lapsetkin kutsuttu. Ei siellä kukaan vanhempi alkanut lastensa kanssa kännätä eikä kyllä muutkaan. Ilmeisesti mun tuttavapiirissä sitten vaan fiksumpaa porukkaa?
eihän se pelkästään olisi estänyt lapsia tulemasta
Eikä minulla ole mitään ongelmaa asiasta. Joudumme ottamaan juhlapaikan kaupungista hotellihuoneen, joten lapsi on lapsenvahdin (läheisen sukulaisen) kanssa koko päivän ja yön. Enkä koe yhtään olevani huonompi äiti, vaikka menen juhliin ilman lastani.
Mutta! Vaikka nämä häät olisi lapsillekin, jättäisin varmaan silti lapseni kotiin. En ymmärrä, miksi pieniä lapsia pitää väenväkisin raahata juhliin mukaan, elleivät ko. lapsi ja hääpari ole keskenään läheisiä.
on hyvin monenlaisia. Eihän kaikkiin muihinkaan juhliin kutsuta aina lapsia. Omissa häissäni oli kyllä lapset mukana, mutta ei siinä mitään kummallista minusta ole ollut, jos jossakin hääkutsussa on ilmoitettu, ettei ole lastenjuhla. Meidän häissämme vieraiden isovanhemmat ja muut hoitajat sitten poistuivat lasten nukkumaanmenon aikoihin häistä ja veivät lapset mukanaan, jonka jälkeen aikuiset saattoivat sitten juhlia keskenään aamuun. Moni jätti lapset kotiin ihan omasta tahdostaa, eikä siinäkään mielestäni ole mitään kummallista. Jokaisella on oikeus valita minkälaiset häät tahtoo ja minusta on kummallista, jos vieraat siitä ottavat herneen nenään. Onhan kyse hääparin suuresta päivästä, jossa heidän toiveensa on etusijalla.
- hääpaikalle mahtui noin 40 vierasta (siksi vain aikuisia, koska muuten olisi ollut suunnilleen vaan sisarukset lapsineen)
- Hääpaikka oli maastoltaan vaarallinen eli ei lapsille sopiva
- häissä tarjottaiin alkoholia ja ne olivat ravintolatiloissa
ja tarjositte vielä alkoholiakin?! Ei voi kun ihmetellä. Ajatteles jos jollekin olisi sattunut onnettomuus!
eikä hypi häistä pää edellä mereen =D =D
Ei ole ikinä tullut sellaisiin kutsua. Yleensä on kutsussa jopa ollut ihan lastenkin nimet erikseen mainittuna :). Meillä molempien suvussa on tapana kutsua lapset kaikkiin tilaisuuksiin - ja näköjään on sitten ystäväpiirissäkin sama tapa.
Ehkä se on rahakysymys monille. Kalliimpaahan se on kutsua lapsetkin ja se vierasmäärä paisuu äkkiä lasten myötä. Me tullaan molemmat varakkaista perheistä ja tuttavapiirikin on hyvätuloista, joten ehkä siinä on selitys.
Mä epäilen myös, että nää lapsettomien häiden viettäjät on yleensä melko nuoria. Ja luulen myös, että häät pidetään enemmänkin kaveriporukkalle, eikä ne ole niinkään sukuhäät. Sukulaisuussuhteet on varmaan löyhempiä tai sukua ei juuri ole.
Ei ole ikinä tullut sellaisiin kutsua. Yleensä on kutsussa jopa ollut ihan lastenkin nimet erikseen mainittuna :). Meillä molempien suvussa on tapana kutsua lapset kaikkiin tilaisuuksiin - ja näköjään on sitten ystäväpiirissäkin sama tapa. Ehkä se on rahakysymys monille. Kalliimpaahan se on kutsua lapsetkin ja se vierasmäärä paisuu äkkiä lasten myötä. Me tullaan molemmat varakkaista perheistä ja tuttavapiirikin on hyvätuloista, joten ehkä siinä on selitys. Mä epäilen myös, että nää lapsettomien häiden viettäjät on yleensä melko nuoria. Ja luulen myös, että häät pidetään enemmänkin kaveriporukkalle, eikä ne ole niinkään sukuhäät. Sukulaisuussuhteet on varmaan löyhempiä tai sukua ei juuri ole.
+ isovanhemmat, vanhemmat ja sisarukset. Rahaa ei olisi ollut kutsua koko sukua eikä toisaalta mitään järkeäkään, kun ei olla tekemisissä
Meidän suvussa on ollut tapana juhlia ihan perheittäin onneksi.