Raskaan esikoisvauva-ajan jälkeen toinen vauva, kuka uskaltaa?

ikäeroksi 4,5v. Toinen olikin sitten ihan normaali, kiltti vauva :)

oli vähän samanlaista esikoisen kaa, alkaen kaameasta synnytyksestä. Silti haluttiin toka lapsi. Elämäni paras päätös

meillä tuli tasan 5 vuoden ikäero ja kakkonen olikin paljon helpompi. mee välillä töihin ja tee aikuisten juttuja, kaikkia ei ole tarkoitettu kotiäideiksi!

Me ajateltiin sitten, ettei toinen lapsi voi enää mitenkään olla vaativampi hoidettava kuin ensimmäinen. Ja rohkeasti tehtiin toinen perään. Ja se onkin ollut helppo tapaus, joka uskoo kun sanotaan, on joustavampi, parempiuninen ja kaikin tavoin helpompi.



Mutta en voi toki suositella lasta heti perään, kun eihän sitä tiedä onko se toinen sen helpompi lapsi. Riskin siinä ottaa. Jos haluaa välttää riskiä, niin sitten tekee lapset isommalla ikäerolla. Sillä kyllä tuollainen sinnikäs tapauskin sitten 5-vuotiaasta eteenpäin alkaa olla ihan siedettävä, kun päässä on jo vähän järkeäkin.



Ei lapsihaaveista tarvi luopua. Mutta tosiaan sen voi miettiä uusiksi, että kuinka suuri ikäero lapsilla voisi olla.

Vauvavuodesta tein itse vielä entistä raskaamman kun yritin sopeutua "muottiin". Jos olisin vain hyväksynyt, että vauva tykkää rintamaidosta (jota riitti hyvin) ja vauva suostuu nukkumaan (siis sanan varsinaisessa merkityksessä, pysyy unessa enemmän kuin 50 minuuttia) vain vieressä, olisi kaikki mennyt helpommin. Sitkeästi vain maistatin ja stressasin vähäisestä kiinteiden syönnistä ja yritin tassutella omaan sänkyynsä. Niin noh, mistähän on lapsi sitten sitkeytensä perinyt...



Olenkin jo töissä ja toinen lapsi olisi muutenkin tullut toiveisiin isommalla ikäerolla kuin pari vuotta, mutta toki mietin paljon sitä, että kun nykyperheissä kaikki lapset ovat pienillä ikäeroilla. Olisi mukava tavata sellaisia perheitä, joissa lapsilla on 3-5 vuoteen ikäeroja, mutten tunne ainuttakaan.



ap

Mulla taas esikoinen oli aika helppo, ja kahden vuoden päästä tuli toinen, joka olikin sitten TODELLA vaativa mielestäni, siis temperamenttinen, ja vuoden verran heräili 1-2 tunnin välein, sairasteli paljon ja oli osastohoidossakin. Nyt hän on 1,5 vee, ja kaipaan jo kolmatta...Tämä se vasta hullua on, vai!?

kai mun pitää seiskalle myöntää, että tuo se vasta hullua onkin ;) Itse kun en tuollaista uskalla edes ajatellakaan, toinen on ehdoton viimeinen, jos edes sitäkään. Mutta onnea sulle pohdiskelujen ja perhe-elämän kanssa.



Ap

Ja nykyään on niiiin helppoa aiempaan verrattuna, että en tosiaan tiedä mitä tehdä, kykenisinkö mitenkään aloittamaan kaikkea alusta.



Lapsi oli iloinen vauvasta asti, mutta äärimäisen huono nukkuja (=2-vuotiaana vasta yöt putkeen, n. 1-vuotiaaksi asti heräilyä tunnin välein, nykyään nukkuu yöt, mutta yöunet vain 7-8 tuntia, kuudelta on viikonloppuisinkin pirteänä peipposena hereillä). Lisäksi lapsi on sillä tavalla vaativa luonteeltaan, että kaipaa koko ajan seuraa. Ei koskaan viihtynyt itse leikeissään tai vauvana lattialla, koko ajan piti pitää sylissä ja viihdyttää. Todella ihana ja älykäs poika on, mutta itseni tuntien en kyllä pystyisi samaan uudestaan. Muistan pelänneeni, että kuolen väsymykseen. Meillä vielä parisuhdekin voi tosi huonosti edelleen ranakan vauva-ajan seurauksena.



Silti tuntuu jotenkin surulliselta, että lapsi jäisi ainoaksi. KAveripiirissä tosiaan kaikilla jo toinen lapsi. Meillä on ikää jo sen verran, että kauheasti ei enää voi odotella, mutta luottamusta ei ole, että valvomisista selviäisin.





.

Meillä esikoinen todella vaativa, oli koliikkimaiset itkut, maitoallergiaepäilyt, atopiat, temperamenttinen vilkas luonne - viimeisen päälle vaati tapaus vauvana ja myöhemmin. Silti mun kuumeilut voitti ja ikäeroksi tuli 2½v. Tosi vähän nyt jälkikäteen ajatellen, ja olen kyllä ollut aika rikki. Toisaalta en kadu hetkeäkään, toinen ollut _erilainen_ vaikkakin vaativa hänkin ja ehkä jo sekin auttanut ettei ihan samoja piirteitä, tapoja ja haasteita vaan omat juttunsa toisen kanssa. Ja itse osannut suhtautua että aika kyllä menee ohi, kaikki vaiheet ja hankaluudet loppuu joskus... nyt kun lapset ovat 2v ja vailla 5v ovat todella tärkeitä toisilleen ja vastattavat monella tapaa toine toistaan. Olen tosi iloinen etät uskaltauduttiin tekemään toinen eik äihan täysin ole poissuljettua enää kolmaskaan! Mutta vaativaa on ollut, unettomuuutta minäkin kestänyt heikosti, mutta hengissä tässä vaan ollaan ja tuo sisarussuhde on parasta ikinä..

sit oli helpompaa, mut myöhemmin taas vaikeaa (on muuten asperger-lapsi). Vähän pelotti, kun testi näytti plussaa. Toinen ei kutienkaan koetellut samoin kuin eka ja oli hankalat vaiheet vasta isompana. En kuitenkaan voinut kuvitellakaan vain yhtä lasta ja toinen syntyi, kun eka oli 1v9kk. Joo, on ollut raskaita aikoja, mutta kaikki lapset rakkaita ja erilaisia. Se helpoin kolmaskin on koetellut eri lailla kuin isommat. Ja neljä lasta tässä on saatu, isommat ikäerot viimeisillä. Ja äitiys on tosiaan erilaista myöhemmin, sitä itse kypsyy ja osaa olla rennompi.

Esikoiseni täyttää kohta 2 vee,on uhmakas mutta se kuuluu kai ikään,muuten on ollut superhelppo lapsi :) Nyt odotan toista joka syntyy syksyllä."Pelolla" odotan millainen luonne on kakkosella :D Jos menee toisinpäin kuin teillä muilla,on tulossa todella vastiva tapaus :)

raskaampi. Nyt yli 1v. ja on sen verran vaivoja, ettei vieläkään nuku öitänsä. Sairastellut myös paljon. Täytyy sanoa, että hieman toivoin, että toinen lapsi olisi ollut "helppo"... kolmatta en usko jaksavani ja toisaalta ikäkin tulee muutaman vuoden päästä vastaan. Molemmat lapset ovat temperamenttisia ja vilkkaita. Olen paljon yksin lasten kanssa, isovanhemmat asuvat kaukana. Mutta 4-5-vuotiaan esikoisen kanssa on se hyvä puoli, että on jo järkeä päässä. Kunpa saisin kuopuksenkin pian siihen ikään...

myös itkuinen, nukkuin pienissä pätkissä, vilkas päivällä, tuskin nukkuin päivälläkään jne jne. Allergiat ja refluksi osasyyllisiä ja lisänä temperamenttipiirteet, jotka näännyttävät vanhemmat. Kaikenkaikkiaan helpottaa vasta nyt kun on 7,5 vuotias ja aloittamassa koulun syksyllä. Nykyisin nukahtaa ok, kuuntelee ohjeita, pysyy paikoillaan jne.

Toinen lapsi syntyi 2v9kk erolla ja vaikka on sairastellut paljon niin lapsen rauhallinen luonne oli pelastus! On nukkunut ok, syö hyvin ja on vaatinut vähemmän huomiota ja seuraa jne.

Lapsista on tullut ekstratärkeitä toisilleen ja kun nyt ovat 7v ja 4 v niin leikkivät yhdessä koko ajan ja arki on niin paljon helpompaa kuin ennen.

Se täytyy myöntää, että olin tosi tiukilla ekan lapsen uhman jne kanssa ja sairasteleva vauva siinä ohessa. Unirytmiä en saanut millään samaksi, vaikka vauva nukkui kellontarkasti ja päivärytmi oli molemmilla ruokineen ja ulkoiluineen. Esikoinen vaan yllätti päivästä toiseen enkä saanut kiinni hänen rytmistään ja hänen vireystiloistaan, vaikka mitä tein. Uhma tarkoitti hänen kohdallaan tuntien itkuja ja kiukkuja jne.



Ja minä mietin kolmatta nyt... mutta kyllä mietin myös, että jaksanko nyt 8 v myöhemmin jos lapsi olis esikoisen luonteella varustettu. Ainakaan nukkumattomuudesta en palaudu kuten silloin. Jo pienetkin yöheräilyt aiheuttaa omaan oloon muutoksia jne.



Lapset on todella erilaisia samassakin perheessa eli sen puolesta uskallan sanoa, että kakkosta kannattaa yrittää. Voi olla paljon helpompi kuin esikoinen. Ja iso ikäero auttaa eli yli 4 v mielellään. 3 v ja alle on vielä niin kiinni äidissä ja mustasukkaisuus on uhmaiän kanssa aivan tuska yhdistelmä + siihe äidille vauvan kanssa yöheräilyt päälle... sitä en suosittele oman kokemuksen pohjalta.

synnytyksestä lähtien. Koliikkia, melkein puolitoista vuotta valvomista & muutama tunti unta yössä, totaalinen uupumus, yhtä mittaista lääkärissä ravaamista, turvaverkottomuus jne.



Toinen lapsi syntyi runsaan kolmen vuoden päästä ja silloin olikin kaikki toisin. Lapsista oli paljon seuraa toisilleen alusta alkaen, ja toinen lapsi oli helppohoitoinen vauva joka nukkui paljon. Odotusajan olin vähän jännittynyt, mutta onneksi uskalsimme.

Mä koin itse vauva-ajan esikoisen kanssa suhteellisen helpoksi, mutta ikävuodet 1-2 oli tosi rankkoja. Nyt esikoinen lähentelee kolmea ikävuotta ja sisaruksen pitäisi syntyä vuoden vaihteessa, eli ikäeroa tulisi se 3,5v. Saa nähdä onko toinen yhtä riehakas tapaus.. mutta tuntuu että esikoinen on alkanut vähitellen rauhoittumaan ja uskomaan puhetta :)



Mutta siis vielä esikoisen ollessa alle 2v en olisi missään nimessä uskaltanut yrittää toista lasta, koska koin olevani niin puhki jo esikoisen kanssa. Vajaassa vuodessa tilanne ehti kuitenkin muuttua sen verran (lapsi rauhoittui), että rohkeutta löytyi.