Opettajat eivät kohtele kaikkia tasapuolisesti
Lapseni luokalla on opettajan suosiossa ne kiltit ja hiljaiset lapset. Jotka eivät ikinä aiheuta mitään tilanteita ja istuvat hiljaa ja saavat kiitettäviä. Eli tytöt ja 3 hiljaista poikaa.
Lapseni on kiitettävän oppilas joka aineessa eikä mikään pahis, mutta silti opettajan mielestä liian toiminnallinen. Ei tappele eikä kiusaa, mutta on poika ja liian touhukas. Ope pitää hiljaisista.
Kommentit (49)
että liikunnasta puuttuu kaikki suunnitelmallisuus. ei näy vaikka kuinka yrittäs etsiä.
Jos oppilaat olisivat tuollaisia kuin tuo opettaja yllä toivoo, niin silloinhan nimenomaan olisi tilaa sille, että koulussa opetettaisi, ei tarvitsisi niin paljon kasvattaa.
Miten sinä nyt käänsit tuon asian aivan päinvastaiseksi kuin mitä se on.
T. ope
ohjeistuksissa ei lue, että peruskoulun tarkoitus olisi "kasvatustyö"
ilmeisesti ei-opettaja siellä mielipiteineen liikkeellä.
toteutuminen on sitten toinen juttu. Ei voi kauhalla ottaa, jos lusikalla annetaan.
:-D
Ainut vain, että jossain kouluissa ja luokissa valinnan varaa ei kovinkaan paljon jää ja silloin miinaan jäävät ne jotka jäävät.
Mutta jos viitsit vääntää rautalangasta, niin ehkä alan tajuamaan mitä tarkoitat. Eli kenellä ei ole valinnanvaraa ja mihin? Ja mitä tarkoitat miinalla?
ohjeistuksissa ei lue, että peruskoulun tarkoitus olisi "kasvatustyö"
Pohdipa, mitä tarkoittaa sellainen käsite kuin "piilo-opetussuunnitelma".
ohjeistuksissa ei lue, että peruskoulun tarkoitus olisi "kasvatustyö"
ilmeisesti ei-opettaja siellä mielipiteineen liikkeellä.
ohjeistuksissa ei lue, että peruskoulun tarkoitus olisi "kasvatustyö"
Opettajaksi opiskelevat opiskelevat itsensä kasvatustieteen maistereiksi? Eihän kasvatustavoitteita pidä erikseen kirjoittaa, vaan kasvatuksen tulee tulla selkärangasta. Jokaisella lapsen kanssa tekemisissä olevalla aikuisella on jonkinlainen kasvatusvastuu lapsesta; tosin vanhemmilla suurin. Mutta ammattilastenkaan kasvatusvastuuta ei saa väheksyä.
Opettaja-lehdessä sekä yleisessä keskustelussa kasvatusvastuun jakaminen on paljon esillä. Harmittavan usein asia on kääntynyt niin, että vanhemmat olettavat koulun ottavan vastuun lapsen kasvatuksesta täysin. Näinhän asia ei voi mennä. Opetushallitus ei määrittele suoraan mitään tavoitetta kasvatukselle, sillä tässä asiassa opettaja on ammattilainen. Sen sijaan etiikan ja filosofian siirtämättömyyttä alakouluun perustellaan sillä, että opettaja kasvattaa ja keskustelee oppilaiden kanssa muutenkin, eikä moisia tunteja siksi tarvita. Kasvatuksen pitää siis tapahtua arjessa, eikä tietyillä tunneilla.
Eli painotin tänävuonna erityisesti tuntiaktiivisuutta työskentelytaidoissa ja jouduin antamaan muutamalle hiljaiselle tytölle melko heikon arvosanan työskentelytaidoista, ksoka eivät koskaan tunnilla vastaa/viittaa yhteenkään kysymykseen ja joiden on vaikea tehdä ryhmätöitä muiden kuin parhaiden kavereiden kanssa. Sen sijaan annoin stipenditkin niille, jotka ovat selkeästi parantaneet tuntiaktiivisuutta.
En kuitenkaan palkitse oppilaita, jotka jatkuvasti äänessä tunnilla ilman lupaa. Heille ei kylä myöskään heltiä hyvää arvosanaa työskentelytaidoista. Sen sijaan opitut tiedot ja taidot arvosana voi olla kiitettävä vaikka aineen työskentelytaidot ovat heikot ja päinvastoin, jos tunnilla on aktiivinen ja seuraa opetusta eikä piirtele kirjan kansiin.
t. ope
Mietipä itse, jos joku koko ajan häiritsisi sinua, kun yrität tehdä työtä, johon sinut on palkattu.
Siksi opettaja pitää hiljaisista.
Et voi ymmärtää, koska sinun työpaikallasi annetaan sinun tehdä työtäsi rauhassa. Opettajan työssä on kaksi huonoa puolta: työrauhaongelmat ja se, että teetpä mitä vaan, niin aina on joku, joka valittaa.
On osattava olla oikeanlaisella naamalla. Lapseni todistuksessa käytös on hyvä, muut aineet kiitettäviä. Opettaja suhtautuu peruskielteisesti kaikkiin touhukkaisiin poikiin. Tytöt ja nämä kolme hiljaista poikaa osaavat olla sopivan näkymättömiä. Miten ilmenee?
Siten että opettaja ärjyy näille pojille ihan pienistäkin asioista. Kuten lapseni ei ollut osannut tehdä yhtä tehtävää matikankokeessa. Opettaja pyysi tiukasti lapseni luokan eteen ja sanoi "etkö sä muka edes tota tehtävää osaa tehdä?" Kaikki ihan hyväntahtoinen auttaminen lapsen taholta saa aikaan ärähdyksen "älä sählää siinä" jne.
Tytöille ja näille hiljaisille pojille ei huudeta vaikka sanoisivat välillä opettajaa tyhmäksi tms.
ap
Itse tykkään eniten seuraavanlaisista oppilaista:
- positiivinen asenne oppimiseen ja luokkatovereihin (sekä opettajaan)
- aktiivinen
- kykenee olemaan hiljaa, kun on tarvis
- osaa pyytää anteeksi tai muuttaa käytöstään, jos on ajattelemattomuuksissaan tehnyt jotain tyhmääOpetan murkkuikäisiä yläkoulussa. Toki tykkään kaikista (lähes) oppilaista, koska ikävä käytös on yleensä vain oire jostakin, mikä on tapahtunut oppilaalle tämän tahtomatta.
Todennäköisesti tyttösi nyrpistee muille lajeille (joita on paljon) kuin noille jossa on hyvä (ja ehkäpä myös muistaa huutaa kuinka paljon hän on muita parempi). Jos muut lajit ei suju, niin ei se riitä että osaa voimistella...
Toinen ihmeellisyys on, että tyttäreni voimistelee (kilpailee) ja käy baletissa mutta liikunta numero on 7. Vähän pistää ihmetyttämään.
Pojat ovat ärsyttäviä, eivät osaa olla rivissä hiljaa. Tämä nyt on fakta että osa opettajista inhoaa luonnostaan toiminnallisempia poikia, vaikka eivät olisi tuntihäiriöitä tai tappelijoita. Tytöt on helpompia - siksi pidettyjä. Ei se haittaa jos salaa juonittelee toisten selän takana, kunhan ei vaivaa sillä opea.
määräyksissä ei lue tällaista. Mistä tämä sitten kumpuaa????
Pojat ovat ärsyttäviä, eivät osaa olla rivissä hiljaa. Tämä nyt on fakta että osa opettajista inhoaa luonnostaan toiminnallisempia poikia, vaikka eivät olisi tuntihäiriöitä tai tappelijoita. Tytöt on helpompia - siksi pidettyjä. Ei se haittaa jos salaa juonittelee toisten selän takana, kunhan ei vaivaa sillä opea.
yksi asia, jonka tulen opettamaan syntymättömälle lapselleni, on se, että nallekarkit eivät mene aina tasan. On ikäviä ihmisiä, epäreilua opettajia, ikäviä esimmiehiä jne. Ja se kuuluu vaan asiaan.
Elämässä joutuu vaan kestämään toisinaan omasta mielestä ns. epäreilua kohtelua. Ja kannattaa miettiä aina kaksi kertaa, onko asia puuttumisen arvoinen.
luokassa 25 oppilasta. jokainen oma persoona. Jokaisella omat vahvuudet, heikkoudet ja sitten vielä vanhemmat. Jokaisella 2 vanhempaa. Jokainen erilainen, jokaisella omat tavoitteensa ja toiveensa lapsensa suhteen.
Pidän ammatistani. Ja totuus on, että kaikkia en voi miellyttää. Teen työni niin hyvin ja tasapuolisesti kuin pystyn.... ja siltikin joku tykkää ja joku ei.
yksi asia, jonka tulen opettamaan syntymättömälle lapselleni, on se, että nallekarkit eivät mene aina tasan. On ikäviä ihmisiä, epäreilua opettajia, ikäviä esimmiehiä jne. Ja se kuuluu vaan asiaan.
Elämässä joutuu vaan kestämään toisinaan omasta mielestä ns. epäreilua kohtelua. Ja kannattaa miettiä aina kaksi kertaa, onko asia puuttumisen arvoinen.
Ja sitten voi vielä pohtia, onko itsessä syy siihen, miksi minusta tuntuu siltä, että tuo toinen ei kohtele minua reilusti.
Kyllä vaan henkilökemiat vaikuttaa. Työelämässä se toiminnallisuus voi olla etu ja meillä monesti kotonakin se on etu. Lapsi saa paljon hyvää aikaiseksi.
Itse en aio puuttua mihinkään, vaan pysyä taustalla.
[/quote]
Ja sitten voi vielä pohtia, onko itsessä syy siihen, miksi minusta tuntuu siltä, että tuo toinen ei kohtele minua reilusti.
[/quote]
en ihan lähtisi tuolle linjalle. Kaikki vaan eivät ole fiksuja ja kypsiä edes aikuisinakaan. Todella epäreilusta kohtelusta löytyy kyllä esimerkkejä paljon. Joskus kohteena on yksi, joskus kokonainen joukko ihmisiä.
ei anna muille työrauhaa. Työrauha pitää antaa sekä opettajalle että niille muille 20 lapselle, jotka luokassa ovat. Tytöt ja 3 hiljaista poikaa ovat ymmärtäneet tämän ja toimivat sääntöjen mukaan. Työrauhan antamisella muille opetellaan samalla ottamaan muut huomioon ja sopeutumaan yhteiskuntaan, jossa täytyy osata toimia isossa ryhmässä olematta itse koko ajan suuna päänä.
.
Ärsyttää nämä "toiminnalliset" lapset, jotka vievät koko muun porukan opiskelurauhan.
Niin se vaan on.
t. edellinen opettaja